Urgh, Sutenkah ja turhautumisen innovaatiot

 

Menipä viikonvaihde laiskasti, jopa niin laiskasti että uskon Karman muistuttavan siitä viikolla. Ihminenhän on eläin joka on luotu työntekoon koska jos meillä on liikaa vapaata aikaa, ihminen saa omituisia ajatuksia päähänsä ja alkaa toteuttaa niitä. Uskokaa pois, suurin osa ihmisistä turhautuu jos heillä ei ole tekemistä ja koska olen elänyt aikojen halki aina maailmojen luomisesta asti, niin olen nähnyt kuinka ihminen keksi tulenteon

ensimmäisen kerran eräs lauantai palttiarallaa 1.6 – 1.1 miljoonaa vuotta sitten. Se oli kaunis kesäinen päivä kun amerikan pohjoisosissa olevalla alueella eräs Urgh, Pahhg-heimoon kuuluva heppeli tuumi luolansa etuosassa että mitähän sitä tapahtuisi jos hinkkaisi kahta keppiä vastakkain.


Mainittakoon että Urgh oli sekä kettuuntunut että turhautunut, muutamia päiviä aiemmin eräs naapuriheimon Gaah oli kylmästi tullut Urhgin luolalle ja pöllinyt häneltä vaimon. Tosta noin vaan, ei muuta kuin letistä kiinni ja oli raahannut eukon hemmettiin ja koska Urgh oli huomattavasti pienempi ja heikompi kuin Gaah, niin eipä hällä ollut paljon sanomista tähän asiaan. Urghin puolustukseksi on sanottava että tämä oli tuohon aikaan normi käytäntö, naisia käytiin varastelemassa puolin ja toisin ja tässä tapauksessa oli hyvä että Gaah anasti Urghin muijan koska Urgh oli tyypillinen mies, ei tehnyt muuta kuin söi mammutin lihaa luolan edustalla ja piereskeli päivät pitkät ellei sitten ollut eukkonsa päällä heimon pääluvun vahvistamisen merkeissä if you know what i mean. Gaah oli edistyksellisempi ja kohteli muijaansa paljon paremmin.


Eniveis, Urgh siis päätti hinkata muutamaa, puolentoista tuuman keppiä vastakkain ja koska hänen ketutustasonsa oli ns. very high, hinkkausnopeus oli käsittämätön mutta tapaus olisi jäänyt historian hämärän peittoon ellei samalla hetkellä ohitse olisi kävellyt Uum, heimon suhteellisen kusipäinen johtaja. Pahaksi onnekseen Uumin kauriintalja joka oli hänellä yllään, hipaisi Urghin hehkuvia keppejä ja roihahti tuleen. Hämmästys ja paniikki oli tietenkin valtava ja jopa kirjaimellisesti käsin kosketeltavaa, mutta maailman ensimmäinen nuotio ja ylipäätään valkee näki päivänvalon. Uum välttyi katastrofaalisilta palovammoilta koska siihen aikaan ei ollut vetoketjuja joten hän sai rotsinsa pois päältään suht sukkelaan ja niinpä hän yhdessä hän Urghin kanssa ihasteli palavaa kauriintaljaa. Syy miksi ihminen alkoi sen jälkeen paistaa saaliseläinten lihaa oli se, että Uumin käsivarsi otti osumaa liekeistä ja molemmat herrat tuumivat että haisipa palanut liha hyvältä joten he päättivät testata tätä ideaa ruoanlaitossa.


Nämä samanlaiset, turhautumisesta johtuvat keksinnöt ovat toistuneet läpi historian ja mm. pyramidit ovat tästä loistava esimerkki. Pyramideistä puhuttaessa puhutaan aina vanhasta valtakunnasta ja uudemmasta ajasta, mutta ihmiskunta ei vielä tiedä että syvälle Egyptin hiekkaan on hautaunut vieläkin vanhempia pyramideja, ne tullaan löytämään 26.04.2177, jolloin ihmisen aiheuttamat ilmastonmuutokset tuovat tullessaan tuulia jotka puhaltavat about 438 metriä sekunnissa. Mainittakoon että siihen mennessä, voimistuvien tuulien myötä, ihminen on keksinyt jäätävän kestävät pyykkinarut ja vieläkin paremmat pyykkipojat joten tuohon aikaan elävät pääsevät sairaan helpolla pyykkäyksessä. Kledjut ja lakanat kun kuivuvat tarkasti arvioiden 0.0003 nanosekunnissa mutta varjopuolena on se, että jos ei ole pitänyt kunnostaan huolta eli käynyt salilla kahdeksan kertaa päivässä, pyykeistä ja ylipäätään mistään on melko toivotonta pitää kiinni. Saattaa aiheuttaa avioeroja sillä tuskin kukaan puoliso uskoo sitä että jos sanoo lähtevänsä hakemaan pyykkejä ja häviää saman tien viikkokausiksi lentäessään esim. Lappeenrannasta Arizonaan otteen pettäessä pyykkinarusta tahi mistä tahansa pyykin kuivaamiseen tarkoitetusta telineestä. Niinpä on siis syytä ottaa pyykinhakureissulle mukaan puhelin (kytke roaming-asetus päälle), ryhtevästi rahaa ja tietenkin passi. Niin ja puolison numero kannattaa laittaa pikavalinnan ykköseksi jollei se jo ole.


Mutta joo siis, ensimmäisen pyramidin rakentaminenkin alkoi siitä kun pari varhaisegyptiläisheppeliä, nimeltään Sutenkah ja Parastemolih juttelivat erään dyynin päällä ja Parastemolih sanoi Sutenkahille että et muuten uskalla kasata helvetin isoja ja painavia kiviä toistensa päälle keskelle aavikkoa. Sutenkahin tiedustellessa että mistä moinen idea, eihän siinä ole mitään järkeä johon Parastemolih sanoi että siinähän juuri on koko homman idea, ei kukaan usko että joku on pystynyt ja oikeastaan on ollut tarpeeksi mottipäinen toteuttaakseen moista ideaa.

Sutenkah, joka oli tunnettu siitä että oli yllytyshullu, otti haasteen vastaan koska molemmat herrat olivat varsin äveriäitä – Sutenkah varsinkin – lähti niiltä sijoiltaan ja kas, pian hänen 60 000 orjaansa roudasi helvetinmoisia stemuja pitkin pikin egyptiä kohti sovittua mestaa ja alkoi pinota niitä päällekkäin. Sutenkahilla oli jopa niin paljon settua tilillään että hän muutti Tigrisin virtausta siten että sai tuotua mahtavilla laivoilla kivenlohkareitaan. Pyramidi joka siis tullaan löytämään tulevaisuudessa, on valtava rakennelma sillä se on heti neljäsataa metriä korkea, pohjapinta-ala on sataviisikymmentä kertaa sataviisikymmentä metriä ja maan alla olevia kerroksia lounge-tiloineen, kauppoineen, elokuvateattereineen ja skettiramppeineen on peräti 48. Alimmaiset kaksitoista on varattu teknisille laitteistoille kuten ilmastoinnille ja muille systeemeille.


Sanonta siitä että ei ole hyviä ideoita ilman hulluutta


Että tämmöstä, jos on mahdollisuus, niin kannattaa olla tekemättä mitään tuottavaa mahdollisimman kauan, saattaa nimittäin olla että juuri se seuraava ja ihmiskuntaa mullistava keksintö jysähtää juuri teidän päähänne ja nykypäivänä toteutukseen vaadittava rahakaan ei ole niin paha ongelma, kiitos enkeli- ja demonisijoittajien, joukkorahoituksen ja hyvien puhelahjojen takia. Kyllä joku uskalias pankinjohtaja heittää vaadittavat setut mikäli muualta ei onnistu. Siispä ottakaa mukava asento, vetäkää torkkupeitto korville ja ottakaa rennosti. Kyllä se idea sieltä tulee.


Muistakaa olla ihmisiksi.

14 Kommentit

Mukavaa kun poikkesit!

  1. Turhautumisen innovaatiot ovat kyllä huikeita ja tarinat ja motivaatio niiden takana on nyt tiedossani, kiitos siitä!

    Itselleni mitään tekemättömyys on niin luontainen olotila, ettei tuollaista turhautumista synny, joten mitään merkittävää en tule jättämään jälkipolville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niitä ei lakkaa ihmettelemästä ja ties mitä on tulossa.

      Mulla tekemättömyys on kausiluontaista tai oikeastaan siedän sitä päivän mutta jo toisena alkaa ahdistaa, olkoonkin että se innovaatioiden kannalta ihan sama. Jotenkin olen tiedostanut että mua ei ole siunattu vaadittavalla älykkyydellä mitä suuret innovaatiot vaativat.

      Poista
  2. Dääm. Jos olisin jatkanut mitään tekemättömyyttäni katkaisematta sitä jonkun kämäsen, pölyttyneen maton ravistelun takia, olisin voinut joskus vielä keksiä jotain suurta.
    Joudun kai aloittamaan alusta? Olen jatkossa tarkempi ja mietin, kannattaako just nyt laskea jalat pöydältä lattialle - muuten kuin ruuan hakuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 🤣🤣 Suuria ja ihan oikeita ajatuksenia Pöllöseni, tämä on pirullinen dilemma kun ei voi mitenkään tietää että a) onko nyt oikea hetki olla tekemättä mitään tai b) iskeekö se Suuri Ajatus juuri tänään. Ei ole helppoa mutta siinä kai sen (laiskottelun) hienoisuus piileekin 😊

      Poista
  3. Pitäisi ehkä joskus olla tekemättä mitään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivän laiskottelu tekee hyvää, olkoonkin että se aiheuttaa tiettyä syyllisyyttä siitä että on haaskannut päivän.

      Poista
  4. Tämän innoiitavan tarinan luettuani suuntaan sohvalle.. :D . Kiitos päivän piristyksestä! -e-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä, pieni hetki sohvalla (= 15 min. - useita tunteja) päivässä tekee hyvää sielulle ja keholle 😊

      Poista
  5. Laiskottelusta huolimatta Laiskiainen ei ole innovoinut mitään… Muistelen tätä tarinaa seuraavalla kerralla sohvalla, josko sitä keksisi jotain 🙃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei innovaatio iske mutta siitä ei kannata olla huolissaan, aina voi sanoa siipalle että jatkan hetken makoilua koska idea on tuloillaan 😊

      Poista
  6. Joutenolo on synnyttänyt esim. erinäisiä uskontoja/uskomuksia, ruokavalioita, salaliittoteorioita ym. joita ilman olis kyllä pärjätty. Ja kuulemma maailmassa on heimo tai pari, jotka ei osaa tehdä tulta. En nyt muista mistä tämänkin luin. Sentinelit oli se toinen, josta ei oo ihan varmuutta, mutta sit oli joku muukin.
    Paljon oon miettiny sitä, mistä on joku on keksiny esimerkiksi keittää leipätaikinan alkua ja huomannu sitten, että leivästä tulee kuohkeaa. Tai tuulihattutaikinaa. Tai pumpata lehmän tissiin ilmaa kun sillä on poikimahalvaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mystinen on maailma ja mietin itsekin usein sitä että kuka oli ensimmäinen ihminen joka oikeasti keksi miten tulta saa aikaan? Uskon että kaikki tieto - nykyinen ja vielä tavoittamattomissa oleva - on kirjoitetettu syvälle aivoihin mutta me emme kykene kaivamaan sitä ulos....

      Poista
  7. Ja minä olen pohdiskellut että kuka keksi yhdistää hiihdon ja ampumisen.. Lopputulos varsin suosittu laji. -e-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😊 Olet niin oikeassa! Ehkä se on peräisin sota-ajalta jolloin hiihdettiin vihollisen perässä tai vielä vanhemmalta ajalta jolloin metsästettiin, haluaisin uskoa jälkimmäiseen koska satoja, ellei peräti tuhansia vuosia vanhoja suksia on löydetty pohjeisesta. Jouset, nuolet ja keihäät ovat tietenkin vielä vanhemmalta ajalta mutta kun nuo kaksi asiaa yhdistää niin...

      Poista
Uudempi Vanhempi