Asemasotaa masennuksen kanssa

 Vähän erilaista tällä kertaa. Mulla on vuosia sitten diagnosoitu vaikea masennus ja välillä se ottaa ylivallan, jolloin elämästä tulee todella vaikeaa. Tässä on nyt käyty kuluneet pari viikkoa sen kanssa sotaa siitä kumpi tätä päätä ja sen kautta kaikkea oikein hallitsee. Taistelu on asemasotaa pahimmillaan, rintamalinja ei periaatteessa liiku, mutta välillä toisen tulitus on niin kiivasta että toisen osapuolen on pakko pitää pää alhaalla ja valitettavasti masennus on ollut vahvoilla pari viimeistä viikkoa. Mikään ei onnistu, ei vaikka kuinka yrittäisi, tai tuo nyt on todella väärin sanottu koska kun masennus on voitolla, niin mitään ei tapahdu. Sitä vaan ajelehtii täysin irrallaan omasta elämästään ja todellisuudesta, tuntee ettei kuulu yhteiskuntaan eikä mihinkään muuhunkaan.

Aikoinaan tuli käytyä psykiatrin pakeilla mutta senkin puolen palvelut menivät täällä siihen malliin että viimeisenä vuonna eli pari vuotta sitten, näin psykiatrin tasan kaksi kertaa. Muuten oli käytävä hänen assistenttinsa tai millä nimellä sitä kutsutaankin, pakeilla joka oli kyllä mukava ihminen mutta kun joka kerta meni kaavalla että otetaan fläppitaulu eteen ja ryhdytään arvioimaan ja piirtelemään kaavioita miten sun elämää tulisi parantaa, niin sanoin että jos en kerran pääse psykiatrin puheille, niin mitä jos lopetetaan tähän. Tämä assari/sairaan-/terveydenhoitaja kun ei ensinnäkään voinut vaikuttaa lääkkeisiin ja toisekseen ei kyennyt ymmärtämään sitä jos ihminen on masentunut, niin sitä ei todellakaan kiinnosta lähteä lenkille ja vielä vähemmän mennä johonkin helvetin aktivointi-istuntoihin käpylehmiä väsäämään. En sano tätä pahalla mutta se on totuus tämän päivän hoidosta.

Eniten vitutti se, että psykiatri joka olisi voinut vaikuttaa lääkkeisiin - siis oikeisiin lääkkeisiin - ei ollut yhtään innostunut asiasta ja tähän vaikutti asia jota te ette ehkä usko mutta on totta. Eli koska mulla on suht helvetin jyreät lääkkeet (mm. Targiniq 30mg 2 x vrk, 10mg Oxynorm 3 x vrk + tarvittaessa läpilyöntikipuihin, 3 x 300mg/vrk Lyrica ym. ym.) tuon paskaksi menneen selän ja hermostoperäisen päänsäryn takia eli selkä- ja päänsäryt ovat jokapäiväisiä, niin päätettiin että psykiatri, mun fyysisestä terveydestä vastaava lääkäri ja minä pidetään teams-kokous koska kahdella ensimainitulla oli kuulemma aina niin kiire ettei varsinaista naamat vastatusten kokousta voitu pitää. Kaiken huipuksi sinä päivänä kun kokous oli tarkoitus järjestää, tämä psykiatrin assari soitti mulle ja pyysi mut vastaanotolle koska psykiatri oli ilmestynyt sinne vaikka hänen ei siis pitänyt olla tavoitettavissa noin niinkus fyysisesti. No, kun tuli aika, niin menin vastaanotolle ja siellä nämä sitten yrittivät järkätä teams-kokousta fysiikastani vastaavan lekurin kanssa. Ei tuntunut onnistuvan ja kysyin että saisinko yrittää jos onnistuis, niin sain vastauksen että istu sä vaan siinä penkillä, kyllä me tää hoidetaan. Puolen tunnin vääntämisen jälkeen psykiatri tuumasi ettei onnistu ja kokous päättyi siihen, hän lähti menemään ja jäin istumaan jakkaralle jolloin assari tokas että joo, sä voit lähteä siitä kans ja niinhän mä sitten tein. Se oli viimeinen kerta kun näin psykiatrin.

Kokous olisi ollut mulle tärkeä koska siinä fyysisestä puolesta vastaava lekuri ja psykiatri olisivat sopineet että miten he puljaavat lääkkeet koska on sen verran noita kovia kipulääkkeitä. Pari kertaa fiasko-teamsin jälkeen yritin hoitaa asiaa assarin välityksellä, toivoin että lekurit olisivat keskustelleet keskenään ja kertoneet mulle mikä lopputulema on mutta kun ei. Vuoden ja kolme kuukautta (tapaaminen assarin kanssa oli joka kuukausi) jaksoin yrittää mutta sitten totesin ettei kannata hakata päätä seinään ja lopetin mikä tietysti oli typerä teko, koska nyt papereissa lukee että olen kieltäytynyt hoidosta. En ole katkera mutta sanonpahan vaan että on vitun hieno systeemi. Ihan siksi että kun psykiatri ei saanut yhdellä yrittämällä omalääkäriin yhteyttä, niin lääkkeitäni ei saatu kartoitettua ja tehtyä uutta suunnitelmaa. Sitten oltiinkin jo tilanteessa missä lääkkeiden kartoitus olisi tehtävä niin, että psykiatri pistää mulle lähetteen sairaalaan ja asia hoidetaan sitä kautta mutta kun olen jo ollut siellä ja mulla on mustaa valkoisella ettei sairaala voi näissä mentaalipuolen asioissa tehdä kohdallani mitään, niin nyt sitten ollaan ilman lääkkeitä. 

Siis masennuslääkkeitä, kipulääkitykseen olevat respat ovat ok. Yhtenä vaikeutena sanoin psykiatrille sen että mä en pysty keskittymään koska päässä pyörii sata asiaa kerralla, tilanne on sama kuin jos vanhoja diakuvia näytettäisiin kaksi kuvaa per sekunti. Siihen psykiatri totesi ettei sulla voi olla ADD koska olet masentunut. Vastasin siihen että siksi mä olenkin osittain masentunut koska mun päässä käy niin vilkas liikenne ettei asioiden hoidosta tule mitään, turhaudun jos homma ei toimi. Psykiatri pudisteli päätään ja en käy kiistämään, ehkä hän oli niin pitkälle koulutettu että näki jo yhdellä vilkaisulla mikä jeppeä vaivaa ja mikä ei.

Niinpä pääsemmekin tästä kaikesta edellä mainitusta siihen, että olen teille anteeksipyynnön velkaa koska aika ajoin kielenkäyttöni on erittäin epäsopivaa enkä sitä mitenkään puolustele mutta se johtuu rakennusalalla viettämistäni vuosista ja siitä kun turhaudun masennukseen. Tietenkään näin ei saisi olla mutta....

Miksikö kerron kaiken tämän, siksi että tuntisitte minut paremmin tai miten sen nyt sanoisi, tietäisitte että missä mennään jos luette näitä postauksiani. Tätä on vähän vaikea selittää mutta toivon että te viisaina ihmisinä tajuatte mitä tässä yritän kertoa ja koitan tosissani siivota kielenkäyttöäni. Lupaus voi kestää tämän päivän tai vaikkapa viikon mutta mä oikeesti yritän koska en käytä siivotonta kieltä tarkoituksella mutta kuten tossa aiemmin sanoin että pää vilisee asioita, niin se on sama tämän kirjoittamisen kanssa. Kun istun läppärin ääreen, niin sitä tekstiä alkaa tulemaan ja sitä tulee solkenaan mikä sitten näkyy lopputuloksessa. Ilmeisesti mun pää on lopullisesti rikki mutta senhän te jo tiesittekin. Jotta ei menis ihan omituiseksi ja synkäksi, niin loppuun Y-putkesta pari videota mitkä toisinaan auttaa hillitsemään pään sisäistä liikennettä. Tosin näitä pitää kuunella kuulokkeilla saadakseen kaiken irti, volyymitason voi sitten itse päättää. Muistakaa olla ihmisiksi ja huomenna....tai mistä sitä tietää vaikka tänä iltana, palataan normaaliin päiväjärjestykseen. Ainakin mä toivon niin.

Ps. Jos haluatte hyviä taustakuvia tms. ilmaiseksi ja vapaasti ladattaviksi, niin käykääpä täällä. Hakukenttään vaan minkälaista kuvaa etsitte ja siitä se sitten lähtee.

Apotti 

Riippuu päivästä, joko jotain tällaista...

...tai sitten jotain tällaista...

Väsymystä ja toppahousut helvetistä

 

Pari vuorokautta on mennyt lähes samoilla silmillä, olen hoitanut asioita ja hypännyt fysiatrin sekä lekurin tykönä, kaikki sitä samaa vanhaa pashaa. Lekurin kanssa meinasi mennä väittelyksi kun väsymykseltäni nuokuin vastaanotolla, hääp äityi kysymään että olenko mä ottanut jotain, ei se viinaa epäillyt vaan sitä että olen ottanut kipulääkkeitä yli sallitun. Vastasin että no en, pikemminkin tässä on kyse päinvastaisesta eli en saa nukutuksi kivuiltani mihin hän taas ne vanahat jaarittelut siitä ettei kipulääkitystä voi nostaa etten vaan tule riippuvaiseksi. Sanoin että tietyllä tapaa olen jo koska ilmankaan en tule toimeen ja väsymys tekee elämästä helvettiä, se huomattiin haasteessa ettei pää pysy enää mukana järjellisessä toiminnassa.

Tänään kuitenkin tartuin pitkään roikkuneeseen projektiin ja päätin fiksata toppahousuni. Normaali persjalkaisen painajainen, vaikka ostat kiinalaisten mielestä sopivat, niin punttia on about puoli metriä ylimääräistä, samoin lahkeen leveys on yksi allekirjoittaneen jalka + madagaskarin pingviini.

Ei muuta kuin ompelukone tulille, puntit nurinpäin ja merkkaamaan lahkeen pituutta. Kolmea varttia myöhemmin puntit ovat hyvässä mitassa ja onnittelen itseäni, ajattelen jopa että olen maailman luokan ompelija. Virhe. Kun olen saanut kavennusmerkit valmiiksi ja aloittanut ompelemisen, ei mene kovinkaan kauaa kun vanha Yatsumaniani vai mikä lie pysähtyy. Saatanallinen söherö, alalankaa on rytyssä niin paljon että sitä riittäisi Uotilan lapsillekin joten ei muuta kuin ratkomaan ja uusi yritys. Tällä kertaa menee hyvin, hieman liiankin kevyesti ja saan todeta puntin loppuun päästyäni että nyt ei sitten ollut alalankaa ollenkaan. Tunnetila nimeltä kevyt kenttävitutus alkaa nostamaan päätään. Puolaan uuden alalangan, survon sen hemmetin kotelon paikoilleen ja strarttaan. Ensimmäiset kymmen senttiä sujuu hyvin, sitten Yamamoto päättää että nyt loppuu kapitalistin puntin ompelu ja katkaisee neulan jonka toista puoliskoa etsin yli tunnin. Uusi neula ja startti, Yatsupatsu ei suostu hievahtamaankaan ja joudun ottamaan mäkilähdön. Kone nytkähtää liikkeelle, etenee polven korkeudelle ja pysähtyy. Taas sama alalanka hässäkkä ja näyttää siltä kuin puntilla olisi varsin ryhtevä afro. Vielä kerran ratkominen, yksi neulan katkeaminen ja ihme söherö kunnes soitan tutulle ompelijalle ja tilaan häneltä punttien kaventamisen.

Nämä tällaiset ovat tuiki tavallisia tilanteita joita tulee kun unet jää vähälle, sillä lisämausteella ettei hermot pidä sillä tuosta ylläolevasta jäi pois raivokohtaukset joiden aikana kuului jopa hysteeristä kirkumista, eräiden onpeluvälineiden heittelyä ja joka lopulta päättyi siihen että keittiön nurkassa nähtiin nyyhkyttävä ihmisraunio. No ehkä hieman lapin lisää mutta joka tapauksessa hermot on kovilla kun yrittää eikä hommasta tule mitään. Ei toki ole kokonaisuudessaan unen puutetta, sillä taitojen puoli on myöskin puutteellinen mutta mitään ei opi jos ei tee, sama kuin kalkkunan kanssa. Olkoonkin että se linnun perse on syöpynyt mun verkkokalvoille ikuisiksi ajoiksi. No, keskiviikkona vien toppikset remonttiin ja saan ne jo viikon lopulla eli kaikki ok. Sittenhän alkavatkin jo helteet joten helvettiäkö minä toppahousuilla.