Tein aamulla postauksen jonka julkaisin mutta jonka heitin menemään koska se oli typerä. Valvotun yön jälkeen ja ärtyneessä mielentilassa ei pitäisi kirjoittaa mitään. Se kyllä puhdistaa päätä mutta jälki ei ole kaunista, tai jopa minun mittapuullani mitään järkevää ja minähän kirjoittelen mitä sattuu.
Tänään olisi mahdollisuus tehdä vaikka mitä ja se aiheuttaa tilanteen etten tiedä mitä tekisin. Liikaa vaihtoehtoja, ehkä myöhemmin päivällä tilanne selviää kun kroppa on saanut tavanomaiset kaksi pannullista kahvia. Ilokseni huomasin aamulla ett Cara on palannut Luostariin, hän oli kuulkaatten yksi ensimmäisen Luostarin...tarkimmin vahdittavista nunnista. Eipä silti, hyvää työtä hän teki joten jos nyt jotain pientä sattuikin niin jääköön se historian hämärään (vaikka olishan noita juttuja kerrottavana). Menkäähän poikkeen, Cara on rälee tapaus.
Vaellessani blogistanian pölyisiä aavikoita kävin Pöllönkulmalla ja nyt on jotain tapahtumassa, aivan liikaa yhtäläisyyksiä ja sattumuksia mitkä ovat merkki jostain, mikä ei ole meidän maailmastamme. Menkää käymään ja jos porukassa sattuu olemaan asiaan vihkiytynyt exorcisti, niin aina parempi. Muistakaa viedä tuliaisina viiniä ja hyviä juustoja enkä tarkoita mitään helvetin Blue Nun – lestiä enkä Edamin palaa, vaan laadukkaita tuotteita koska se on kohteliasta ja muutenkin oikein.Mikäli tilanne etenee manauksen tasolle, evästä pitää olla.
On ollut puhetta kaverin kanssa että jos tänään lähdettäisiin tuossa vieressä olevaan koirakouluun, niillä on oikein sisätilat ja semmottinen aglity-rata ja siellä on tänään kilpailut, voi kuulemma osallistua sitä mukaan kun saapuu paikalle, kuitenkin ennen klo 14.00:ta.Ei meillä kummallakaan mitään koiraa ole, mutta sovittiin että jos minä konttaan sen radan läpi ja kaveri toimii ohjaajana. Ketuttaa meinaan yks naapurintalon ämmä joka ulkoiluttaa puudeliaan ja jokaiselle vastaantulijalle se kehuu sitä vaikka kukaan välttämättä halua kuulla siitä. Tyyli on ”Meidän Santtu osaa sitä ja meidän Santtu pärjäs niissä ja niisä kisoissa niin hyvin”.
Periaatteena on siis mennä kepittämään Santtu ihan totaalisesti, näyttää sille perkeleen puudelille kuinka pujotellaan keppirivistö, kiikkulautahommelit ja kuinka sukelletaan putkeen. Aika typerää kohdistaa raivonsa varmasti mukavaan koiraan eikä mulla eikä sen paremminkin kaverillakaan ole mitään puudeleita vastaan, ne on mukavia koiruuksia mutta se ämmä, se pistää vihaksi.
Uskon että te olette joskus törmänneet tämmöseen tapaukseen, puudelin tilallahan voi olla oma kakara, sukulaislapsi (useimmiten kummimukula), oma äijä tai joku muu joka on maailman paras kaikessa. No ei ole, pitää muistaa että on ikuinen kakkonen koska jossain päin maailmaa on joku joka tekee kaiken paremmin, oli kyse mistä tahansa. Eikä tämä ole mitään huonoa itsetuntoa, vaan normaalia nöyryyttä kaikkea kohtaan koska siinä vaiheessa kun ihminen ajattelee olevansa maailman paras, hän alkaa regressoitumaan noin niinkus lääketieteellisessä mielessä ja nimenomaan aivotoiminnan osalta ja se on menoa.
Illalla voisi mennä hyppäämään ruutua tai humppaa, en vielä tiedä kumpaa mutta jotenkin Karhun ”Lavatanssit”-mainos on syöpynyt mun päähäni ja pakko päästä toteuttamaan itseäni. Narua en enää hyppää koska siitä on huonoja kokemuksia. Voi olla, että ostan laatikon Karhua ja alan toteuttamaan ilta-aktiviteetteja vasta sen jälkeen, agilityssä pitää olla selvinpäin. Kaverin kanssa oltiin TOKO- kokeissa tai mitkä lie kisat ne oli ja hyvin meni. Se komensi mut istumaan ja mä istuin samalla paikalla vielä kolme viikkoa kinkereiden loppumisen jälkeenkin.Tämmöstä, nyt Taneli Mäkelän äänellä:
"Ei, tämä ei ole sunnuntaipostaus, tämä on pään sisällä olevan kaaoksen tranformoitumista kirjoitettuun muotoon. Miltäs se teidän pään sisäinen kaaos näyttää”.
-Apotti-
