Nan Patis

 

Psyyke, joka oli yllättäen saanut kehon, huomasi olevansa järjettömän kokoisessa sokkelossa jossa lyhyen tarkastelun jälkeen tuntui kuitenkin olevan järkeä. Sokkelon pituussuunnassa kulki valtavia väyliä joista muut käyttivät nimeä avenue ja niitä leikkasivat poikittaiset, kapeammat väylät (streets). Paikka oli outo, kaikilla näytti olevan kiire jonnekin ja se tuntui johtuvan äänistä jotka kuuluivat joka puolella olevista, seiniin upotetuista kaiuttimista. Psyyke ei ymmärtänyt kieltä mutta sillä ei tuntunut olevan väliä, sillä se eteni täysin luontevasti – ikään kuin ennalta määrätyn suunnitelman mukaisesti.

Jos sokkelo oli omituinen, niin sitä oli myös sen asukkaat tai paremminkin piruparat jotka sinne olivat joutuneet. Itse sokkelo tuntui olevan natsien komennossa mutta natsit eivät olleet natseja, vaan venäläisten ja amerikkalaisten hybridejä. Asukkaat taasen olivat sekoitus monesta eri kansallisuudesta jotka puhuessaan käyttivät omaa kieltään joka jostain kumman syystä kääntyi automaattisesti psyyken omalle kielelle. Oli poliitikkoja menneiltä vuosilta, pankkiireja, tavan tallaajia ja viimeisenä mutta ei vähäisimpänä – unet tai niin ainakin psyyke niitä nimitti sillä psyyke ei ollut nähnyt mitään kauniimpaa eikä näin ollen uskonut että jotain niin kaunista voisi olla elävien maailmassa.

Psyyke sopeutui sokkelon elämään melko nopeasti, tosin kuolema oli pari kertaa lähellä koska osa poikittaisväylistä päättyi oveen jonka takana ei ollut mitään, oli vain satojen metrien pudotus tyhjyyteen. Sokkelossa asukkaat kävivät jatkuvasti vaihtokauppaa sillä muuta valuuttaa heillä ei ollut amfetamiinin kaltaisen aineen lisäksi. Tämä valkoinen aine jota gelbariksi kutsuttiin, oli kovinta mahdollista ja se jolla oli sitä eniten, oli tallaajien ylintä kastia jos näin voidaan sanoa. Se kuitenkin avasi ovia paikkoihin jonne tallaajilla ei muuten ollut asiaa ja gelbarin haltija pääsi tapaamaan ihmisiä joita ei muuten ollut mahdollista tavata. Siksipä psyyke oli päättänyt hankkia tätä huumaavaa ainetta mahdollisimman paljon. Syynä tähän oli se, että psyyke oli nähnyt muutaman kerran vilaukselta Maailman kauneimman unen joka oli jopa unien asteikolla jotain uskomatonta. Toisin sanoen psyyke oli rakastunut tähän saavuttamattomaan, maailman kauneimpaan uneen.

Psyyke oli onnistunut hankkimaan neljä pilleriä gelbaria joka oli todella paljon, yleensä tallaajilla ei ollut kuin muutama mikrogramma hallussaan, hyvä jos sitäkään ja siksipä psyyke oli varsin äveriäs. Gelbaria myytiin pillereinä jotka olivat melko isoja, noin 15 milliä halkaisiltaan ja ne joko maksoivat palveluksia tai sitten rahaa joista jälkimmäistä psyyke ei ollut koskaan nähnyt. Neljän pillerin ansiosta psyyke oli päässyt poliitikkojen pöytään, paikalla olivat kaikki 90-luvun lamassa kaatuneiden pankkien johtajat, suurin osa nykyisistä ja entisistä puoluejohtajista ja olipa paikalla muutama kotimainen artistikin mitä psyyke ihmetteli sillä he olivat perseestä. Ehkäpä loukkaava nimitys mutta paikalla ei ollut yhtään oikeata artistia, vaan näitä jotka olivat päässeet vanhojen kääpien avustuksella parrasvaloihin ja joiden sanoitukset saivat psyyken oksentamaan sekä kärsimään helvetillisestä ihottumasta. Psyyke ei kuitenkaan antanut tämän häiritä, sillä hän oli päättänyt etsiä käsiinsä näkemänsä unen ja se oli mahdollista vain näiden poliitikkojen, pankkiirien ja turhien artistien avulla.

Siksipä psyyke ottti taskustaan kaikki neljä pilleriä ja kuuli kuinka isossa ravintolassa, joka oli itseasiassa vanha rautatieaseman odotusaula, kuului kohahdus ja psyyke tunsi kuinka kaikkien katseet olivat nauliintuneet häneen. Hieman ylimielisesti hän heitti neljä nappia lähimpiin, vaikuttajien pöytiin ja ja hymyili leveästi, olihan hän kaikkien ystävä (tai niin antoi ymmärtää). Ei kulunut kovinkaan pitkää aikaa kun entinen osuuspankkien keskusosakepankin pääjohtaja tuli psyyken luokse ja kertoi että psyyken etsimä uni oli tasolla seitsemän, läntisen avenuen ja 193:nnen streetin kulmauksessa. Hetken aikaa psyyke ihmetteli että mistä vitusta OKO:n entinen päällikkö tiesi hänen etsivän kauneinta unta mutta hei, sokkelossa tuntui olevan kaikki mahdollista. Psyyke kiitti tiedosta ja lähti välittömästi kohti tasoa seitsemän.

Tasolla seitsemän psyyke huomasi joutuneensa kusetuksen uhriksi, kauneimmasta unesta ei näkynyt jälkeäkään, vaan kyseessä oli jenkkien vallankumous jossa Pedro Pascal´in (mm. Prospect) näköiset miehet hymyilivät leveästi ja jakelivat gelbaria. Omituinen vallankumous, jenkit halusivat kapitalismin kuolevan ja siinä missä vallankumouslaiset menivät eteenpäin pitkin valtaväyliä, niin Pascalit tulivat vastaan käsi ojossa. Psyyke alkoi vaipua epätoivoon ja se tunsi vihan nousevan sisällään mutta sitten tapahtui jotain odottamatonta.

Yksi Pascaleista pysäytti psyyken ja sanoi että maailman kaunein uni olisi seuraavan oven takana. Psyyke mutisi jotain kiitokseksi, riensi seuraavalle ovelle ja riuhtaisi sen auki. Maailman kaunein uni oli huoneen toisella puolella ja kääntyi kohti psyykettä sanoen: ”sulla vähän kesti mutta parempi näin”. Psyyke kietoi kätensä maailman kauneimman unen ympärille ja juuri kun psyyke oli aikeissa suudella tätä, psyyke heräsi ja huomasi tuijottavansa pimeyttä. Kellon digitaalinäyttö näytti kellon olevan 23.55. Psyyke tajusi mokanneensa pahasti. Se oli nukkunut loppuillasta kolme tuntia kunnes selkäkivut olivat herättäneet sen. Psyyke tajusi että edessä tulisi olemaan jälleen yksi valvottu yö.