Tutkin aamuyöstä tulevia huutokauppoja, Tervolassa olisi 13.09.-25 puolustusvoimien materiaalia huudettavana ja sitten olisi Tampereella Kalkussa 08.10.-25 seuraava, ilmeisesti huutokaupattavaa on paljon koska ilmoituksessa oli että huutokauppa järjestetään tarvittaessa kaksipäiväisenä. Armeijan huutokaupat ovat hyviä jos sattuu esim. sellaiseen missä on keittiökamaa huudettavana, on meinaan “Hero Martta” -luokituksella olevaa kattilaa, kippoa ja kappoa eli ei ihan heti tilavuus lopu ja kaikki astiat ovat rosteria eli ruostumatonta terästä. Toissa vuonna oltiin kaverin kanssa ja se huusi itselleen hyvässä kunnossa olevan soppatykin 800,- eurolla. Tarkoituksena oli että hän ryhtyy kiertämään yleisötapahtumia ja sen sellaisia tarjoillen hyvää soppaa kohtuu hintaan. En tiedä miten bisnekset sujuvat koska en ole kuullut hänestä viime aikoina, olen koittanut soittaa mutta eipä mulkvisti ole viittinyt vastata. Kuulin kyllä että hänellä on jotain kahnausta Eviran kanssa mutta en tiedä liittyykö se tähän soppabisnekseen. Ilmeisesti.
Onhan noita huutokauppoja, monet ovat siirtyneet pelkästään nettiin mutta jos viitsii nähdä vähän vaivaa, niin löytyy perinteisiä, paikan päällä järjestettäviäkin huutokauppoja. Itse olen ollut monessa, lähinnä seurannut sivusta kun vouti on huutokaupannut mun kamojani ja se on kuulkaa itsehillintää kehittävää touhua. Kuvitelkaa, kerrankin mun itse virkkaamani päiväpeite joka oli kyllä omastakin mielestäni täysi susi, huudettiin vitosella. Kysyin ostajalla mitä hän ajatteli tehdä ostoksellaan ja tämä keski-iän ylittänyt räähkä sano että hääp laittaa sen punaviinimarjapensaan suojaksi ettei harakat ja muut syö marjoja. Siinä kohtaa mun oli pakko kääntyä ja mennä läheiseen järveen viilentymään. Olin upoksissa varmaan jotain vartin verran ennen kuin sappeni lakkas kiehumasta. Nousin vedestä ja näin kuinka se horo pesi rannassa sitä päiväpeittoa. Uin rantaan, ämmä huomas mut ja vilkutti iloisesti ja mä vilkutin takaisin kun en muistanut ettei uidessa saa vilkuttaa. Painuin taas pohjaan ja räähkä katseli huolestuneena, huikaten mulle että onko kaikki okei? No mitä luulet - ajattelin mielessäni - kaikki omaisuus huutokaupataan ja sä peset yhtä käsityöperinteen jalokiveä paskalätäkön rannassa. Hillitsin kuitenkin itseni ja vastasin sille arameaks että painukoon..tiedätte minne. Rantaan päästyäni muija ihmetteli että miten päiväpeite voi haista kalalle? Kerroin sille että omistaja oli köyhä mies ja joutui käyttämään päiväpeitettä verkkona, hän kalasti sillä lähes joka ilta ja aamu, kesät ja talvet. Akka tuumas ettei verkkoa voi vetää talvella kun järvet ovat jäässä mutta hiljeni kun sanoin hänelle ettei hän käsitä suomalaisen päättäväisyyttä silloin kun nälkä on kuskin pukilla. Horo tuijotti vaivaantuneen näköisenä ja lähti sen mun virkkaaman vinoneliön kanssa kohti entistä taloani mistä kuului voudin todella vittumainen vinkuminen.
Toinen kerta oli se kun asuin yhdessä huonokuntoisessa kesämökissä, elettiin 90-luvun alkupuolta ja lama kuristi pahasti rakennusalaa, jopa niin pahasti että taas mun omaisuus ja kaikki kamat pakkohuutokaupattiin. Väkeä tuli ihmeen paljon tai toisaalta ei mikään ihme koska vaikka mökki oli aika kehnossa kunnossa, se oli omalla, viidentuhannen neliön tontilla järven rannassa. Mökin ja kaiken irtaimiston osti yks vajakkiperhe keskisuomesta. Tiedättehän nämä traagiset avioliitot jossa nainen on kuvan kaunis ja älykäs, mies taasen on ilmiselvä todiste siitä kuinka evoluutio tuottaa sekasikiöitä ja sitten kun nämä kaksi yhtyvät, lopputulos tai lopputulokset kuten tässäkin tapauksessa, näyttävän homunculuksen ja devisovan ihmisen risteytykseltä.
Ajattelin siinä katkerana että mikäli mun rakas mökki joutuu noiden frankensteinistä tuttujen hahmojen käsiin, mun on tehtävä jotain. Niinpä kävelin pariskunnan ja heidän omituisten otusten luo, tokaisin siinä ohimennen että kohta on taas päästäisten aika. Äijä kiinnostui välittömästi ja tiedusteli että mitä meinasin. Kerroin että tähän aikaan vuodesta päästäiset yrittävät invaasiota mökkiin mutta mulla on siihen konstit jos kiinnostaa. Tottakai äijää kiinnosti, hain puuliiteristä kanisterin ja sanoin sille että tässä on vähän erikoisempaa myrkkyä, sitä pitää heitellä seinille ja sen jälkeen tulitikku perään. Litkua heitellessään äijä huusi että tää haisee ihan bensalle johon vastasi kysyen että paljonko ukko tietää petrokemiallisista tuotteista? Ei kuulemma mitään jotan vastasin se on alkaaneista parasta, luku on 98 eli hyvää tavaraa. Patu oli saanut litkun heiteltyä ympäri mökin seiniä ja kysyi että mikä 98, mitä se tarkoittaa. Se on kuule vain oktaaniluku, ei sun siitä tartte välittää. Äijä nakkas tikun tuvan puoleiseen päätyyn ja pian mun kiva pikku mökkini oli ilmiliekeissä. Pariskunta kauhistui ja alkoi syyttelemään minua mutta he eivät tienneet että olin sanonut paikalle tulleelle poliisiviranomaiselle joka valvoi tapahtuman laillisuutta, jo tilaisuuden alussa että pitäisi äijää silmällä koska minusta hän vaikutti hieman henkisesti epävakaalta tyypiltä. Niinpä sitten äijä lähti maijan kyytiin tuhopoltosta epäiltynä, mökkihän oli vielä minun nimissäni koska papereita ei oltu ehditty tekemään ja niin eespäin. Hänen vaimonsa tuli luokseni raahaten kahta evoluution ilkeää pilaa perässään ja sanoi ainoastaan: “Kiitos vapauttamisestani”. Sitten hän kääntyi pois, hyppäsi kakaroidensa kanssa taksiin ja hurautti pois.
Summa summarum: Mökkini polttanut mies tuomittiin mielentilatutkimukseen jossa hän on edelleen, pariskunnan nainen meni uusiiin naimisiin komean miehen kanssa (lähettivät kortin) ja minä selvisin seuraavasta lamavuodesta vakuutusrahojen turvin. Kyllä elämä on ihmeellistä ja suoraan sanottuna ilkeää. Ihminen on kuitenkin eläin joka tekee mitä tahansa selviytyäkseen ja jos joku uskoo päästäisten invaasioon, niin se on hänen asiansa.
Apotti