Minizamboni ja hallujen jahtaamista

 

Eilen tuli siivouksen lomassa päivitettyä Luostaria ja lisäsin About me – sivun sekä Blogiesittely-sivun joista jälkimmäiseen jokainen voi linkata tai vihjata hyviä blogeja – luvan kanssa tietenkin, mitään ei julkaista ilman lupaa. Sähköposti on toinen vaihtoehto. Puskis lupautui koekaniiniksi joten hääp on siellä ensimmäisenä kun en tiennyt saanko hommaa toimimaan. Muuten päivä menikin villakoiralaumojen kanssa taistellessa ja pölyjen – siis erilaisilla vaakapinnoilla olevan – kanssa tapahtui semmoinen ilmiö että kun olin pyyhkinyt vaikkapa stereotason päältä, niin hetken kuluttua se oli lähes yhtä harmaa vaikka käytin kosteaa rättiä joten pölyn ei periaatteessa pitänyt leijailla mihinkään.

Siksipä aloinkin pohtimaan omaa ikääni ja sitä, että olenko minä jo niin vanha että pölyän? Ei suinkaan mahdotonta, parta on jo lähes kokonaan harmaa ja mitä enemmän ikää tulee, niin sen karkeammaksi se käy. Olen varma että jonain aamuna parta on vaihtunut suorastaan saatanalliseksi risukoksi ja mun pitää ostaa jonkinlainen pienoisraivaussaha, ehkäpä One Blade – tuotteista löytyy apu ja saattaa tosissaan löytyä jos niille vinkkaa tästä ikäloppujen ongelmasta. Siinäpä olisi loistava tilaisuus laajentaa valikoimaa: ensin siis käytettäisiin pienoisraivaussahaa, sitten minikokoista oksasilppuria ja parranajon jälkeiseen ihonhoitoon jonkinlaista pienoiszambonia, tiedättehän sen himmelin millä jäädytetään erätaukojen välillä? Tässä tapauksessa sähkö-tai mieluummin akkukäyttöinen pienoiszamboni levittäisi jos jonkinlaista lotionia tai geeliä, molemmat luonnollisesti hajustettuja. 

Todellisuudessa zambonin levittämä tatina olisi kenenkäs muun kuin Kekkilän supervahvaa lannoitetta joka saisi parran och nenäkarvat kasvamaan siinä määrin että kuukausi ilman nenäkarvojen ajelua, niin voisi myydä ruotsin ihmelapsi Armand Duplantikselle harjoitusseipäitä joilla tietenkin syntyisi uusi maailmanennätys; seitsemän viisikymmentäkahdeksan. Saattaisi olla kohun paikka ja mikäli mun nenäkarvat joutuisivat tarkempaan Kansainvälisen seiväshyppyorganisaation tutkimuslautakunnan syyniin, niin joko mun ajelemattomien nenäkarvojen hinta pomppaisi pilviin tai minä saisin syytteen Olympia-aatteen herjaamisesta. Ei hyvä homma ollenkaan. No mitä helvettiä, minä piileskelisin partarisukosta muodostamani barrikaadin takana ja vittuilisin sieltä, tulkaa hakemaan mikäli selvitätte helvetin esikartanoitakin pahemman koettelemuksen.

Tänään näin taas näkyjä, viime yö meni oikeastaan täysin ilman unta eikä edellinen yö ollut paljoakaan parempi. Eniveis, olin menossa aamukuselta keittiöön kun pysähdyin eteisessä ja katsahdin olohuoneeseen johtavaan oviaukkoon. Aivan oikein, toiseen pieleen nojaili…...mitä ne nyt ovat, kasvurajoitteinen heppeli jolla oli yllään jonkinlainen onesuit ja päässä heti helvetillinen karvareuhka. Uskokaa tai älkää mutta nämä kokemukset ovat karmivia, sillä sä tunnet ja tiedostat ”oikean ympäristön” (kaupungin ja kerrostalon melut, ikkunasta näkyvät jutut, tv:n ääni + kuva etc.) mutta kun siihen lisätään tälläinen kääpä, niin se pistää laturin koville. Sitä miettii että pitäiskö sille puhua, heittää sitä jollain vai olla välittämättä. Viime mainittu on itsepetosta, niin kauan kuin joku stanan hallusinaatio hiihtelee sun kämpässä, niin sillehän ei käännetä selkää.

Pahinta halluissa on se ettei ne puhu, ne vaan tuijottaa ja seisoo hiljaa paikallaan. On yhden käden sormissa laskettavissa ne kerrat kun hallut ovat liikkuneet ja se on sellaista että se saa ryppynarun sykkimään ja kaljun poimuille, mulla kun ei voi hiukset nousta pystyyn. Paria hallua olen jahdannut pitkävartisen harjan kanssa, se on sellainen Viledan kankeille ja muutenkin rajoitteisille tarkoitettu siivousväline, en muista mistä sen olen saanut. Joka tapauksessa, kerrankin lähdin jahtaamaan hallua ja se perkele olikin liukas kaveri. Juostiin ympäri torppaa ja harjalla mätkimisestä aiheutui se, että reititin lensi kaiuttimen päältä lattialle, onneksi ei mennyt hajalle ja kahvikuppi kärsi todella pahoin, sekin onneksi tyhjä mikäli puoli kuppia lasketaan tyhjäksi. Osuin siihen hemmetin hallusinaatioäpärään parikin kertaa mikä on todella kylmäävää, sä tunnet kuinka harja tömähtää sen kylkeen/päähän eikä mihinkään seinään tai lattiaan, eikä iskuilla tunnu olevan mitään vaikutusta ja vielä se, että yleensä nämä epelit jäävät seisomaan todella lähelle, ikään kuin tuomitsevalla tavalla.

Okei, puhuin vähän liikaakin ja varmasti enemmän kuin piti, toivottavasti ymmärrätte. Sen vaan sanon että kun tarpeeksi monta vuorokautta menee todella vähillä unilla tai puhtaalla valvomisella, niin pääkoppa alkaa suoltamaan omituisia näkyjä. Vähän niin delirium tremens mutta ilman viinaa. Toivon ettei kenekään teidän kohdalle satu mitään vastaavaa ja muistakaa olla kiltisti, joulu lähestyy ja tontut sekä muut törpöt ovat liikkeellä.