Leila

 

En saanut viime yönä unta joten makasin jaa vähän kovalla olkipatjallani luostarin ylimmässä kerroksessa ja mietin tulevaa. Ajatukseni katkesi hieman aamukahden jälkeen kun kuulin että luostarin ovea hakattiin voimallisesti. Tiesin että järjestäjänä (munkki joka pitää firmaa pystyssä öiseen aikaan) oli eräs vanhimmista munkeista, veli Farakialainen joka on uskossaan vahva ja kooltaan kuin palkintosonni. Ikää tällä fossiililla on kunnioitettavat 138 vuotta, olkoonkin että se ei munkkipiireissä ole mikään vallan saatanan korkea, eläväthän kitukasvuiset puutkin todella vanhoiksi joten ehkäpä elämäntapamme vuoksi meissä on jotain samaa.

Kuulin kuinka Farakialaisen kääpä avasi ison oven, paiskasi sen kiinni minkä jälkeen kuului mätkähdys joka tuntui ylimmissä kerroksissa asti. Sitten kuului juoksuaskelia, jälleen oven avaamisesta aiheutuva narina ja jälleen sama kuin ensimmäiselläkin kerralla; ovi lyödään kiinni, kuuluu mätkähdys ja taas sama yhä uudestaan. Kuudennen mätkähdyksen jälkeen ajattelin että mitä perkelettä munkit touhuavat, vaihdoin yökaapuni päiväkaapuun (oikeastaan ei mitään eroa, yökaapu on hieman ohuempi ja väriltään täysin valkoinen) ja lähdin kiiruhtamaan rappusia alas. Alhaalla odotti melkoinen näky, kuusi tajutonta munkkia makaa lattialla, lähes kaikki muut luostarin munkit seisovat eteisaulassa ja katselevat kauhistuneena ovea jota hakataan jaa vähän helvetisti.

Käskin munkkeja lausumaan Ave Mariaa isolla äänellä ja riuhtaisin luostarin raskaiden ulko-ovien toisen puoliskon auki. En enää ihmetellyt miksi Farakialaisen vaari ja muut, lähes yhtä iäkkäät munkit olivat tuupertuneet tämän näyn edessä; ovella seisova horo – korjaan; naisihminen - näytti kiveen heitetyltä ahvenelta joka on singottu saatanan ison savustimen läpi haulikkoradalle, varsinkin kun hänen about 2 denimin sukkahousunsa jotka paistoivat varsin estottomasti minihameen riekaleiden alta olivat kuin haulikolla ammuttu ja se mitä eivät minihameen riekaleet peittäneet, oli kunnianosoitus itämaiselle kuminauhateollisuudelle sillä hänen string..,pikk...alusasunsa alaosasta ei ollut jäljellä kuin lantion ympäri menevä kuminauha tai mikä lie nyöri. Kasvot olivat kyllä ilmeisesti kauniit, tällä hetkellä meikit olivat vain lievästi sanottuna levinneet, eritoten luomiväri joka ulkona piiskaavan sateen takia muistutti erehdyttävästi Fax Mactorin nro 7782 Painful Diarrhea:aa mutta useamman sävyn tummempana. Koska tyttöparan paita oli revitty ja toinen rinta näkyi esteettä, sähähdin takanani seisoneelle veli Jubanoville että hakee huovan ja vähän äkkiä sittenkin ja tuo samalla yhden pienikokoisimmista kaavuista. Kun likka sai verhottua itsensä, päästin hänet sisään ja ohjasin hänet suoraan keittiölle.

Lienee turha sanoa että tässä vaiheessa nuoremmilta ja myöskin hieman vanhemmilta munkeilta oli täysin unohtunut määräämäni Ave Marian pajatus, joten pyysin isä Generalusta (jep, vanha armeijatyyppi mutta en sano minkä maan) sekä nuhtelemaan munkkilaumaa että ohjaamaan heidät takaisin kammioihinsa erittäin rankkojen katumusharjoitusten pariin. Apottina kun tiedän ettei kolmijalkaisia munkkeja ole, ei edes sellaisia joilla se kolmas on voimakkaasti alikehittynyt. Keittiölle jäivät vanhimmat, kaikki seitsemän gubbea itseni lisäksi sillä heillä ei ole enää vuosiin ollut mitään muuta jäykkää kuin käytös. Aloimme pohtia mitä teemme Leilan suhteen – hääp kun avoimesti esitteli itsensä ja teki varsin selväksi tuntitaksansa minkä me kohteliaina ja hurskaina munkkeina sivuutimme kohteliaasti.

No tietysti ensiksi ruokaa ja vahvaa kahvia, sillä Leila oli a)ihan hemmetin sekaisin ja b) ilmeisen nälkiintynyt koska hän söi kuin nuori hirvi. Keskustelu uhkasi kääntyä kuulusteluksi vanhimpien munkkien toimesta, mutta saimme sovittua että Leilan on päästävä pesulle ja hänelle on tarjottava yösija. Kun nämä toimet aikoinaan olivat tulleet tehdyksi ja Leila saatettu turvallisesti tyhjillään olevaan kammioon, pyysin että kammion ovelle tuodaan neljä ahkerimmin salilla käyvää munkkia (no worries, se mikä on hauiksessa, on pois krhm...tiedättehän).

Saapa nähdä mitä huominen tuo tullessaan.

Rakkaudella

- Apotti -