Vellumin alku ja melko karvainen Taru

 

Luulin aamulla että tänään on sunnuntai mutta eipäs sitten ollutkaan ja hyvä niin. Eilen sain siivousurakan loppuun ja tuli pestyä pari koneellista pyykkiäkin ja ei vähäisimpänä asiana, sain opetusta ruoanlaitosta ja se oli ihan parasta. Sen jälkeen en ole kuin lukenut enkä aio varsinaisesti muuta tehdäkään, tosin ransu pitää herättää jäistä ja jyräyttää se käyntiin vaikka mittari näyttää vielä – 23 astetta mutta en halua että akut tyhjenevät kokonaan. Niin ja onhan mulla ”menoakin”, ei tuli budbeen ilmoitus että Asema 11 on tullut läheiselle R-kioskille ja se pitää noutaa. Menin ostamaan tuon Adlibriksestä ja nyt saa riittää vähäksi aikaa, tässä on taas taiteilemista että miten rahat riittää.

Sain Murhabotin päiväkirjojen kakkososan luettua ja nyt olen lukenut Vellum – Kaikkeuden kirjaa jonniin moisen pätkän, ensimmäiset kolmekymmentä sivua olivat tyyliin että mitä helvettiä tässä oikein tapahtuu vai tapahtuuko mitään mutta sen jälkeen kirja ikään kuin ”avautuu” ja homma käy mielenkiintoiseksi ainakin tällaiselle kahjolle kuin minä joka pitää todella oudoista jutuista.

Tapasin muuten eilen yhden hyvin erikoisen Tarun, no omasta mielestäni hän on ihan sekaisin vaikka toisaalta hänellä on asiat ok, mukava kämppä ja vieläpä hiton siisti sellainen ja mitä tulee talouspuoleen niin kajahtaneeksi hänellä on ns. niput kunnossa eli tyyppi ei ainakaan kuole nälkään. Herääkin siis kysymys että Taru taitaakin olla viisas, ehkäpä liiankin viisas kun kuuntelee hänen juttujaan ja seuraa hänen omituisia kokeilujaan.

Eniveis, Taru, kuten nimestäkin voi päätellä, edustaa kauniimpaa sukupuolta, tuli käymään ja pelästyin aivan helvetisti kun menin avaamaan ovea. Hääp seisoi oven takana yllään täysin samanlainen turkiksista tehty asuste kuin inuiiteilla on, siis sellaiset heti perkeleen paksut housut ja takki joissa siis on karvat sisäpuolella ja tämä nahkapuoli ulospäin. Päässään Tarulla oli samaa tyyliä edustava karvareuhka ja hän oli kieltämättä miten sen nyt sanoisi...melko vaikuttava näky ja varmasti huomiota herättävä jos ajatellaan sitä että miltä ihmiset nykyään näyttävät kadulla kävellessään. Hän on joskus kertonut että hänellä on tuollainen asuste, saanut sen kuulemma entiseltä poikaystävältään joka oli elämänsä aikana viettänyt vuosia todella pohjoisessa. (Asia jota en uskonut kun hän kertoi tästä ensimmäisen kerran). Asuste on kuulemma ja luonnollisesti täysin pakkasen pitävä näillä leveysasteilla mutta kuten sanottu, herättää turhankin paljon huomiota joten hän ei käytä sitä kuin harvoin ja yleensä vain silloin kun häntä ketuttaa nämä pakkaset. Tarulla on kyllä auto millä hän normaalisti hoitaa asiat mutta nyt on hänen sanojensa mukaan liian kylmä käynnistää ”Elliä” mikä on hänen antamansa lempinimi vanhalle mersun rottelolle.

Huomasin että tulevaisuudessa täytyy….hmmm….varautua turkisasusteita käyttävien ihmisten mahdollisiin vierailuihin koska Tarun riisuessa karva-asusteitaan havaitsin pakostakin että hänellä oli varsin vähänlaisesti vaatteita sen alla. Asia mikä on varsin ymmärrettävää mutta hämmentävää tällaiselle erakolle joten sanoin että mulla olisi vaatekaapissa verkkarit ja eiköhän sieltä joku paitakin löydy. Hän lupasi käyttää niitä myöhemmin, kuulemma sitten kun ”ruumiinlämpö tasaantuu”. Toivottavasti pian. Keittelin kahvit ja tein jokusen leivän koska mulla ei ollut mitään makeaa tarjottavaa sillä koitan välttää niiden ostamista koska mun tulee syötyä ne yleensä yöllä mikä on huono juttu rantakuntoa ajatellen.

Kahvittelun jälkeen siirryimme olkkariin ja toistin tarjoukseni verkkareista ja paidasta minkä Taru tällä kertaa onnekseni hyväksyi ja hänen puettuaan ne, istahdimme sohvalle missä hän alkoi kertoa uusimmasta projektistaan. Hän oli tullut siihen tulokseen kielten opiskelussa että ihminen on pakotettava uuteen ympäristöön ja niinpä hän kertoi kuunnelleensa nyt kolme viikkoa ranskaa niin päivällä kuin nukkumaan mennessäänkin. Siis putkeen, ei mitään opetusjuttuja vaan hän oli tallentanut pelkkää ranskankielistä puhetta useita kymmeniä tunteja useista eri lähteistä. Oli jopa ostanut toiset kuulokkeet kun hänen vanhojaan sai kuulemma ladata ainakin kerran ja se häiritsi opiskelua. Minun oli pakko kysyä että miten opiskelu sujui, paljonko hän oli oppinut ranskaa ja sujuiko jo esimerkiksi muutamien lauseiden muodostaminen vai missä mennään? Silmääkään räpäyttämättä Taru vastasi että oletko sä saatana ihan pimee, ei kai kukaan osaa sanaakaan ranskaa kolmen viikon päästä enkä mä sitä paitsi ole vielä edes aloittanut ranskan opiskelua!

No minä siihen että mitä vittua, juurihan sä sanoit että kun ihminen pakotetaan uuteen äänimaailmaan jossa ei tässä tapauksessa kuulu kuin ranskaa, niin ihminen oppii sen paremmin? Joo joo, mutta opiskeluun kuuluu niin sanottu pre -vaihe, jossa ihminen totutetaan uuteen äänimaailmaan ja sen jälkeen tutut sanat ja lauseet ynnä kaikki kielioppi on helpompi oppia. Oli siis suorastaan pakko tiedustella että kauanko hän aikoo kuunnella ranskaa ennen kuin hänen aloittaa varsinaisen kielen opiskelun ja Tarun vastaus hiljensi mut kokonaan. Hiljaisuutta kesti varmaan kolme minuuttia (Tarua ei häiritse lainkaan tällaiset hiljaiset hetket, johtuivat ne sitten mistä tahansa) kunnes toistin varovaisesti hänen vastauksena ja sanoin ääneen ”kuusi kuukautta, eikö se ole vähän liian paljon?” 

No ei kuule ole, kuului vastaus, puoli vuotta menee tosi nopeasti ja uskon sitten opiskelun aloittamisen myötä mä osaan sen jälkeen vuoden sisään ranskaa niin paljon että mä voin lähteä käymään Ranskassa. Tiedustelin että meinaako hääp heittää pitkänkin reissun vai onko kyseessä joku lyhyempi tutumismatka, Taru kertoi että hän oli ajatellut viikon mittaista reissua koska se jää viimeiseksi sillä hän pitää esim. Skotlannin ja Islannin kaltaisista maista enemmän. Multa kesti jonkin aikaa sulatella tätä uutta tietoa jonka jälkeen rohkaisin itseni ja kysyin että eikö siellä kannattaisi käydä useammin ja kenties hakea jotain töitä kun olet aikeissa panostaa tähän opiskeluun näin paljon?

Ei kuulemma kannattanut, hän oli ajatellut opiskella ranskaa koska se oli yksi valtakielistä, sitä puhutaan paljon Ranskan ulkopuolella ja muutenkin, itseään on hyvä sivistää. Pudistelin päätäni ja hän katsoi minua jotenkin säälivästi, sanomatta kuitenkaan mitään joten en kyennyt kuin kysymään että katsotaanko joku leffa jostain suoratoistopalvelusta ja hän sanoi että katsotaan vaan.

Laitoin pyörimään Ad Astran vaikka olin katsellut sen jo aikaa sitten mutta koska Taru halusi nähdä sen, niin mikäs siinä. Taru katseli mielenkiinnolla mutta mä mietin melkein koko leffan ajan että koskahan tuokin muija sekoaa lopullisesti vai onko hän jo seonnut? No, tämä on tietysti oma mielipiteeni koska tiedän näistä Tarun ”projekteista” joista voin kertoa myöhemmin, tämän kertainen oli vain pintaraapaisu enkä sano enkä kerro näitä halventaakseni Tarua, vaan olen ihan rehellisesti huolissani, olkoonkin että on helvetin mielenkiintoista seurata mihin kaikkeen ihmisen mieli kykenee ja mitä se saa aikaan. Näin siksi että katson peilistä yhtä hullua joka aamu ja lähes päivittäin yllätän sen hullun tekevän jotain mikä täysijärkisestä tuntuisi täysin järjettömältä teolta.

Mukavaa viikonloppua ja muistakaa olla ihmisiksi.

Ps. Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä joita on saattanut jäädä tarkistuksenkin jälkeen, tämä tuli kirjoitettua melko nopeasti koska on olevinaan niin paljon tekemistä tänään.