Tästä on lukuisia esimerkkejä: yhteen aikaan oltiin venäjän vallan alla ja hyökkäiltiin jatkuvasti ruotsiin ja hetken päästä oltiinkin ruotsalaisten puolella ja tehtiin täsmäiskuja venäjälle koska ”me tunnettiin paikat ja mestat”. Mitä siitä tuli palkkioksi? No, milloin irtosi pää harteilta, milloin joku raajoista tai pahimmassa tapauksessa sitä joko räjähti ihan sen maailman mukavimman juttusen pieneksi päreiksi. Se ei meitä haitannut – ei edes talvisin vaikka nakit ja varpaat tippuivat kylmästä aiheutuneisiin ja sangen värikkäisiin kuolioihin. Eteenpäin mentiin koska käskettiin ja tänä päivänä on ihan sama homma, ei haittaa vaikka on yksi kaksisataatuhatta euroa velkaa ja jotain pitäis syödäkin mutta kun on sanottu että aamulla sitten menet sinne duuniin josta sulle ei kerta kaikkiaan makseta kuin murorahat, niin tottakai sinne töihin mennään.
Mutta se siitä. Puhun nyt mikrotason ongelmasta jonka koen itse olevan mikrotason ongelma mutta hyvin läheisten, läheisten, ystävien ja jopa tuntemattomien ja vihamiesteni mielestä minun pitäisi mennä hoitoon ja minä ihmettelen sitä suuresti. Mitä helvetin outoa siinä on jos alkukesä on ollut yhtä jäätävää sadetta ja tuulta ja kun vihdoin tulee superhienot kelit, niin silloinhan pitää istua kolme päivää sisällä kämpässä ja saada yhtä helvetin kommentointisysteemiä toimimaan vaikka on tullut jo projektin alkuvaiheessa selväksi ettei se toimi. Se on kuulkaas sitä yrittämistä mistä me suomalaiset ollaan tunnettuja. Isommassa mittakaavassa rakennetaan tienvarsikahvila miljoonalla eurolla jonnekin Kaamasen tien varteen ja sitten istutaan kädet ristissä toivoen että väkeä alkaisi lappaa ovista ja ikkunoista vaikka ainoat niillä selkosillaa elävät olennot ovat 2 kpl yrittäjiä (mies ja nainen), 8 sopulia (sekalainen sukupuolijakauma), 1 kpl naaleja (uros), 4000 poroa mutta nekin ohikulkumatkalla.
Eli tullaan päätelmään että jos vajakki istuu kolme aurinkoista päivää pirtissä ja yrittää survoa Intensedebatea bloggeriiin ja vieläpä teemaan joka ei ole edes bloggerin oma, niin se on vielä suht halpaa vaikkakin käsittämättömän typerää mutta jos pariskunta yrittää pyörittää miljoonan kahvilaa in the middle of melko aakea laakea without ingen puusto eli tuulee aika hyvin, niin se on yrittämistä joka kaatuu olosuhdeongelmiin eikä siihen ettei pariskunnalla ole ihan jokainen tove jansson samassa muumilaaksossa. Mainittakoon tässä että minulla ei ole mitään yrittäjiä vastaan, olen itsekin ollut kapisen elämäni aikana pari kertaa yrittäjänä ja se on tehnyt jaa vähän kipeää. Sekä fyysisesti että ekonomisesti ajateltuna. Käyn vieläkin en vain yhdellä terapeutilla, vaan joukko terapeutteja tulee käymään aina kaksi kertaa kuussa, ensimmäisen ja kolmannen viikon torstaina. Mulla on muuten ruvennut menemään rahaa aivan saatanasti pullaan ja kahveeseen ja joudun myös osallistumaan erilaisten musitiinpanovihkojen kustannuksiin vaikken saa edes piirrellä niihin.
Omaa hulluuttani en aio puolustella ja myönnän että minun pitäisi olla jatkuvasti ohjatussa tilanteessa koska jos minulla on vähänkin vapaata aikaa, niin yleensä aloitan jonkun typerän suunnitelman ja koska olen äärimmäisen pakkomielteinen ihminen, en voi lopettaa sitä vaikka tiedän että homma on mennyt ns. reisille ennen kuin se on edes alkanutkaan. Kuitenkin asiassa on hyvä puoli, pään hakkaaminen seinään kehittää innovatiivisuutta, esimerkiksi tässä samalla kun yritin istuttaa Intensedebatea väkisin kohteeseen johon se ei istunut niin kuin halusin (tokihan se toimi mutta ei täysin niin kuin olisin halunnut), niin huomasin että joka kerta kun puhelimeni soi, niin se perkeleen kännykkä oli liian kaukana.
Tein sitten sellaisen laitteen (hieno nimi kepille jonka päässä on kärpäspaperia) jolla voin tarttua vähän pidemmänkin matkan päästä puhelimeeni.
Tässä hieman tuloksia: positiivisia asioita hyvä tarttuvuus ja kohtuullisen pitkä tartuntaetäisyys, tyylikäs muotoilu (noup), hiljainen. Negatiivisia taasen rähämäiset kädet (ei edes leipä irronnut vaikka heiluttelin käsiäni kuin italialainen tokmannin ämpäripäivillä), lattiat karmeassa liimatatinassa, samoin sohva ja nojatuolit, tarttumalaitteen tarttumaosioon takertuneet pölyvillakoirat (usean kymmenen yksilön lauma), viime viikkoinen pitsanpala jonka pinnalla kasvoi omituisen näköistä kasvustoa, tarttumalaitteen juuttuminen (tartuntaosio) kalusteisiin, esineisiin ym. sekä viimeisenä ja pahimpana vaikeutunut asiointi Wc:ssä. Se on kuulkaa julma näky kun vanha kääpä yrittää saada kättään irti jostain mikä muistuttaa erehdyttävästi nakitonta kuorta, ts. nakkia jonka sisukset ovat lähteneet litomaan mutta pihagrillin käristämä kuori on jäänyt jäljelle. Surullista mutta totta ja tämä itseasiassa johti siihen että tarttumalaitteelle ei haettu patenttia vaikka ystäväni kovasti koittivatkin kannustaa minua siihen mutta myöhemmin paljastui että heidän oli tarkoitus saada minut laitoshoitoon juuri tällaisten innovaatioiden kehittelyiden perusteella. Joo, myönnettäköön että niitä on jokunen kipeämpikin juttu tuolla varastossa kuin tämä tarttumalaite.
Summa summarum: vaikka me tarvitsisimmekin ohjausta 24h/7, niin ottakaa joskus elämä omiin käsiinne ja tehkää jotain mitä teidän on tehnyt mieli tehdä koko elämänne ajan mutta josta ette ole uskaltanut kertoa läheisillenne – saati sitten puolisollenne. Täällä katsokaas eletään vain kerran ja meidän pitää olla innovatiisia eli vapaita kaikesta ohjauksesta, varsinkin valtiovallan.
Ps, Muistakaa olla ihmisiksi
- Apotti -
Viisaita sanoja onnellisuudesta - vaikka kyseessä olisikin jokin arkinen esine.
6 kommenttia:
Jäin miettimään, mitä haluaisin tehdä... en keksi mitään. Olen aivan umpitylsä, ja niinhän se mut testannut psykologikin sanoi. Ei ihan noilla sanoilla kylläkään. Olis kaiketi pitäny musteläiskätestissä nähdä edes yksi genitaali.
Ja kyllä saa olla sisällä. Ulkona puree paarmat.
RH, sä et ole umpitylsä etkä edes vähääkään tylsä. Mä uskon tai oikeastaan tiedän useamman vuoden kokemuksella sun postauksia lukeneena ja sun kanssa keskustelleena ihmisenä että sä saatat tuntea niin koska sä et pysty tai kenties olosuhteista johtuen valjastamaan/suuntaamaan sitä potentiaalia mikä sulla on, ts. sä oot turhautunut ja usko pois, pers´aukisena mä tiedän mitä se on kun on pää täynnä hienoja asioita mutta niitä ei pysty toteuttamaan. Se on yhtä helvettiä.
Tuli tässä mieleeni, etten ole koskaan jonottanut ilmaista ämpäriä ja taidan jatkaa samaa rataa.
Puskis, mielestäni - vaikka tämä saattaa kuulostaa julmalta - ilmaisten ämpäreiden jonottaminen on osoitus siitä että ihminen on myynyt (antautunut) sielunsa koneistolle. Toki tämä on vain minun mielipiteeni mutta en ole koskaan ymmärtänyt koko ideaa.
Harvoin on liian myöhäistä toteuttaa unelmiaan. Oikeastaan mitä vanhempi on sitä vähemmän nolottaa toteuttaa unelmiaan. Nuorena pitää olla niin katu-uskottava.
Steppaaminen on aina näyttänyt hienolta, joten 3-kymppisenä menin steppitunneille. Se oli ihanaa.
Nelikymppisenä aloitin laulutunnit ja se oli ihanaa.
Viisikymppisenä aloin julkaista ensin omakustanteita ja sitten muissa kustantamoissa kirjoja.
Oltuani muutaman kerran psyk.päiväsairaalassa tajusin, että minähän haluan maalata.
Enää ei oikeastaan ole sen kummempia unelmia, elämä on ollut hyvää poislukien pahat hetket. Nyt nautin tasaisesta arjesta.
Sä olet Susu esimerkki siitä kuinka meidän kaikkien pitäisi antaa tilaisuus omalle itsellemme - me ollaan itsellemme velkaa. Kiitos kommentistasi koska se kiteytti kaiken 💕
Lähetä kommentti
Mukavaa kun poikkesit!