A.C. innoittajana ja Laaksoskan riistapullat

 44 tuntia pe, la, su ja tänään kahdeksan tuntia tötiä. Enempää en nillitä mutta olisi ihan mukavaa jos ei tarttis tehdä "rykäyksiä", joita silloin tällöin jatkuvasti muuttuvien olosuhteiden takia tulee eteen. Toisin sanoen ei virta riittänyt kirjoitella mitään viikonloppuna ja se tietyllä tavalla vituttaa. Töistä kun tulit, kävit suihkussa ja söit, sitten luonto otti omansa ja ylempien hengitysaukkojen molemmin puolin olevat nahkaläpät menivät kiinni, avautuakseen seuraavana aamuna valmiina toistamaan edellinen päivä mikä osoittaa että ihminen on helvetin typerä olento. Mutta se siitä.

Torstain ja perjantain välisenä yönä tein jotain mitä en ole aiemmin tehnyt, nimittäin lähdin parin kaverin yllyttämänä tutustumaan näillä selkosilla järjestettäviin koko kylän "messuihin" jos näin nyt voidaan sanoa. Messuilla on kaikkea mahdollista, Hulkkosen tulen nielentää (tälllä kertaa laamapaita roihusi ilmiliekeissä), erilaisia ruokia, työnäytöksiä ja kulttuuria. Kyseiset messut ovat järjestetty jo vuodesta 1988 aina yöaikaan, ilmeisesti sen takia että pikku kaupunkimme viranomaiset ajattelevat ettei ulkopaikkakuntalaisia ole niin paljon liikkeellä ja vältytään oikeustoimilta. Lähinnä messuilla tarjottavan kokeellisen ruoan, keksintöjen ja muiden ihme juttujen takia sillä paikkakuntalaisia sairastuu tai vammautuu joka vuosi about seitsemän. Kuolemantapaukset saatiin loppumaan 1992, kun lopetettiin "haluatko kokea aitoa viikinkielämää"- näytös, tai se mikäään näytös ollut, interaktviinen tapahtuma jossa osallistujat saivat viettää koko yön 780-luvun viikinkylässä sotineen ja muine rituaaleineen. Täällä kun ei kumikirveiden kanssa pelleillä. Paikkakuntalaiset eivät nosta oikeusjuttuja koska tällä on sellainen meininki että sitä saa mitä tilaa.

Eniveis, käytiin äijien kanssa ensin syömässä Laaksosen muorin tekemiä "riistapullia", joilla ei ollut mitään muuta tekemistä riistan kanssa kuin helvetin korkea karvaprosentti nautittavassa tuotteessa. Tiedä sitten mitä näissä lihaisissa, mutta ah, niin karvaisissa pullissa oli mutta kyllähän niitä söi pahimpaan nälkäänsä. Arveluita on kylläkin esitetty riistapullien lihoista, sillä meillä päin on pieneläinkanta kääntynyt jyrkkään laskuun siitä lähtien kun Laaksoska lanseerasi nämä karvapallerot vuonna 1999. Enkä tarkoita pelkästään myyriä ja sen sellaisia, vaan myös kissat ja koirat ovat hävinneet katukuvasta.

Ruokailun ja vallan mahdottoman karvojen yskimisen jälkeen suunnistimme pappa Henriksonin teltalle, äijä oli mielestään keksinyt hyvän idean jonka avulla hän voi tarjota kaikille, myös mökkiläisille todella nopeaa halonhakkuuta elikkäs klapien tekoa. Saatanan vajakki oli hitsannut neljä puolikkaan jawansa takarenkaan keskiöön noin neljäkymmentä senttisen putken, jonka toisessa päässä oli kehä ja kehässä taasen neljä rautavartista kirvestä. Tietäähän tuon että kun takarillassa on kierroksia about 8000, niin kirveet humisevat kuin tuomiopäivän airuet ja silpovat kaiken tieltään osuvan mutta Henriksonin seniili väitti että kyseinen keksintö on täysin turvallinen. Hänellä oi jopa jawan takaritsillä teline joka koostui kahdesta laakeroidusta putkesta joka kuulemma asetetaan epätoivoisen ja täysin itsesuojeluvaistonsa menettäneen mökkiläisen pihamaalla jawan takarenkaan alle ja näin takapyörä pääsee vapaasti pyörimään vailla pelkoa siitä että prätkä singahtaisi eteenpäin. Elämäänsä kyllästyneen mökkiläisen tehtävänä oli syöttää pöllejä kirveiden silvottaviksi Henriksonin kaasutellessa kuskin pukilla hullun kiilto silmissään. Veikkaanpa että Hiljaiselle Hildenille eli meidän paikalliselle hautausurakoitsijalle on töitä luvassa. Saa Mäkis-Jussi kaataa hehtaarikaupalla mettää jottei arkkumateriaalit lopu kesken.

Siinä vaiheessa kun Henriksonin vaari kaivoi neuroleptinsä esille, päätimme lähteä tarkastelemaan kulttuuritarjontaa. Teltat ovat jaettu alueittain, ja tällä kulttuurialuella oli omat telttansa niin taidemaalaukselle, keramiikkatöille, kudontatöille, kirjallisuudelle ja kaikelle muullekin. Päädyimme paikallisten kirjailijoiden telttaan, tänä vuonna heille oli annettu haasteeksi kirjoittaa kirja tai parikin jonka inspiraationa on jokin kuuluisa kirjailija ja jokin hänen kirjoistaan, mutta kuitenkin niin ettei kirja saanut olla kopio oikeastaan missään, vaan juonen ja kaiken muun osalta koko sisältö piti muuttaa. Kirjailijat, samooin kuin kaikki muutkin kulttuuripuolen taitelijat/tekijät saavat aiheensa aina kahta vuotta aiemmin jotta heillä olisi riittävästi aikaa toteuttaa oma näkemyksensä. Äijät häipyivät kuka kenenkäkin kirjailijan pakeille, minä pysähdyin Taina Myhkylä-Koppasen kohdalle ja Tainasta sen verran että hääp on paitsi kirjailija, niin myös Moldovian epävirallinen mestari kuulantyönnössä (26.78, miesten kuula) ja hän on toiminut myös surmanajajana jenkeissä 70-luvulla.

Taina oli naputellut peräti kaksi opusta, minähän en tiedä mitään kirjallisuudesta mutta mielestäni ensimmäisen kirjan jo pelkkä nimi oli turhan pitkä, "Melkein tusina vakavasti kasvurajoittuneisuudesta kärsiviä, todella lämpimän mantereen miespuolisiksi itsensä luokitelleita henkilöitä". Innoittajana ja esikuvana oli toiminut joku A.C.,  joka ei sano mulle yhtään mitään. Kirja joka tapauksessa kertoi sydäntä särkevistä ihmiskohtaloista, noin kymmmenen aika saatanan lyhyttä tyyppiä yrittää integroitua suomeen mutta kasvurajoittuneisuutensa vuoksi he päätyvät aloille joihin pitkillä ja isoilla ihmisillä ole asiaa. Näitä ovat mm. puolustuvoimat, panssarivaunun kuljettaja (tiedän kokemuksesta, itse ajoin aikanaan venäläistä T-55 panssarivaunua ja vaikka en todellakaan ole pitkä, niin se ohjaamo on todella ahdas), hävittäjälentäjä, telakoille maalareiksi sillä laivojen rungoissa on todella monta pientä osastoa ja ahdasta soppea jotka pitää pintakäsitellä ja ne ovat toisinaan niin ahtaat että jopa lyhyemmillä/pienemmillä ihmisillä on vaikeuksia työskennellä niissä, asiasta on muistaakseni (tai ainakin oli) dokumentti National G:llä. Surkein kohtalo on ehkä eräällä Dam Guong Naolla, joka joutuu toimimaan Porilaisen pubin ovitopparina. Kirja on kuitenkin mielenkiintoinen, kannattaa ostaa jos satutte törmäämään siihen.

Tainan toinen kirja, samaisen A.C:n innoittamana, oli "Ei niin länsimaalaisvalmisteisen, todella nopeasti liikkuvan raidevälineen kompakysymys". Jäätävää tekstiä, kertoo Vantaalaisesta demariperheestä joita repii perheen sisäiset ongelmat kuten äidin omituinen tapa syödä kakkapaperia, tyttären alkuvaiheessa oleva ja todella paha murrosikä, perheen pojan sairaalloinen kiinnostus koottaviin lennokkeihin joka paljastuukin laajaksi liimanhaistelijoiden syndikaatiksi ja tietenkin perheen isä, vitullinen demari joka pitää yöpöydällään kipsistä valettua Pekka Lipposen päätä jonka molemmin puolin palaa kynttilät. Vaimonsa tarpeita tämä ylipainoinen putkimies ei huomio lainkaan, viimeksi koskenut naiseen ylipäätään kolmetoista vuotta sitten ja silloinkin putkipihdeillä (löi vahingossa muijaa polveen) kun eräään horon asunnossa oli massiviinen vesivahinko. Alkoholisoitunut, hikoilee paljon ja näkee painajaisia että lähteekö oma muija lätkimään kunnallisvaalien lähestyessä, kuinka kovissa huuruissa poika on tänään, kasvaako tyttärelle normaalit tissit vai tyrkätäänkö sinne jotkut pötikät (peheen isä ei tunne termiä implantti) ja paljonko helvetissä tiketti maksaa tähän ratikkaan? Aika stanan hyvä kirja, tuo esittelyni oli nuiva koska kirjassa asiat esitetään paljon syvällisemmin, myös ratikkaa kuljettavan Ahmud Rahulin näkökulmasta, tämä vallaton ja elämänmyönteinen, runsaan käsikarvoituksen omaava mies on todella hauska lisä henkilöpuolelle. Ahmud ei näet ajattele asioita tavallisen kuolevaisen tavoin, hän mm. pohtii montako sekeliä saisi jos perheen isän läskit sulattaisi myrskylyhtyjen polttoaineeksi ja jos tyttäen pötiköiden asennus onnistuu, niin voisiko sama toimia halvemmalla tavalla, esimerkiksi kyynärvarsiin laitettavien kellukkeiden avulla? Ahmud hylkää kuitenkin ajatuksen tajuttuaan että tisseistä tulisi helvetin erikoisen näköiset.

Tämmöstä tällä kertaa, mukavaa ehtoota kaikille.

Apotti