On ollut todella kiirettä, kaikenlaisia asioita mutta parasta on ollut Ransuun liittyvät toimet. Sitä on fiksattu, aiemminhan se kävi kattavassa remontissa ja toissapäivänä se sai viimeisen kerran pitkän leiman eli seuraava katsastus on vasta vuonna 2027. Toisin sanoen nyt olisi myynnissa hyvä, täysin kunnostettu Ford Transit vm. 2017 jossa on tehty jakopään remontti, uusittu repsikan puolen peili (maksoi muuten 600,-), samoin takaovien päällä oleva lisäjarruvalo, asennettu uudet stop and go - akut (ne vaatii ohjelmoinnin auton tietokoneeseen), nox-kammio on uusittu/korjattu (liitty adblue-toimintoihin), suutinvika on korjattu ja kaikkea muuta pientä ja kun autolla ei ole ajettu kuin vajaa 208000 kilometriä mikä ei ole dieselille paljoakaan, niin siinä olis jollekin hyvä kulkupeli pitkäksi aikaa. Remonteista löytyy dokumentit, hinta on 16500,-.
Että semmosta, syy miksi myyn ransun, on se että toimenkuvani jos sitä nyt voi siksi sanoa, on muuttunut sekä työtilanteen että omien terveydellisten syiden takia. Ransussa saa mm. puhelimen liitettyä auton tietokoneeseen, joten esim. puheluihin vastaaminen sekä soittaminen (+ viestit)saa hoidettua kätevästi kojetaulussa olevan näytön ja näppäimistön avulla. Lisäksi ransussa on webasto jonka saa ajastettua mutta jos ajastettua toimintoa ei käytä pienillä pakkasillla, niin se lähtee päälle auton käynnistyttyä ja toimii niin kauan kunnes moottori on saavuttanut oikean lämpötilan ja tämä toiminto on automaattisesti käytössä kun ilman lämpötila on alle +4 astetta tai alle. Lisäksi ransussa on iso tavaratila, ohjaamon ja peräkopin väliseinästä takaoviin on 420cm, korkeutta 190cm ja leveyttä noin kaksi metriä joten ransulla käy muutot, kuljetukset ja vaikka reissaaminen kätevästi koska perään saa vaikka sängyn ja jopa pienen keittiön niin halutessaan. Katossa on lisäksi kaksi riviä led-valoja jotka syttyvät automaattisesti mikäli sivuovi tai peräovet avataan.
Joten varmasti kunnossa oleva, kaksilla renkailla (+vararengas), lisäpakkikameroilla (vaikka ransussa on valmiina sellainen) jotka näyttävät tilanteen taakse ja eteen, ois nyt myynnissä joten ei muuta kuin auto-ostoksille. Unohtui sanoa että ransussa on sähkölämmitteinen tuulilasi ja peilit joten skrapaamista ei tarvita ja peilejä voi luonnollisesti säätää ratn vieressä olevasta säätimestä ja peilit saa myös kääntymään sivulaseja vasten jos esim. ajattelee että parkkipaikalla missä ihmiset puikkelehtivat autojen välistä, joku tölmäisee peilin paskaksi.
Mitäs muuta, no helvetti kuulkaas, törmäsin sellaiseen ihmiseen että en olisi ikinä uskonut ja vielä vähemmän olisin uskonut että sellaista toimintaa on, olkoonkin että se on "normaalia" nuoremman väestönosan keskuudessa (20 - 50). Toisin sanoen yhden Alisan (nimeä ei ole muutettu, toim.epähuom.) joka on iältään 87-vuotias ja ansaitsee lisätuloja pienen eläkkeensä päälle toimiessaan stripparina varttuneemman väestön keskuudessa. Tiedättehän, varsinkin monissa kerrotaloissa on ns. kerhohuoneita joissa asukkaat voivat järjestää kokouksia, bingoiltoja, kutomista, askartelua ja niin edelleen mutta kun päääsin tutustumaan tähän touhuun Alisan välityksellä, niin kävi ilmi että esim. senoriukot olivat varanneet kerhohuoneen keskiviikko-illaksi, mutta varsinainen toiminta oli kaikkea muuta kuin shakinpeluuta. Eräässäkin tapauksessa kerhohuonessa oli pitkä pöytä erilaisia viinoja, viinejä ja olutta sekä toisella pöydällä kaikenlaista pientä purtavaa. Vanhat jäärät olivat myös sisustaneen kerhotilan erilaisilla valoilla ja heillä oli käytössään jopa savukone!
No, ensin gamla gubet virittäytyivät tunnelmaan nauttimalla pikku alkupaloja ja nauttimalla prosenttipitoisia virvokkeita ja kun SE hetki koitti, niin Alisa nousi 76-vuotiaan Erkin, joka oli tehnyt työuransa Skanskalla, tekemällä esiintymislavalla ja jumalauta sitä hetkeä kun Alisa, tämä vanha ruttukasa tuli savuverhon takaa ja alkoi laulaa veret korvista lennättävällä sopraanolla - biisi oli muistaakseni Tahdon olla sulle hellä, helvetti repesi vanhojen käpyjen vislatessa ja huutaessa kuin mielipuolet. En kerro tarkempia yksityiskohtia sillä revin silmät päästäni jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana ja siksipä näpyttelen tätä braille-kirjoituskoneella.
Saan uudet silmät ensi viikolla, ne tulee yhdeltä uteliaalta kerrostalokyttäjämuijalta joka venäläiseen tapaan putos ikkunasta yrittäessään kytätä mitä naapurin Eila tekee ja mihin menee. Silmät tuunataan, toisin sanoen niistä leikataan irrallaan alkava kaihi ja kysyin että voisiko niihin laittaa sellaiset ikänäköpiilarit jotka asennetaan silmään ja jotka ovat ikuiset. Näitä siis oikeesti on, kaverille ja sen muijalle laitettiin sellaiset, asennus/leikkaus ei kestänyt kuulemma kauan ja hinta yhtä henkilöä kohden on 4000,-, joten kaveri maksoi siis kahdeksantuhatta ja on kehunut kovasti jälkeenpäin koska ei tartte enää miekkailla silmälasien kanssa. Hän kun työskentelee alkutuotannon parissa joten kakkulat on paskaset tämän tästä. Se siitä, näihin uusiin silmiini sain myös valita värin ja koska olen vitun outo, niin halusin että silmät ovat täysin mustat silmämunaa myöten, ihan sen takia että ihmiset ovat todella vaivaantuneita joutuessaan katsomaan sellaisiin silmiin.
Mistäkö tiedän, mulla oli yhteen aikaan juuri tällaiset feikkipiilarit ja tunsin sairaalloista nautintoa liikkuessani ja keskustellessani ihmisten kanssa. Hulluilla, mentaalisesti todella epävakailla ihmisillä on sairaat huvit mutta muistettakoon että ne ovat sellaisia ettei niiden ole tarkoitus vahingoittaa tai aiheuttaa harmia kenellekään. Vielä noista uusista silmistäni sen verran, että niihin tulee zoomaustoiminto ja silmälääkärin mukaan tulen tarvittaessa näkemään kärpäsen kikkelin kolmen kilometrin päästä mikä on hieno juttu - ei siis pörriäisen pili vaan se että näen niin pitkälle. Myös huurteen poisto ja ohuet, jostain geelistä tehdyt tuulilasin pyyhkijät kuuluuvat pakettiin. Tai tässä tapauksessahan kyse on silmämunan pyyhkimistä.
Vielä lyhyesti Alisasta ja tästä esimerkkinä olleesta illasta, voin sanoa että kannustan tällaista toimintaa koska a) Alisa sai illasta 700,- euroa joten papat olivat säästäneet kuukausitolkulla, ukot saivat ottaa valokuvia ja videoida tapahtuman joten heille jäi pitkäaikaiset muistot tapahtumasta ja myöhemmin paljon rutussa olevia talouspaperin palasia huoneensa lattialla, striptease-esityksessä ei kuollut kuin kaksi koska heidän (Artttu ja Sakari) heidän sydämensä ei kertakaikkiaan kestänyt, nimittäin esim. Arttu kertoi että hän on nähnyt naisen viimeksi alasti 1944 Syvärillä kun lotat olivat uimassa. Arttua ei vaan ole jostain syystä onnistanut naisten kanssa sodan jälkeen, aina näihn päiviin asti ja toisaalta se oli jotenkin herkkää ja rauhallista nähdä hymy heidän kasvoillaan heiänn siirtyessään taivaaseen tai helvettiin, mistä minä tiedän mitä he ovat elämänsä aikana tehneet. Uskon kuitenkin että hyviä miehiä. Strippauksen jälkeen saatoin Alisan hänen kämpilleen,hän ehdotti yömyssyä mutta sanoin hänelle että riittää kun revin silmät päästäni, en halua että joudun käymään loppuelämäni tyttöpissalla. Kiitokseksi tästä, Alisa heitti minut ulos kämpästä ja kierin tuskallisesti yhden rappusyöksyn verran alas ja makasin lepotasanteella palttiarallaa kolmisen varttia ennen kuin pääsin jatkamaan matkaa.
Tällaista tällä kertaa, nyt täytyy vastailla kommentteihinne ja rientää katsomaan mitä elämäänne kuuluu, toivon että olette olleet ihmisksi ettei vanhan apotin tarvitse lähteä pitämään...hhmmmm...kinkereitä.
Rakkaudella, Apotti.

Ei kommentteja
Lähetä kommentti
Tervehdys matkaaja! Toivottavasti viihdyit Luostarissa, tiedäthän että meillä on täällä Luostarissa kammio varattuna sinulle jos päätät jäädä. Me näet pidämme sinusta.