Amerikkalaisten äänimiesten myöhäinen vierailu (Papuska-edition)

 No ni. Tätä ei kannata sitten lukea jos on pipo kireällä, koska ei ole kyse typerästä huumorista ensinnäkään sen takia ettei tässä ole mitään hauskaa ja toisekseen, tämä kertoo köyhän ihmisen yrityksistä saada edes vähän kurttuisia salaatinlehtiä velaksi ostetun leipänsä päälle. Eli, te muistatte taannoisen postaukseni “Amerikkalaista horror-usvaa vai talkkunaa”? Eilen tuli soitto myöhään illalla, soittaja puhui todella nopeaa amerikkaa ja kysyi että voivatko tulla poikkeen vaikka on jo myöhä? Vastasin että mikäs siinä, alaovi on kyllä jo kiinni mutta mä tulen avaamaan, eikä aikaakaan kun alaovesta putkahti sisään joukko ukkoja ja meni hetki ennen kuin tajusin että ovat elokuvaväkeä, niitä oli kymmenkunta ja heillä oli kantamuksina pirusti kaikenlaisia laukkuja täynnä elektroniikkaa ja yhdellä tyypillä oli pitkän puomin päässä jotain mikä näytti superpimperolta mutta tajusin sen olevan mikrofoni.

No, sattui sitten semmoinen tapaus vielä että kun alaovi ei mene kunnolla kiinni (joka kerta), niin se jäi raolleen ja mulla oli kolmannessa kerroksessa oman kämpän ovi auki + kämpässä tuuletusikkunat auki, niin rappukäytävään syntyi melkoinen veto. Tässähän ei mitään mutta kakkoskerroksessa asuva Elsa 89-vee, on saatananmoinen Taru Sormusten Herrasta-fani, seisoi kakkosen lepotasanteella pelkkä valkoinen, flanellinen yöpaita päällään ja kädessään sillä oli pitkä, valkoinen karahka jonka päässä omituinen oksien muodostama solmu. Kyseinen karahka oli asuntoyhtiön takapihalla kasvanut kataja (katajat ovat rauhoitettuja) jonka Elsa kaatoi vitutuspäissään viime syksynä “koska se häiritsi auringonvalon pääsyä hänen residenssiinsä”. Eihän se kataja edes ylettänyt Elsan ikkunoiden korkeudelle mutta te tiedätte mitä tapahtuu jos joku vanha räähkä saa jotain päähänsä, niin sehän on ainoa oikea totuus. Elsa oli kuorinut katajan ja veistellyt sen ihan sileäksi, lukuunottamatta yläpään oksasyheröä ja olipa vanha pergamentti mennyt vielä uittamaan kyseisen katajan rungon klorite-kylvyssä joten se hohti yhtä valkoisena kuin Elsan hiukset ja hänen vuodelta 30 ekr. peräisin oleva yöpaitansa.

Me oltiin siis just amerikkalaisten kanssa kiipeämässä kiipeämässä kolmanteen kerrokseen mun kämpille, kun tämä aavemainen muija huutaa “You shall not pass!”, ja paukuttaa sitä vitun ryhmysauvaansa rappusten pintaan niin että koko talo värähteli iskujen voimasta. Elsa meinas tehdä tiukat, ei päästänyt saatanallakaan ohitse ennen kuin tää Jimmy, porukan äänimies heitti sille pari kloroformilla terästettyä maapähkinää. Ei Elsa siihen tippunut, vaan kierroksi tuli lisää mutta Jimmy sai sen houkuteltua omaan kopperoonsa lupaamalla sille koko pussillisen. Elsan oven sulkeuduttua, kuultiin yhden säkeistön verran virrestä “On väkevä sun voimas” mutta se katkesi melkoiseen jyähdykseen, Elsalta todennäköisesti lähti sokat polvista ja se kaatui ryhmysauvansa kanssa eteisen lattialle mutta sanoin äijille että no worries, olen nähnyt horon menevän kierimällä koko rappusten mitan eikä vanha raukee ole moksiskaan pikku kolhuista mitä graniitista tehdyt raput aiheuttavat osteoporoosin raiskaamaan luustoon. On siis tosi sitkeä vosu, etten sanoisi.

Mutta joo, porukka kertoi että olivat olleet lähistöllä (Puolassa) salaa kuuntelemassa ja kuvaamassa sen yhden ilmansuunnan toimintaa ja olivat sitten päättäneet tulla haastattelemaan mua koska aavejauhot olivat saaneet hyvän vastaanoton filmimoguleilta ja olis tarkoitus että jos taas leipoisin jotain. No, sanoin harkitsevani asiaa, samalla kun menin keittiöön hakemaan toissailtana valmistunutta Papuska-hernerokkaa koska nälkä oli kova, kysyin myös tyypeiltä että maistuuko mutta ilmeisesti eivät ole tottuneet suomalaiseen papusoppaan koska kysyivät että miksi sä syöt tuota vihreää mönjää. Yks jopa ehti laittaa Instaan jonkun vitun shortiesin “finnish man eat green shit” mutta onneks näin ja sanoin että mikäli et heti poista tota, niin noi sun hampaissa olevat laminaatit lähtee lennolle. Poistihan se, ulkonäkökysymys kun on heille tärkeä. Jatkettiin siinä juttua ja tietäähän sen, koko päivän kun menee kahvilla ja nortilla ja sitten kun vetää kaks kulhollista papuskaa, niin alkaahan se pierettämään. Mulla on semmonen henkilökohtainen päätös että niin kauan kun ollaan mun kämpässä, niin minähän päästelen jos siltä tuntuu ja yllätyksekseni nämä amerikkalaiset eivät olleet lainkaan pahoillaan, vaan porukan jonkin näköinen pomo George sano tälle äänimies-Jimmylle “Volume up!” ja nyt keskustelu sai ihan uuden käänteen. 

Jimmy lykkäs sen karvaturrin näköisen mikin mun rectumiin kiinni ja sanoi “let it all out”, ihan niin kuin mua ois tarttenut käskeä. Puhuttiin varmaan kaks tuntia ja Jimmy äänitti koko session, sanoivat että tästä äänitallenteesta tulee ihan sairaasti hilloa jos he saavat käyttää tätä eräässä toista maailmansotaa käsittelevässä dokumenttisarjassa. Minä siihen että mitä helvettiä suomalainen pieru kuuluu sotimiseen, niin hyö tuumas jotta röpöreikäs soundi on ihan M 55 - konekiväärin ääni, täysin identtinen. Eikä siinä vielä kaikki, Bob, valomies kysyi että voisinko päästää vielä yhden turauksen silleen että näyttäisin sytkärin liekkiä persläven edessä ja minähän tein niin. Saatanallinen, about puolitoistametrinen, lepattava liekki yhdistettynä todella bassovoittoiseen papatukseen sai äijät sekoamaan. “More! More!” ne huusi joten ei siinä auttanut kuin hakea kuppi mokkaa ja uus kipollinen papuskaa. Noin kolmen vartin liekkien ja röpinän jälkeen sanoin että nyt piisaa, mun on mentävä suihkuun ja avattava joka läpi tästä kämpästä koska täällä haisee. Oikeesti, haisi sen verran että se tulilatva jonka taannoin sain systereiltä, hyppäs ruukusta ja soitti itselleen taksin. Äijät olivat yksimielisiä siitä että mun rupsukkaisen papatus yhdistettynä välähteleviin liekkeihin, on parasta mitä elokuvahistorian tehosteissa on koskaan nähty.

Summa summarum: amerikkalaiset ystäväni lähtivät aavistuksen kaakaburralta tuoksahtavina, mutta selvästi onnellisina tallenteidensa johdosta ja George sanoi lähteissään melko vapisevalla äänellä että kuule, nyt ropisee niin paljon taaloja ettei koskaan amerikkalaisessa elokuvatuotannossa. Saas nähdä kuinka käy mutta jos menee hyvin, niin sanonpahan vaan että syökää papuskaa, sillä tienaa.

Ps. Tämä huomiseksi lupaamani postaus tulikin jo nyt kun huominen näyttää epävarmalta.

Apotti

Papuskaa, Connectia ja muita kiireitä

 Damn, on nämä Luostarin päivitykset hieman kärsineet koska nyt on menossa vaihe jossa kiirettä riittää. Sanonta "ihminen aiheuttaa itse stressinsä", pitää kieltämättä monesti paikkaansa mutta minä en ainakaan kykene aina järkkäämään/multitaskaamaan asioita koska elämässä on muuttujia. Nytkin olen tilanteessa jossa pitäisi tehdä yhtä projekti kiivaasti, mutta samaan aikaan pitäisi saada ransu huoltoon koska se saa lähteä kunhan se on kaikin puolin kondiksessa, vaihdan pienempään (todennäköisesti Ford Connect), koitan saada järjestettyä yhden asian verohallinnon kanssa, on perikunnan asioihin liittyviä juttuja ja kolmen pitkäaikaisen palvelun/yhteistoiminnan lopettaminen joihin ei voi vain ilmoittaa että mä lähden nyt. Tuo uuden autonkin katseleminen vaatisi oman aikansa ettei mene suin päin ostamaan ensimmäistä vastaan tulevaa koska kyse on kuitenkin pitkäaikaisesta hankinnasta jonka soisi olevan sellainen ettei heti tarvitse tonnitolkulla laittaa rahaa remontteihin.

Rakennusalalla, kuten varmasti monella muullakin, on vaan todella vaikea sovittaa poissaolonsa esim. viikon päähän sillä tilanne niin sanotusti elää ja viivettä tai muutoksia aikatauluihin voi tulla vaikkapa kaivinkonekuskin osalta, sähkärin, putkarin tai oman itsensä osalta joten vasta sitten kun asiat ovat siinä mallissa ettei akuuttia kiirettä ole, voi jäädä päiväksi tai jopa kahdeksi pois ja keskittyä hoitamaan omia asioita. Tästä samaisesta syystä on enemmän kuin hankalaa sopia tapaamisia jotka ulottuvat seuraavaan viikkoon tai pidemmälle. Myönnän että minulla olisi paljon opittavaa asioiden järkkäämisestä, mutta näillä opeilla ja näiden muuttujien kanssa nyt mennään.

Sentään ehdin tehdä....vale. Piti sanomani että tein kahden Papuska-pussin verran hernekeittoa eli että sitä riittää Uotilan lapsillekin, mutta oma osuuteni oli siinä että laitoin herneet likoamaan edellisenä ilta ja kun tulin töistä, niin eräs hyvä ja rakas ystäväni tuli keittelemään papusopat kaikkine oheistoimintoineen loppuun. Minä menin suihkuun kun hän aloitteli ja juotuamme kahvit, hän meni jatkamaan kokkailua ja mä nukahdin sohvalle ja heräsin siitä myöhemmin illalla. Ystävä oli keitellyt rokat valmiiksi, tiskannut astiat ja oli luonnollisesti lähtenyt himaan koska ei ole mitään hohtoa viettää iltaansa kuorsaavan raadon kanssa. Tottakai soitin hälle herättyäni, kiitin kaikesta ja sanoin että mikset potkinut mua ylös mutta hääp sanoi ettei raaskinut kun tietää nämä mun univaikeudet. Harvassa ovat tällaiset kamut ja saa kyllä olla tosi kiitollinen kun omistaa tällaisen ystävän.

Mitäs muuta, ei niin mitään muuta. Olen ihan pihalla maailman menosta, en ole pahemmin lueskellut uutisia ja koska sosiaaliset ympyräni ovat nolla, niin tässä on menty täydellisessä usvassa työpuheluita lukuunottamatta, joten tämä jää tynkäpostaukseksi tällä kertaa, huomenna jos päivän aikana systeemit menee putkeen, niin sitten täytyy paneutua paremmn Luostarin asioihin ja tapahtumiin koska tästä on hetken kuluttua lähdettävä maakuntaan ja sieltä kotiutuu sitten joskus.

Kaikille kuitenkin oikein hyvää viikonalkua ja itse viikkoa, olkoot tuulet leppeät (vaikka täällä on ihan perse keli tällä hetkellä) ja lutviutukoot asiat parhain päin.

Apotti