7 tuntia sitten
Näytetään tekstit, joissa on tunniste osapuoli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste osapuoli. Näytä kaikki tekstit
Balba neguse - minä rakastan sinua eli miksi mies ei osaa sanoa rakastavansa?
Balba neguse, muinaista arameaa ennen nabatealaisia ja tarkoittaa ”minä rakastan sinua”. Kaunis lausahdus ja jotain sellaista mitä toivoisin kuulevani enemmän – julkisesti. Miksi miesten on vaikea osoittaa rakkautta ylipäätään, niin kahden kesken kuin julkisestikin? Onko se jokin ”äijäkoodiin” kirjoitettu asia vai onko geenien perintöä aikakausilta jolloin rakkauden tunnustaminen oli osoitus heikkoudesta? Kun ajatellaan historiaa taaksepäin, niin mies oli luotu tappamaan, sotimaan ja valloittamaan sekä tekemään naisensa raskaaksi mutta ei missään nimessä osoittamaan hellyyttä, saati sitten tunnustamaan rakkauttaan julkisesti. Tämä on niitä asioita vielä nykyäänkin huolimatta siitä, että me olemme vuosituhansien aikana ns. sivistyneet ja meistä on tullut mukamas avoimempia ja ymmärtäväisempiä. Ei muuten ole, yhä tänä päivänä julkista rakkauden tunnustamista katsotaan hieman vinoon, tyyliin että onpas imelää tai että pitääkö noiden nyt julkisesti alkaa lääppimään (koska rakkauteen kuuluu myös fyysinen kontakti - kauniissa mielessä kun puhutaan julkisista paikoista). En ymmärrä mutta en myöskään väitä olevani ekspertti asian tiimoilta. En ole koskaan ollut. Kun olin nuorempi, olin aviossa itseäni viisi vuotta itseäni vanhemman naisen kanssa ja koska olin kahdenkymmenen, tuo viisi vuotta oli henkisen kehitystason näkökulmasta valovuosi koska on fakta, että naiset kehittyvät myös henkisesti paljon miehiä aikaisemmin joten ei ihme ettei avioliitto kestänyt kuin neljä vuotta. Käyttäydyin kuin kakara, hoin rakkauttani vain yksi päämäärä mielessäni ja me kaikki tiedämme mikä se oli. Sittemmin rakkauden tunnustaminen on ollut vaikeampaa vaikka tietyn ikävaiheen, omalla kohdallani noin neljäkymmentävuotiaana, se oli helpompaa ja ehkä oman henkisen kehitykseni ehtiessä ”aikuisikään”. Toinen avioliittoni kesti 15 vuotta. Sekään ei ole paljon mutta kuitenkin selvää kehitystä.
Rakkauden tunnustaminen on meille miehille melkoinen pulma; pitää miettiä ettei ala hokemaan koska rakkaus sanana ja ajatuksena kuolee liiallisen käytön takia mutta toisaalta pitää miettiä että koska viimeksi on tullut tunnustettua rakkautta ihmiselle jonka puolesta on tekemään asioita joita ei muuten tulisi tehtyä ja tällä tarkoitan niitä asioita joita muinoin tehtiin joko kirveen tai miekan kanssa. Herää epäilys siitä toimiiko oikein vaikkei kyseessä ole mikään velvollisuus mutta epäilys synnyttää hirviön nimeltä epävarmuus jota peittämään adoptoidaan kaksoset nimeltään ylirakastaminen ja tosimulkkukäytös. Ei osata enää elää luonnollisesti, vaan heilutaan ääripäästä toiseen joka lopulta johtaa eroon ja koska mies on mies, se on naisen syytä koska miehillä ei ole munaa myöntää ryssineensä hyvän suhteen. Asia joka johtaa entistä kieroutuneempaan käytökseen ja lopulta siihen että joutuu elämään ilman rakkautta mikä on sairaus joka vie miehen ennenaikaiseen hautaan. En yleistä mutta…
Toisaalta en laita kaikkea miesten syyksi, sillä rakastuminen ja suhteen aloitus on tilanne jossa kumpikin osapuoli laittaa parastaan. En voinut kirjoittaa ”paneen parastaan” koska se olisi johtanut vääriin assosiaatioihin. Molemmat osapuolet ovat siis niin täydellisiä kuin vain voi olla, mutta suhteen pitkittyessä ja varsinaisen arjen alettua, todellinen karva eli luonne alkaa paljastumaan pikku hiljaa. Toinen ei olekaan sitä mitä toinen oletti ja niin edelleen ja näissä tilanteissa lopputuleman tulee määrittelemään se, joka osaa argumentoida asiansa = toisen viat paremmin ja esittää sitä joka olisi kyllä halunnut jatkaa mutta kun ei olosuhteiden vuoksi vaan yksinkertaisesti voi, on voittaja. Tämä on vedenjakaja; ”uhri” eli syyllistetty -joko syystä/syistä tai ei – voi olla joko parisuhteen nainen tai mies mutta on satavarma asia että mikäli osumaa ottaa mies, se muuttaa hänen psyykkeensä rakkauden suhteen lopullisesti. Elämän jatkuessa ja uusien ihmissuhteiden tullessa tasolle jossa mukaan astuu rakkaus, mies alkaa epäröimään koska ei halua pettyä uudestaan, siitä huolimatta vaikka hän olisi mokannut edellisen suhteen ja tämä on hyvin toksinen tilanne koska se usein synnyttää äpärän nimeltä mustasukkaisuus, edellyttäen että suhde todellakin kehittyy pidemmälle.
Teistä saattaa nyt tuntua että näkökulmani on liian synkkä, jopa sairas mutta uskokaa pois, siinä vaiheessa kun miehen pitää sanoa rakastamalleen naiselle että minä rakastan sinua ilman mitään tarkoitusperiä, se on miehelle todella hankala paikka koska hän taas luulee että nainen ajattelee hänen ajattelevan jotain muuta kuin rakkautta sanan varsinaisessa merkityksessä, joten hän sanoo kyseisen lauseen töksäyttämällä, äännähdyksellä joka ei ole kaukana luolamiehen murahduksesta ajalta jolloin sanoja sisältävää kieltä ei vielä ollut. Sitä että mies kääntyy pois ja lähtee autotalliin, ei pidä tulkita väheksymiseksi, vaan se on osoitus siitä että mies pelkää tyrineensä (taas) jälleen kerran ja tästä syystä seuraava rakkauden tunnustus siirtyy yhden parsekin eli 3,6216 valovuoden päähän. Ei siis ihan ensi torstaihin. Totuus on se, että vaikka me rakastamme omaa naistamme yli kaiken, meillä on vaikeuksia tuoda sitä julki sanallisesti ja usein myös muuten ”koska ei voi ostaa koruja kun en tiedä mistä se tykkää”.
Enkä voi tarpeeksi korostaa sitä etten missään nimessä halua yleistää, sanoin tämän jo aiemmin koska maailmassa on varmasti miehiä jotka handlaavat tämän ja monen muun asian viimeisen päälle, mutta uskallan väittää että ujous tai muut seikat ovat syy miksi suomalainen mies on vähän kökkö näissä asioissa, olkoonkin ettei hän ole sitä tarkoituksella joten suomalaiseen perusmieheen tulee suhtautua kuin karhuun marjareissulla; ei hosumista, ei uhkaavaa käytöstä eikä missään nimessä fyysistä kontaktia ensi kertaa tavattaessa koska siinä ei mene kuin sukat sekaisin.
Rakastakaa toisianne, ei tarvitse olla ihmisiksi.
- Apotti -
Ketutuksen yhdeksäs taso ja kemihot
Mun piti illalla kirjoittaa jotain ja jotain siksi, että pää on ihan tyhjä mutta siitä olisi tullut painokelvotonta tekstiä. Nimittäin, jokaiselle meille on käynyt niin että asiat kyntävät itsestä riippumattomista seikoista mutta sitten kun asiat menevät niin, että aletaan kääntämään veistä haavassa, päässä tapahtuu kaikenlaista napsahtelua.
Olen tässä viikon odotellut yhden asian varmistumista ja vihdoin eilen sain tiedon että joo, homma onnistuu perjantaina ja asiaan tehtävät valmistelut (toinen osapuoli) tehdään illalla. No minäpä tiedosta kiitollisena soitan kahdelle muulle asiaan liittyvälle taholle ja kerron hyvät uutiset. Tunnin päästä tulee soitto asiaa järjestelevältä toiselta osapuolelta joka kertoo ettei homma onnistukaan. Eipä mitään, minä soittelen näille kahdelle muulle tiedon että nyt sitten asiat on kuitenkin peruttu. Menee puolitoista tuntia ja taas järjestelevä osapuoli soittaa että hei, se onnistuu sittenkin. Taas uusi soittokierros ja pahoittelut. Kuluu kaksi tuntia ja vartti, niin järjestelevä osapuoli soittaa jotta homma saattaa onnistuakin mutta on epävarmaa. Tässä vaiheessa päässäni rutisi jo uhkaavasti mutta päätin että kaikkia asian osaisia on informoitava ja soitin heille viimeisimmät saatesanoilla että enää en soittele vaikka mikä olisi, katsellaan sitten aamulla. Nyt siis elän jälleen samassa epävarmuudessa kuin koko viikon enkä tiedä mitä päivä tuo asian suhteen tullessaan.
Toisaalta minä ymmärrän valmistelevaa osapuolta mutta eikö jumaliste olisi kannattanut varmistaa viimeiseen asti että onnistuuko homma vai ei ja soitella vasta sitten? No, asiat eivät ole aina niin yksioikoisia miltä ne vaikuttavat ja tiedän että valmistelevalla osapuolella on monta asiaa hoidettavanaan joten en (enää) syytä häntä asioiden kehnosta tiedottamisesta, tai paremminkin tavasta jolla hän hoiti tiedottamisen. Eipä sitä olla itsekään mitään täydellisyyden perikuvia ja koska oman alani töissä muuttujat ja tilanteiden sekä aikojen muuttumiset ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus, niin lopetan keuhkoamisen tähän. Sen vielä kuitenkin sanon että rankan työpäivän jälkeen tällainen veivaaminen on hieman turhan raskasta, minä kun olen pyrkinyt siihen että työasiat hoidetaan työaikana, sen verran ihmisillä pitää olla organisointi-ym. kykyjä että hommat tulee hoidetuiksi.
Päätin viime viikonloppuna ottaa kemihot (kettu mikä homma!) käyttöön, toisin sanoen teen yhden kemihon tai vimihon, miten niitä nyt haluaakin kutsua, illassa normihommien lisäksi että saan alitajuisen stressitason laskemaan vähemmälle. Kunnianhimoinen tavoitteeni on stressin nollataso mutta epäilen että se on myytti koska elämä tarjoilee uusia kemihoita päivittäin. Kuitenkin, kaikilla on joko pienempiä tai isompia töitä joita on lykännyt lykkäämisestä päästyään, mutta kun kylmästi fokusoi pään että nyt se tehdään, niin kyllä se siitä. Itselläni on kyllä apuna aiemmin mainitsemani kemistien avut käytössäni mikä helpottaa huomattavasti mutta muille sanottakoon että kannattaa aloittaa noeisenynipaosta (no ei se ny niin paha ole) ja jos on aikeissa tehdä heheityin (heti helvetin iso työ),niin se kannattaa pikkoa osiin, osa per ilta ja vot! homma on hoidettu. Allekirjoittanut on saanut neljä kemihoa hoidettua pois tällä viikolla, eikun viisi jos sunnuntaikin lasketaan mukaan ja jo nyt on havaittavissa ettei päässä rutise niin pahasti kuin vielä viime viikolla.
Tietysti kemihoiden työstäminen on hankalaa eilisen kaltaisessa tilanteessa missä pitää olla luuri kourassa jatkuvasti ja kertoa huonoja uutisia mutta koittakaa sillä se on palkitsevaa. Itselleen voi antaa jopa bonuksen eli jos on saanut viikolla viisi kemihoa täyteen, niin silloin on lupa olla tasaisin persein koko viikonloppu eikä tarvitse tuntea syyllisyyttä. Se on hyvä malli koska hyvin levätyn (lue: laiskotellun) viikonlopun jälkeen on enemmän virtaa alkavaa viikkoa varten. Itselläni on siis tälle illalle vielä yksi kemiho jonka jälkeen on lupa aloittaa mukava viikonloppu.Mainittakoon vielä että kemihoiden työstämistä ja ajatusten kasassa pitämistä saattavat häiritä eperaeiykrit (ei perkele,rahat ei yksinkertaisesti riitä!) jotka ovat kemihoista pahimpia kuten esim. meikäläisellä tuleva auton remontti mikä pitää saada hoidetuksi ennen lujaa vauhtia lähestyvää katsastusta, mutta kannattaa venyttää muistia ja ajatella että onhan näitä ollut ennenkin ja hakea ratkaisumallia niistä (vippi, vekseli, suoranainen ihme etc.).
Koittakaa edes, ette menetä mitään ja mikäli onnistutte, niin jo yhdenkin kemihon tekemisellä voi olla suotuisa vaikutus parisuhteeseen koska useinhan on niin, että sitä toista osapuolta häiritsee kemihot enemmän kuin itseä. Näin oli ainakin silloin kun vielä olin aviossa, sain kuulla tekemättömistä töistäni tämän tästä vaikka muijan työlista näytti Kom Tumilta pahimpien taisteluiden aikaan.
Eipä tässä muuta, en yritä iskostaa teihin turhaa zeniläisyyttä mutta jos ollaan rehellisiä, niin me kaikki lykkäämme niin kutsuttuja kemihoita aika heppoisin perustein. Ei ne loppupelissä ole niin pahoja kun niiden kimppuun käy.
Muistakaa olla ihmisiksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
