25_08_20

- Ah, sör zeret!

 Tämä mitä nyt kerron, tapahtui eilen ja on osoitus siitä että ehkäpä minunkin on aika sivistää itseäni vieraiden kielten osalta. Päivä lähti kyllä hyvin käyntiin, eräs ystäväni haki minut ennen puolta päivää koska tarkoituksena oli tehdä paholaisen hilloa ja toimisin lähinnä assistenttina ja oppisin itsekin samalla. Tunnustettakoon että oma osuuteni jäi varsin vaatimattomaksi, kuorin ja pilkoin vain pari sipulia ystäväni tehdessä kaiken muun. Paholaisen hillo valmistui ja matkalla kotiin tuumin että tässä on vielä päivää jäljellä, joten lähden käymään naapurikaupungissa joka on isompi ja sen tähden siellä on myös laajempi etninen väestö. Kyse oli siitä, että kuten jo Malesialaisen kanan - postauksessa kerroin teille viehtymyksestäni hieman tulisempaan ruokaan, niin naapurikaupungissa on näitä etnisiä kauppoja joista monet ovat erikoistuneet juuri mausteisiin ja sen semmoiseen. Olin näet päättänyt hankkia kunnon reservin erilaisia mausteita ja muita ruoan valmistuksessa tarvittavia tuotteita. Hyvästelin ystäväni, vein paholaisen hillot kämpilleni ja lähdin pakulla kohti naapurikaupunkia.

Jätin pakun parkkiin jonkin matkan päästä keskusta koska omistamani rakas Ford Transit on iso ja kömpelö, keskustasta ei koskaan löydä vapaata parkkipaikkaa eikä pieni kävely ole koskaan pahasta. Seisoin jo vartin päästä erään isohkon liikkeen edessä ja koska kaikki mainokset näyttivät siltä kuin ne olisi kirjoitettu jollain Lähi-idän tai no johonkin siellä suunnalla olevan maan kielellä, riuhtaisin oven auki ja astuin sisään. Tällä kohtaa on tarkennettava että se, mikä on kirjoitettu liikkeenharjoittajan/myyjän sanomiksi lauseiksi, ei ole tietenkään sitä mitä kyseinen kieli on, vaan vuorosanat ovat kirjoitettu niin kuin ne kuulin, rallienglannin tapaan; “Haus tö reis?” etc.
Okei, eli astuin sisään liikkeeseen ja heti vastaan iskevän, voimakkaan mausteseoksen tuoksu sai sieluni hypähtelemään ilosta koska olin löytänyt oikean paikan.
-kusrum kusrum, kusrum , myyjä huudahtaa ja hymyilee ystävällisesti, viittoen minua peremmälle.
No hittolainen, tämähän se vasta mukava kauppa on kun heti kysytään että tarvitseeko sun päästä vessaan. En kuitenkaan uskalla pudistella päätäni, pakotan hymyn tapaisen kasvoilleni ja nyökyttelen päätäni epämääräisen muminan säestyksellä jonka tarkoituksena on selvittää myyjälle ettei tartte päästä kusiruumiin heti kättelyssä koska kävin vessassa ennen lähtöä. Myyjä jatkaa hymyilemistää ja tekee vasemmalla kädellä puolikaaren osoittaakseen että tässä tätä tavaraa nyt sitten on, mitäs laitetaan?
- mausteita, kiitos
-maus?
-niin just, mausteita
Myyjä häviää hyllyjen väliin mutta jo minuutin, parin päästä hän laskee tiskille kolme kappaletta erilaisia rotanloukkuja. What the fork, nyt ei mennyt ihan putkeen ja niinpä yritän uudelleen, tällä kertaa hyvin hitaalla temmolla:
-no maus, mausteita. Paljon mausteita
Myyjä nauraa kihertää, tarttuu vasempaan hihaani sanoen:
-nou maus teit, tekel mauz tatik
Taas katselen typerän näköisenä että mitä jumalauta tapahtuu ja pian seisommekin hyllyn vieressä jossa on paljon erilaisia julisteita. Myyjä etsii hetken aikaa kunnes löytää etsimänsä ja läväyttää eteeni ison, A2:sen kokoisen julisteen jostain perkeleen Mauz Tatik:ista joka on kuvan perusteella joko vapaapainin tai nyrkkeilyn puolella kova nimi. Seison tyhmän näköisenä ja myyjä lykkää Mauzin julisteen syliini hymyillen autuaasti. Katselen häntä, suu on kuin pikkulinnulla eli vähän niskasta kiinni mikä todistaa sen että ainakin markkinointia koskevat opit ovat menneet perille, tuollaista hymyä ei löydy edes jenkeistä. Muutama kiusallinen sekunti tuijottelua ja jälleen hän tekee tutun puolikaaren kädellään. Olen hieman hukassa, mutta päätän viedä Mauz Tatik:in julisteen kassalle ja lähden kiertelemään kauppaa, toiveenani löytää ne pirun mausteet. Hetken aikaa kierreltyäni löydänkin oikean hyllyvälin missä on huikea määrä erilaisia mausteita, osa purkeissa ja osa pienissä, juuttisäkin tapaisesta kankaasta tehdyissä pikku pussukoissa.
-onko tujuja mausteita, kysyn ja myyjän ilme muuttuu hämmentyneen oloiseksi, ikään kuin olisin kysynyt jotain sopimatonta.
Koitan paikata tilannetta kysymällä:
- niin, onko sulla tujuja mausteita, hot, veri hot ja teen suun edessä ihme liikkeitä sormillani joiden pitäisi markkeerata suusta lähteviä liekkejä.
Sanottuani tämän, myyjä vakavoituu mutta vain hetkeksi. Pian hän räjähtää nauruun yrittäen sanoa jotain mistä en saa selvää. Naurukohtauksen helpotettua hän iskee minulle silmää ja nostaa erään hyllyn alta jotain mikä näyttää kokoelmalta erilaisia vaatteita, tosin sillä erotuksella ettei näihin vaatekappaleisiin ole uhrattu kovinkaan paljoa kangasta.
-tuverih? keb zelem mök, myyjä sano ojentaen minua kohti borat-tyyppisiä uikkareita joissa vähemmän materiaalia kuin näissä borat-versioissa. Voi perkele, äijä pitää mua jonain tuverihhina mutta kun ei, minä haluan vaan mausteita. Kuinka vaikeaa se voi olla? Pudistelen päätäni hymyillen ja palaan mausteiden luo. Myyjä tulee kuin hai perässä ja niinpä teen uuden yrityksen. Olen ottavani maustepurkin käteeni ja teen kädelläni samanlaisia liikkeitä kuin mausteita laitettaessa. Samalla teen ilmeitä jotka kuvaavat tulisen ruoan syömistä ja puhaltelen syvään, niin kuin tapana silloin kun suussa on jotain astetta tulisempaa. Myyjä käy kiinni, kellistää minut lattialle jollain oudolla, kenties syyrialaisella lähitaistelutekniikalla ja lähtee juoksemaan kohti kaupan takaosaa. En ehdi hämmästykseltäni pystyyn kun äijä on jo vieressäni ja tunkee suuhuni jotain mikä näyttää pienoiskoossa olevalta mustalta makkaralta. Musta pikkupötkö maistuu paskalta mutta onneksi äijän ojentama vesilasi tuo helpotusta asiaan. Menee hetki ennen kuin myyjä kysyy:
- oke?
Juu, minä olen vaikka Åke Lindman jos vaan pääsen pois tästä lattialta. Samassa huomaan että kohdassa missä olin maannut, oli hieno itämainen matto jota äijä käy kiireen vilkkaa rullaamaan.
-sep zurum eht taz, ehk?
Tyydyn nyökkäämään jolloin äijä lähtee kiikuttamaan mattoa kohti tiskillä odottavia rotanloukkuja ja syyrialaisen vapaapainijan julistetta. Helvetti, se ovela kettu sai mut ostamaan tuon maton mutta miten ihmeessä se sai sujautettua sen mun alle? Nyt tuli loppu tähän touhuun, ajattelin ja tilasin läheisestä kebab-paikasta kaksi iskender-annosta koska niiden avulla olisi helpompi näyttää että tarvitsen vain ruoan laitossa käytettäviä mausteita. Kotvan kuluttua kuriiri tuokin mämmit, maksan miehelle ja hänen lähdettyään ojennan toisen iskenderin myyjälle, ihan kohteliaisuuttani. Virhe. Äijä alkaa huutamaan jotain ihan käsittämätöntä ja pian liikkeessä onkin koko suku sikoja myöten. Pelästyn sitä armotonta pajatusta ja koitan selvittää ukolle että jo et tykkää iskenderistä, niin anna se mukuloilles tai tehdään niin että minä annan omani ja ojennan sytrox-laatikon lapsille jotka sentään ovat kiitollisia, hymyilevät ja nyökyttelevät niin kiivaasti että pelkään C1 - C7-osaston nikamien puolesta. Pajatus kasvaa infernaalisiin mittoihin, minua tuupitaan kohti liikkeen takaosaa jossa myyjä vetää helvetin ison raanun syrjään ja siirrymme ilmeisesti kauppiaan asuntoon koska huone on todella kauniisti koristelu ja sisustettu. Eteeni kannetaan jos jonkinlaista roinaa ja koruesinettä, niitä painellaan rintakehääni vasten ja pajatetaan jotain mistä en saa tolkkua. Minä puolestani en voi muuta kuin nyökytellä ja hymyillä typerän näköisenä, tiedättehän ne tilanteet joissa ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Muutaman minuutin päästä koko perhe häviää kuin taikaiskusta ja jäämme myyjän kanssa kahden. Ukko on imuroinut iskenderinsä äskeisen rituaalin aikana ja katselee nyt minua kysyvän näköisenä. Minä taas haluan helvettiin täältä, joten osoitan äijälle rojuläjää ja olen ottavinani kamoja syliin mutta huonolla menestyksellä. Hetken aikaa patu seuraa touhujani kunnes huudahtaa:
- Ah, sör zeret!
Eipä aikaakaan kun edessäni on tuliterät kottikärryt ja äijä lastaa koru- ym. esineitä niihin ja saatuaan työn valmiiksi, hän alkaa työntää kärryjä kohti kassaa. Saan pienimuotoisen paskahalvauksen koska pelkään että joudun maksamaan myös tästä hetki sitten saadusta koristeroinasta mutta onneksi näin ei käy. Vain kottikärryistä, julisteesta, rotanloukuista ja siitä koiranpaskaa muistuttavasta pötköstä + vesilasillisesta, yhteensä 1300,- euroa josta maton osuus 988,- euroa. Maksan nurisematta vaikka sisälläni kiehuu mutta en näytä sitä myyjälle, vaan hymyilen niin iloisesti kuin osaan ja nyökkään hyvästiksi. Äijä tulee vielä ovelle pitämään uksea auki että pääsen kärryjeni kanssa kadulle.
Kotiin päästyäni ja pienen inventaarion tehtyäni huomaan ilokseni ettei maustereissu mennyt ihan ketuilleen, roinan joukossa oli pieni purkki kanelia jota minulla oli kyllä jo ennestään kaksi purkkia mutta ei lisä pahaa tee. Mitä tästä opimme? Hyvän vuorovaikutuksen nimissä olisi suomeen tulevien ulkomaalaisten, niin duunareiden kuin muidenkin osattava edes välttävästi äidinkieltämme, mutta myös meidän tulisi osata edes välttävästi jotain ulkomaista kieltä, siis vähän harvinaisempaa kuin se perinteinen englanti. Toinen asia, älkää helvetissä menkö tarjoamaan safkaa kesken kaupanteon, siinä käy hassusti kuulkaas. Että tämmöstä tällä kertaa. Mausteet jäi vähiin mutta onpahan juliste jostain äijästä, rotanloukkuja ja kottikärryt. Ehkä ensi kerralla paremmin. Tietääkö kukaan muuten mitä on tarsz sierj tmet? No, aivan sama, mä syön sen.
Apotti

25_08_19

Spice up - kokemus

 Uutisissa oli juttua Kokkolan kouluruokien huonosta laadusta, on kuulemma mennyt huonompaan suuntaan niin maun, rakenteen kuin kaiken muunkin osalta. Hävettää kertoa tämä mutta olen kerran elämässäni tuurannut pienen kyläkoulun keittiötä pyörittänyttä naista. Hän oli pidetty ihminen mutta ruokien kanssa oli kuulemma vähän niin ja näin, pääosin vetistä mössöä ja ruokalista pohjautui lähes kokonaan kasvisruokiin, koska keski-iän alapuolella oleva muija oli johonkin lahkoon kuuluva ituhippi. Elettiin 80-lukua, alkupuolta kun satuin näkemään lehdessä ilmoituksen jossa kerrottiin tästä mahdollisuudesta ja minähän sitten hain koska silloin ei ollut kylällä muita töitä tarjolla. Muodollisen haastattelun jälkeen sain työn joka minun käskettiin aloittaa välittömästi sillä tämä nainen oli lähdössä vuoden kestävälle virkavapaalle. Näin myös tapahtui, aloitin työt heti seuraavana päivänä joka oli myös tämän naisen viimeinen työpäivä. 

Hän opasti minua laitteiden käytössä ja hyvä niin, sillä vaikka kyseessä oli kyläkoulun pahanen, niin keittiövehkeet olivat huippuluokkaa. Johtuiko sitten siitä että kunnanvaltuuston johtajan veli omisti yrityksen joka valmisti kyseisiä himmeleitä. Naisihminen myös antoi haltuuni hänen oman reseptikirjansa, jossa oli pikaisen silmäilyn perusteella suurimmaksi osaksi jonkun Indrajit Bibi:in kokkausohjeita, myöhemmin sain kuulla että kyseinen Indajit oli samaisen lahkon johtaja johon keittäjätär kuului. No just. Keittäjätär myös valitteli että kaikki mausteet ovat hieman hajallaan koska ultramodernin keittiön laitteet olivat vieneet kaiken tilan, joten suurin osa oli jouduttu sijoittamaan keittiön vieressä olevan huoneen kaappeihin. Samainen tila toimi myös keittiöhenkilökunnan pukuhuoneena. Päivä kului nopeasti ja muija lähti ovet paukkuen, ehkä hän oli leipääntynyt työhönsä tai muuten vain väsynyt ja halusi pois mahdollisimman nopeasti.

Alkuun mulla meni huonosti, kakarat valittivat että milloin ruoka oli liian kokkareista, milloin liian löysää ja väittipä eräs kolmannen luokan oppilas löytäneensä kesäkeittolautaseltaan sotilaspassin. Tunnustetaan, se oli mun sotilaspassi jota tarvitsin erään asian tiimoilta ja se oli unohtunut rintataskuun mistä sitten tipahtanut kyseisen mukulan mokkolautaselle. Mietin kuumeisesti että millä saisin lapsilauman tyytyväiseksi, se oli parasta tapahtua äkkiä tai menettäisin työni. Niinpä tein virallisen kyselyn oppilaille ja sain selville että tekemääni safkaa piti ala-arvoisena mössönä vain 24%, kun taas 36% väitti että ruoka oli niin jäykkää ja jauhoista että se aiheutti tukehtumisvaaran mutta suurin osa eli 40% piti safkaani liian mauttomana. Päätökseni oli se, että ensin pitää saada maku kohdilleen ja vasta sen jälkeen teen korjauksia rakennepuolella. Seuraavan päivän ruokalistalla oli vanhaa kunnon tillilihaa ja perunoita, joten ryntäsin maustehuoneeseen etsimään tarvittavia ainesosia mielessäni tehdä niin hyvältä maistuvaa tillilihaa ettei paremmasta väliä. 
Pengoin kaikki mahdolliset kaapit mutta en oikein löytänyt mitään tulista ja potkua antavaa, kunnes huomasin huoneen perällä rivin kapeita, peltisiä kaappeja. Availin ovia ja viimein näin että täältä sitä kunnon tavaraa löytyy koska kaapin ylähyllyllä näkyi kaksi kiinnostavan näköistä pussukkaa. Hieman kyllä ihmettelin että miksi kaapissa oli aivan samannäköinen takki kuin mitä keittäjätär oli käyttänyt, mutta en antanut mokoman pikkuseikan häiritä sen enempää. Pussukoita oli kaksi, toisessa oli valkoista jauhetta ja toisessa oli ilmeisesti jotain kuivattua kasvista koska se oli vihreän väristä ja tuoksui lievästi makealta. Päätin yhdistää pussukoiden sisällöt yhteen isoon peltipurkkiin koska siitä olisi helpompi annostella. Näin myös tapahtui ja lähdin hyvillä mielin kotiin.
Siitä hetkestä alkoi nousukiitoni keittiöllä; kaikki lapset olivat ihastuneet uusiin mausteisiin ja jopa ronkelimmatkin muksut söivät linssikeittonsa suorastaan ahmien. Opettajilta tuli kiitosta, he olivat hyvin iloissaan siitä että vaikka meteli ja häiriökäyttäytyminen oli lisääntynyt huomattavasti, niin oppilaat tuijottivat suurin silmin taululle ja imivät kaiken tiedon mitä heille saattoi tarjota, kokeissa tuli jokaiselle kymppejä tai ysejä ja se jos mikä tiesi hyvää kouluhallituksen tarkastusten varalle. Liikunnan opettaja oli erityisen haltioissaan; koulujen välinen urheilukilpailu oli ollut meidän koulun juhlaa, kaikki pokaalit oltiin voitettu ja erityisen hienona opettaja piti sitä että Pikku-Lassi oli juossut 10.000 metrin juoksun ajalla 08.32. Huomattava parannus juoksun saralla, sanoi opettaja, kun ajattelee että “Mikä juosten tulee, se kusten menee”-Vainion ennätysaika kyseisellä matkalla oli vuonna 1978 Prahan kisoissa juostu 27.30.99 . Liikunnanopettaja myös väitti että Pikku-Lassi oli juossut niin lujaa että hänen halpis-nappulakengistään nousi savua mutta tuota minä en usko. Vaikuttavaa olivat myös toisen luokan Emmin keihästulos, virallisella naisten keihäällä ja virallisen mittauksen mukaan 114.88 metriä (revi siitä Lillak) ja ensimmäisella luokalla opiskelevan Kaarlon miesten kuulassa pukkaama 32.67. Ei ollenkaan huono. Moukarissa neljännen luokan Katariina kiskaisi miesten moukarilla tuloksen jota ei ole vielä mitattu koska moukaria ei löydetty. Silminäkijöiden lausunnon mukaan moukari katosi korkeuksiin ja osa jopa väitti että se olisi hieman kilkannut Teneriffalle matkalla olleen Finnairin koneen kylkeä mutta tämä on väite jota ei voi todistaa.
Opettajien kiitospuheita seurasi haltioituneiden vanhempien vuoro; eräskin isä sanoi että ennen heidän poikansa oli todella huono arvosanoissa ja muutenkin laiska tapaus, mutta nyt hän tekee ensin läksyt ja olipa poika eräänä päivänä juossut mummolaansakin ja hakannut mummun iloksi 12 kiintokuutiota klapeja vajaaseen tuntiin. Ei mummon tarvitse palella ens talvena mökissään. Paluumatkalla poika oli nähnyt että naapurin isännän puimuri oli hajonnut keskelle peltoa, jolloin poika oli polkaissut takaisin mummolaan (9 km), tullut takaisin viikatteen kera ja niittänyt isännän pellon kokonaisuudessaan. Isäntä ei ollut uskoa silmiään ja hänen kysyessään hikiseltä pojalta että miten tämä on mahdollista, niin poika oli kuulemma tokaissut etteihän tässä 12 hehtaarissa kauan mennyt. Liikuttavinta oli kenties yhden yksinhuoltaäidin kiitos, hän kertoi että hänen pikku Iidansa oli siivonnut koko talon hänen ollessa iltavuorossa ja olipa tyttönen leiponut kaiken kukkuraksi 32 munan jättikakun ja väsännyt kylkeen vielä 300 sulhaspiirakkaa ja jostain syystä 44 pirun suolaista bostonpullaa. Aika hyvin kun ajattelee että Iida oli ensimmäisellä luokalla, tuollaisista tytöistä kasvaa naisia jotka pääsevät pitkälle.
Summa summarum: Vuosi meni hyvin, oppilaiden urotyöt jatkuivat ja kaikki olivat tyytyväisiä. Minä puolestaan haluaisin kiittää keittäjätär Impi Hell-Halosta ja hänen ihme mausteitaan koska en tiedä miten muuten olisin pärjännyt. Hieman tosin ihmettelen sitä että miksi hän soitti minulle palattuaan virkavapaalta ja kysyi että veditkö kaiken nenääsi, stanan mulkku? Mitä minun olisi pitänyt vetää nenääni? Ne mausteetko? Tässä nähdään etten minä oikein ymmärrä naisia, puhuisivat sanoilla jota me miehetkin ymmärrämme. Että tämmöstä tällä kertaa.
Apotti

25_08_18

Aikojen alusta tähän päivään asti

 Luostarin vanhempi väki, siis he jotka ovat olleet tämän pyhän luostarin jäseniä jo ensimmäisen luostarin ajoista asti, tietävät että olen yhtä vanha kuin itse universumi. Se on osa rangaistustani ja tulee olemaan kunnes viimeinenkin tähti on käyttänyt energiansa ja universumi vaipuu pimeyteen. En valita vaikka ketuttaa kun on joutunut saattamaan niin monia rakastamiaan ihmisiä haudan lepoon ja näkee niin paljon pahuutta, mutta asiassa on hyvätkin puolensa. Olen elämäni pitkän elämäni aikana toiminut mm. seemiläisenä kätilönä, moabilaisena kärrymekaanikkona, filistealaisten aikohin terapeuttina (shal mokart`ese, tarkoittaa tyyppiä jonka majassa palaa ihme suitsukkeita ja sauhua on kuin taikurin teltassa), kanaanilaisten kanssa touhutessani oli ammatiltani prah zuketís, vedon välttäjä. Siis nimenomaan välttäjä eikä välittäjä, joka on itse asiassa sana joka on väärän käännöksen takia juurtunut lähes kaikkiin puhuttuihin kieliin ja tarkoittaa siis välittäjää joka välittää vetoja, asuntoja tai muuta vastaavaa, jopa puheluita (vrt. keskusneiti). Prah zuketìs vastaa kyllä tavallaan nykyistä kiinteistövälittäjää monelta osin, mutta tuolloiseen ammattinimikkeeseen kuului nimenomaan etsiä talon rakennuttajalle mahdollisimman vedoton paikka, ts. mesta johon tuuli ei pahemmin osu.Tästä siis nimitys välttäjä, koitetaan välttää vetoa eli vistoja tuulia jotka mukanaan pölyä, heinäsirkkoja ja naapurin pyykkinarulta jos jonkinlaista rättiä ja ihokasta, nahumeista puhumattakaan (nahum = kanaanilaiset stringit, tehty kamelin kinnerjänteistä ja arabacus-heimoon kuuluvan lepakon siivistä) . Arabacus-lepakoita ei valitettavasti ole enää, filistelaiset tappoivat ne sukupuuttoon koska hyö pitivät niitä hyvänä proteiinin lähteenä.

Assyrialaisten kanssa silloinen elämäni oli yhtä sotaa, milloin hyökättiin edomilaisten kimppuun ja milloin taas käytiin ryöstöretkillä Babylonialaisten mestoilla. Rankkaa aikaa, joka päivä oli käytävä pariinkiin otteeseen pesulla koska aavikolla taistelussa roiskunut veri kovettuu hemmetin kovaksi kerrokseksi kuivattaen ihoa häiritsevässä määrin, eikä siihen auta edes pho nagum, tuon ajan Oil of Ulay. Myöhemmin, roomalaisten kanssa meni jo vähän paremmin vaikka melkoista sotimista heidänkin kanssa tuppas olemaan. Muistan kerrankin kun olin Segerus Tarumin - keisari Neron projektipäälliikö - yhden tharmaenin elikkäs kylpylän rakennustyömaalla kun Maximus Aurelius vanhaakin vanhempi tuli sanomaan mulle että otahan Abbotterum miekkasi niin lähdetään käymään Londoniumissa. Eihän siinä auttanut muuta kuin käydä hakemassa miekka ja hypätä jousille, niin sanoakseni. Aurelius pysäytti hienot vaununsa satamaan ja siitä sitten lähdettiin isoilla kaleereilla kohti Londomiumia. Kysäisin Aureliukselta että mistä moinen kiire, niin hääp kertoi että piktit perkele olivat käyneet maalaamassa graffitteja Hadrianuksen muuriin joten täytyy käydä antamassa opetus niille. Paska keikka, roomalaisia kuoli yli 40.000 ja huhu kertoo että vain yksi pikti olisi haavoittunut, hänkin siitä syystä että oli vetänyt lipat jollain kalliolla ja loukannut polvensa.
No se noista ajoista, paljon on noiden tomua,skorpioneja ja kamelinpaskaa täynnä olevien päivien jälkeenkin tapahtunut. Tämä mitä nyt seuraavaksi kerron, tuntuu pahalta koska puhun ihmisistä jotka ovat olleet luomassa perustaa tälle meidän nykyiselle Suomen valtiolle mutta hei, ihan oikeesti. Minen koskaan ymmärtänyt sitä että minkä helvetin takia piti joka aamu herätä kolmen, neljän aikaan ja lähteä töihin joita sitten tehtiin pimeän tuloon asti. Te ette ehkä usko mutta varmaan kolmannes suomen äijistä eksyi talvikautena mettään ja jäätyi sinne koska mitään taskulamppuja ollut silloin. Toinen kolmannes taisi mennä kun töitä piti tehdä helvetin myöhään ja voitte kuvitella että kun kolmekymmentä metriä korkeaa mäntyä kaadetaan säkkipimeässä mettässä ja huudetaan “kaatuu”, niin jonkin matkan päästä kuuluu “niin että minne päin?” ja nuo jäivät yleensä viimeisiksi sanoiksi ja niinpä löydetyissä 1800 - 1900 luvun vaihteen hautakivissä ovat juuri nuo sanat jonkun muistosäkeen sijaan. Järjetöntä touhua.
 Niin ja se että joka hemmmetin viikko piti mennä kylän tanssilavalle ja ihan sama vaikka pakkasta olisi ollut -35 raatia, sinne piti mennä kesät talvet. Kuvitelkaa ny, tanssitatte jotain Hilja maitotyttöä niin kylmässä kelissä että silmämunat vetää huuruun ja kysytte että “lähdeks mun aittaani?”. No ei tasan lähde, tyttöparka on jo niin jäässä että täytyisi olla vähintään Houdini että sais esileikit sen verran kuumaksi jotta tää naisimmeisen ruumiinlämpö saataisiin ees plussan puolelle. Se oli sitä aikaa ja yks mikä on ketuttanut näihin päiviin asti oli körttiläiset. Eikö nyt hemmetti sentään vois käydä sen fledansa leikkauttamassa jollain ammattilaisella? Ei sen puoleen, vihasin aivan äärettömän paljon Teuvo Tulio-tyyppisiä lainehiusmallia käyttäviä miehiä ja useinhan se meni painiksi tai peräti puukkotappeluksi. Tukkilaiset, just joo. Tosi typerää sakkia, jos sattui niin että johonkin joen mutkaan tuli tukos eli suma, niin nämähän valopäät hyppäs sinne suman keskelle ja yrittivät saada tukosta purettua mutta minkä tähren? Ei jumalaisee, kiinalaiset olivat keksineet ruudin jo vuoden 850 paikkeilla. Pikku posaus sumaan eikä olisi tarttenut kantaa monia kilometrejä miehiä jotka olivat ruhjoutuneet pahoin pudottuaan suman sekaan joessa toisiinsa törmäilevien tukkien voimasta.
 Nih, ja ne pitkät sauvat joita kekseiksi sanottiin, tiedätte kyllä ne joissa oli se valurautainen väkänen toisessa päässä. Eihän niitä voinut syödä ja siksi oli keksittävä oma nimi esim. kaurahiutaleista tehdyille pikku leivonnaisille, syntyi sana “kakko”. “Otakkonä kakkoo?”, saatettiin kysyä ja varsinkin ulkomailta tulleet vieraat joita tosin kävi harvakseltaan, saattoivat kysyä että “jaa niin ketä?” ja juuri tämän takia on syntynyt urbaanilegenda ihmisiä ravinnokseen käyttävistä suomalaisista. No ei mikään ihme koska Kakko on sukunimi, kuka tahansa voisi mennä halpaan. Sovitaan ny kummiski niin etten horise tämän enempään koska jos kertoisin syvällisemmin kaikesta elämäni aikana tapahtuneesta, siitä tulisi tuhansia sivuja käsittävä saaga ja se ei näissä puitteissa ole järkevää.
Apotti

25_08_17

Sadanpäämies Suuronen

Aamulla tuli postattua Finnish Defcon 1:sestä mutta se oli silloin. Vietin tänään päivän Suurosen kanssa. Se on semmonen mua vähän vanhempi heppeli ja jos minulla on vaikeuksia pääni sisäisen liikenteen kanssa, niin Suurosella ottaa todella kipeetä. Siis oikeesti, en tiedä onko mies hullu vai nero mutta käytännön toteutukset sillä tuppaa menemään sen verran överiksi että on suoranainen ihme ettei mies ole saanut enempää syytteitä. No tämä päivä lähti käyntiin sillä että Suuronen soitti mulle aamupäivällä ja pyysi mua tulemaan mökilleen, saisin nähdä kuulemma jotain hienoa. Minä lähdin matkaan napattuani tavanomaiset lääkkeet joita menee aamusta kahden desilitran mukin verran ja hetken aikaa täytyy pitää tiskipöydästä kiinni koska joukossa on pari kovaa antipsykoottista lääkettä ja olen huomannut, että ne ei oikein toimi opiaattien kanssa otettuna mutta en ole vittinyt sanoa lekurilleni mitään koska sillä on isompiakin huolen aiheita. Huono olo menee aika nopeasti ohi, tunnelma on kyllä hetken aikaa kuin Grimmin saduista; jos jonkinlaista haltijaa lentää ilmatilassa ja lattialla vilisee toinen toistaan oudompia goblineja, mennikäisiä ja golemeja. Oon muuten kerran piessyt suht uuden karvahattuni tuhannen juttusen päreiksi kun luulin että se käy kimppuun mutta se siitä.
Mökille päästyäni tajusin että jotain isoa oli todellakin tapahtumassa sillä varsinaisen mökin joka seisoo rantaan viettävän rinteen laella, oli Suurosen muija paistamassa makkaraa tosi isolla grillillä, sellaisella joita näkee joskus isoissa yleisötapahtumissa. Kyseisen grillin Suuronen oli pöllinyt erään autokaupan avajaistilaisuudesta sanomalla grilliä hoitavalle äijälle että “Kato, kuollut lokki” osoittaen taivaalle jolloin grillaajaparka oli ruvennut tähyämään kohti korkeuksia ja samassa Suuronen saatanan riskinä miehenä oli ottanut grillin kanoineen ja makkaroineen päivineen ja heittänyt sen vuokraamansa peräkärryn lavalle ja lähtenyt niin sanotusti haneen. Suuronen pääsi melkein kotiin grillinsä kanssa mutta grillin korkea lämpötila sytytti peräkärryn vaneripohjan tuleen ja edelleen tästä roihusta lentävät kipinät sytyttivät Suurosen auton tuleen. Silminnäkijöiden mukaan Suuronen oli ajanut vähintään sataaviittäkymppiä perkeleellinen tulivana perässään mutta Suuronen itse kertoi mulle että oli joutunut kantamaan grilliä viimeiset kahdeksan kilometriä ja ilman makkaroita ja broitsun rintapaloja olisi mennyt maitohapoille. Melkoiset palovammat oli tullut Suurosen oikeaan kylkeen mutta muijalla oli joku kausikortti paikalliseen apteekkiin ja se sai litratolkulla bebantheniä jolla se valeli Suurosen kylkeä kolme viikkoa, niin johan oli taas äijä kuosissa.
Eniveis, grillin vieressä oli niin ikään Seinäjoen maatalousnäyttelyistä joskus kahdeksankymmentäluvun alussa pöllitty hattarakone joka hyrisi sellaisilla kierrroksilla että hemmetin hattaraa oli koko mäki täynnä. Tyydyin moikkaamaan Suurosen muijaa joka näytti nokisutarilta joka on juuri juossut ultramaratonin, hikinen ja hemmetin musta ämmä. Kävellessäni alas rinnettä näin jotain mitä en uskonut koskaan näkeväni; Suuronen oli valanut rannasta järvelle päin jykeviä, noin 50 x 50 senttiä kanttiinsa olevia betonipilareita kahteen riviin tasaisin välimatkoin ja betonipilareiden päällä kulkivat ratakiskot rantaan ja edelleen rinnettä ylös about kolmekymmentä metriä. Tietysti ilman vesioikeuden lupaa mutta ei Suuronen semmoisista luvista välitä, himmee päästä kun kerran on. Itse laituri oli painekyllästetystä puusta ja laiturin runkorakenteiden alla olivat niin ikään metalliset kiskot, joihin oli pultattu Suurosen eräästä huutokaupasta ostamat vanhat, kaivosvaunujen pyörät. Kiskot ja pyörät luonnollisesti oli mitoitettu niin että ne sopivat betonipilareiden päissä kulkeviin ratakiskoihin ja pyörät liikkuivat kiskoja pitkin.
No eihän siinä sinänsä mitään, mutta se näkymä oli kuin Ben Hur:in kuvauksista; Suuronen seisoo kahden partiolaisista muodostuvan jonon keskellä puettuna roomalaisen sadanpäämiehen asusteihin, ties mistä oli hommannut kyseiset kuteet, joko Bard & Jesteristä tai Rautaportista, mene ja tiedä. Nämä kaksi partiolaisjonoa oli kytketty jessuksenmoisilla köysillä kiinni laituriin, niin että toinen jono partiolaisia kiskoi köyttä joka oli kiinnitetty laiturin vasempaan, rannan puoleiseen päätyyn ja toinen vastaavasti oikeaan puolen päätyyn. Pikku partiolaiset, jotka olivat muuten Suurosen johtamaa Kuiterperän Kottaraiset-lippukuntaa, olivat iältään kahdeksasta kymmenvuotiaisiin ja heidät oli puettu egyptiläisten orjien melko askeettisiin tunikoihin. Näky sinänsä oli järkyttävä mutta kun näin Suurosen vähä-älyisen pojan tai no, tässä tapauksessa jo aikuiseksi kasvaneen kummajaisen, hakkaamassa valtavaa rumpua rinteen puolivälissä hirveä sotamaalaus kasvoillaan niin ajattelin nyt ei jumalauta hyvä heilu. Suurosen poikahan vietti ensimmäiset kolme kuukautta keskoskaapissa mutta oli sittemmin ollut mummollaan hoidossa jossain perähikiällä ja niinpä piltti oli uteliaisuuttaan syönyt multaa takapihalla olevasta kompostista tai tunkiosta niinkus perämettissä on tapana sanoa. Tämän jälkeen Anssi, siis tää poitsu, oli ottanut melko ryhtevän kasvupyrähdyksen jolle ei tuntunut tulevan loppua ja niinpä Anssista tuli kaksi metriä neljäkymmentä senttiä pitkä ja sataviisikymmentä kiloa painava nuori mies ja Anssin kohdalla voidaan sanoa sama mitä bodareista sanotaan eli se mikä on pohkeessa, on päästä pois.
Anssin rumpu oli massivinen, kalvo oli tehty naapurin lehmästä jonka Suuronen oli salakaatanut viime talvena. Eivät kuulemma ole enää välilöissä naapurinsa kanssa. Anssilla on myös paljon tatuointeja koska Suurosen kaunis ja täysjärkinen tytär oli aikeissa avata tattoo-studion ja pyysi Suurosta ostamaan hälle teuras sian jossa on vielä nahka kiinni, noin niin kuin harjoituspinnaksi, niin Suuronen oli tokaissut että hääp ei rahojaan sellaiseen tuhlaa, treenaa Anssilla. Lopputulos oli likan kannalta hyvä, hänestä on tullut menestyvä tatuointiliikkeen omistaja mutta Anssin pää, vartalo ja varpaat eivät ole niinkään mairittelevat, olihan tytär vielä opettelemassa tätä jaloa taitoa. Pikku partiolaisten molemmin puolin, siis vasemman köyden ja oikean köyden ulkopuolella, noin viisi metriä partiolaisista, paloivat kymmenet jätkänkynttilät joita Suuronen oli asetellut tasaisin välein. Suuronen huomasi minut ja nyökkäsi Anssille, jolloin rummutus muuttui tasaiseksi, hypnoottiseksi paukutukseksi ja Suuronen läväytti sonnin siittimistä tehtyä ruoskaansa niin lujaa että olisi luullut jonkun ampuvan .308 hirvikiväärillä ja pienet partiolaiset alkoivat hokea “hey,hey”-mantraa ja kiskoivat kaikin voimin laituria ylöspäin. Alussa Kuiterperän Kottaraisilla oli vaikeuksia saada laituri nousemaan kiskoille mutta kun he onnistuivat, niin laituri lähti tulemaan kuivalle maalle suht helpon näköisesti. Puolessa välissä tuli kuitenkin vaikeuksia koska laituri alkoi taipua järjettömän suuren painonsa ja korkeiden betonipilareiden vuoksi. Suuronen hermostui ja huusi jotain Anssille nabateaksi (kuulin Suuroselta myöhemmin että he olivat koko talven opetelleet nabateaa mikä poikkeaa siihen aikaan puhutusta arameasta erityisesti konsonanttien osalta joita nabatean kielessä on kokonaista kaksi kappaletta), jolloin rummutus kiihtyi ja Suuronen ruoski orjiansa minkä ehti. 
Ihme tapahtui ja pienet ihmistaimet tai pitäiskö sanoa kottaraiset saivat lisää voimia ja pystyivät vetämään koko laiturin maalle jonka jälkeen se lukittiin paikoilleen teräsvaarnoilla. Pikku orjat romahtivat maahan uupumuksesta mutta kun Suuronen sanoi että mökin pihassa on mehua, makkaraa ja hattaraa tarjolla, niin orjat nousivat pystyyn ja lähtivät vaeltamaan rinnettä ylöspäin, toinen toistaan tukien. Kun viimeinenkin pikku partiolainen oli päässyt rinnettä ylös mökin pihaan ja me jäimme Suurosen ja Anssin kanssa rantaan kolmistaan, tokaisin Suuroselle että helvetin hullu, tästä voi kuule rapsahtaa läjä syytteitä. Suuronen vastasi että nou proplem, hän oli sopinut lasten vanhempien kanssa että täällä kuvataan egyptin historiasta kertova video joka esitetään ensi vuonna kevätjuhlilla, joten jos kersat kitisevät jotain kotona, niin vanhemmat sivuuttavat kitisemiset kuvauspäivän rasituksina. Lopulta myös me menimme mökille ja söimme parit kyrsät mieheen jonka jälkeen lähdinkin ajelemaan kotiin päin. Matkalla kyllä ihmettelin että mitähän se Suurosen ämmän mehu sisälsi koska näin poikkeuksellisen paljon rusakoita, laskujeni mukaan 480 kappaletta ja muistan pohtineeni että onko se mahdollista, noin niin kuin tilastotieteellisesti. Joka tapauksessa on varmaa että Suuronen on ihan pimee.
Apotti

Finnish Defcon 1

Koska tänään joulukuun kuudentena vietetään itsenäisyyspäivää, ajattelin kertoa mitä todellisuudessa tapahtuisi jos maahamme hyökättäisiin. Sain tämän idean katsellessani aamuyöstä esitetyn ja moneen kertaan nähdyn Nälkäpelin jossa Katniss ja Peeta, huolimatta lukuisista ruhjeista ja järjettömästä verenhukasta huolimatta kirmaavat pitkin metsiä ja teilaavat porukaa tarpeen tullen.
Okei, koska olemme suomalaisia, olisi ihan turha kirjoittaa jos vain yksi valtio yrittäisi hyökätä suomeen koska sellainen uhka meille suomalaisille on sellainen jota ei edes mainittaisi lehdissä vaan se hoituisi ns. vasemmalla kädellä. Niinpä tässä skenaariossa suomeen hyökätään maalta, mereltä ja ilmasta mikä tahtoo sanoa että joka hemmetin ilmansuunnasta.
Suomalaiset ovat saaneet tietoonsa massiivisesta ja globaalista uhasta ja päättää ryhtyä vastatoimiin. Länsirannikolla suomalaiset jotka eivät tiedä olisiko ruotsalainen vai suomalainen mutta puhutaan nyt ruotsia koska olemme bettre folke (vai miten se meni), virittelevät niitä jaa vähän typeriä juhannussalkojaan pitkin länsirannikkoa. Poikkeuksena mainittakoon että ne stupid nauhat joista nämä ruotsia puhuvat suomalaiset epätoivoisesti roikkuvat, on korvattu GWS:n tehtaiden valmistamilla terässuikaleilla jotka ovat niin teräviä että ne katkovat niihin juoksevan heppelin laakista. Rantahurrien pyörimisnopeuden salon ympärillä ollessa about 4800 rpm, hyökkääjien bodyjen (ei niiden alusasujen) kappaleet lentävät perä- ja itämereen kalojen ja muiden ökkömönkiäisten suureksi iloksi.
Pohjoinen suomi elikkäs lappi: Nuo urheat ja sitkeät maamme alkuperäiskansalaiset ottavat käyttöön Defcon 1 - tilan mikä tarkoittaa yhteistyönä american alkuperäiskansojen kanssa kehitetyn “Really Rudolf Reindeer”-protokollaa jossa porot muutetaan geenimanipuloidulla jäkälällä saatanalliksi tappokoneiksi. Navajot, siouxit ja arapahot käyttivät tätä protokollaa muuten kenraalia Custeria vastaan käydyssä taistelussa, heillä ei tosin ollut poroja mutta karibuja kummiskin. Porot kasvavat helvetillisiin mittoihin; säkäkorkeus kolmessa metrissä, sarvien kärkiväli palttiarallaa nelisen metriä ja hapenottokyky 67 litraa minuutissa. GM-porot silpovat kaikki pohjoisesta tulleet vihollisen yksilöt ja rykivät pataljoonien komentajia sen verran ryhtevästi ettei kenuista ole enää ihmisiksi.
Itärajalla maamme ruokavarantojen ihanat vaalijat, armoitetut martat avaavat salaisen holvinsa joka on samanlainen kuin Svalbardin siemenvarasto huippuvuorilla mutta sillä erotuksella, että martat ovat säilöneet holviin kaikista suurista yleisötapahtumista jäljelle jääneet kalakukot, rieskat, karjalanpaistit ja pikkusirvakat. Martat ovat tietoisia siitä että monien tuotteiden kohdalla parasta ennen-päiväys on mennyt aikoja sitten umpeen, mutta säästäväisinä ja ovelina naisina he ovat varautuneet juuri tällaisen tilanteen varalta ja uhraavat häältyneet läskit ja muut juttuset suomen puolustukseen. Tämä Idän Lukoksi mainittu puolustulinja toimii siten että martat ovat pyytäneet Joensuun joka paikan hirsimiehiä veistämään ihan sairaan kokoisia pitopöytiä, noin 42 metriä pitkiä ja kuusi metriä leveitä ja asettelemaan ne pitkin itärajaa. Näille pöydille martat sitten kattavat piloille menneet safkansa ja kun vihollinen idästä, jossa pelkän perunan hinta on noussut pari, kolmesataa prosenttia, näkee pullollaan herkkuja olevat pitopöydät, alkaa syömingit jotka kestävät kolme päivää ja yötä. Vihollinen kuolee niille sijoilleen ja itäsuomen hautausurakointi kokee uuden kukoistuskauden.
Etelässä koko etelärannikolla tapahtuu jotain poikkeuksellista; poliisi aloittaa takavarikoitujen AlfaPVP:en ja pirien palauttamisen loppukäyttäjille sanomalla että etelän suunnasta, ison veden takaa on tulossa jengiä jotka ovat haukkuneet teitä somessa jo muutaman kuukauden, pilkanneet teitä velliperseiksi ja sanoneet ettei teistä ole mihinkään. Tästä suivaantuneena peukku-porukka ja muut piripäät alkavat uida aluevesirajoja kohti ja eliminoivat vihollisen ennen kuin se on edes lähelläkään maamme etelärajaa.
Näin, voimme siis olla luottavaisin mielin koska olemme tunnetusti juro ja kettumainen kansa joka tuntee suurta kateutta keskenään mutta joka sotatilanteessa kuulee että naapurin ismo onkin teilannut 30 vihulaista, ei voi sietää sitä ja siksipä meistä kansana tulee todellinen tappokone jota ajaa kateus, huumeet ja ihme salon ympäri pyörimiset.
Loppuun vanhan kunnon Urkin uudenvuodenpuhe:



25_08_16

Statistiikkaa, hedelmärahkaa ja miksei englanniksikin

 Hyinen keli eilisen todella kuuman päivän jälkeen. Kävin nimittäin kaupassa jonne tulee matkaa parisataa metriä siivu ja vaikka ei matka ollut tuon pidempi, niin ehti tulla vilu t-paidassa ja shortseissa. Yöllä käynyt myrsky toi syksyn mutta toivotaan että syksy olisi armollinen kauniine, aurinkoisine hellepäivineen. Viime yönä tuli kirjoiteltua omituisuuksia mutta sitä ne pitkät, valvotut yön tunnit teettää ja se ei ole mukavaa koska usein tulee kirjoiteltua asioita joita ei pitäisi kirjoitella. Tästä päivästä ei tule kovin aktiivinen koska olen vähän jumissa, ensinnäkin oman pääni kanssa sillä valvottu yö aiheuttaa sen että seuraava päivä menee enemmän tai vähemmän zombie-modella ja toisekseen, on olemassa asioita jotka estävät liikkumiseni pitkälle, joten parempi tehdä jotain pientä kotona ja yrittää olla mahdollisimman toimelias koko päivän.


Olen ajatellut tehdä yhden sivun Luostariin, sellaisen jossa näkyisi ainakin viimeisin postaus englanniksi sillä vaikka blogini on pieni ja sangen nuori, aktiivisuuteni osalta koska tämäkin on vasta 100. postaus, niin ulkomaisia vierailee aika paljon. Yhdeksästätoista eri maasta joista kolmen kärjessä on ollut jo pitkään Vietnam (780 – 820/vko), luonnollisesti Suomi (700-900/vko) ja Yhdysvallat (460 – 720/vko). Muita maita ovat Hong Kong, Singapore, Brasilia, Alankomaat, Iso- Britannia, Meksiko, Belgia, Alankomaat, Paraguay, Ranska, Argentiina, Irlanti, Filippiinit, Bangladesh, Kanada, Ecuador ja Japani + 83 kohdassa ”muu”. Olen pohtinut että onko mahdollisesti bottiarmeijat kyseessä ainakin noiden eniten vierailevien maiden kohdalla mutta ennen vanhaan ne näkyivät vain päivittäisessä tarkastelussa. Vanhan Luostarin aikaan mulla oli käytössä jos jonkilaista seurantaohjelmaa mutta ei enää, en jaksa sellaista ja nämäkin tiedot ovat peräisin bloggerin omasta hallintapaneelista.


Omat käyntini olen estänyt laittamalla evästeen jonka ansiosta omia vierailuitani lasketa. Ensimmäisen Luostarin viimeisenä parina, kolmena vuonna Google tyrkytti mainosten laittamista kyllästymiseen asti, syynä oli kai jonkin tietyn, silloisen rajan yli pääsy koska päivittäisiä vierailuja oli 500 – 1500. Mene ja tiedä. Paras päivä oli kun Timba eli Partapappa jakoi erään postauksen johonkin ryhmään johon hän kuului ja jossa oli 40.000 jäsentä, niiin silloin vanhassa luostarissa kävi hieman reilut 23.000. Olen tässä yrittänyt laittaa tätä nykyistä luostaria maailman luostareiden listalle, koska se onnistui vanhan luostarin kohdalla ja tunsin suurta ylpeyttä nunnien/munkkiparkojen puolesta koska he ovat se luostarin todellinen voima ja jostain syystä meidän pikku luostarimme näkyi listauksessa viidentenä. No, se siitä mutta on erittäin todennäköistä että teen sen sivun englanninkielisiä postauksia varten. Toivotaan että luostari on pystyssä vielä tuhannen postauksen nähdessä päivänvalon.



Nyt kun syksy on tuloillaan, olen ostanut erilaisia rantaleluja ja -tarvikkeita alennuksesta vaikka en edes käy rannalla (Sisäministeriön kielto FHRS/778ANo summertime). Kyseinen sisäministeriön kielto muuten koskee liian heijastavien pintojen käyttöä yleisillä paikoilla ja tässä tapauksessa heijastava pinta on vitivalkoistakin valkoisempi ihoni. Näyttää Walking Dead:in ja kloritekäsittelyn risteytykseltä eli pohjoissuomalaisittain sanottuna on visto näky. Keväällä sai halvalla myös talipallotelineitä joita ostin kiihkopäissäni 23 kappaletta huolimatta siitä, ettei minulla ole varaa talipalloihin mutta pääasia että telineitä löytyy. Joululahjat ostan aina toukokuun viimeisellä viikolla ja minua katsotaan kieroon kun kysyn että miksei teillä ole joulupaperia myynnissä. Ymmärrän toki, tuskin XXL:kään myy kovin montaa suppilautaa tammikuussa. Tänään pääsen tekemään hedelmärahkaa, ystävä tulee käymään ja pyysin häntä tuomaan pari Ehrmannin maitorahkaa ja banaanijogurttia yhden litran putelin. Banaaneja mulla on ja yksi purkki kyseistä maitorahkaa. Se on hyvää, myös jos tekee mansikoista tai vadelmista. Vesimeloni sopii Turkkilaisen jogurtin kanssa mutta sitä ei parane tehdä isoa satsia koska vesimeloni ”vesittää” koko homman melko pian ja rahkasta tulee vetistä lierua.


Että tämmöstä tällä kertaa, muistakaa olla ihmisiksi.

- Apotti -

Pavlov, thai-kokkeja ja pari muuta juttua

 Mun pitäisi lähteä kauppaan vaikka ei huvita, jotenkin tuntuu että sohvasta jolla istun tälläkin hetkellä, on tullut biologisen kehoni jatke, ikään kuin helvetin iso kasvannainen suurin piirtein takaliston ja ristiselän alueelle ja se ei ole hyvä asia. Liian monta tuhlattua tuntia elämästä mutta toisaalta nämä tunnit kun istun sohvalla läppäri sylissäni, antavat minulle vapaden purkaa päässäni olevaa kaaosta ja se on mielestäni hyvvä asia. En mennyt kauppaan. syynä laiskuus ja se että olisin vain hakenut pikkupaprikoita (snack) joihin iski yhtä äkkinen himo. Pakkomielteet saada jotain mitä mieleni äkisti haluaa, on kirous jota en voi paeta ja usein olen rynnännyt kaupaan aivan viime minuuteila hakeakseni jotain typerää ja toisarvoista mitä ilmankin olisin pärjännyt hyvin. Ehkäpä se on jonkinlaista psyykkeeseen liittyvää itsensä palkitsemista vaikka en ole tehnyt mitään mikä oikeuttaisi "palkintoon". Tätä asiaa pohdittiin aikoinaan psykiatrini kanssa kun hän kysyi että miksi juon, vastasin hänelle että kun asiat ovat edellisen ryyppyputken jälkeen saatu kuntoon ja elämä on ok, niin minut valtaa turhautuneisuus koska sain tyydytystä siitä kun painin asioiden kanssa jotka olivat rempallaan mutta nyt, kun kaikki on ok, en tunne saavani mitään iloa elämästä. Psykiatrini sanoi että sortuniseni alkoholiin oli minun itseni antama palkinto kaikesta, olkoonkin että se kohdistui väärin hänen mielestään. Mene ja tiedä, kai tuossa on jotakin perää mutta onneksi nuo ajat ovat takan päin. Siis juomisen, tunnen edelleen tarvetta palkita itseni vaikka en aina edes tieddä syytä.


Stansta on tehnyt minusta Pavlovin koiran. Myönnetään, ihminen on heikko ja vaikka joillakin saattaa olla vaikeuksia uskoa tätä, niin joka kerta kun Stansta tekee jonkun postauksen johon liittyy ruoka, minun on pakko käydä jääkaapilla. Ne valokuvat yksinkertaisesti laukaisevat päässäni ehdollistamisreaktion ja siksipä habitukseni näyttää hieman (+ 2 kg) pulleammalta kuin ennen Stanstan bogin seuraamista. Yhteenvetona voidaankin todeta että sanonta "virtuaalimaailmassa voit toteuttaa itseäsi", on jokseenkin harhaanjohtava koska läskit näkyvät myös virallisen elämän puolella. Damn.

Ruokaan liittyen tein havainnon joka ihmetyttää. Googlatessani suomeksi että "kuuluisia thai-kokkeja", sain vastauksia jotka liittyivät thai-ruoan kokkaukseen, erilaisiin kursseihin ja muuhun vastaavaan kun taas tehdessäni saman haun englanniksi, tuloksena oli kuvia ja linkkejä kuuluisista thai-kokeista. Wtf?

Ehkäpä pitäisi ajatella jotain muuta kuin ruokaa. Jääkaapissa olisi rahkaa ja mulla on banaaneja eli jospa väsäisin hedelmärahkaa? Kello on jo tosin yli puolen yön mutta mitä sitten?



Eilen tekemässäni postauksessa kysyin tekoälyltä (Gemini) naisen määritelmästä ja jatkokysymyksenä tekoälyn omasta mielipiteesta joihin kumpaiseenkin sain vastaukseksi melko neutraalin vastaukksen. Kommenttiosiossa taasen minulta kysyttiin että olenko tehnyt vastaava kysymystä/kysymyksiä miessukupuolesta ja koska en ole, tein sen nyt ja vastaus on tämä:


Mikä on miehen määritelmä?


Miehen määritelmä on monimutkainen ja siihen liittyy useita näkökulmia. Seuraavassa on tarkasteltu mieheyttä biologisesta, sosiaalisesta ja kulttuurisesta näkökulmasta.

Biologinen määritelmä

Biologisesti mies on ihminen, jolla on yleensä XY-sukupuolikromosomit. Kehon anatomia kehittyy testosteronin vaikutuksesta, ja se sisältää yleensä peniksen, kivekset ja partakarvan. Biologinen sukupuoli on kuitenkin monimuotoinen, ja on olemassa intersukupuolisia ihmisiä, joilla on piirteitä molemmista sukupuolista.

Sosiaalinen ja kulttuurinen määritelmä

Sosiaalisesti mies on yksilö, joka samaistuu mieheksi. Tämä on transsukupuolisuuden näkökulma, jossa sukupuoli-identiteetti ei aina vastaa biologista sukupuolta. Transmiehet ovat ihmisiä, jotka on määritelty syntymässä naisiksi, mutta identifioituvat miehiksi. He voivat muuttaa ulkonäköään lääketieteellisesti tai muilla tavoin.

Kulttuurinen määritelmä liittyy siihen, miten yhteiskunta määrittelee ja olettaa miehen roolit, käyttäytymisen ja ominaisuudet. Nämä roolit vaihtelevat suuresti kulttuureittain ja historiallisesti. Esimerkiksi perinteisesti miehen rooliin on liitetty voima, itsevarmuus, perheen elättäminen ja suojeleminen. Nykyaikana käsitykset miehen roolista ovat muuttuneet monipuolisemmiksi ja sallivammiksi.

Nyky-yhteiskunnassa miehen määritelmä on monimuotoisempi ja joustavampi. Se on yhdistelmä biologisia piirteitä, henkilökohtaista identiteettiä ja yhteiskunnallisia rooleja.



Mikä on oma mielipiteesi miehistä?


Minulla ei ole omia mielipiteitä, sillä olen tekoäly. En koe tunteita tai voi muodostaa henkilökohtaisia näkemyksiä. Aiemmassa vastauksessani kuvailin miehen määritelmää eri näkökulmista, ja se perustuu tietoon, joka minulla on käytössäni. Tämän tiedon pohjalta voin kuitenkin kertoa yleisistä näkemyksistä.

Miehenä olemisen käsite on monimutkainen ja muuttuva. Se sisältää useita näkökulmia, joista jokainen on tärkeä.

Biologinen näkökulma keskittyy lisääntymiseen ja fyysisiin ominaisuuksiin, jotka periytyvät kromosomeissa.

Sosiaalinen ja kulttuurinen näkökulma puolestaan korostaa sitä, miten mieheyttä ymmärretään ja koetaan yhteiskunnassa.

Nämä näkökulmat eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan ne täydentävät toisiaan. Nykymaailmassa on tärkeää ymmärtää, että mieheys ei ole vain yksi ainoa, kapea määritelmä, vaan se on yhtä moninainen kuin ihmisetkin ovat.

Jos haluat, voimme syventyä johonkin tiettyyn mieheyden teemaan, kuten sukupuolirooleihin tai miehenä olemiseen liittyviin haasteisiin nykyaikana.



Eli suht samanlainen vastaus kuin eilenkin ja joo, sanotaan että molempien sukupuolten kohdalla on hyvä että tekoäly on opetettu olemaan neutraali, niin ihmisten kesken säilyy rauha toivottavasti hieman pidempään tästä aiheesta koska muutenkin maailmassa riittää myllerrystä aivan tarpeeksi.

Omituista kyllä, tämä meni taas tähän missä pohdin asioita joihin en voi pahemmin vaikuttaa ja siksi näiden asioiden pohtiminen on turhaa mutta minkäs teet.


25_08_15

Meet the LyX ja tekoälyn mielipide naisesta

Koska luonteeseeni kuuluu tutkia kaikkia uutta ja hermostua vanhaan, tässä tapauksessa Libre Officen Writeriin vaikka en tiedä että onko vika siinä vai jossain muussa, päätin etsiä uuden tekstinkäsittelyohjelman ja löysinkin sellaisen, LyX:in. Kävi nimittäin niin että normaalisti kirjoitan blogiini tulevat postaukset Libre Officen Writerilla, minkä jälkeen kopioin tekstin suoraan bloggerin tekstieditoriin välttääkseni tekstieni yllättävää häipymistä bittiavaruuteen mutta nyt on jossain jotain, sanoi Mäkelän muorikin kun paloauton näki. Liittäessäni tekstiä siinä tapahtuu jotain omituista; alku tekstistä näkyy bloggerin editorissa hyvin mutta sitten on noin neljä, viisi riviä täysin mustaa söherrystä ja lopputekstiä ei näy lainkaan. En tiedä mitä helvettiä tapahtuu, mutta tämä oli se syy miksi vaihdoin LyX:iin. Itselläni on käytössä Linux, mutta LyX on saatavana myös Windowsille ja siksipä teidän jotka kirjoitatte paljon, kannattaa tutustua LyX:iin, tietysti on olemassa mahdollisuus että kuljen jälkijunassa ja teillä on ollut Lyx käytössänne jo iät ja ajat.Joka tapauksessa, tässä on tekoälyn (Gemini) tekemä tiivistelmä:

LyX on ilmainen tekstinkäsittelyohjelma, joka käyttää LaTeX-ladontaa. Se on suunniteltu "näet mitä tarkoitat" (WYSIWYM) -periaatteella, jossa käyttäjä keskittyy tekstin sisältöön ja rakenteeseen, kun taas muotoilusta huolehtii LaTeX. LyX on suosittu erityisesti teknisen ja matemaattisen tekstin kirjoittajien keskuudessa sen kehittyneen matemaattisen esityksen vuoksi, mutta se on saanut suosiota myös yhteiskuntatieteilijöiden keskuudessa. LyX:n tärkeimmät ominaisuudet ja edut: WYSIWYM-lähestymistapa: Käyttäjä kirjoittaa ja rakentaa dokumentin, kun taas LaTeX hoitaa muotoilun. LaTeX-ladonta: LyX käyttää LaTeX-järjestelmää tekstin taittoon ja ladontaan, mikä mahdollistaa ammattimaisen ulkoasun ja tarkan muotoilun. Matemaattisten kaavojen tuki: LyX on erityisen hyvä matemaattisen tekstin kirjoittamiseen ja esittämiseen. Viitetietokantojen tuki: Laaja tuki viitetietokannoille tekee LyXistä hyvän valinnan akateemiseen kirjoittamiseen. Monipuolisuus: LyX soveltuu erilaisten dokumenttien, kuten kirjojen, muistiinpanojen, opinnäytteiden ja tieteellisten artikkeleiden tuottamiseen. Kielentarkistus: LyXissä on kielentarkistus suurimmille kielille. Saatavuus: LyX on saatavilla Windows-, Linux- ja OS X -käyttöjärjestelmille. LyX on tehokas työkalu, joka yhdistää LaTeXin vahvuudet tavallisten tekstinkäsittelyohjelmien helppokäyttöisyyteen.
Lisätietoa Wikipediasta ja kuten voitte todeta, kyseessä on melko monipuolinen tekstinkäsittelyohjelma. suosittelen lämpimästi.
Mitäs muuta? Niin, koska yön tunnit ovat hyvin pitkiä, niin en keksinyt oikein muutakaan kuin härnätä tekoälyä, tässä tapauksessa Googlen Geminiä ja kysyin siltä että mikä on sen mielestä naisen määritelmä? Vastauksesi sain hyvin korrektin ja tämän päivän maailmaan sopivan vastauksen:
Kerro mikä on mielestäsi naisen määritelmä?
Voin antaa useita näkökulmia naisen määritelmään, sillä se on monimutkainen ja kulttuurisidonnainen käsite.
Biologinen määritelmä viittaa sukupuoleen, joka useimmiten liittyy naisten tyypillisiin kromosomeihin (XX), lisääntymiselimiin ja hormonaaliseen toimintaan.
Sosiologinen ja kulttuurinen näkökulma määrittelee naiseuden roolien, normien ja odotusten kautta, jotka yhteiskunta asettaa naisille. Nämä roolit ja odotukset vaihtelevat suuresti eri kulttuureissa ja aikakausina.
Sukupuoli-identiteetin näkökulmasta nainen on henkilö, joka kokee ja identifioituu naiseksi riippumatta hänen biologisesta sukupuolestaan syntyessä. Tämä on tärkeä näkökulma, joka tunnistaa transnaiset ja muunsukupuoliset ihmiset.
Näiden kaikkien näkökulmien yhdistelmä antaa kattavimman kuvan siitä, mitä nainen voi tarkoittaa. Jokainen ihminen määrittelee itse oman naiseutensa, mikä tekee käsitteestä hyvin henkilökohtaisen.
En antanut periksi koska halusin tietää saisinko kaivettua lisää ja siksipä jatkoin kysymistä:
Mutta mikä on oma mielipiteesi?
Minulla ei ole omia mielipiteitä tai kokemuksia, koska olen tekoäly. Olen olemassa auttaakseni sinua esittämällä tietoa eri näkökulmista. Naisen määritelmä on monimutkainen ja muuttuva, ja se riippuu siitä, mistä näkökulmasta asiaa tarkastellaan.
Tieteen näkökulmasta naiseus on sidoksissa biologisiin piirteisiin, kuten kromosomeihin, hormoneihin ja lisääntymiselimiin. Näiden avulla määritellään useimmiten biologinen sukupuoli.
Sosiaalisesti ja kulttuurisesti naiseus on taas joukko rooleja, odotuksia ja normeja, joita yhteiskunta on asettanut naisille. Nämä käsitykset ovat historiallisesti muuttuneet ja vaihtelevat eri kulttuureissa.
Monet ihmiset kokevat naiseuden myös identiteettinä. Tämä tarkoittaa, että ihminen voi tunnistaa itsensä naiseksi riippumatta siitä, onko hänen biologinen sukupuolensa syntymässä ollut naisen.
Lopulta naisen määritelmä on hyvin henkilökohtainen. Jokainen ihminen määrittelee itse itsensä. Minun tehtäväni on tuoda esiin näitä erilaisia tapoja hahmottaa käsitettä.
En siis saanut vastausta kysymykseeni ja joku jo huusi takarivistä että mihin kysymykseen, niin vastaus on tämä: Olen ollut hukassa naisten kanssa koko elämäni koska en ole oppinut täysin ymmärtämään heitä ja tämä ymmärtämättömyyden puute hämmentää minua.
-Apotti-

25_08_14

Kevätsipulinipullakin voi pahoinpidellä ja Final Draft

 No niin, tässä on mennyt aamupäivä tapellessa ihan tyhmien asioiden kanssa mutta joskus nekin on tehtävä ja se siitä. Näin eilen erikoisen tapahtuman paikallisen K-marketin parkkipaikalla jossa osallisina oli keski-iän ylittäneen pariskunnan molemmat puoliskot. Äijä lastasi kauppakasseja autoon ja koska välimatkaa oli vähän liian paljon, en kuullut mitä he puhuivat mutta yht´äkkiä tämä rouva alkaa pieksemään ukkoansa kevätsipuleista koostuvalla nipulla. Tiedän, ei saisi nauraa koska tilannehan saattoi olla vaikka mitä, mutta nauroin vedet silmissä kahdesta syystä; en tiedä mistä pariskunnan nainen ammensi voimansa mutta iskujen lyöntitiheys oli käsittämätön ja vaarin hattu, sellainen vanhojen miesten lippis, heilahteli pään toiselta puolelta toiselle vaikka vanha patu koitti torjua toisella kädellä raivottaren lyönnit.

Eikä tässä vielä kaikki, sanoisi Simo Vaatehuoneelta sillä ukon saadessa tarpeekseen vaimonsa väkivallasta, hän keskeytti lastaamisen ja jätti kassit (kolme kappaletta) maahan auton taakse ja istuutui kuskin paikalle. Tästä noin viiden sekunnin päästä ukko starttasi auton ja olen vakaassa uskossa että hänen piti lähteä eteenpäin mutta joko ketuttuksen määrästä tai iskujen tuuperruttamana hän lähtikin pakittamaan jolloin pariskunnan eväät liiskaantuivat heidän pikku Micransa alle. Ukon onneksi rouvalla oli refleksit kunnossa ja hän ehti väistää mutta se huuto; läheisen jäätelökauppiaan kojussa varmasti happani kaikki jädet ja osa parkkipaikalla vanhempiensa kanssa kävelevistä lapsista paskoi housuunsa sillä sen muijan ääni ei ollut tästä maailmasta. Jopa parkkipaikan viereisen puistikon linnut vaikenivat mitä ei tapahdu ihan helposti, tosin niistä suurin osa lehahti lentoon vanhan matamin rääkäisyn aikana enkä usko että ne palaavat enää koskaan viehättävään pikku kaupunkiimme. Tuumin itsekseni että muija tienaisi hyvin kauppalaivastossa, sipulinippu kouraan eikä tarvitsisi pelätä merirosvoutta harrastavia hutheja eikä osumia ja sumussa muut laivat taatusti kuulisivat missä kyseinen paatti on.

Että semmosta, kaikkea sitä näkee kun vanhaksi elää mutta jos asiaa puhutaan, niin aina silloin tällöinhän nousee esiin vanhemman väen toisiinsa kohdistama väkivalta ja nimenomaan parisuhteessa. Tästä ei nimittäin ole kovin montaa vuotta kun oli tapaus jossa pariskunnan...hetkinen oliko se mies joka tappoi vaimonsa lyömällä tätä päähän paistinpannulla vai oliko se toisinpäin mutta ikää oli kuitenkin kummallakin siinä kahdeksankymmenen ikävuoden tienoilla. Olin oikeasti järkyttynyt kun luin tapauksesta, se jotenkin romutti käsitykseni herttaisista vanhuksista. Toisaalta se on samanlainen tabu kuin puhe ikäihmisten seksin harrastamisesta ja mitä median juttuja aiheesta lukee ja kuulee, niin lähes poikkeuksetta unohdetaan se että he ovat ihmisiä ja se on tietysti väärin. Eihän ihmisen itsesuojeluvaisto tai muutkaan vastaavat häviä iän myötä. En nimittäin ole koskaan lukenut uutista jossa olisi juttua eläkeläissjengistä joka pelaa street-hockeyta keskellä motaria tai juttua mummosta joka oli tehnnyt benji-hypyn ilman köyttä.

Asiasta viidenteen, tein eilen makkarakastiketta vanhan liiton ohjeella ja tässä tapauksessa vanhaa liittoa edustaa edesmennyt mummovainaani. On muuten typerä sana ”edesmennyt”. Miten niin edesmennyt, sanastahan saa sen käsityksen että kyseessä olisi joku laiska henkilö, ”olis ny edes mennyt siellä käymään kun kerran lupasi”. Mutta joo, makkarakastikkeen kaveriksi tein perunamuusia laiskan ihmisen tapaan eli potut meni muusiin kuorineen, koska kyseessä oli uutta satoa ja kuoria ei nimeksikään. Ensin tietysti keitin pilkotut potut pehmeiksi, sitten kippasin ne kulhoon jossa liiskasin niitä ensin tällaisella perinteisellä survimella eli suttunuijalla, vaikka suttunuija taitaa olla nimi sellaiselle puiselle ”nuijalle” jota käytettiin Vesijärven kapinan aikoihin. Hieman maitoa, suolaa joukkoon ja lopuksi pamiksilla eli sauvasekoittimella koko hoito tosi sileäksi ja kuohkeaksi. Lopuksi lisäsin muusiin tosi vähän kuivattua tilliä ja ruohosipulia, ne antavat mukavan säväyksen ja varmistavat että lopputuloksesta tulee suun mukaista ruokaa. Ilta meni oman mahan vieressä maaten ja katsellessa Netflixiltä ”Final Draft”:n, siinä on melkoisen kovia ”eläkkeelle” jääneitä urheilijoita. Kannattaa katsella kellä siihen on mahdollisuus.

Semmosta tälle päivää, olkaahan ihmisiksi.

Apotti


Pientä remonttia

 Tämä on tavallaan ”under construction” -sivu/ilmoitus koska varsinaisessa teemassa on ongelmia joiden korjaaminen näillä taidoilla ei käy hetkessä. Toivon kärsivällisyyttä teiltä ja kuten huomaatte, kaikki postaukset ja muut toimivat normaalisti, vain teema on eri. Varsinaiseen teemaan tehtävät korjaukset tehdään ns. testiblogin puolella joten korjaustoimenpiteet eivät tule häiritsemään itse blogia ja päivityksiä ilmestyy normaaliin tapaan, tänäänkin ilmestyy uusi jonka aiheesta ei sen enempää tällä hetkellä.

Ps. Tekstiä oli enemmänkin mutta...no kuulette sitten myöhemmin.


-Apotti-

25_08_12

Masterchefin innoittama malesialainen kana - tai ainakin melkein

 Nonni1.Se sitten loppui Masterchef Australia (MCA) jokin aika sitten ja mä valun hikeä. En siksi että olisin kuumeessa, kämppäni lämpötila olisi turhan korkea tai olisin rasittanut itseäni, vaan tämä on tuskan aiheuttamaa hikoilua. Antakaas kun selitän; ensinnäkin olen fanaattinen Masterchef Australia-fani aivan kuten Stanstakin,ja jo eilen katselin ohjelmatiedoista että tämän päivän jaksossa vierailee malesialainen kokki Junda Khoo ja koska suhtaudun MCA:han vakavasti, ajattelin tehdä malesialaista kanaa joka mun maailmassa tarkoittaa hemmetin mausteista kanaa, sillä kokkailuillani ei ole mitään tekemistä malesialaisen ruoan kanssa koska en yksinkertaisesti osaa tehdä mitään semmosta.

1 Nonni. Sanalla ei mitään tekemistä postauksen kanssa sinänsä, onpahan lyhenne sanoista ”no niin” ja Nonni on toinen veljeksistä Nonni ja Nanni tv-sarjasta, muistaakseni norjalaista alkuperää oleva ja Y7-merkinnällä (kielletty yli seitsemän vuotiailta) varustettu lastenohjelma. Korjatkaa jos muistan väärin.


Normaalisti en tee mitään älyttömän tulista koska ei ole mitään järkeä syödä ruokaa joka on niin polttavaa ettei makuja erota. Hieman potkua kuitenkin, esim. Piri-Piri – kastiketta joka sopii hyvin kanan kanssa, ripaus chiliä ja muita mausteita mutta maltilla.

Tänään päätin kuitenkin panostaa tulisuuteen ja mielessäni oli hallittujen makujen annos jonka valmistus alkoi jo eilen. Minulla oli hankittuna Kanan fileeleikkeitä jotka laitoin jo aamulla kulhoon marinoitumaan, piimää sen verran että leikkeet peittyivät. Piimä kuulemma sopii marinointiin happamuutensa ansiosta, se mureuttaa ja mehevöittää lihaa. Illalla kaadoin pois ylimääräisen piimän tein varsinaisen marinointiliemen johon tuli edellä mainittua Piri-Piri – kastiketta, hieman suolaa, sitruunan mehua, ripaus sokeria, oliiviöljyä, Sriracha-kastiketta, mustaa pippuria, pieni ripaus oreganoa ja korianteria sekä sitruunaruohoa. Niin ja etikkaa,ihan perusversiota sekä – uskokaa tai älkää – ripaus kanelia. Mulla on eräs kaveri joka on oikeasti kokki ja se sanoi että pieni määrä tekee mielenkiintoisen mutta hyvän vivahteen kunhan sitä ei laita liikaa.


Siinä ne ainesosat pääosin olivatkin koska minä en käytä valkosipulia – se tappaa minut ja jotkut lotraavat punaviinin kanssa mutta olen sitä mieltä että ruumiinpesuvesiä joita viinit ovat, ei pidä sekoittaa kanaruokiin.



Sitruunaruohotkin joudun tekemään itse sillä ei mulla ole varaa semmoisiin ja toisekseen niitä on aika harvakseltaan saatavissa. Eipä hätää, sitruunaruohot valmistuvat helposti itse; kerää nippu tai oikein kunnon tukko juolavehnää mutta älä ihan tien vierestä koska niiden typpioksidi-ja muista päästöistä johtuvat pitoisuudet ovat liian korkeat. Uuni kahteensataan asteeseen, heinät pellille ja antaa olla siihen asti kunnes ne alkavat vaihtua vihreistä ruskehtavan värisiksi. Tämän jälkeen juolavehnät pitkään pakastekippoon tai muovirasiaan ja kaksi pullollista sitruunan mehua perään. Kansi kiinni ja kunno ravistus, yön yli oltuaan ne hemmetin heinät maistuvat tosi sitruunaisilta. Sama juttu on mustapippurin kanssa jos sitä ei ole mutta herneitä (kuivia) sattuu löytymään. Uuniin taas kahteensataan ja antaa mennä ihan kunnolla mustiksi, juur sen verran ettei palovaroitin ala piipaamaan ja näin sulla on sekä sitruunaruohoa ja mustapippureita tosi edullisesti ja jos olet ahkera luonnossa liikkuja, sä voit jopa paalata sitruunaruohosi ja säkittää mustapippurit ja mennä torille myymään. Köyhyys pistää kujeilemaan kuten sananlaskukin sanoo. (Missä lahna ui, siinä köyhä pui. Aivan helvetin typerä sanalasku meiltä päin).



Masterchef Australian alkaessa koitti suuri hetki. Olin jo hyvissä ajoin levittänyt olohuoneen lattialle (tv seinällä) kaksilevyisen lätkähellani, paistinpannun, erilaiset vihannekset omalle lautaselle, mausteita, taikinan roti-leipääni varten ja muut tykötarpeet ja kun ohjelma sitten alkoi, ryhdyin valmistamaan omaa näkemystäni malesialaisesta kanasta. Paistinpannun lämmetessä pilkoin lisukkeeksi tulevat vihannekset valmiiksi = tein salaatin minkä jälkeen laitoin kanat pannulle, miedolle lämmölle koska olin päättänyt viimeistellä ne hibachi-grillillä. Okei, mun hibachi ei ole ihan tuon näköinen koska tein sen vanhasta savustuslaatikosta jota lyhensin rälläkällä ja hitsasin päädyn uudestaan kiinni. Savutuslaatikon kannen tietysti kans rälläköin huis hitoille ja ostin kaupasta siihen kunnon grilliverkon jota joutui tietenkin modaamaan koska ovat liian isoja mutta rälläkällä siitäkin selvittiin. Pohjalle kannattaa laittaa hienoa hiekkaa tommoset kolmesta viiteen senttiä ettei pohja kuumene.



Sillä välin kun kanat joita olin aina välillä käännellyt, tirisivät hissukseen pannulla ja hibachin hiilet lämpenivät, öljysin ja leipasin rotileipäni tosi ohueksi ja nakkasin sen pellille ja uuniin. Sitten grillaamaan jota ei kannata tehdä sisätiloissa, vaan parvekkeella ja mieluummin kaikki parvekelasit auki. Koitin kurkkia parvekkeen ovesta MCA:ta samalla kun kääntelin kanoja ja juuri kun kilpailijoilla oli enää kymmenen minuuttia aikaa saada safkansa valmiiksi, syöksyin olkkariin nauttimaan malesialaista kanaani.


Ihan hyvää tuli vaikka palokunta kävi kahteen eri otteeseen kysymässä että mitä jumalauta täällä tapahtuu, olivat tulleet suht ryhtevän savun muodostuksen vuoksi ja mitä rotiin tulee, niin sen kanssa meni vähän huonommin. Unohdin sen näet uuniin. Mun piti alun alkaen laittaa teille kuva siitä mutta en tavallaan voi koska sitä ei enää erota pellistä. Ei värinsä puolesta eikä muutenkaan, koitan huomenna piikata sen irti jos olen elävien kirjoissa koska poltot tuntuvat lisääntyvät ei pelkästään mahassa, vaan koko ruoansulatuskanavan mitalta. Voi olla että tästä tulee lähtö ensiapuun, malesialaisesta kanasta tuli ehkä liian tulista. Lattiafirmaan pitää soittaa myös, saavat tulla uusimaan tän olkkarin lattian koska se on nyt sellaisessa tatinassa ettei se lähde millään tämän maailman vehkeillä puhtaaksi. Katson kuitenkin että ilta oli kaikilta osin onnistunut, pirtti ei palanut ja sain mahani täyteen + masterchef käy jännemmäksi kun väki vähenee. Että semmosta.

-Apotti-







Teidän promolistauksenne lyhyt versio

 Olisin halunnut jatkaa tekoälyteemalla vielä yhden jutun, nimittäin listauksen teistä ja tuotannostanne ihan vain promotakseni teitä mutta se ei onnistunut toiveitteni mukaisesti. Laitoin Geminille seuraavanlaisen pyynnön: ”Tee selvitys listalla olevista blogeista ja blogien kirjoittaista joista käy ilmi heidän tuotantonsa ja mahdollisesti blogeihin tai niiden kirjoittajiin liittyvät linkit”. Luonnollisesti tein pyyntööni listauksen blogeistanne ja vaikka liitin blogien nimiin hyperlinkit, ei tekoäly kyennyt hakemaan sisältöä, vaan minun oli lisäksi lisättävä jokaisen blogin nimen perään webbiosoite vaikka blogin nimessä itsessään oli jo linkki! Yksilötasolla homma olisi helppo toteuttaa mutta se vaatisi blogin pitäjän suostumuksen ja ennen kaikkea sen, että hän tekisi itsestään ja tuotannoistaan lyhyen listauksen linkkeineen jonka lähettäisi tänne vaikkapa sähköpostilla jonka Luostari sitten julkaisisi mutta se on jokaisen asia haluaako tehdä niin. Luostari kyllä julkaisee ja kuten sanonta kuuluu; ”moni julkaisee mutta me julkaisemme mielellämme” eli asia jää teidän harkintaanne.

Joku saattaa nyt kysyä että olihan se Blogiesittely – sivu, mihin se katosi, niin kyseisen sivun poistamisen syy on yksinkertaisesti vähäiset katselukerrat. Ilmeisesti ihmiset eivät viitsi tsekata ennakkoon blogia, vaan on helpompi hypätä suoraan blogiin sivun laidassa olevan linkkiluettelon kautta.


Mutta itse promolistaan, tuloksena oli kuitenkin vain seuraavanlainen lyhyt listaus jonka sisältö on niukka koska yksityisyyttä koskevat säädökset, mm. GDPR ja muut ovat tiukkoja. Toivoin kuitenkin, että koska useimmissa blogeissa on linkkejä blogin kirjoittajan muuhun tuotantoon, vaikkapa hänen toiseen blogiin/toisiin blogeihinsa tms., tekoäly olisi napannut nämä mukaan listaukseen mutta näin ei käynyt mikä on valitettavaa. Blogimaailmassa nimimerkit joita suurin osa bloggaajista käyttää tietyn sisällön tuottamiseen, suojelevat bloggaajaa ja rajaavat sisältöä koska tosiasiahan on että bloggerissa moni pitää ”varjoblogia” jossa sen virallisen blogin tarjonta/tekstit poikkeavat yleensä uskotulle porukalle tarkoitetun varjoblogin sisällöstä mikä on täysin ymmärrettävää. 


Ei kukaan täysjärkinen ryhdy julkisesti netissä kertomaan pankkitilinsä todellista saldoa = mahdolliset rahavaikeudet tai muuta tällaista henkilökohtaista informaatiota kuten parisuhdevaikeuksia, alkoholiongelmaa etc. Allekirjoittaneella on ollut kunnia saada kutsu pariin tällaiseen varjoblogiin ja on sanottava, että usein ihmettelen sitä luonteenlujuutta ja niitä henkilökohtaisia voimavaroja jotka saavat ihmisen jaksamaan vaikka tilanne on todella vaikea.

Suuri kunnioitus heitä kohtaan ja toivotan heille kaikkea hyvää, ennen kaikkea sitä että tilanteisiin löytyisi ratkaisu.


Sitten on vastapainona nämä...hmm...toisenlaiset varjoblgit jotka ovat siitä mieluisia että niitä pitävät ihmiset paljastuvat varsin riehakkaiksi persooniksi ja kirjoitusasu ei ole niin siistitty kuin mitä virallisessa versiossa, tekstien kuitenkin ollessa asiallisia mutta sisältävät asioita joita lukiessa on parempi pitää nitropurkki käden ulottuvilla. Okei, jotta tämä ei mene taas jaaritteluksi, niin tässä tämän aamuinen tulos joka toteutettin Geminiä käyttäen (linkit ovat linkkejä, pelkkä klikkaus rittää):



Marjatan kirjat ja mietteet

Marjatan kirjat ja mietteet -blogissa keskitytään nimensä mukaisesti lukemiseen ja kirjoista nouseviin ajatuksiin. Blogin kirjoittaja Marjatta jakaa mietteitään lukemistaan kirjoista ja pohtii niiden teemoja, kuten vanhenemista ja ihmissuhteita.



BitteinSaari

BitteinSaari-blogi on monipuolinen, ja sen kirjoitukset kattavat monia eri aiheita. Blogista löytyy juttuja muun muassa teatterista, elokuvista, matkailusta, cityelämästä ja politiikasta. Kirjoittaja on Tampereelta, ja blogissa käsitellään usein paikallisia tapahtumia.


Stadin Friidu

Stadin Friidu -blogi on helsinkiläisen, "positiivisen ja romantiikkaan taipuvaisen" naisen kirjoittama. Hän jakaa arjesta nousevia havaintoja, matkakertomuksia sekä pohdintoja elämästä ja historiasta. Blogissa mainitaan, että kirjoittaja on toiminut omaishoitajana ja rakastaa Helsinkiä.

  • Tuotanto: Arjen havaintoja, matkakertomuksia, pohdintoja elämästä ja Helsingistä.

  • Linkki: http://stadinfriidu.blogspot.com/

  • Huomautus: Samanniminen tunnustus Stadin Friidu myönnetään vuosittain Stadin Slangi ry:n toimesta ansioituneelle helsinkiläiselle, mutta se ei ole suoraan yhteydessä tähän blogiin.



Ei saa mennä ulos saunaiholla

Blogia kirjoittaa Heidi Mäkinen, ja se käsittelee teatteria, elokuvia ja muita kulttuurielämyksiä. Mäkisen samanniminen esikoisromaani on saanut hyvän vastaanoton, ja se on ollut suosittu kirjabloggareiden keskuudessa.



SusuPetal

SusuPetal-blogi on kirjailija SusuPetalin oma tuotanto, ja se sisältää hänen sanojaan, eli kirjoituksia, runoja ja muita tekstejä.



Caravaani

Caravaani-blogi on kirjoituksia arjesta ja luonnon läheisyydestä. Blogissa kirjoittaja, lempinimeltään Cara, kuvaa elämäänsä, havaintojaan ja ajatuksiaan. Aiheina ovat esimerkiksi luonnonilmiöt, kaupungin tapahtumat ja henkilökohtaiset kokemukset.



Repolainen reissaa ja räpeltää

Blogi keskittyy nimensä mukaisesti matkailuun ja erilaiseen askarteluun. Repolainen jakaa matkakertomuksiaan ja reseptejään, ja blogin teemoihin kuuluu myös hyväntekeväisyys. Blogissa on mainittu esimerkiksi, että korttien myyntituloja on ohjattu tyttöjen koulutuksen tukemiseen.


Rutinoita

Blogissa käsitellään arjen rutinoita ja harrastuksia. Kirjoituksissa on puhetta muun muassa yo-kirjoituksista, askartelusta, urheilusta ja lukemisesta. Kirjoittaja jakaa kokemuksiaan perhe-elämästä ja omista mielenkiinnon kohteistaan.



Skool ja kulaus

Skool ja kulaus -blogissa on monipuolisia pohdintoja ja tarinoita elämästä, kirjallisuudesta ja muista ajankohtaisista aiheista. Kirjoittaja jakaa tuntojaan arjesta ja matkoista.



Hirnakan torppa

Hirnakan torppa -blogissa kirjoittaja, lempinimeltään Hirnakka, kertoo elämästään Pohjois-Karjalassa vanhaa torppaa kunnostaen. Blogissa jaetaan kokemuksia muuttamisesta, perhe-elämästä, remontoinnista ja puutarhanhoidosta.


Konnan koukussa

Konnan koukussa -blogissa julkaistaan tarinoita ja pohdintoja, jotka ovat usein henkilökohtaisia ja koskettavat arjen tapahtumia. Kirjoittaja Lissukka jakaa myös kuvia ja kokemuksia luonnosta, harrastuksista ja muista mielenkiinnon kohteistaan.



Seuraavien blogien sisällöstä ja kirjoittajista ei löytynyt yksilöityä tietoa:



-Apotti-

Tilaa: Blogitekstit (Atom)

Recent Posts

Recent Posts Widget

Tietoja minusta

Oma kuva
Bloggaamisen historia alkaa 2013, välillä jokusen vuoden tauko mutta taas 2023 lähtien aktviisemmin. Myöhäissyntyinen nörtti joka pitää tietotekniikasta ja kaikesta elektroniikkaan liittyvästä. Oudot jutut, paranormaali ja vastaava lähellä sydäntä. Ekstrovertti joka tietää että jokaisella ihmisellä on tarina kerrottavanaan ja koskaan ei tiedä mihin uusi saaga voi johtaa. Eksentrikko joka ei hyväksy sitä että kaikkien pitää mahtua samaan muottiin. Pidän aidoista ihmisistä jotka uskaltavat näyttää sen mitä he oikeasti ovat . Unus multorum .