Välähdyksiä

 

Tutustuin eilen naapuritalon tätiin. Olin menossa hakemaan eteisen kaapista yhtä juttua ja sivusilmällä huomasin asuntooni johtavan oven elävän; se taipuili ja värisi, maalilastut lentelivät ovea ympäröivistä listoista ja postiluukun kansi lepatti kuin naakka viitosluokan taifuunissa. Minkäänlaista ääntä en kuullut koska kuuntelin kuulokkeilla musiikkia mutta kun otin läpykät pois korviltani, kuulin äänen joka oli kuin tuomiopäivän airut. Kumeaa jyskytystä johon yhtyi oven takaa kuuluva, kimeä vinkuna joka aika ajoin nousi falsettiin. Kiinnostuneena ilmiöstä avasin oven ja oven takana seisoi demoninen olento joka oli verhoutunut noin viisikymmentävuotiaan naisihmisen hahmoon. Ennen kuin ehdin sanoa tai tehdä mitään, niin pyryharakka lehahti sisään työntäen minut pois tieltään ja koska hänen äänenkäyttönsä oli sangen kovaa ja kimeää, päätin sulkea rappukäytävään johtavan oven.

Demoni oli tulinen tapaus, kasvot olivat vihan vääristämät ja äänensä vaihteli kauhuelokuvista tutustua kähinästä petoria lingmetea – lajin linnun ääneen kun se lähtee syöksyyn. Demonin saatua sanotuksi jotain mitä en ymmärtänyt, kysyin että mikä oli tämän kunnia-arvoisen visiitin syy, onko aikani koittanut ja johdattaako hän minut Haadeksen puheille vai miten homma etenee? Ilmeisesti tämä kerrostalokyttääjän olemukseen vangittu demoni ei pitänyt kysymyksestäni koska tarttui minun halpahallin alennuksesta ostamaani t-paitaan jonka pienet, noin kahdeksanvuotiaat pikku kätöset olivat valmistaneet jossain päin Aasiaa. Itämaisen vaatetusteknologian eikä sen paremmin sertifioinnin perusteisiin kuulu tehdä demonien kestäviä vaatteita joten 8.47,- euroa maksanut ihokkaani repeytyi koko oikean kyljen mitalta. Välittämättä tästä demoni oli ilmeisesti huomannut lingvistiset puutteeni tai sitten demonilta yksinkertaisesti loppui happi koska hän vaihtoi normi suomenkieleen jossa artikulaatio perustuu siihen että sanotaan sana silloin tällöin ja silloin minä ymmärsin mitä tuo mustahiuksinen, halvalta hajuvedeltä tuoksuva demoni pyrki sanomaan.

Demoni eli dempsukka tästä eteenpäin, halusi tietää miksi helvetissä heiluttelen isoa peiliä parvekkeellani. Myönnettäköön etten tajunnut yhtään mitään mutta yritin tosissani päästä kärryille siitä mitä horolla oli mielessään. Taloyhtiössä on näet kokonaan lasitetut parvekkeet, monestihan on niin että kaide on betonielementti jonka päältä lähtee lasitus mutta meillä on myös alaosa (tummennettu, ei kuitenkaan täysin musta) lasia ja vielä kun parveke on iso jossa myös toinen sivuseinä on lasitettu, niin näkymät ovat hienot. Lisäksi parvekesysteemi on siitä mukava etteivät parvekkeet ole kiinni toisissaan kuten monesti näkee olevan vanhemmissa taloyhtiöissä mutta ei meillä, täällä parvekkeet ovat erillään mikä on hyvä asia.

Sanoin dempsukalle ettei minulla ole mitään peiliä parvekkeella ja jo perusajatuksena, minkä helvetin tähden minä heilluttelisin peiliä parvekkeella? Dempsukka ei antanut periksi, vaan väitti että hän oli katsellut vstapäisestä talosta (en tiennyt että helvetti/helvetilliset olennot voivat vuokrata asuntoja meidän kuolevaisten maailmasta) kuinka parvekkeellani välähteli niin voimakkaasti että hääp oli miltei sokeutua.

Todistaakseni syttömyyttäni, vein dempsukan parvekkeelle ja olin täsmälleen samanlaisissa vetimissä kuin eilen mutta luonnollisesti puhtaissa – siis pelkät bokserit jalassa – ja miltei välittömästi dempsukka alkoi anoa armoa, pyyteli jopa anteeksi ja kysyi että voitaisiko mennä kiiruusti sisätiloihin ja by the way, saisko sufeeta koska helvetissä ei ole mokkaa tarjolla. Tein demonin toiveen mukaisesti ja samalla kun siemailimme alennuksesta ostettua kuraa, kerroin dempsulle ettei ole minun vikani jos en rusketu ja demonin ei pidä olla pahoillaan sillä olen aiemminkin joutunut vaikeuksiin tajuttoman valkoisen ihoni takia: sakot Kälviällä 1983, syyte: autoilijoiden tarkoituksellinen häikäisy ja liikenteen pitkäkestoinen häirintä. No ei todellakaan ollut, olin valmistautumassa Helsinki – maratoniin ja juoksin tien laidassa, ylläni ei muuta kuin urheiluhousut joiden punttien pituus oli shortsien luokkaa.

Lopputulos: dempsukka pyyteli anteeksi, kiitteli kahveesta ja häipyi ilmeisesti postiluukun kautta koska en havainnut ovea avattavan. Jäin pohtimaan sitä että mahtaako olla muita ihmisiä joihin aurinko ei yksinkertaisesti tartu? Minulla kuitenkin on se tilanne että jos olen auringon paisteessa pitkään, ihoni on punainen muutaman tunnin ja sitten palautuu normaaliin, titaaninvalkoiseen moodiin. Titaaninvalkoinen on ihan oikea värisävy, tai paremminkin oli ennen vanhaan kun sävytysteknologia ei ollut kehittynyt niihin mittoihin kuin nykyään. Kyseinen ominaisuus ei minua varsinaisesti häiritse mutta myönnettäköön että tunnen olevani erilainen kuin muut ja olen usein joutunut vastaamaan kysymykseen miksi en ole ruskeampi näin kesällä kun kerran raksalla on hyvät olosuhteet saada aurinkoa? No joo on, mutta täytyy muistaa että raksaduunari joutuu käsittelemään paljon tikkuisia lankkuja ja lautoja, betonia jonka kalkki kuivattaa saatanasti ihoa,sitten on maalaustyöt ja varsinkin kyllästysaineen kanssa työskentely koska se on ihan kusta  yms. joten mikäli ei halua viettää iltojansa tikkuja nyppien, ottaa tärpättikylpyjä tai kieriä jossain ihonhoitorasvassa, niin on parempi pitää haalarihousut jalassa ja t-paita päällä.

Että semmosta, ottakaa aurinkoa mutta älkää liikaa, se tietää unettomia öitä ja ennen kaikkea, muistakaa olla ihmisiksi.

- Apotti -