Spice up - kokemus

 Uutisissa oli juttua Kokkolan kouluruokien huonosta laadusta, on kuulemma mennyt huonompaan suuntaan niin maun, rakenteen kuin kaiken muunkin osalta. Hävettää kertoa tämä mutta olen kerran elämässäni tuurannut pienen kyläkoulun keittiötä pyörittänyttä naista. Hän oli pidetty ihminen mutta ruokien kanssa oli kuulemma vähän niin ja näin, pääosin vetistä mössöä ja ruokalista pohjautui lähes kokonaan kasvisruokiin, koska keski-iän alapuolella oleva muija oli johonkin lahkoon kuuluva ituhippi. Elettiin 80-lukua, alkupuolta kun satuin näkemään lehdessä ilmoituksen jossa kerrottiin tästä mahdollisuudesta ja minähän sitten hain koska silloin ei ollut kylällä muita töitä tarjolla. Muodollisen haastattelun jälkeen sain työn joka minun käskettiin aloittaa välittömästi sillä tämä nainen oli lähdössä vuoden kestävälle virkavapaalle. Näin myös tapahtui, aloitin työt heti seuraavana päivänä joka oli myös tämän naisen viimeinen työpäivä. 

Hän opasti minua laitteiden käytössä ja hyvä niin, sillä vaikka kyseessä oli kyläkoulun pahanen, niin keittiövehkeet olivat huippuluokkaa. Johtuiko sitten siitä että kunnanvaltuuston johtajan veli omisti yrityksen joka valmisti kyseisiä himmeleitä. Naisihminen myös antoi haltuuni hänen oman reseptikirjansa, jossa oli pikaisen silmäilyn perusteella suurimmaksi osaksi jonkun Indrajit Bibi:in kokkausohjeita, myöhemmin sain kuulla että kyseinen Indajit oli samaisen lahkon johtaja johon keittäjätär kuului. No just. Keittäjätär myös valitteli että kaikki mausteet ovat hieman hajallaan koska ultramodernin keittiön laitteet olivat vieneet kaiken tilan, joten suurin osa oli jouduttu sijoittamaan keittiön vieressä olevan huoneen kaappeihin. Samainen tila toimi myös keittiöhenkilökunnan pukuhuoneena. Päivä kului nopeasti ja muija lähti ovet paukkuen, ehkä hän oli leipääntynyt työhönsä tai muuten vain väsynyt ja halusi pois mahdollisimman nopeasti.

Alkuun mulla meni huonosti, kakarat valittivat että milloin ruoka oli liian kokkareista, milloin liian löysää ja väittipä eräs kolmannen luokan oppilas löytäneensä kesäkeittolautaseltaan sotilaspassin. Tunnustetaan, se oli mun sotilaspassi jota tarvitsin erään asian tiimoilta ja se oli unohtunut rintataskuun mistä sitten tipahtanut kyseisen mukulan mokkolautaselle. Mietin kuumeisesti että millä saisin lapsilauman tyytyväiseksi, se oli parasta tapahtua äkkiä tai menettäisin työni. Niinpä tein virallisen kyselyn oppilaille ja sain selville että tekemääni safkaa piti ala-arvoisena mössönä vain 24%, kun taas 36% väitti että ruoka oli niin jäykkää ja jauhoista että se aiheutti tukehtumisvaaran mutta suurin osa eli 40% piti safkaani liian mauttomana. Päätökseni oli se, että ensin pitää saada maku kohdilleen ja vasta sen jälkeen teen korjauksia rakennepuolella. Seuraavan päivän ruokalistalla oli vanhaa kunnon tillilihaa ja perunoita, joten ryntäsin maustehuoneeseen etsimään tarvittavia ainesosia mielessäni tehdä niin hyvältä maistuvaa tillilihaa ettei paremmasta väliä. 

Pengoin kaikki mahdolliset kaapit mutta en oikein löytänyt mitään tulista ja potkua antavaa, kunnes huomasin huoneen perällä rivin kapeita, peltisiä kaappeja. Availin ovia ja viimein näin että täältä sitä kunnon tavaraa löytyy koska kaapin ylähyllyllä näkyi kaksi kiinnostavan näköistä pussukkaa. Hieman kyllä ihmettelin että miksi kaapissa oli aivan samannäköinen takki kuin mitä keittäjätär oli käyttänyt, mutta en antanut mokoman pikkuseikan häiritä sen enempää. Pussukoita oli kaksi, toisessa oli valkoista jauhetta ja toisessa oli ilmeisesti jotain kuivattua kasvista koska se oli vihreän väristä ja tuoksui lievästi makealta. Päätin yhdistää pussukoiden sisällöt yhteen isoon peltipurkkiin koska siitä olisi helpompi annostella. Näin myös tapahtui ja lähdin hyvillä mielin kotiin.

Siitä hetkestä alkoi nousukiitoni keittiöllä; kaikki lapset olivat ihastuneet uusiin mausteisiin ja jopa ronkelimmatkin muksut söivät linssikeittonsa suorastaan ahmien. Opettajilta tuli kiitosta, he olivat hyvin iloissaan siitä että vaikka meteli ja häiriökäyttäytyminen oli lisääntynyt huomattavasti, niin oppilaat tuijottivat suurin silmin taululle ja imivät kaiken tiedon mitä heille saattoi tarjota, kokeissa tuli jokaiselle kymppejä tai ysejä ja se jos mikä tiesi hyvää kouluhallituksen tarkastusten varalle. Liikunnan opettaja oli erityisen haltioissaan; koulujen välinen urheilukilpailu oli ollut meidän koulun juhlaa, kaikki pokaalit oltiin voitettu ja erityisen hienona opettaja piti sitä että Pikku-Lassi oli juossut 10.000 metrin juoksun ajalla 08.32. Huomattava parannus juoksun saralla, sanoi opettaja, kun ajattelee että “Mikä juosten tulee, se kusten menee”-Vainion ennätysaika kyseisellä matkalla oli vuonna 1978 Prahan kisoissa juostu 27.30.99 . Liikunnanopettaja myös väitti että Pikku-Lassi oli juossut niin lujaa että hänen halpis-nappulakengistään nousi savua mutta tuota minä en usko. Vaikuttavaa olivat myös toisen luokan Emmin keihästulos, virallisella naisten keihäällä ja virallisen mittauksen mukaan 114.88 metriä (revi siitä Lillak) ja ensimmäisella luokalla opiskelevan Kaarlon miesten kuulassa pukkaama 32.67. Ei ollenkaan huono. Moukarissa neljännen luokan Katariina kiskaisi miesten moukarilla tuloksen jota ei ole vielä mitattu koska moukaria ei löydetty. Silminäkijöiden lausunnon mukaan moukari katosi korkeuksiin ja osa jopa väitti että se olisi hieman kilkannut Teneriffalle matkalla olleen Finnairin koneen kylkeä mutta tämä on väite jota ei voi todistaa.

Opettajien kiitospuheita seurasi haltioituneiden vanhempien vuoro; eräskin isä sanoi että ennen heidän poikansa oli todella huono arvosanoissa ja muutenkin laiska tapaus, mutta nyt hän tekee ensin läksyt ja olipa poika eräänä päivänä juossut mummolaansakin ja hakannut mummun iloksi 12 kiintokuutiota klapeja vajaaseen tuntiin. Ei mummon tarvitse palella ens talvena mökissään. Paluumatkalla poika oli nähnyt että naapurin isännän puimuri oli hajonnut keskelle peltoa, jolloin poika oli polkaissut takaisin mummolaan (9 km), tullut takaisin viikatteen kera ja niittänyt isännän pellon kokonaisuudessaan. Isäntä ei ollut uskoa silmiään ja hänen kysyessään hikiseltä pojalta että miten tämä on mahdollista, niin poika oli kuulemma tokaissut etteihän tässä 12 hehtaarissa kauan mennyt. Liikuttavinta oli kenties yhden yksinhuoltaäidin kiitos, hän kertoi että hänen pikku Iidansa oli siivonnut koko talon hänen ollessa iltavuorossa ja olipa tyttönen leiponut kaiken kukkuraksi 32 munan jättikakun ja väsännyt kylkeen vielä 300 sulhaspiirakkaa ja jostain syystä 44 pirun suolaista bostonpullaa. Aika hyvin kun ajattelee että Iida oli ensimmäisellä luokalla, tuollaisista tytöistä kasvaa naisia jotka pääsevät pitkälle.

Summa summarum: Vuosi meni hyvin, oppilaiden urotyöt jatkuivat ja kaikki olivat tyytyväisiä. Minä puolestaan haluaisin kiittää keittäjätär Impi Hell-Halosta ja hänen ihme mausteitaan koska en tiedä miten muuten olisin pärjännyt. Hieman tosin ihmettelen sitä että miksi hän soitti minulle palattuaan virkavapaalta ja kysyi että veditkö kaiken nenääsi, stanan mulkku? Mitä minun olisi pitänyt vetää nenääni? Ne mausteetko? Tässä nähdään etten minä oikein ymmärrä naisia, puhuisivat sanoilla jota me miehetkin ymmärrämme. Että tämmöstä tällä kertaa.

Apotti