Zavrukatzcs, kaikkien pelien äiti

 

Viime yö, tai oikeastaan aamuyön viimeiset tunnit menivät rauhallisemmin ja täysi rauha saatiin palautettua kun Leila poistui Luostarista. Kävi se jumalattoman kalliiksi, Piti tilata helikopteri häntä hakemaan koska mitkään taksit eivät ajele vuorten huipulle ja lisäksi rahaa paloi vaatteisiin jotka eräs laakson kylässä asuvista muijista kävi hakemassa isosta kaupungista. Laskun perusteella hääp oli ilmeisesti ostanut itselleenkin jotain. Isä Jeregaban joka oli aamiaisvuorossa, oli laittanut hieman jarrua munkkien puuroon joten tästä päivästä ei kovin tuotteliasta tule, munkit paarustavat ympäri peltoja kuin lampaat ja ovat enemmän tai vähemmän hitaalla käyviä muutenkin.

Tästä syystä me pidimme vanhimpien kanssa melko pitkäksi venähtäneen kokouksen, jossa sovimme että päivä merkitään meidän kalentereihimme day after Leila:ksi ja ryhdymme suunnitelmallisiin toimiin ettei vastaavia tapahtumia pääse toistumaan. Lista oli seuraavanlainen:

- luostarin muurien ulkopuolelle rakennetaan ns. Leilan tupa,toisin sanoen vierasmajaa muistuttava esikarsina joihin naiset voidaan majoittaa muutamassa harvassa tapauksessa:

a) joko he tippuvat lentokoneesta (todennäköisyys 0.00000012785%)

b) joko he tippuvat sukkulasta tahi muusta, vastaavasta lähiavaruuteen tahi kauemmas tarkoitetusta avaruusaluksesta (todennäköisyys 0.0000000000000001143%)

c) he edustavat maan ulkopuolista rotua tahi niihin verrattavissa olevaa eliölajia joka täyttää maanpäällisen naiseuden tunnusmerkistön (todennäköisyys 0.00000000000000000001%)

- luostarin tuloilmaan ryhdytään suihkauttelemaan antinaisferomoneja (kemistimunkkien hommaa = pontikan tekijät) ja näillä feromoneilla pyritään saamaan aikaan se, että kun ilmassa mahdollisesti leijuu naisferomoneja, ne saavat aikaan toivotunlaisen, negatiivisen ”ei jumalauta,siellä on taas joku muija ovella” – reaktion. Huomautuksena mainittakoon ettemme pyri tekemään munkkiparoistamme misogyynejä, vaan pyrimme yksinkertaisesti turvaamaan luostarin rauhaiselon ja munkkien mielenrauhan.

- lisäksi koska munkit on jouduttu douppaamaan täksi päiväksi, ei vanhimpien neuvostonkaan tarvitse tehdä mitään lukuun ottamatta tämänkaltaisia hätäkokouksia

- illalla voidaan tilata kiinalaista

Kokoukseen tyyytyväisinä päätimme mennä sisäpihalle pelaamaan latvialaista zavrukatzcs – mölkkyä joka on varsin haasteellinen.

Siinä jokainen pelaaja tuo viisi parasta viski – tai konjakkipulloaan (täysiä, minimi-ikä 25 vuotta tai vanhempia) ja ne asetellaan kolmion muotoon kymmenen metrin päähän. Pelaajat joutuvat heittämään omia pullojaan kohden palikalla joka itseasiassa on 38mm halkaisijaltaan oleva, 35 cm pitkä terästanko ja palikan on osuttava vähintään yhteen pulloon. Haasteena on siis heittää niin, että saadaan osuma lestiin sen kuitenkaan hajoamatta. Maksimissaan viiden kierroksen jälkeen eniten ehjiä pulloja omistava pelaaja saa kaikkien pelaajien ehjiksi jääneet putelit. Helvetillinen peli ja eritoten sitä on helvetillistä pelata isä Bugarewoskin ja isä Molovtrian kanssa jotka molemmat ovat paatuneita tissuttelijoita ja täten pirullisen tarkkoja heitoissaan. Että semmosta.

Rakkaudella

- Apotti -

Read More

Leila

 

En saanut viime yönä unta joten makasin jaa vähän kovalla olkipatjallani luostarin ylimmässä kerroksessa ja mietin tulevaa. Ajatukseni katkesi hieman aamukahden jälkeen kun kuulin että luostarin ovea hakattiin voimallisesti. Tiesin että järjestäjänä (munkki joka pitää firmaa pystyssä öiseen aikaan) oli eräs vanhimmista munkeista, veli Farakialainen joka on uskossaan vahva ja kooltaan kuin palkintosonni. Ikää tällä fossiililla on kunnioitettavat 138 vuotta, olkoonkin että se ei munkkipiireissä ole mikään vallan saatanan korkea, eläväthän kitukasvuiset puutkin todella vanhoiksi joten ehkäpä elämäntapamme vuoksi meissä on jotain samaa.

Kuulin kuinka Farakialaisen kääpä avasi ison oven, paiskasi sen kiinni minkä jälkeen kuului mätkähdys joka tuntui ylimmissä kerroksissa asti. Sitten kuului juoksuaskelia, jälleen oven avaamisesta aiheutuva narina ja jälleen sama kuin ensimmäiselläkin kerralla; ovi lyödään kiinni, kuuluu mätkähdys ja taas sama yhä uudestaan. Kuudennen mätkähdyksen jälkeen ajattelin että mitä perkelettä munkit touhuavat, vaihdoin yökaapuni päiväkaapuun (oikeastaan ei mitään eroa, yökaapu on hieman ohuempi ja väriltään täysin valkoinen) ja lähdin kiiruhtamaan rappusia alas. Alhaalla odotti melkoinen näky, kuusi tajutonta munkkia makaa lattialla, lähes kaikki muut luostarin munkit seisovat eteisaulassa ja katselevat kauhistuneena ovea jota hakataan jaa vähän helvetisti.

Käskin munkkeja lausumaan Ave Mariaa isolla äänellä ja riuhtaisin luostarin raskaiden ulko-ovien toisen puoliskon auki. En enää ihmetellyt miksi Farakialaisen vaari ja muut, lähes yhtä iäkkäät munkit olivat tuupertuneet tämän näyn edessä; ovella seisova horo – korjaan; naisihminen - näytti kiveen heitetyltä ahvenelta joka on singottu saatanan ison savustimen läpi haulikkoradalle, varsinkin kun hänen about 2 denimin sukkahousunsa jotka paistoivat varsin estottomasti minihameen riekaleiden alta olivat kuin haulikolla ammuttu ja se mitä eivät minihameen riekaleet peittäneet, oli kunnianosoitus itämaiselle kuminauhateollisuudelle sillä hänen string..,pikk...alusasunsa alaosasta ei ollut jäljellä kuin lantion ympäri menevä kuminauha tai mikä lie nyöri. Kasvot olivat kyllä ilmeisesti kauniit, tällä hetkellä meikit olivat vain lievästi sanottuna levinneet, eritoten luomiväri joka ulkona piiskaavan sateen takia muistutti erehdyttävästi Fax Mactorin nro 7782 Painful Diarrhea:aa mutta useamman sävyn tummempana. Koska tyttöparan paita oli revitty ja toinen rinta näkyi esteettä, sähähdin takanani seisoneelle veli Jubanoville että hakee huovan ja vähän äkkiä sittenkin ja tuo samalla yhden pienikokoisimmista kaavuista. Kun likka sai verhottua itsensä, päästin hänet sisään ja ohjasin hänet suoraan keittiölle.

Lienee turha sanoa että tässä vaiheessa nuoremmilta ja myöskin hieman vanhemmilta munkeilta oli täysin unohtunut määräämäni Ave Marian pajatus, joten pyysin isä Generalusta (jep, vanha armeijatyyppi mutta en sano minkä maan) sekä nuhtelemaan munkkilaumaa että ohjaamaan heidät takaisin kammioihinsa erittäin rankkojen katumusharjoitusten pariin. Apottina kun tiedän ettei kolmijalkaisia munkkeja ole, ei edes sellaisia joilla se kolmas on voimakkaasti alikehittynyt. Keittiölle jäivät vanhimmat, kaikki seitsemän gubbea itseni lisäksi sillä heillä ei ole enää vuosiin ollut mitään muuta jäykkää kuin käytös. Aloimme pohtia mitä teemme Leilan suhteen – hääp kun avoimesti esitteli itsensä ja teki varsin selväksi tuntitaksansa minkä me kohteliaina ja hurskaina munkkeina sivuutimme kohteliaasti.

No tietysti ensiksi ruokaa ja vahvaa kahvia, sillä Leila oli a)ihan hemmetin sekaisin ja b) ilmeisen nälkiintynyt koska hän söi kuin nuori hirvi. Keskustelu uhkasi kääntyä kuulusteluksi vanhimpien munkkien toimesta, mutta saimme sovittua että Leilan on päästävä pesulle ja hänelle on tarjottava yösija. Kun nämä toimet aikoinaan olivat tulleet tehdyksi ja Leila saatettu turvallisesti tyhjillään olevaan kammioon, pyysin että kammion ovelle tuodaan neljä ahkerimmin salilla käyvää munkkia (no worries, se mikä on hauiksessa, on pois krhm...tiedättehän).

Saapa nähdä mitä huominen tuo tullessaan.

Rakkaudella

- Apotti -

Read More

Ab imo pectore!

Okei, okei...ei ehkä olisi pitänyt ryhtyä tähän mutta paljon on virrannut vettä Po – joessa Luostarin lopettamisen jälkeen ja koska olen olen saanut apua eräältä taholta mitä tuli luostarin jälleenrakentamisen suhteen, niin tässä sitä ollaan. Tiedän että monikaan ei ehkä, tai peräti ei varmasti hyväksy asiaa mutta sille minä en voi mitään.

Toinen syy on se, että terveyden tilani on näiden noin 7:n vuoden jälkeen siinä tilassa, että toisinaan tuntuu kuin kävelisin kohti Varjojen Maata, tuota kirottua tai siunattua paikkaa jonne me jokainen joskus päädymme.

Luostarissa on hiljaista, meitä ei ole täällä enää jäljellä kuin vanha veljeskunta eli 70 munkkia joista 54 on antanut vaitiololupauksen joten läpän heitto jää vähemmälle ja sitten on nuori veljeskunta eli 46 munkkia, jotka  periaatteessa tehneet valansa mutta lupausten pitämisen suhteen on vähän niin ja näin, ainakin tässä vaiheessa kun suurin osa on ollut melko vähän aikaa, about kymmenisen vuotta. Voitte uskoa että raippaa laulaa ennen iltarukoustilaisuutta mikä toisaalta häiritsee, koska hiljainen valitus häiritsee koko iltarukousta kaikkine lätinöineen. No, minkäs teet sillä aika on kortilla eli suomeksi sanottuna päivät menevät pellolla ja muissa askareissa. Toisaalta, oppivathan nuoret penteleet olemaan hiljaa, ei se ota enää kuin palttiarallaa toisen vuosikymmenen.

Täällä alkaa olla näin vuosin melko helvatan holotna, vaikka polttopuuta on niin paljon että sitä riittäisi Uotilan lapsillekin mutta tämän kivikasan lämpimäksi saaminen kestää kahdesta kolmeen kuukauteen. Sen jälkeen onkin kuin huonosti lämmitetyssä saunassa mutta hyvänä puolena mainittakoon ettei kaavun alla tarvitse pitää kuin boksereita. Tosin vanhemmat kävyt eivät pidä niitäkään ja kiusallisilta tilanteilta ei voi välttyä. Tunnelma on kuin norjalaisessa turskan savustamossa if you know what i mean.

Luostari on valmis, saimme keväällä kattotyöt loppuun, ikkunat ovat asennettu ja sisätilatkin on suurimmaksi osaksi pintakäsitelty. Ylpeänä voin sanoa että meillä on aivan jäätävän kokoinen kirjasto jossa on ne Kuolleen meren kääröt joita ei ole vielä ”löydetty” ja paljon muita harvinaisuuksia, mm. Aleksanteri suuren ristinollavihko, hänhän pelasi sitä ihan simona aina silloin kun ei ollut lahtaamassa ihmisiä. Myöskin keittiö on melko saatanan iso, pelkästään pääuuni jossa on kolmen kuution klapitila (siis palotila), on niin iso että sinne mahtuisi heittämällä vuoden 1997 Toyota Camry ja tilaa jäisi vielä parille päältä ajettavalle ruohonleikkurille.

Tämä siis uunin tilavuudesta, pintaa peittää 22 neliömetrin paistolevy mikä tahtoo sanoa että siinä paistaa munan jos toisenkin.

Alimmassa kerroksessa on siis köökki, saunatilat ja vaatimaton 450 neliön punttisali joka on ahkerassa käytössä johtuen siitä että öiseen aikaan saattaa mieleen hiipiä syntisiä ajatuksia jotka täytyy hikoilla pois. Tällä on kaksijakoinen seuraus; varsinkin nuoret munkit ovat kropaltaan sellaisia että Amerikan Arnold (parhaimipina vuosinaan) näyttäisi heidän rinnallaan hernekepiltä mutta toisaalta kaikki punttista käyttävät, syntimieliset kutaleet ovat aamuisin kuin kiveen heitettyjä ahvenia.

Toisessa kerroksessa ovat nukkumatilat ja hengellisen toimintaan liittyvät jutut, kolmannessa kerroksessa tämä mainitsemani iso kirjasto ja munkkien kirjoitustilat sekä piakkoin valmistuvat aputilat. Lisäksi joitain pienempiä kammioita joiden merkitys jääköön tässä sanomatta.

En läpise tällä kertaa enempää, koitan parhaani mukaan kertoa Luostarin asioista iltaisin, sillä täällä neitsytkammiossani ei kahdeksan vuoden selibaatin jälkeen ole edelleenkään mitään toimintaa, mikäli pölyvillakoirien helvetillistä ulvontaa ei lasketa aktiviteetiksi.

Rakkaudella, Apotti

Read More