25_07_22

Miljardöörin lista

 

Jos olisin multimiljardööri, niin:

1. Jakaisin köyhille globaalisti joka vuosi vähintään miljardin.

2. Teettäisin täysin tekoälyohjatun viilennyspuvun kotimaan kesiä varten.

3. Omistaisin asuntoja/taloja ympäri maailmaa ja muuttaisin vallitsevien sääolosuhteiden mukaan.

4. Ostaisin kaikki Nalle-hiutaleet ja polttaisin ne helvetin isossa kokossa koska olen syönyt niitä 4877,62 kertaa oman painoni verran joten eiköhän se riitä.

5. Pesisin nykyisen asuntoni ikkunat.

6. Antaisin rahaa Väylävirastolle koko maan teiden kunnostamiseen.

7. Palkkaisin jonkun hyvän kokin, en kuitenkaan mitään julkkiskokkia vaan todennäköisesti jonkun martan tai suurperheen äidin koska niiden safka on parasta.

8. Ostaisin usean sadan aluksen (ei mitään jättiläisiä) laivaston ja varustaisin ne kalustolla jolla voidaan kerätä maailman meristä (pohjia myöten) ihmisten jätteet.

9. Hikoilisin edelleen kuin sika (vaikka siat eivät hikoile).

10. Tekisin banaanimaitoa joka aamu koska se on hyvää ja terveellistä.

11. Veisin Luostarin väen reissulle maailman ympäri.

12. Ostaisin Metan, Instan, TikTokin, YouTuben ja muut jonka jälkeen tuhoaisin kaiken. Maailmasta tulisi parempi paikka elää.

13. Palkkaisin Anonymousin väen vahtimaan ettei mitään edellä mainittujen kaltaista enää (kukaan, koskaan) koodaisi ja perustaisi mihinkään päin netin syövereitä.

14. Ostaisin edelleen Temusta tavaraa koska se on halpaa.

15. Veisin (pakottaisin palkka-armeijan avulla) ituhipit syyskuusta toukokuuhun kestäviin kertausharjoituksiin. Ihan joka vuosi.

16. Lämmittäisin äidinmaitovastiketta kiireisille yh-äideille.

17. Syksyisin pommittaisin omaa perunamaatani ettei niitä saatanan savisia murkuloita tarvitsisi kaivaa.

18. Lukisin iltaisin satuja päiväkodilla pikku lapsille tiedostaen, että ne pienet antikristukset ovat jo kotona.

19. Palkkaisin jonkun mukavan, mutta aidon punapään assistentikseni koska mulla on pakkomielle niistä. Niillä on ominaisuuksia joita meillä muilla ei ole ja tämä on tieteellinen fakta. Varsinkin vihreäsilmäisillä koska niitä ei ole aitojen punapäitten joukossa kuin 2%.

20. Ostaisin välimereltä jonkun saaren josta tulisi Luostarin väen asylum.

No money


21. Lahjoittaisin Ukrainalle useamman miljardin.

22. Ostaisin joka talvi uuden Koivistolaisen koska mun päätä paleltaa kesät talvet.

23. Hankkisin Adidaksen Adizero Arukut, ehkä kaksi paria.

24. Teettäisin tuulettimen jonka halkaisja on 1800 milliä ja kierroksia 12000 per minuutti.

25. En söisi enää koskaan Vorschmackia.

26. Opettelisin tekemään origameja.

27. Tukisin indie -elokuvatuotantoa aika hemmetisti.

28. Perustaisin kustantamon kaikille aloitteleville kirjailijoille mikäli he kirjoittavat scifiä tai mitä tahansa erilaista kuin ihmissuhdepaskaa/rakkauslöpinöitä. Ei kuitenkaan politiikkaa.

29. Perustaisin terveydenhuoltolaitoksen jossa ei pantattaisi kipulääkkeitä.

30. Ostaisin Tescon sitrunamehutiivistettä koska se on helvetin hyvää ja riittoisaa.

31. Myisin välitöinäni imureita ja puimureita.

32. Teettäisin Suomen ympärille graniitista valmistetun aidan joka jättäisi varjoonsa Kiinan muurin ja Hadrianuksen vastaavan tekeleen eli se olisi luokkaa jäätävä.

33. Bongailisin kottaraisia, ne on mukavia otuksia.

34. Opettelisin tanssimaan kunnolla ja kävisin lavatansseissa.

35. Hakkauttaisin Näsinneulan kylkeen Kekkosen kasvot koska se oli oikeesti kova jätkä.

36. Hakeutuisin hoitoon jossain vaiheessa.

37. Teettäisin eräästä daimoneita vilisevästä jutusta elokuvan no limit-budjetilla.

38. Ostaisin nipun kevätsipuleita.

39. Laittaisin ransusta kuntoon suuttimet ja ohjaustehostimen. Niin ja taakse uudet iskarit.

40. Opettelisin kirjoittamaan älyllisiä postauksia.

14 kommenttia:

  1. Palavat Nalle-hiutaleet minua vähän säälittävät, mutta kevätsipulit, kottaraiset ja origamit ymmärrän täysin. Kokin voisin minäkin palkata. En tosin mitään suurperheen äitiä toisi tänne, koska ne tekevät vain makaronilaatikkoa jättiläisvuoassa nopeasti ja tehokkaasti. Tahtoisin yhden syyrialaisen ravintolattoman ihmisen kotiini kokiksi. Olen syönyt kerran hänen ruokaansa Dallapénpuistossa, ja kun en älynnyt puhelinnumeroa pistää muistiin, jäi ikuinen kaipaus.

    Sympaattinen lista sinulla.

    VastaaPoista
  2. Aloin miettimään minkäläinen olisi minun Miljärdöörin listani mutta vaikea kuvitella miten paljon se on rahaa, paljon kuitenkin! Mutta monta asiaa ottaisin sinun listalta kuten lopettaisin TikTokit sun muut Äksät, ostaisin sen Muskilta poikkee. Joku somealusta olisi kiva mutta semmoinen ettei siellä öyhötettäisi, Anonyymit valvoisi yötäpäivää. Kohtaan 40 ei riittäisi minun kohdalla mikään miljardi. Tykkään kevätsipuleista. Ostaisin lasagnea ja pitsaa( aitoa italialaista). Lopettaisin kaikki sodat mitä käytäisiin jos rahalla sen voisi tehdä. Lahjoittaisin luonnon suojeluun.

    VastaaPoista

  3. Teepussi, ihminen on rajallinen ja kun oikeasti joutuu välillä elämään Nalle-hiutaleilla kun yksinkertaisesti ei ole muuta, niin joskus saavuttaa kulminaatiopisteen ja mulla on se nyt.
    Mitä tulee eteläisen maailman ruokiin mitenkään täkäläisiä ruokia aliarvioimatta, niin on pakko todeta että niiden makumaailma on aivan huikea!

    VastaaPoista
  4. Päivi, viisaita sanoja ja haastankin sua tekemään oman listan ja koska sulla on hienoja, vanhoja kamoja esittelyssä niin sähän voisit laittaa joukkoon aiheeseen sopivia esineitä ikään kuin rikastuttamaan sun listaa. Sodat multa jäi pois mutta olet aivan oikeassa, kaikki sodat pitäisi lopettaa ja samalla hävittää kaikki joukkotuhoaseet.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Peppone, jään miettimään ideaa!💗👍

    VastaaPoista
  6. Kohta 7. Harjoitus tekee mestarin ja netti on täynnä ruokaohjeita (ja kirjasto täynnä keittokirjoja). Sanoo hän, joka ei osaa keittää kananmunia 🫣😝
    Kohta 12. Mä voin osallistua kustannuksiin, jos mulla on muutama miljardi.
    Kohta 26. Koska aloitetaan? Haluaisin oppia origamien teon myös.
    Kohta 30. Pyydän siskoa tuomaan? Montako pulloa riittää?
    Kohta 34. Tääkin järjestyy. Valitsetko opettajaksi samanlaisen sekopään kuin minä vai nollasta sataan sekunnissa kiihtyvän (en suosittele...)
    Kohta 40. Unelmat on tärkeitä.

    Pitääkö pyytää anteeksi?

    VastaaPoista
  7. Kuules Pöllö, mistä sitä Tescon sitruunamehu tiivistettä saa? Ennen sitä oli tossa paikallisessa S - marketissa mutta ei enää aikohin ja se on harmi. En tykkää makeista, äitelistä mehuista koska se maku jää vaikka niitä lanttaisi kuinka paljon.
    Mitä taasen safkan tekoon tulee, niin sen taidon voi kylläkin oppia mutta mulla on se ongelma että vaikka näkisin videon kuinka joku safka tehdään, niin se ei kuitenkaan ole sama kuin se, jos joku olisi vieressä ja opettaisi. Makua voi säätää aina itselleen sopivaksi mutta ne kriittiset minuutit jotka määrittävät sen koska liha/kala on just siinä pisteessä että se pitää ottaa pois pannulta tai uunista, on mulle haasteellista. Pelkään aina esim. kalan suhteen että se jää raa ´aksi ja lopputulos on hemmetin kuiva lätkä jotain joka joskus ui vedessä. Kanan suhteen sama koska se on tosi huono asia jos se on raakaa ja okei, on paistomittareita mutta just kala ja nämä kaikenlaiset valmiit suikaleet (kana, porsas) on niin ohuita että paistomittarin käyttö on hankalaa.
    Tanssitaito olisi hieno asia mutta mun kohdalla puhutaan vuosikymmenen mittaisesta projektista joten en usko että kenelläkään riittää aikaa saati sitten kärsivällisyyttä. Umpiluupää ja motoriikka kuin metodistipapilla ei ole oikein paras mahdollinen yhdistelmä tanssitaidon opetteluun.

    VastaaPoista
  8. Nyt varmaan joudun pyytämään anteeksi 😢Tescon tuotteita ei näköjään enää saa Suomesta mistään, ainoa mahdollisuus näyttää olevan mulle tuntematon verkkokauppa Ubay. Niin pitkälle en vielä päässyt, että olisin nähnyt, onko sitä siellä myynnissä. Kiitos EU:n ja Brexitin.
    Mutta eikö ne meillä myytävät, pikkuisissa sitruunan- ja limen näköisissä muovipulloissa myytävät mehut kelpaa?
    Maistaminen on ruuan laiton tärkein juttu - sanoo hän, joka ei yön aikana oppinut keittämään niitä munia, ja joka sai aamupalan eteensä 😝 Ja jolle Poika 11-vuotiaana soitti "tästä tuli muuten paljon parempaa kuin teidän tekemästä" .
    Kaksi vasenta puujalkaa? Niillä on kieltämättä vaikea tanssia, mutta jos minäkin olen aikanaan oppinut jopa jenkan valssin lisäksi, niin mikset sinäkin. Et sä NIIN umpiluupää voi olla. En usko.

    Unohdin kysyä, onko sun ransussa prinsessaverho? Mellä on 👑

    VastaaPoista
  9. Ei käy muu kuin Tescolainen mutta kiitos vinkistä mistä sitä saa!🙏

    Maistaminen on tosi tärkeä juttu ja sen olen aika hyvin oppinut ja sitä myöten sen, että tehdessä safka maistuu erilaiselta kuin esim. hetken aikaa kannen alla hautuneena. mulla meni ennen maustaminen överiksi koska en tajunnut maistella, vaan luotin sokeana lopputulokseen.
    Tanssismisesta voin kertoa yhden tositapauksen, mulla oli ikää 22 v. ja olin Tampereella entisellä Kunkkuklubilla eli Kunnallisklubilla. Olin juonut vain yhden kaljan eli humalatilalla ei osuutta asiaan, rohkaistuin hakemaan erästä naista tanssimaan joka oli minua about tuplasti vanhempi ja tanssittuamme noin parisen minuuttia, nainen pysähtyi, katsoi minua silmiin ja kysyi vakavalla naamalla: "Sä et muistanut sanoa että koska sä olet halvaantunut?"
    Tanssiminen luonnollisesti päättyi siihen ja sen jälkeen vitutti ja hävetti niin paljon etten astunut parketille kahteenkymmeneen vuoteen ja tämä tarina on tosi.

    VastaaPoista
  10. Epäkohtelias tanssipari sulla, hyi hävetköön.

    VastaaPoista
  11. Olihan se kylmää tekstiä mutta varmasti ansaittua koska en tuohon aikaan osannut tanssia sitäkään vähää mitä nyt ja nykyäänkin meno on sellaista kuin raahaisi mallinukkea pitkin permantoa.

    VastaaPoista
  12. No en usko. Sitä paitsi mallinukkeilla on taipuvat nivelet 😉

    VastaaPoista

Tervehdys matkaaja! Toivottavasti viihdyit Luostarissa, tiedäthän että meillä on täällä Luostarissa kammio varattuna sinulle jos päätät jäädä. Me näet pidämme sinusta.

Recent Posts

Recent Posts Widget