Barsak

 

Barsak. Se on muinaista, itämaista kieltä joka kääntyy parhaiten ehkäpä ”jo oli aikakin”.



Jos joku on hullu, niin selibaatissa elänyt ja elävä munkki. Enkä tarkoita tällä niitä Arnold´sin perseenlevittäjiä, vaan meikäläisiä. Jotenkin sitä ei vaan tyydy olemassa olevaan, vaan pitää mennä sorkkimaan ja muuttamaan jotain sellaista joka on todettu hyväksi ja toimivaksi. Siitä ei sen enempää, tajuatte kyllä koska te katselette sitä mutta se siitä.


Meillä oli täällä luostarissa eilen tilaisuus, jota nykyihmiset kutsuisivat nimellä bileet. Toisin kuin luullaan, niin kyllä meillekin viini ja varsinkin kolmasti poltettu maistuu ja bileiden syy oli uusien sisävessojen valmistuminen. Ette usko millaista iloa tuottaa kahdeksan vuoden hankeen paskomisen jälkeen istua kunnon pytylle, ei millekään puiselle ryhmäistuimelle, vaan oikein kunnon porsliiniselle komistukselle ja varsinkin kun kädessä ei tartte pitää haulikkoa ympärillä kehää kiertävien susien takia. Ah autuutta. Ruokaa oli yltäkyllin, edellä mainittuja juomia sekä veli Gudeaksen ”viiniä” (pääasiassa vettä, hiivaa ja sokeria, joukossa jokunen nahistunut hedelmä ja jotain saatanan rusinoita joita hän sitten pitää käymisastioissaan mittavat neljä päivää). Menee päähän kuin metrinen halko ja poistuu alatien kautta vieläkin nopeammin. Notta semmosta, oikein tosissaan on komeat tilat ja riittävästi vaikka stereotypioiden mukaan kaikille munkeille tulee yhtä aikaa paskahätä mutta se ei pidä paikkaansa koska yleensäkin ottaen ruokapuoli on niukkaa ja muutenkin nuivan puoleista mitä kuituihin ja muihin terveellisiin asioihin tulee, niin eipä siinä ihmeempiä kiireitä tule.


Asiasta viidenteen, olen nyt imuroinut antibiootteja perjantaista lähtien ja toivon että tauti alkaisi hellittämään sillä kohta hajoaa kylkiluut tästä jatkuvasta yskimisestä. Kuume tuntuu onneksi jonkin verran laskeneen, kyllästyin mittaamiseen jo eilen mutta nyt ainakin tuntuu sen suhteen paremmalta. Räkä valuu edelleen kuin vuoripuro ja sen soisi loppuvan, minulla on kohta mennyt puolen Paraguayn edestä talouspaperia eikä loppua näy.

Pitäisi syödä jotain mutta ei mene mikään alas, ruoka ei voisi vähempää kiinnostaa ja minä kuulun niihin ihmisiin jotka eivät voi syödä väkisin. Tunnen nimittäin niitäkin, tuossa luostarin alapuolella olevassa laaksossa asuu eräs mies joka käy erilaisissa tilaisuuksissa (joihinkin kutsuttu, toisiin ei) ihan sillä periaatteella että kaikki mikä on naapurilta pois, on hyvä asia.

Hääp ei pelkästään syö ja juo mittavia määriä, vaan tämä paskanakkeli tunkee ruokaa jopa taskuihinsa oletuksella ”ettei sitä kukaan huomaa”. No tänne luostariin hänellä ei ole asiaa eikä se johdu meidän sydämettömyydestämme, vaan yksinkertaisesti siitä ettei hänen pumppunsa kestä kavuta 987 tänne johtavaa askelmaa jotka meidän stana...rakastettu rappu-urakoitsijamme teki…miten sen nyt sanoisi, uniikeiksi. Tahtoo sanoa että siinä on sandaali ihmeissään joka portaalla koska ne ensinnäkin ovat erikokoisia ja vieläpä viettävät jokainen eri suuntaan. Kuluneen vuoden suurin menoerä luostarissa olikin ideaalisiteet ja erilaiset lastat. Pari kolmesataa kiloa kipsiä meni myös ja sitä muumioharsoa jokunen kilometri. Tiedättehän, sitä mitä laitetaan oikeisiin kipseihin eikä niihin helvetin lasikuitu- tai mitä lie muovilätysköjä ne ovat.


Enempää en olotilani takia jaksa läpistä, troppaan ja koitan tuijottaa suorapalveluilta jotain katsomisen arvoista. Kaikelle kansalle näkyvältä ja verovaroilla raskautetuilta kanavilta kun ei ole pitkään aikaan (lue: vuosiin) tullut mitään katsomisen arvoista. Pääasiassa turhia julkimoita kilpailemassa toinen toistaan typerimmissä kilpailuissa joka helvetin kanavalla. No, Ylen kanaville on pakko antaa tunnustusta, lähinnä niiden vitun mainosten puuttumisen vuoksi. Nimim. En ole katkera mutta kumminkin.


Kuva hienosta wc.tiloista


Vaan eläkää te rauhassa toistenne ja itsenne kanssa, muistakaa ettei maailma tule sen valmiimmaksi vaikka miten rehkisitte joten lungisti vaan , kyllä ne hommat hoituu,


Rakkaudella

- Apotti -

2 Kommentit

Mukavaa kun poikkesit!

Uudempi Vanhempi