Pages

25_08_05

Sienisalaatti ja kuuluisa pokeriporukka

Nyt on semmonen juttu että mä tarttisin vähän apua. Katsokaas kun anoppi-vainaa teki hiton hyvää sieni/sipulisalaattia ja minen muista että mitä sieniä/sientä se käytti. Salaatti oli hyvin yksinkertainen; sienet pilkottiin tosi pieniksi paloiksi ja sekaan laitettiin tosi pieniksi paloiksi kuutioitua sipulia ja siinä se sitten olikin. Valitettavasti muisti on mennyt mutta jotenkin on sellainen muistikuva että ne sienet olisivat olleet perinteisen tatin näköisiä, ruskean värinen lakin yläosa (pintapuoli joka on sadetta vasten) mutta ei ole mitään muistikuvaa että pystyikö niitä sieniä käyttämään sellaisenaan, vai pitikö niitä käristää pannulla jonkin aikaa? Muistojeni mukaan ei, vaan sienet maistuivat sieniltä ja sipuli sipulilta mutta ei hemmetti kun oli hyvää.

Mä olen tosi huono sieniasioissa, toki tiedän punaisen kärpässienen ja kanttarellit mutta siihen se sitten jääkin ja on ollut metsäreissuja jonka aikana olen nähnyt valtavasti sieniä mutta en ole uskaltanut poimia kun ei ole tietoa että kelpaako ne syötäviksi ja jos, niin miten ne pitää valmistaa. Onnetonta meininkiä. Reissuilla on ollut mukana sienikirjakin, mutta eihän ne hemmetin sienet ole samanlaisia kuin niissä kirjan valokuvissa. Palatakseni tuohon sipuli/sienisalaattiin, niin anoppi sanoi niistä sienistä että ne on suolasieniä, mitä ihmettä ne on vai suolataanko jotkut sienet? Ei tietoa, liian vaikea aihe meikäläiselle. Sen muistan että kyseinen salaatti ei ollut mitää ripirapi-salaattia (rapisee eli tippuu jatkuvasti, ei pysy leivän päällä eikä haarukassa) eli jollain anoppi oli ”liimannut” pikkuiset sipulikuutiot vastaaviin sienikuutioihin mutta ei mitenkään häiritsevästi ja on muistettava että se liima tai mikä lie niissä oli, oli väritöntä ja sitä ei todellakaan ollut paljon eli ainekset eivät lilluneet missään kirkkaassa mönjässä, vaan koostumus oli miellyttävä. Onko mahdollista että kyseessä oli joku öljy? Mene ja tiedä mutta se oli taivaallista, söin sitä usein ihan pelkälteen leivän päällä ja muutenkin pelkkää salaattia, ei se mitään kaveriksi kaivannut. Eli jos tiedätte jotain tämmöstä reseptiä tai vastaavaa, niin olisin kiitollinen ja jos on hyvä ja helppo resepti,siis semmonen että mä kykenen sen wörkkimään valmiiksi asti, niin lupaan tulla orjaksi kokonaisen vuorokauden ajaksi ja se on ihan teidän käsissänne mitä teetätte. Damn, tulikohan luvattua liikaa..? *Pyyhkii äkillistä hikeä otsaltaan*

Sienistä

Tuli vaan toi sienisalaatti mieleen kun sitä syödään aina kun kuuluisista miehistä/naisista koostuva pokeriporukka kokoontuu meillä. He esiintyvät suomenkielisillä valenimillä jotka eivät ole ihan just mutta tajuatte kyllä (koska hieman joutuu rukkaamaan sanajärjestystä, käyttämään joitain kirjaimia kahteen kertaan ja kaikki ei ole ihan just) eli:

Heikki Ompelukoneen pussaaja (Henry Kiss/singer)

Jaakko Valkoisenottaja (Jack Whit/taker)

Henkilökortti Olenkominäsisällä (Id/i Am/in)

Helvetin Mutainenkolhu (Helmut Kohl)

Leijona Melkeinrinta (Leo/nid Brez/nev, no brez on melkein sama kuin breast)

Antti-Sota Sadattelija (Anwar Sadat)

Kukka Yömyrskyssä (Florence Night/in/gale)

Jaana Kaari (Jeanne d´Arc)

Joo että tämmönen porukka. Alkuillasta menee vielä hyvin, puolta yötä kohti on jo sen verran temppuvettä päässä että uhotaan maailman valloituksilla, ihme rauhanneuvotteluilla, uudistetaan terveydenhoitoalaa ja yks huutaa että roviolleko tästä pitää mennä. Aamuyöstä kuitenkin taas sopu palautuu ja kaikki itkevät toistensa olkapäitä vasten paitsi Henry, se on hävinnyt jonnekin. Saldo on yleensä se että joutuu ostamaan uudet kortit ja uuden kerniliinan (täys tupakinreikiä vaikka pöydällä on halkaisijaltaan 30 cm:n tuhkis), pitää soittaa Leonidille taksi ja Anwar sadattelee etteikö täällä saa ruokaa ollenkaan. Onneksi näitä pokeri-iltoja ei ole kuin joka toinen kuukausi. Bonuksena on se että mulla on aika monen maan kansalaisuus, vielä kun oli varaa matkustaa niihin. Että tämmöstä, mukavaa yönjatkoa kyöpeleille ja hyvää huomenta niille jotka ovat jo pieluste...nukkumassa.

-Apotti-



14 kommenttia:

  1. Meillä tehtiin sienisalaattia aina rouskuista. Rouskuja joko suolattiin tai säilöttiin mausteliemeen (etikkaa, vettä, mausteita).
    Suolatut rouskut huudeltiin ylimääräisestä suolasta ja sienet pilkottiin, sekaan pilkotut sipulit ja siinä se. Ohjetta ei siihen tarkemmin ole, kun se oli mieheni, joka sienien poiminnat ja säilönnät sekä ruokaa teki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, kiitos paljon koska nyt selviää mitä anoppi meinas niillä suolasienillä. Nyt ei puutu enää kuin sienet.

      Poista
  2. Täällä yksi ohje:
    https://www.meillakotona.fi/reseptit/rouskusalaatti

    VastaaPoista
  3. Hyviä ohjeita oot jo saanutkin: muistathan, että vain niitä sieniä saa poimia jotka tunnet. Eli muista tehdä sinunkaupat kaikkien sienien kanssa, joita metsässä tapaat.
    Meillä sienet on viime vuosina yhden laiskan ja kahden vähemmän ketterän sienestäjän takia jätetty metsään muille ja ostettu kaupasta (säilyke)suppilovahveroita. (Viime jouluna käytettiin vähän reilumpi purkki ja sitä salaattia sitten syötiinkin reilusti, mutta ei tasan tarjottu vieraille, oli se niin hyvää)
    Säilykesieniä siis - Sauvon Säilyke Oy, suppilovahveroita (enin suola kannattaa liottaa pois)
    sipulia, creme fráichea, kermaviiliä - kaikkea maun ja suhteen (salaatin ja meneillään olevan) mukaan. Mustapippuria, suolaa ja tilliä maun mukaan ja voi sinne sekaan vähän sitruunamehuakin puristaa niistä oikeista sitruunoista, jos tekee mieli. Muista maistella, ettei mee pilalle 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä meilläkin käytetään Sauvon sekametsäsieniä, ne on hyviä. Ja Creme fraiche on paras, ei mitään kermaviilejä.

      Poista
    2. Kiitos Pöllö ja Puskis tosi paljon!
      Oon aika kuutamolla näiden sieniasioiden kanssa vaikka mun mielestä esim. kunnon sienikastike hakkaa huonon tai jopa keskiverron liharuoan. Näin kesällä sienisalaatit on ihan parasta kun jämerä peruna/liha - yhdistelmä on liian raskasta ruokaa.
      Kiitos vielä kerran 🙏

      Poista
    3. Varmistin vielä, kun Mursu tosta sohvalta nousi horroksesta: Sauvon sekametsäsieniä, kuten Puskissakin, mutta myös noita suppilovahveroita.
      Ei välttämättä kermaviiliä, mutta majoneesia, sanoi hän.
      Etköhän kuule nyt näillä ohjeilla jo saa sienisalaatin aikaiseksi, oot saanut monta hyvää vinkkiä, Caraltakin!

      Poista
    4. Okei ja kyllä, kiitosta vaan!
      Kyllä näillä ohjeilla jo yhden sienisalaatin tekee 😊

      Poista
  4. Oletkin jo saanut hyviä sienisalaatti ym ohjeita. Sauvon sienisalaatti tölkissä on ihan hyvä vaihtoehto ja turvallinen.

    VastaaPoista
  5. Ja niin piti vielä tuota pokeriporukkaakin kommentoida että on sulla hyvä seurue siellä 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, kyllä tolla porukalla pokeria pelataan, jos vaan naamat pysyy pokerina...

      Poista
    2. Joo, toi on niin sanottu kakkosporukka koska ykkösjengissä on Marilyn, Hössin Rudolf, Amelia Earhart, Jimmy Hoffa, Nostradamus ja pari muuta. Isot panokset ja paljon banaaneja.

      Poista

Tervehdys matkaaja! Toivottavasti viihdyit Luostarissa, tiedäthän että meillä on täällä Luostarissa kammio varattuna sinulle jos päätät jäädä. Me näet pidämme sinusta.