7 tuntia sitten
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hullu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hullu. Näytä kaikki tekstit
Ihminen on hullu vai onko?
Tags
hullu,
ihminen,
ohjaus,
tarttumaväline
·
Tästä on lukuisia esimerkkejä: yhteen aikaan oltiin venäjän vallan alla ja hyökkäiltiin jatkuvasti ruotsiin ja hetken päästä oltiinkin ruotsalaisten puolella ja tehtiin täsmäiskuja venäjälle koska ”me tunnettiin paikat ja mestat”. Mitä siitä tuli palkkioksi? No, milloin irtosi pää harteilta, milloin joku raajoista tai pahimmassa tapauksessa sitä joko räjähti ihan sen maailman mukavimman juttusen pieneksi päreiksi. Se ei meitä haitannut – ei edes talvisin vaikka nakit ja varpaat tippuivat kylmästä aiheutuneisiin ja sangen värikkäisiin kuolioihin. Eteenpäin mentiin koska käskettiin ja tänä päivänä on ihan sama homma, ei haittaa vaikka on yksi kaksisataatuhatta euroa velkaa ja jotain pitäis syödäkin mutta kun on sanottu että aamulla sitten menet sinne duuniin josta sulle ei kerta kaikkiaan makseta kuin murorahat, niin tottakai sinne töihin mennään.
Mutta se siitä. Puhun nyt mikrotason ongelmasta jonka koen itse olevan mikrotason ongelma mutta hyvin läheisten, läheisten, ystävien ja jopa tuntemattomien ja vihamiesteni mielestä minun pitäisi mennä hoitoon ja minä ihmettelen sitä suuresti. Mitä helvetin outoa siinä on jos alkukesä on ollut yhtä jäätävää sadetta ja tuulta ja kun vihdoin tulee superhienot kelit, niin silloinhan pitää istua kolme päivää sisällä kämpässä ja saada yhtä helvetin kommentointisysteemiä toimimaan vaikka on tullut jo projektin alkuvaiheessa selväksi ettei se toimi. Se on kuulkaas sitä yrittämistä mistä me suomalaiset ollaan tunnettuja. Isommassa mittakaavassa rakennetaan tienvarsikahvila miljoonalla eurolla jonnekin Kaamasen tien varteen ja sitten istutaan kädet ristissä toivoen että väkeä alkaisi lappaa ovista ja ikkunoista vaikka ainoat niillä selkosillaa elävät olennot ovat 2 kpl yrittäjiä (mies ja nainen), 8 sopulia (sekalainen sukupuolijakauma), 1 kpl naaleja (uros), 4000 poroa mutta nekin ohikulkumatkalla.
Eli tullaan päätelmään että jos vajakki istuu kolme aurinkoista päivää pirtissä ja yrittää survoa Intensedebatea bloggeriiin ja vieläpä teemaan joka ei ole edes bloggerin oma, niin se on vielä suht halpaa vaikkakin käsittämättömän typerää mutta jos pariskunta yrittää pyörittää miljoonan kahvilaa in the middle of melko aakea laakea without ingen puusto eli tuulee aika hyvin, niin se on yrittämistä joka kaatuu olosuhdeongelmiin eikä siihen ettei pariskunnalla ole ihan jokainen tove jansson samassa muumilaaksossa. Mainittakoon tässä että minulla ei ole mitään yrittäjiä vastaan, olen itsekin ollut kapisen elämäni aikana pari kertaa yrittäjänä ja se on tehnyt jaa vähän kipeää. Sekä fyysisesti että ekonomisesti ajateltuna. Käyn vieläkin en vain yhdellä terapeutilla, vaan joukko terapeutteja tulee käymään aina kaksi kertaa kuussa, ensimmäisen ja kolmannen viikon torstaina. Mulla on muuten ruvennut menemään rahaa aivan saatanasti pullaan ja kahveeseen ja joudun myös osallistumaan erilaisten musitiinpanovihkojen kustannuksiin vaikken saa edes piirrellä niihin.
Omaa hulluuttani en aio puolustella ja myönnän että minun pitäisi olla jatkuvasti ohjatussa tilanteessa koska jos minulla on vähänkin vapaata aikaa, niin yleensä aloitan jonkun typerän suunnitelman ja koska olen äärimmäisen pakkomielteinen ihminen, en voi lopettaa sitä vaikka tiedän että homma on mennyt ns. reisille ennen kuin se on edes alkanutkaan. Kuitenkin asiassa on hyvä puoli, pään hakkaaminen seinään kehittää innovatiivisuutta, esimerkiksi tässä samalla kun yritin istuttaa Intensedebatea väkisin kohteeseen johon se ei istunut niin kuin halusin (tokihan se toimi mutta ei täysin niin kuin olisin halunnut), niin huomasin että joka kerta kun puhelimeni soi, niin se perkeleen kännykkä oli liian kaukana.
Tein sitten sellaisen laitteen (hieno nimi kepille jonka päässä on kärpäspaperia) jolla voin tarttua vähän pidemmänkin matkan päästä puhelimeeni.
Tässä hieman tuloksia: positiivisia asioita hyvä tarttuvuus ja kohtuullisen pitkä tartuntaetäisyys, tyylikäs muotoilu (noup), hiljainen. Negatiivisia taasen rähämäiset kädet (ei edes leipä irronnut vaikka heiluttelin käsiäni kuin italialainen tokmannin ämpäripäivillä), lattiat karmeassa liimatatinassa, samoin sohva ja nojatuolit, tarttumalaitteen tarttumaosioon takertuneet pölyvillakoirat (usean kymmenen yksilön lauma), viime viikkoinen pitsanpala jonka pinnalla kasvoi omituisen näköistä kasvustoa, tarttumalaitteen juuttuminen (tartuntaosio) kalusteisiin, esineisiin ym. sekä viimeisenä ja pahimpana vaikeutunut asiointi Wc:ssä. Se on kuulkaa julma näky kun vanha kääpä yrittää saada kättään irti jostain mikä muistuttaa erehdyttävästi nakitonta kuorta, ts. nakkia jonka sisukset ovat lähteneet litomaan mutta pihagrillin käristämä kuori on jäänyt jäljelle. Surullista mutta totta ja tämä itseasiassa johti siihen että tarttumalaitteelle ei haettu patenttia vaikka ystäväni kovasti koittivatkin kannustaa minua siihen mutta myöhemmin paljastui että heidän oli tarkoitus saada minut laitoshoitoon juuri tällaisten innovaatioiden kehittelyiden perusteella. Joo, myönnettäköön että niitä on jokunen kipeämpikin juttu tuolla varastossa kuin tämä tarttumalaite.
Summa summarum: vaikka me tarvitsisimmekin ohjausta 24h/7, niin ottakaa joskus elämä omiin käsiinne ja tehkää jotain mitä teidän on tehnyt mieli tehdä koko elämänne ajan mutta josta ette ole uskaltanut kertoa läheisillenne – saati sitten puolisollenne. Täällä katsokaas eletään vain kerran ja meidän pitää olla innovatiisia eli vapaita kaikesta ohjauksesta, varsinkin valtiovallan.
Ps, Muistakaa olla ihmisiksi
- Apotti -
Viisaita sanoja onnellisuudesta - vaikka kyseessä olisikin jokin arkinen esine.
Kun hullu turhautuu
Tags
hullu,
koepoltoissa,
morsetus,
radisti
·
Eilen tuli pakkaspäivä, työmaalla mittari näytti – 18 astetta joka on isoilla työmailla virallinen pakkaspäivän raja ja koska joudun tekemään avokäsin tai pelkät kynsikkäät kädessä töitä, -18 alkaa olemaan sellainen lämpötila ettei sormet yksinkertaisesti toimi ja se on huono juttu, ei pelkästään ansionmenetyksen takia vaan myös siksi ettei minulla ole mitään tekemistä. Kämppä on siivottu, pyykkikori on muutamaa vaatekappaletta lukuun ottamatta tyhjä, jääkapissa on karjalanpaistia ja kanansuikalekastiketta + perunoita joten ei tarvinnut laittaa edes ruokaa. Nämä ovat niitä päiviä jolloin turhaudun ja tilanne on sama kuin illalla/alkuyöstä kun koittaa saada unta tuloksetta. Miljoona asiaa pyörii päässä ja näinä hetkinä sitä tuntee itsensä aika yksinäiseksi koska ei ole ketään jonka kanssa jutella tai jonka kanssa voisi jakaa ajatuksiaan mutta se siitä. En valita enempää.
Turhautumisessa on myös se huono puoli että tulee tehtyä typeriä asioita joita olen tehnyt historian saatossa useita. Eräs joulu tein piparkakkutalon mutta koska olen rakennusalalla, niin ei riittänyt että seinä-ja kattopalaset onnistuivat koska niissä oli jopa puolen sentin heittoja. Niinpä lastasin palaset varovasti laatikkoon, ajelin verstaalle ja ajoin pöytäsirkkelillä osat millilleen oikean kokoisiksi. Päätin tehdä katolle pieniä kattopaanuja ja voitte kuvitella millainen helvetti on hiomakoneella työstää jokainen pikkupaanu (koska mittasuhteet) oikean kokoiseksi ja muotoiseksi. Ne kun olivat uunista tullessaan lähinnä sellaisia pyöreähköjä lätysköitä.
Loppujen lopuksi kun piparkakkutalo oli valmis, se seistä jökötti muistaakseni tammikuun puoliväliin asti ja itse söin siitä vähän kattoa. Loput menivät yhden kaverin koiralle jolle annoin aina palasen kun kaveri tuli koiransa kanssa käymään.
Erään kerran opettelin morseaakkoset kun muisti vielä pelasi, en täydellisesti mutta melko hyvin kumminkin ja koska vastapäätä tätä kerrostaloa jossa asun, on vanhusten palvelutalo, niin aloin lähetellä viestejä sinnepäin räpsyttelemällä sälekaihtimia. En mitään vaikeita vaan lyhyitä ”hei” ja ”kuinka voit” – tyyppisiä koska toivoin että palvelutalossa olisi joku vanha sotaveteraani joka on toiminut sodan aikana radistina ja osaisi vastata mulle. Edellyttäen tietenkin että hän tajuaisi mitä helvettiä on tekeillä. Jatkoin touhua muutaman viikon ja viikonloppuisin jopa pitkiä jaksoja kunnes talotyhtiön huoltomiehet ja joku muija tulivat oveni taakse ja kysyivät että onko sulla kaikki okei kun kuultiin että räpsyttelet täällä sälekaitimia? Vastasin että en tiedä mistä puhutaan, kuka saatana tällaista on ilmoittanut? Vastattiin että vastapäisestä talosta johon minä että siellä lienee vanhuksilla joko liian voimakas tai laimea lääkitys mutta kun taloyhtiön edustajat sanoivat että kyse on henkilökunnan ilmoituksesta, oli pakko vastata että käykääpä tsekkaamassa kellä kaikilla on oikeus lääkekaapille ja tulkaa sitten uudestaan kun olette testauttaneet henkilökunnan. Olin pari viikkoa pakarat jäykkänä että kuinkahan tässä käy mutta onneksi mitään ei kuulunut. Lopetin tietenkin koko perkeleen morsetuksen ja kirosin itseäni siitä että olin tuhlannut viikkotolkulla aikaa opiskeluun ja sitten kävi näin.
Eräs viikonloppu päätin piristää kämppäni yleisilmettä ja koska olin aika persaukinen siihen aikaan (ihan niin kuin nytkin), niin tuumasin että teenpä verhot pussilakanoista. Tuntitolkulla ompelukoneen kanssa ähräämistä ja kun vihdoin myöhään illalla sain ne ripustettua, niin ne olivat niin helvetin rumat ja hirveät että melkein oksensin. Hysteerisenä revin ne alas ja sitten pakon sanelemana laitoin vanhat verhot takaisin ja olin entistä enemmän turhautunut, kuten joka kerta näitä hemmetin typeriä asioita tehdessäni.
Se on kumma juttu miten päässä naksahtaa kun saa jonkun idean. Se tuntuu loistavalta ajatukselta ja sen tekemiseen voi uhrata jopa viikkoja mutta sitten kun itse typeryys on valmis, niin vitutuksella ei ole rajaa ja usein olenkin lyyhistynyt keittiön nurkkaan nyyhkyttävänä ihmisrauniona.
Vuosien mittaan olen mm. yrittänyt tehdä muovailuvahaa jota voisi turvallisesti polttaa (ajattelin mullistaa kynttiläteollisuuden) mutta useiden viikkojen kokeilujen jälkeen muistona ei ollut kuin musta naama ja saatanallinen yskä. Ties mitä yhdisteitä keuhkoihini meni koepoltoissa.
Että semmosta, hulluna on hyvä olla mutta elämä ei saa olla liian helppoa eikä saa olla liikaa vapaa-aikaa tai alkaa tapahtumaan. Joutuu selittelemään turhan paljon ja pelkäämään että joku ilmoittaa jonnekin. Eniten vituttaa kun tullaan kyselemään että onko sulla kaikki okei tai että mitä helvettiä sä touhuat kuten eräällä aikakaudella kun yritin käydä entisen paikkakuntani kaupassa erilaisissa valeasuissa, ihan vaan huvin vuoksi mutta homma ei mennyt ihan putkeen huonojen meikkaustaitojeni ja epäuskottavien tekoviiksien- ja partojen asettelussa. Huolimatta siitä että investoin huomattavan määrän kirpputorien vaatteisiin joiden luulin toimivan. Tai no kerran melkein onnistuin kun olin pukeutunut naiseksi peruukin kera ja mulla oli aika vahva meikki jolloin jopa eräs kaupan työntekijä kysyi että mitä rouva etsii? Kimeällä ja epäselvällä äänellä piti keksiä jotain ja sanon että mansikkahilloa jonka jälkeen mentiin oikealle hyllylle mutta onneton kun olen, niin pudotin lasipurkin lattialle ja sehän meni paskaksi jolloin aloin kiroamaan omalla äänelläni. Myyjä tunnisti minut ja alkoi nauraa räkättämään jolloin pakenin kaupasta helmat paukkuen ja pidin muutaman vuoden väliä ennen kuin uskaltauduin kyseiselle kylälle. Parin vuoden tauosta ei ollut mitään hyötyä, vanhemmat ihmiset katsoivat vähintäänkin oudosti ja kaverini ja tutut tulivat kyselemään että oletko sä ollut hoidossa kun kuultiin että sulla jyrisi päässä aika pahasti tässä muutama vuosi sitten.
Nykyään osaan, tai ainakin yritän hillitä itseäni ja olen mielestäni tasapainoisempi, ehkä seuraavaan kuningas ideaan asti.
Muistakaa olla ihmisiksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
