Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogger. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogger. Näytä kaikki tekstit

25_08_12

Teidän promolistauksenne lyhyt versio

 Olisin halunnut jatkaa tekoälyteemalla vielä yhden jutun, nimittäin listauksen teistä ja tuotannostanne ihan vain promotakseni teitä mutta se ei onnistunut toiveitteni mukaisesti. Laitoin Geminille seuraavanlaisen pyynnön: Tee selvitys listalla olevista blogeista ja blogien kirjoittaista joista käy ilmi heidän tuotantonsa ja mahdollisesti blogeihin tai niiden kirjoittajiin liittyvät linkit”. Luonnollisesti tein pyyntööni listauksen blogeistanne ja vaikka liitin blogien nimiin hyperlinkit, ei tekoäly kyennyt hakemaan sisältöä, vaan minun oli lisäksi lisättävä jokaisen blogin nimen perään webbiosoite vaikka blogin nimessä itsessään oli jo linkki! Yksilötasolla homma olisi helppo toteuttaa mutta se vaatisi blogin pitäjän suostumuksen ja ennen kaikkea sen, että hän tekisi itsestään ja tuotannoistaan lyhyen listauksen linkkeineen jonka lähettäisi tänne vaikkapa sähköpostilla jonka Luostari sitten julkaisisi mutta se on jokaisen asia haluaako tehdä niin. Luostari kyllä julkaisee ja kuten sanonta kuuluu; ”moni julkaisee mutta me julkaisemme mielellämme” eli asia jää teidän harkintaanne.

Joku saattaa nyt kysyä että olihan se Blogiesittely – sivu, mihin se katosi, niin kyseisen sivun poistamisen syy on yksinkertaisesti vähäiset katselukerrat. Ilmeisesti ihmiset eivät viitsi tsekata ennakkoon blogia, vaan on helpompi hypätä suoraan blogiin sivun laidassa olevan linkkiluettelon kautta.


Mutta itse promolistaan, tuloksena oli kuitenkin vain seuraavanlainen lyhyt listaus jonka sisältö on niukka koska yksityisyyttä koskevat säädökset, mm. GDPR ja muut ovat tiukkoja. Toivoin kuitenkin, että koska useimmissa blogeissa on linkkejä blogin kirjoittajan muuhun tuotantoon, vaikkapa hänen toiseen blogiin/toisiin blogeihinsa tms., tekoäly olisi napannut nämä mukaan listaukseen mutta näin ei käynyt mikä on valitettavaa. Blogimaailmassa nimimerkit joita suurin osa bloggaajista käyttää tietyn sisällön tuottamiseen, suojelevat bloggaajaa ja rajaavat sisältöä koska tosiasiahan on että bloggerissa moni pitää ”varjoblogia” jossa sen virallisen blogin tarjonta/tekstit poikkeavat yleensä uskotulle porukalle tarkoitetun varjoblogin sisällöstä mikä on täysin ymmärrettävää. 


Ei kukaan täysjärkinen ryhdy julkisesti netissä kertomaan pankkitilinsä todellista saldoa = mahdolliset rahavaikeudet tai muuta tällaista henkilökohtaista informaatiota kuten parisuhdevaikeuksia, alkoholiongelmaa etc. Allekirjoittaneella on ollut kunnia saada kutsu pariin tällaiseen varjoblogiin ja on sanottava, että usein ihmettelen sitä luonteenlujuutta ja niitä henkilökohtaisia voimavaroja jotka saavat ihmisen jaksamaan vaikka tilanne on todella vaikea.

Suuri kunnioitus heitä kohtaan ja toivotan heille kaikkea hyvää, ennen kaikkea sitä että tilanteisiin löytyisi ratkaisu.


Sitten on vastapainona nämä...hmm...toisenlaiset varjoblgit jotka ovat siitä mieluisia että niitä pitävät ihmiset paljastuvat varsin riehakkaiksi persooniksi ja kirjoitusasu ei ole niin siistitty kuin mitä virallisessa versiossa, tekstien kuitenkin ollessa asiallisia mutta sisältävät asioita joita lukiessa on parempi pitää nitropurkki käden ulottuvilla. Okei, jotta tämä ei mene taas jaaritteluksi, niin tässä tämän aamuinen tulos joka toteutettin Geminiä käyttäen (linkit ovat linkkejä, pelkkä klikkaus rittää):



Marjatan kirjat ja mietteet

Marjatan kirjat ja mietteet -blogissa keskitytään nimensä mukaisesti lukemiseen ja kirjoista nouseviin ajatuksiin. Blogin kirjoittaja Marjatta jakaa mietteitään lukemistaan kirjoista ja pohtii niiden teemoja, kuten vanhenemista ja ihmissuhteita.



BitteinSaari

BitteinSaari-blogi on monipuolinen, ja sen kirjoitukset kattavat monia eri aiheita. Blogista löytyy juttuja muun muassa teatterista, elokuvista, matkailusta, cityelämästä ja politiikasta. Kirjoittaja on Tampereelta, ja blogissa käsitellään usein paikallisia tapahtumia.


Stadin Friidu

Stadin Friidu -blogi on helsinkiläisen, "positiivisen ja romantiikkaan taipuvaisen" naisen kirjoittama. Hän jakaa arjesta nousevia havaintoja, matkakertomuksia sekä pohdintoja elämästä ja historiasta. Blogissa mainitaan, että kirjoittaja on toiminut omaishoitajana ja rakastaa Helsinkiä.

  • Tuotanto: Arjen havaintoja, matkakertomuksia, pohdintoja elämästä ja Helsingistä.

  • Linkki: http://stadinfriidu.blogspot.com/

  • Huomautus: Samanniminen tunnustus Stadin Friidu myönnetään vuosittain Stadin Slangi ry:n toimesta ansioituneelle helsinkiläiselle, mutta se ei ole suoraan yhteydessä tähän blogiin.



Ei saa mennä ulos saunaiholla

Blogia kirjoittaa Heidi Mäkinen, ja se käsittelee teatteria, elokuvia ja muita kulttuurielämyksiä. Mäkisen samanniminen esikoisromaani on saanut hyvän vastaanoton, ja se on ollut suosittu kirjabloggareiden keskuudessa.



SusuPetal

SusuPetal-blogi on kirjailija SusuPetalin oma tuotanto, ja se sisältää hänen sanojaan, eli kirjoituksia, runoja ja muita tekstejä.



Caravaani

Caravaani-blogi on kirjoituksia arjesta ja luonnon läheisyydestä. Blogissa kirjoittaja, lempinimeltään Cara, kuvaa elämäänsä, havaintojaan ja ajatuksiaan. Aiheina ovat esimerkiksi luonnonilmiöt, kaupungin tapahtumat ja henkilökohtaiset kokemukset.



Repolainen reissaa ja räpeltää

Blogi keskittyy nimensä mukaisesti matkailuun ja erilaiseen askarteluun. Repolainen jakaa matkakertomuksiaan ja reseptejään, ja blogin teemoihin kuuluu myös hyväntekeväisyys. Blogissa on mainittu esimerkiksi, että korttien myyntituloja on ohjattu tyttöjen koulutuksen tukemiseen.


Rutinoita

Blogissa käsitellään arjen rutinoita ja harrastuksia. Kirjoituksissa on puhetta muun muassa yo-kirjoituksista, askartelusta, urheilusta ja lukemisesta. Kirjoittaja jakaa kokemuksiaan perhe-elämästä ja omista mielenkiinnon kohteistaan.



Skool ja kulaus

Skool ja kulaus -blogissa on monipuolisia pohdintoja ja tarinoita elämästä, kirjallisuudesta ja muista ajankohtaisista aiheista. Kirjoittaja jakaa tuntojaan arjesta ja matkoista.



Hirnakan torppa

Hirnakan torppa -blogissa kirjoittaja, lempinimeltään Hirnakka, kertoo elämästään Pohjois-Karjalassa vanhaa torppaa kunnostaen. Blogissa jaetaan kokemuksia muuttamisesta, perhe-elämästä, remontoinnista ja puutarhanhoidosta.


Konnan koukussa

Konnan koukussa -blogissa julkaistaan tarinoita ja pohdintoja, jotka ovat usein henkilökohtaisia ja koskettavat arjen tapahtumia. Kirjoittaja Lissukka jakaa myös kuvia ja kokemuksia luonnosta, harrastuksista ja muista mielenkiinnon kohteistaan.




Seuraavien blogien sisällöstä ja kirjoittajista ei löytynyt yksilöityä tietoa:



-Apotti-



23_09_30

Hieman hakusessa

 Heräsin tänä aamuna todella repivään, kuivaan yskänkohtaukseen joka kesti tunnin ja koska kello oli jo puoli neljä aamulla, tiesin että oli aivan turha yritää nukkua enempää. Niinpä keittelin kahvit, todella vahvaa turkkilaista mokkaa joka on siinä määrin tujua tavaraa että mikäli sitä erehtyy juomaan pannullisen, niin sitä mennään sitten kolme viikkoa samoilla silmillä. Toisaalta hyvä, sillä minun pitää viedä veli Ezekielin kanssa torille lauma g´rbotheja, sian ja belgialaisen mesikarhun risteytyksiä jotka me olemme täällä luostarissa kehitelleet. Kasvavat aivan hemmetin isoiksi, about 700 kiloisiksi jötiköiksi joiden pituus lähenteleee kolme metriä ja säkä keikkuu tuolla 130 sentin paremmalla puolella. Luulisi että on vaarallinen ja veemäinen homma mutta ei, säyseitä ovat ja mikä parasta, ne tottelevat jostain syystä liikennemerkkejä orjallisesti. Ongelmana on tietysti roudata noin vittäkymmentä tärkeintä opastetta mutta se työ on langetettu noviisi Amirille joka kolmen aasin letkalla hoitaa niin logistiikan kuin risteyskseen saapumiset, kääntymiset ja pysähtymiset mallikkaasti. Eikä ihme sillä hän on entinen rapajuoppo liikennepoliisi eräästä maasta joka muistuttaa saapasta. Ehkä ihmettele nimeä mutta jotkut ihmiset ovat vallan helvetillisiä uimareita.


Täytyy sanoa että tämä noin seitsemän, kahdeksan vuoden tauko on tehnyt hallaa mitä näihin postauksiin tulee. Oli nimittäin kaikki hieman hakusessa ja kesti jonkin aikaa ennen kuin sain viimeöisen postauksen ulos. Toinen asia jonka huomasin, ettei blogger salli muuttaa teemaa entiseen tyyliin eli vanha koodi pois ja uusi liimataan tilalle, tai sitten en yksin kertaisesti tajunnut miten se tehdään. Harmi, latasin nimittäin netistä (kyllä, meillä on täällä luostarissa netti joka toimii ääntä nopeammin) muutaman mukavan teeman joiden asennus ei sitten onnistunut. Pitänee yrittää vielä, samoin kuin kommenttiosion muuttamista bloggerin suht aneemisesta kommenttiosiota Intense Debat:iin tms. mutta ainakaan viime yönä blogger ei antanut muuttaa koodia kuten jo aiemmin mainitsin. Niinhän sitä sanotaan että joka kahden vuoden välein teknologinen kehitys hyppää neljä vuotta eteenpäin ja varsinkin viime vuodet ovat osoittaneet sen olevan totta. Asiat mitkä vielä eilen olivat fantasiaa, ovat tänä päivänä totta. Kärsin tällä hetkellä melko rapsakasta kuumeesta ja keuhkot nurinpäin kääntävästä yskästä, mutta olen tullut siihen tulokseen että houreinen mieli on hyvä mieli.

Muutenniin tuo terveys on mennyt alaspäin, selkä – ja päänsäryt ovat käyneet pahemmiksi ja koska ne johtavat unettomiin öihin, muisti alkaa pätkiä tosi pahasti. Enkä puhu mistään arkipäiväisestä unohtelusta, vaan tärkeiden asioiden unohtelusta ja etenkin lähimuistin osalta-

Se siitä valittamisesta, nyt olen päättänyt alkaa metsästämään vanhoja tuttuja täältä bloggerin laajoilta saloilta, vaikeuksia tulee jo heti siinä koska en muista kaikkien blogien/kirjoittajien nimiä mutta minä olen periksiantamaton, joten joko enemmin tai myöhemmin minä teidät löydän. Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, pidän itseäni parempana näpyttelijänä kuin mitä todellisuudessa olen.

Kuva vanhasta miehestä

                Rakkaudella

                - Apotti -

Recent Posts

Recent Posts Widget

Tietoja minusta

Oma kuva
Bloggaamisen historia alkaa 2013, välillä jokusen vuoden tauko mutta taas 2023 lähtien aktviisemmin. Myöhäissyntyinen nörtti joka pitää tietotekniikasta ja kaikesta elektroniikkaan liittyvästä. Oudot jutut, paranormaali ja vastaava lähellä sydäntä. Ekstrovertti joka tietää että jokaisella ihmisellä on tarina kerrottavanaan ja koskaan ei tiedä mihin uusi saaga voi johtaa. Eksentrikko joka ei hyväksy sitä että kaikkien pitää mahtua samaan muottiin. Pidän aidoista ihmisistä jotka uskaltavat näyttää sen mitä he oikeasti ovat . Unus multorum .