Itsehillintä ja kurinalaisuus. Ne ovat hienoja piirteitä ihmisessä mutta minulla noita kumpaakaan ei ole. Rupesin pohtimaan näitä puutteitani luettuani Marjatan kommentin täällä eli blogissa nimeltä ”Teitä”, se löytyy Luostarin lukulistalta kuten myös nyt Marjatan blogi. Tiedän nimittäin että Luostarin kiltit ja vähemmän kiltit nunnat ja muut lukevat paljon, tai ainakin sen käsityksen olen saanut lukiessaan heidän blogejaan ja muuten Marjatta ja Teepussi ovat ihmisiä jotka tietävät miten pitää kirjoittaa ja siksipä he hieman pelottavat mutta toisaalta mä pidän ihmisistä jotka tietävät miten joku pitää tehdä.
Daa, eli tässä eilen vaihdettiin ajatuksia Teepussin kanssa siitä että millaista on kirjoittaa ja kuten sekä Teepussille että Marjatallekin sanoin, ihailen ihmisiä jotka osaavat kirjoittaa kauniisti ja järkevästi, vaikkapa kuten he ja moni kirjailija mutta minä en. Mulla ei ole itsehillintää, sen paremminkin kuin mitään itsesensuuria tai omavalvontaakaan. Kurista ja kurinalaisuudesta nyt puhumattakaan. Katselin kerran Nationalilta sellaista luontodokumenttia jossa joku ihme sieni tai joku sen tapainen, valtasi etanoiden ja muiden ökkömönkiäisten aivot ja sai ne toimimaan vastoin tahtoaan kunnes ne lopulta kuolla kupsahtivat. Minä olen siis muurahainen jonka pään sisällä on jotain ylimääräistä ja tai pää on yksinkertaisesti jossain vaiheessa kolahtanut niin lujaa, että palikat ovat järjestyksessä jossa niiden ei pitäisi olla.
Itsehillintä. Useimmat ja uskoisin että suurin osa, tajuaa ettei kaikkea pidä tehdä mihin olisi mahdollisuus eikä kaikkea tyrkyllä olevaa tavaraa pidä ostaman. Höpö höpö. Jos epämääräinen joukko vieläkin epämääräisemmissä olosuhteissa (yö, tuntematon kaupunki, hämärä baari teollisuusalueen laidalla) sanoo mulle että lähde bilettämään tonne meidän mestaan, niin minähän menen. Toki tiedostan että perillä saattaa tulla kirveestä, kuokasta tai kirnusta, mutta onhan mun pakko nähdä noiden arpisten kavereiden mesta. Tai jos joku sanoo mulle älyttömän runsaan ja fine dining – herkkuja täynnä olevan pöydän ääressä että käy istumaan, odota hetki niin sulle tuodaan lisää hyviä lisukkeita ja keittiömestarin suunnittelema, täydellinen kastike. Joopa joo, rehuja ja knorrin kuraa kerkiää imemään myöhemminkin, taidan aloittaa tolla viiriäisellä ja kas täällä on hummeriakin.
Nämä oli typeriä esimerkkejä koska piti puhua kirjoittamisesta. Mulla ei ole oikeastaan mitään häpyä tässä tekstin tuottamisessa paitsi tietyissä asioissa: en koskaan rienaa ihmisiä heidän vammoistaan tai rajoittuneisuudestaan enkä tilanteista joille he eivät voi mitään. En pilkkaa kenenkään uskontoa mutta saatan rienata uskon varjolla tehtäviä asioita. En pilkkaa köyhiä koska olen itse sellainen, mutta en myöskään rikkaita koska he ovat tehneet töitä sen eteen, paitsi ne jotka ovat syntyneet kultainen ruokailuväline eräässä kehomme monista aukoista. Onhan näitä muitakin mutta en käy niitä tässä listaamaan. Lopputulemana voidaan sanoa että en varsinaisesti rienaa ketään tai mitään koska tarkoituksenani ei ole rienata ketään, minä vaan kerron omalla tavallani mitä mieltä mä olen eri asioista.
Kurinalaisuus. Ei ole ja se on yksi asia minkä olen huomannut omassa kirjoittelussani koska saatan kertoa jotain tapahtumaa tai jostain ihmisestä, kun yht´äkkiä päähäni jysähtää joku ihan toinen juttu joka saattaa kaukaisesti sivuta sitä, mistä olin kertomassa mutta vaikka ei, niin se on pakko tunkea siihen tilanteen/henkilökuvauksen väliin sekoittamaan entisestäänkin vaikean tekstin seuraamista. Ei ole kurinalaisuutta kirjoittaa sitä varsinaista asiaa loppuun ja vasta sitten kertoa tästä ”uudesta ja mullistavasta ajatuksesta” vaikka ihan omassa kappaleessaan. Ei ei, semmoinen ei multa onnistu ja sekös lukijoita vituttaa joten anteekspyyntöni mutta pää vie mua enkä mä päätäni. En ole koskaan ollut kurinalainen ja se on kuulkaas semmoinen asia jonka seuraukset näkyvät nyt koska moni asia voisi olla toisin. En kuitenkaan heittele tuhkaa päälleni enkä vaikeroi koska tajusin jo hyvin varhaisessa vaiheessa elämääni että täällä ollaan loppujen lopuksi suht lyhyt aika ja olen koko elämäni halunnut elää itsekkäästi sellaista elämää josta voi nauttia. En ole tehnyt sitä muiden kustannuksella enkä muita vahingoittaen, vaan periaatteella että tää on mun elämäni enkä sen tähden ole uhrannut sitä tekemällä asioita niinkuin yleiset normit edellyttävät tai kuinka jotkut ihmiset haluaisivat/olisivat halunneet minun toimivan.
Huomasitteko? Taaskaan ei mitään kurinalaisuutta tai itsehillintää, piti puhua kirjoittamisesta mutta ei, jätkän ole pakko ruveta retostelemaan kuinka hienoa ja vapaata elämää hän on viettänyt ja tätä minä juuri tarkoitan, ei ole mitään kontrollia. Voisiko se olla sitä että jotkin asiat herättävät ns. suuria tunteita ja ne vievät mennessään? Voipi olla mutta on myös olemassa sellainenkin ihme kuin editointi jota minä en harrasta. En tehdessäni enkä jälkeenpäin ja se on perua sukujuuristani koska olen 1/48 egyptiläinen. Mulla on meinaan julmetun iso nenä, olen kalju ja pidän kaislaveneistä vaikken ole koskaan sellaista nähnytkään mutta kuvitelkaapa faaraoiden aikaa: olet kirjailija tai no, kirjoittaja kummiskin ja olet juuri saanut hakattua 168 metriä korkean obeliskin joka sivulle, juuresta tappiin asti helvetin hienoja hieroglyfejä kunnes paikalle tulee Ramses kakkonen: ”Kyllä se kuule on ny semmonen juttu että tää on ihan paskaa, joten laita hioen ja naputtele uusiksi”. Nou nou nou. Ihan liian iso homma ja siksi egyptiläistä peruani on, että minkä hakkasit (joko paperille tai klapeina), niin hakkasit ja sillä hyvä.
Huh huh. Lopetan tähän koska tästä piti tulla selkokielinen selitys kirjoittamisen vaikeudesta omalla kohdallani, mutta kuten näitte niin tekstistä tuli ylistys vapaalle elämälle ja egyptiläisille sukujuurilleni. Pahoittelut tästä.
Muistakaa olla ihmisiksi.
-Apotti-
