Tämä postaus on omistettu Mikikselle, mystikolle joka ei käytä minkäänlaista avataria tai nimimerkkiä joka johtaisi hänen jäljilleen. Käytiin eilen keskustelua (vastailin myös tänään hänen kommentteihinsa eilisessä postauksessa) ja sain vanhasta ketusta kaivettua esiin sen, että hän on kirjoitellut juttuja ja kun kävin lukemassa niitä, niin tulin pirun hyvälle tuulelle koska Mikis on verbalisti, siitä ei ole epäilystäkään ja teen nyt jotain mitä teen todella harvoin, jopa niin harvoin etten edes muista koska olen viimeksi tehnyt. Eli, esitän Mikikselle toivomuksen että hän jatkaisi kirjoittamista ja toivon että saan teiltä taustatukea koska harvoin pääsee lukemaan sellaista ajatustenvirtaa kuin Mikiksellä on. Lähin joka mulle tulee Mikiksestä mieleen, on Teepussi vaikka hänellä voi olla eri käsitys asiasta. No, asiaa teidän on helppo testata tai verrata kun luette eilisen postauksen kommentit Mikiksen kanssa (löytyy eräs oleellinen linkki) ja sitten käytte lukemassa Teepussin postauksia mutta älkää muodostako mielipidettä yhden jutun perusteella, vaan lukekaa edes muutama ja näette että jotain yhtäläisyyttä on. Sävy voi olla eri mutta mielestäni ajatuksissa on jotain samaa.
Eilinen oli todella perseestä. Vanhan ransuni ajotietokone päätti ettei tänään lähdetä mihinkään ja kun auton ajotietokone sanoo niin, siinä ei sitten todellakaan lähdetä mihinkään. Laahustin murtuneena miehenä parkkpaikalta takaisin kämpille ja lyyhistyin nyyhkyttävänä rauniokasana keittiön nurkkaan. Nyyhkytin ja imeskelin ylipäiväyksellä olevaa kanankoipea, en ollut ehtinyt grillaamaan tai paistamaan sitä mutta ei kai niistä mitään salmonellaa saa vaikka ovat pari, kolme päivää vanhoja. Kai niitä voi raakana syödä? Kun olin itkenyt t-paitani märäksi, nousin ylös ja sanoin itselleni että älä nyt jumalauta vaivu itsesääliin vaan tee jotain ja niin mä sitten aloin tekemään. Vaihdoin märän t-paitani mummovainajan perintörojuista kaappaamaani, vanhaakin vanhempaan laamapaitaan joka ei ole ollenkaan sopiva mulle mutta se papyruskääröäkin hauraampi tekele tuntuu hyvältä ihoa vasten. Reilusti ylikokoa koska muori oli vanhan liiton muori, sentti voita ja sentti läskiä leivän päällä joka kerta ja muissa ruoissa vähintään kilo voita vaikka kyseessä olis ollut lättyjen paistaminen. Eli 97-vuotiaaksi ja oli hyvä esimerkki siitä ettei se ruoka tapa jos tekee töitä, raskaita töitä kuten muori ja koko vieläpä koko ikänsä. Se taas tappaa jos syö kuin meidän muori eikä tee mitään tai tekee vain vähän fyysisesti kuluttavaa työtä. Silloin läskinpalat ja saatanallinen voin kulutus näkyy sepelvaltimoissa ja suonissa. Mainittakoon vielä se että muorin laamapaita roikkuu edestä aika paljon, mulla ei ole sellaisia paitaa venyttäneitä helvetimoisia daisareita kuin muorilla oli eikä mulla ole edes manboobeja.
Mutta se siiitä, aloin soittelemaan vara-autoa itselleni ja eräs hyvä ystäväni lupas autoa tälle päivälle, huomiselle ja ylihuomiselle ja saan auton ihan tässä kotvasen kuluttua. Se kun on käytössä aktiivisesti toisaalla mutta mitäpä muutama tunti ihmisen elämässä meinaa, ei yhtään mitään. Maksoin eilen laskuja ja totesin että taas saa miettiä mitä eri valmistustapoja jääkapin valosta löytyisi koska rahaa ei jäänyt. Googlasin about kolme tuntia mutta ei mitään, sen sijaan tänä aamuna sähköposti oli täynnä mainospaskaa käsittäen hehkulampuista ledivaloihin ja edelleen päreisiin, niitähän käytettiin kämpän valaistukseen silloin kun mä olin pieni. Siitä muuten tulee sanonta “nyt paloi päreet”, tarkoittaa että kun kämpän valaistukseen tarkoitetut päreet oli käytetty loppuun, niin perheen pää kiipesi pärekatolle ja repi sieltä lisää. Negatiivistä oli pärelisäyksen aiheuttama reikä katossa. Sitten istuttiin lumisateessa joka pääsi pirttiin mutta pääasia että oli valoa. Voi sentään, minäkin olen yrittänyt kirjoittaa montaa kotiläksyksi annettua ainetta tuossa tilanteessa mutta vitut siitä mitään tullut kun lumisade levitti musteen, siihen aikaan kun ei ollut mitään kuivamustekyniä, vaan jutut kirjoitettiin sulkakynällä joka kastettiin oikeaan musteeseen.
Sain opettajalta monta kertaa turpaan kun aine näytti Roscahcin testiltä. Aina kun aine palautettiin, niin opettaja otti mun aineeni joka oli muista poiketen monta sivua ja alkoi hokea: “lepakko, lepakko, äiti, mies tappaa karvalakin, tuumori, tikapuut, taas lepakko, kakka, romaani joka levittää kätensä, pimppi, saumuri, sentrifugi ja surumielinen saatana”. Sitten se alkoi hakkaamaan mua. Voin kertoa että se teki kipeää koska meillä oli a) miespuolinen opettaja ja b) hän oli piirinmestari sekä kuulantyönnössä että kiekonheitossa. Johtui varmaankin jälkimmäisestä että aina kun läväytti mua avarilla, niin mä lensin luokan ovesta mäjelle tai en mäjelle, vaan seuraavaan luokkaan joka sattui olemaan käsityöluokka. Siellä työstettiin käsiä tai niin mä aina luulin enkä ymmärtänyt sitä. Mulla on muuten majavan nahkainen rotbeg, se on jonkinlainen nahkapussi jonka antoi nytkin pöydällä istuva Leprechaun, tiedettähän ne pienet vihreät ukkelit. Joskus niitä on mun kämpässä ihan saatanasti mutta mun lääkäri on sanonut että silloin pitää ottaa niitä vihertäviä pillereitä. Ne auttaa.
Mutta joo, semmosta tälle aamulle, auto luvattiin tuoda puol yhdeksän joten mun pitää ryhtyä toimenpiteisiin joihin kuuluu kuppi kylmää, mustaa mokkaa parin leivän kanssa joissa ei ole päällä kuin jotain valkoisen harmaata juttua joka saa vatsan vikkelälle. Yks jogurtti, sitten toinen kuppi mokkaa tupakin kanssa ja siinä se sitten onkin. Kengät jalkaan, takki päälle ja menoksi.
Muistakaa ensinnäkin Mikis ja toisekseen, olkaa ihmisiksi.
Apotti
