tiistaina, elokuuta 26, 2025

ETNSL, valkoinen täyte ja taulut

 Kuuntelin eilen ei toivottujen nuorten sävellahjaa ja siellä haastoi eräs vanha tuttuni koko Sisä-Suomen poliisilaitoksen oikeuteen. En ole ennen tiennytkään että toisen voi haastaa oikeuteen radioitse (vai radioteitse, kumpi on oikea muto?). Sehän on kätevää, koska tämmönen juttu on tullut lainvoimaiseksi? Suoraan sanottuna mä oon aika ulalla mitä maailmalla tapahtuu ja se vähän häiritsee, mutta toi lehtolapsille tarkoitettu ei toivottujen nuorten sävellahja on hyvä koska siinä tulee välillä uutisia. Yölläkin (joo, se sävellahja pyörii 24/7) tuli semmonen uutinen että Suomen pitää varautua tulevaisuudessa mobilisaatioon. Johan nyt, minen ymmärrä että ollaan muka velkaa ja kiristetään verotusta ja hinnat nousee ja kummiskin jaetaan mobiililaitteita tulevaisuudessa. Vai onko se jumalauta niin, että me joudutaan maksamaan tulevien nuorten mobiililaitteet? En saatana aio osallistua näihin kinkereihin. Erkki J:n ”Pulsuja jokirannassa”-kappaleen jälkeen soitettiin yleistä hätämerkkiä 20 minuuttia putkeen. Ne tekee sen vittuillakseen kun tietävät että suurin osa äpäristä kuuntelee radiota kuulokkeilla. Siinä tulee harvakseltaan mainoksia mutta yhden kuulin ihan sattumalta kun oli imuri topissa just sillä hetkellä. Koski meinaan meidän kaupungin järjestämää, valtakunnallista kirjoituskilpailua jonka tuomareina on poikkeuksellisesti ulkomaalaisia tyyppejä. En tiedä onko ne maahanmuuttajia vai keitä enkä muista niiden kaikkien nimiä, mutta semmoset kun Clancy, joku ihme Rowling ja Brown jäi mieleen. Nevö hööd mutta on ne varmaan voittaneet jotkut kunnalliset kirjoituskilpailut tai jotain, kun ovat päässeet tuomaroimaan. Mutta se sävellahjasta.


Light in the fridge


Mitä muuten tarkoittaa prominentti? Lekuri sano mulle että mun sieraimet ja kognitiivisten taitojen puute ovat prominentteja. Höh. Koitin ettiä Googlesta vaan enpähän löytänyt eikä sen niin väliä ole. Prominenttihan voi olla parempi kuin prosentti jos on kyse jostain pahasta sairaudesta tms. koska se kuulostaa pienemmältä. Mun on tehnyt suklaata mieli jo kolmatta viikkoa. Samoin ruusukaaleja. Ne on hyviä kun keitinveteen laittaa hieman suolaa ja voita. Jälkimmäisellä on iso vaikutus makuun, uskokaa tai älkää. Heti kun vesi alkaa vähän poreilemaan, niin kunnon nokare voita sekaan. Siis oikeaa voita, ei mitään margariinia tai vastaavaa. Stansta teki taas yöllä ruokaa mikä tarkoittaa sitä että mulle kertyi ainakin 100 grammaa elopainoa lisää. Se tekee kuulkaa pitkässä juoksussa paljon; 365 x 0.1 = luonnollisesti 36,5kg eli mä olen vuoden päästä palttiarallaa 105 -110 kiloa. Ei hyvänen aika. Mun on pakko alkaa syömään pelkkiä kasviksia ja unohtaa kaikki herkut. Ennen tätä katkeraa herkkujen hylkäämistä kysyisin teiltä että mitä on ne italialaiset leivonnaiset, jotka ovat semmoisia umpinaisia ”tacoja” joiden toinen pää on auki ja sisällä on heti helvetin hyvää valkoista juttua? Se ei ole marenkia, ei mitään kermavaahdon ja tuorejuuston sekoitusta mutta kun en muista että mitä. Se ja sen tekeminen esiteltiin kerran siinä ohjelmassa missä oli se italialasisyntyinen äijä, Buddy jotain. Niitä täytyy saada ennen tätä spartalaiseen elämään siirtymistä. Voi olla kyllä vaikeeta koska en ole nähnyt niitä tai edes vastaavia täällä meillä suomessa. Pakostihan  niiden teon joku hallitsee?
Tänään lähden maalikyliin myymään ne taulut joista eilen puhuin. Hain ne systeriltä, kaikki neljä kappaletta (vaan) koska mulla on täällä kämpillä jo ennestään perintötauluja, mutta joka tapauksessa aion realisoida ne kaikki. Ransun remontteihin menee helvetisti rahaa eikä niistä tauluista kumminkaan saa juuri mitään, mutta onpahan edes pieni apu. Jahkas saan sen kuntoon, niin vaihdan sen Ford Connectiin, se on tällä hetkellä ihan riitävä auto mulle. Sitäpaitsi sillä on mukvampi suhata kaupungissa ja saa helpommin parkkiin. No, tämä tapahtuu vasta myöhemmin syksyllä/alkutalvesta koska tässä on pari hommaa ennen sitä, siis sellaisia missä tartten isoa pakua. Tästä tuli tämmönen sekalainen kokoelma ajatuksia mutta haluan toivottaa teille kaikille oikein hyvää tiistaita.
Apotti

13 kommenttia

  1. Huomenta ja pahoittelut lihottamisesta! 😇 Siitä leivonnaisesta en osaa sanoa mitään. Onnea taulujen myyntiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään pahoitteluita koska vika ei ole sinussa vaan kyse on mun heikkoudesta, mä en yksinkertaisesti pysty vastustamaan yösyöminkejä :D

      Poista
  2. Huomenta. Prominentti = hallitseva, sierainten suhteen toki hyvä juttu. En muista leivonnaisen nimeä, mutta tiedän mitä tarkoitat. Tein illalla eväät, onneksi en yöllä, niin en ole lihottanut sua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cannolo siciliano on ainakin sellainen kreemillä täytetty tötterö, kuva löytyy esim täältä: https://www.kinuskikissa.fi/herkkujen-luvattu-maa-italia

      Poista
    2. Kiitos kaikesta informaatiosta, erityisesti tuon leivonnaisen osalta!
      Nyt pitää vaan ettiä joku tyyppi joka osaa leipoa, ite jos yritän niin kiville menee että kolisee.

      Poista
    3. Kyllä ne varmaan onnistuisi, kun oikein keskittyisi. Pastaruoissa Cannelonit on myös oikein makoisia :)

      Poista
    4. Ehkäpä, mutta todennäköisesti siinä menisi raaka-aineita paljon hukkaan koska harjoituskappaleita tulisi paljon.

      Poista
    5. Voihan nekin vetää huiviin, jos nyt ei aivan p***aksi mene.

      Poista
  3. Mä jo aattelin, että aiot kuorruttaa ruusukaaleja suklaalla 🤔 Ruusukaali näyttää ja kuulostaa pelottavalta, en ole koskaan syönyt niitä, en edes maistanut. Olen kyllä luvannut maistaa.
    Suklaa-addiktina riemuitsen siitä, että olen ollut ylihuomenna 11 viikkoa syömättä suklaata!!! Kuvittele, 11 viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voiskin olla mielenkiintoinen yhdistelmä.
      Just joo :D, vai et ole muka syönyt...ruusukaalit on hyviä mutta en pysty syömään niitä kerralla kovin montaa. 11 viikkoa on tosi pitkä aika tässä tapauksessa, itse en varmaan pystyisi olemaan joten sulla on paljon enemmän itsehillintää . Sun täytyy palkita itsesi jollain, oot sen ansainnut.

      Poista
  4. Toivottavasti sait taulut myytyä ha hintsua niistä. Italialaisesta ruuasta lemppari on lasagne, lupaan tehdä vkl ja laittaa kuvia siitä😂 hyvää yötä peppone.😴

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taulukeikka meni ihan persiilleeen, kolmessa eri paikassa käviin ja kaikissa sama vastaus, ei ole tarpeeksi nimekkäitä tekijöitä . Typerää oli lähteä myymään niitä suoraan, olis pitänyt ottaa valokuvat ja laittaa s-postilla kysely koska nykyään suurimmassa osassa on mahdollisuus pyytää arvio ettei tartte turhaan ajella.

      Lasagne on hyvää, tykkään siitä isosti. Se ei ole edes älyttömänn vaikea tehdä, siis näillä mun taidoillani :)
      Hyvää yötä ja hyvää huomenta!

      Poista

Tervehdys matkaaja! Toivottavasti viihdyit Luostarissa, tiedäthän että meillä on täällä Luostarissa kammio varattuna sinulle jos päätät jäädä. Me näet pidämme sinusta.

Recent Posts

Recent Posts Widget
© Saint Peppone - Järkkyneen mielen luostari 2.0
Maira Gall