Zavrukatzcs, kaikkien pelien äiti

 

Viime yö, tai oikeastaan aamuyön viimeiset tunnit menivät rauhallisemmin ja täysi rauha saatiin palautettua kun Leila poistui Luostarista. Kävi se jumalattoman kalliiksi, Piti tilata helikopteri häntä hakemaan koska mitkään taksit eivät ajele vuorten huipulle ja lisäksi rahaa paloi vaatteisiin jotka eräs laakson kylässä asuvista muijista kävi hakemassa isosta kaupungista. Laskun perusteella hääp oli ilmeisesti ostanut itselleenkin jotain. Isä Jeregaban joka oli aamiaisvuorossa, oli laittanut hieman jarrua munkkien puuroon joten tästä päivästä ei kovin tuotteliasta tule, munkit paarustavat ympäri peltoja kuin lampaat ja ovat enemmän tai vähemmän hitaalla käyviä muutenkin.

Tästä syystä me pidimme vanhimpien kanssa melko pitkäksi venähtäneen kokouksen, jossa sovimme että päivä merkitään meidän kalentereihimme day after Leila:ksi ja ryhdymme suunnitelmallisiin toimiin ettei vastaavia tapahtumia pääse toistumaan. Lista oli seuraavanlainen:

- luostarin muurien ulkopuolelle rakennetaan ns. Leilan tupa,toisin sanoen vierasmajaa muistuttava esikarsina joihin naiset voidaan majoittaa muutamassa harvassa tapauksessa:

a) joko he tippuvat lentokoneesta (todennäköisyys 0.00000012785%)

b) joko he tippuvat sukkulasta tahi muusta, vastaavasta lähiavaruuteen tahi kauemmas tarkoitetusta avaruusaluksesta (todennäköisyys 0.0000000000000001143%)

c) he edustavat maan ulkopuolista rotua tahi niihin verrattavissa olevaa eliölajia joka täyttää maanpäällisen naiseuden tunnusmerkistön (todennäköisyys 0.00000000000000000001%)

- luostarin tuloilmaan ryhdytään suihkauttelemaan antinaisferomoneja (kemistimunkkien hommaa = pontikan tekijät) ja näillä feromoneilla pyritään saamaan aikaan se, että kun ilmassa mahdollisesti leijuu naisferomoneja, ne saavat aikaan toivotunlaisen, negatiivisen ”ei jumalauta,siellä on taas joku muija ovella” – reaktion. Huomautuksena mainittakoon ettemme pyri tekemään munkkiparoistamme misogyynejä, vaan pyrimme yksinkertaisesti turvaamaan luostarin rauhaiselon ja munkkien mielenrauhan.

- lisäksi koska munkit on jouduttu douppaamaan täksi päiväksi, ei vanhimpien neuvostonkaan tarvitse tehdä mitään lukuun ottamatta tämänkaltaisia hätäkokouksia

- illalla voidaan tilata kiinalaista

Kokoukseen tyyytyväisinä päätimme mennä sisäpihalle pelaamaan latvialaista zavrukatzcs – mölkkyä joka on varsin haasteellinen.

Siinä jokainen pelaaja tuo viisi parasta viski – tai konjakkipulloaan (täysiä, minimi-ikä 25 vuotta tai vanhempia) ja ne asetellaan kolmion muotoon kymmenen metrin päähän. Pelaajat joutuvat heittämään omia pullojaan kohden palikalla joka itseasiassa on 38mm halkaisijaltaan oleva, 35 cm pitkä terästanko ja palikan on osuttava vähintään yhteen pulloon. Haasteena on siis heittää niin, että saadaan osuma lestiin sen kuitenkaan hajoamatta. Maksimissaan viiden kierroksen jälkeen eniten ehjiä pulloja omistava pelaaja saa kaikkien pelaajien ehjiksi jääneet putelit. Helvetillinen peli ja eritoten sitä on helvetillistä pelata isä Bugarewoskin ja isä Molovtrian kanssa jotka molemmat ovat paatuneita tissuttelijoita ja täten pirullisen tarkkoja heitoissaan. Että semmosta.

Rakkaudella

- Apotti -

Leila

 

En saanut viime yönä unta joten makasin jaa vähän kovalla olkipatjallani luostarin ylimmässä kerroksessa ja mietin tulevaa. Ajatukseni katkesi hieman aamukahden jälkeen kun kuulin että luostarin ovea hakattiin voimallisesti. Tiesin että järjestäjänä (munkki joka pitää firmaa pystyssä öiseen aikaan) oli eräs vanhimmista munkeista, veli Farakialainen joka on uskossaan vahva ja kooltaan kuin palkintosonni. Ikää tällä fossiililla on kunnioitettavat 138 vuotta, olkoonkin että se ei munkkipiireissä ole mikään vallan saatanan korkea, eläväthän kitukasvuiset puutkin todella vanhoiksi joten ehkäpä elämäntapamme vuoksi meissä on jotain samaa.

Kuulin kuinka Farakialaisen kääpä avasi ison oven, paiskasi sen kiinni minkä jälkeen kuului mätkähdys joka tuntui ylimmissä kerroksissa asti. Sitten kuului juoksuaskelia, jälleen oven avaamisesta aiheutuva narina ja jälleen sama kuin ensimmäiselläkin kerralla; ovi lyödään kiinni, kuuluu mätkähdys ja taas sama yhä uudestaan. Kuudennen mätkähdyksen jälkeen ajattelin että mitä perkelettä munkit touhuavat, vaihdoin yökaapuni päiväkaapuun (oikeastaan ei mitään eroa, yökaapu on hieman ohuempi ja väriltään täysin valkoinen) ja lähdin kiiruhtamaan rappusia alas. Alhaalla odotti melkoinen näky, kuusi tajutonta munkkia makaa lattialla, lähes kaikki muut luostarin munkit seisovat eteisaulassa ja katselevat kauhistuneena ovea jota hakataan jaa vähän helvetisti.

Käskin munkkeja lausumaan Ave Mariaa isolla äänellä ja riuhtaisin luostarin raskaiden ulko-ovien toisen puoliskon auki. En enää ihmetellyt miksi Farakialaisen vaari ja muut, lähes yhtä iäkkäät munkit olivat tuupertuneet tämän näyn edessä; ovella seisova horo – korjaan; naisihminen - näytti kiveen heitetyltä ahvenelta joka on singottu saatanan ison savustimen läpi haulikkoradalle, varsinkin kun hänen about 2 denimin sukkahousunsa jotka paistoivat varsin estottomasti minihameen riekaleiden alta olivat kuin haulikolla ammuttu ja se mitä eivät minihameen riekaleet peittäneet, oli kunnianosoitus itämaiselle kuminauhateollisuudelle sillä hänen string..,pikk...alusasunsa alaosasta ei ollut jäljellä kuin lantion ympäri menevä kuminauha tai mikä lie nyöri. Kasvot olivat kyllä ilmeisesti kauniit, tällä hetkellä meikit olivat vain lievästi sanottuna levinneet, eritoten luomiväri joka ulkona piiskaavan sateen takia muistutti erehdyttävästi Fax Mactorin nro 7782 Painful Diarrhea:aa mutta useamman sävyn tummempana. Koska tyttöparan paita oli revitty ja toinen rinta näkyi esteettä, sähähdin takanani seisoneelle veli Jubanoville että hakee huovan ja vähän äkkiä sittenkin ja tuo samalla yhden pienikokoisimmista kaavuista. Kun likka sai verhottua itsensä, päästin hänet sisään ja ohjasin hänet suoraan keittiölle.

Lienee turha sanoa että tässä vaiheessa nuoremmilta ja myöskin hieman vanhemmilta munkeilta oli täysin unohtunut määräämäni Ave Marian pajatus, joten pyysin isä Generalusta (jep, vanha armeijatyyppi mutta en sano minkä maan) sekä nuhtelemaan munkkilaumaa että ohjaamaan heidät takaisin kammioihinsa erittäin rankkojen katumusharjoitusten pariin. Apottina kun tiedän ettei kolmijalkaisia munkkeja ole, ei edes sellaisia joilla se kolmas on voimakkaasti alikehittynyt. Keittiölle jäivät vanhimmat, kaikki seitsemän gubbea itseni lisäksi sillä heillä ei ole enää vuosiin ollut mitään muuta jäykkää kuin käytös. Aloimme pohtia mitä teemme Leilan suhteen – hääp kun avoimesti esitteli itsensä ja teki varsin selväksi tuntitaksansa minkä me kohteliaina ja hurskaina munkkeina sivuutimme kohteliaasti.

No tietysti ensiksi ruokaa ja vahvaa kahvia, sillä Leila oli a)ihan hemmetin sekaisin ja b) ilmeisen nälkiintynyt koska hän söi kuin nuori hirvi. Keskustelu uhkasi kääntyä kuulusteluksi vanhimpien munkkien toimesta, mutta saimme sovittua että Leilan on päästävä pesulle ja hänelle on tarjottava yösija. Kun nämä toimet aikoinaan olivat tulleet tehdyksi ja Leila saatettu turvallisesti tyhjillään olevaan kammioon, pyysin että kammion ovelle tuodaan neljä ahkerimmin salilla käyvää munkkia (no worries, se mikä on hauiksessa, on pois krhm...tiedättehän).

Saapa nähdä mitä huominen tuo tullessaan.

Rakkaudella

- Apotti -

Turhautuminen

 

Maailma muuttuu, toisin sanoen kaikki on mennyttä. Helvettiin kaiken maailman Facet, Whatsapit, Instat, TikTok sun muut joiden jalo tarkoitus on yhdistää ihmisiä mutta jotka todellisuudessa luovat kuiluja ihmisten välille. Ilman näitä ei jouduttaisi puhumaan kehopositivisuudesta, rotu – ja aatteellinen viha olisi jos ei nyt kadonnut, niin ainakin huomattavasti vähäisempää suoranaista dissaamista unohtamatta. Okei, olen vanha käpy jonka pinna on kireällä mutta myöskin osaan olla rehellinen, joten tunnustettakoon että itsekin käytän whatsappí´a erääseen tarkoitukseen ja suorastaan rakastan ChatGpt:ä, joka on uskomaton työkalu monessakin asiassa. Olen tuottanut erilaisia hakemuksia, lausuntoja, esitelmiä etc. Melko paljon vaikka se sisältääkin pieniä virheitä mitä tulee kielioppiin, niin se on hyvä ja omissa töissämi sen tuottama sisältö on noin 60 – 70 %.

Asiasta viidenteen, jouduin ostamaan neljä kuormalavallista Imodiumia flunssalääkkeiden, runsaan nesteen nauttimisen ja vähäisen syömisen takia. Toivottavasti pian ei tarvitse yskiä pytyllä istuen. Meillä pitäisi olla tänään luostarissa avoimien ovien päivä, olkoonkin etten aio osallistua siihen enkä vaikka olisin kunnossa koska mahdollisesti halukkaat vieraat tuodaan helikopterilla. Jo on jumalauta, jos kerran haluaa tutustua luostariin, niin pitäisi pysytä kävelemään vajaa tuhannen rappusta lähes pystyjyrkkää kallion seinämää pitkin. Sherpatkin tekivät niin ja he sentään toivat kivet tälle aiemmin mainitsemalleni rappu-urakoitsijalle. Olisi pitänyt käyttää sherpoja koska he ovat äärettömän taitavia ja mm. Norjassa he tekevät uskomattomia kävelyreittejä joita käyttävät niin turistit kuin paikallisetkin.

Asiat hieman hyppivät mutta nyt tuntuu että kuume alkaa laskemaan, hetki sitten ei ollut kuin vajaa kolmekymmentäkahdeksan astetta ja se on hyvä se. Toisaalta ei, koska olo on parempi mutta siinä määrin perseestä ettei kykene tekemään mitään mitä pitäisi tehdä. Siksipä purankin turhautumistani tässä koneen äärellä koska näpyttelyn voi lopettaa koska tahansa ja jatkaa taas sitten kun siltä tuntuu. Suihkuunkin pitäisi vääntäytyä, saunaan on turha mennä koska ainakin tässä vaiheessa kuume aiheuttaa omituisen palelu/hikoilu – jaksotuksen ja periaatteessa suihkussa pitäisi käydä useamman kerran mutta itse olen tyytynyt kahteen, kolmeen kertaan päivässä. Jotain on tullut syötyäkin mutta todella vaatimattomasti ja viittaan tällä neljään kuormalavalliseen Imodiumia. Mikään kun ei oikein tahdo pysyä sisällä.

Luostariin tuli muuten tänään 12 uutta noviisia joista yhtä luulin jonkinlaiseksi ulkomainokseksi, oli jätkässä meinaan sen verran tatuointeja ettei paljasta ihoa paljon näkynyt. Sitten oli tätä perusporukkaa, juoppoja yrittäjiä, huonoja valintoja tehneitä ihmisraunioita ja olipa pari ihan perusjannuakin joten saapa nähdä miten heillä lähtee homma toimimaan. Varsinkin yrittäjillä, sillä kylmä kivikoppi on toista kuin Marriot-hotellin sviitti ja yleensä heidän tuskanhuudot kuuluvatkin useamman yön. No okei, lääkintäpuolesta vastaavat munkit ovat siitä ystävällisiä että he tujauttavat kunnon satsin vanhaa kunnon intiaanimyrkyksikin nimettyä larkkua eli Larcantilia suoneen, niin jo vain tuskaisat huudot vaihtuvat autuaaseen, kolmen päivän koomaan räkä poskella valuen. Minä nimittäin tiedän, elämäni aikana on mieleni nyrjähtänyt pimeälle puolelle ja olen päässyt nauttimaan tästä lääketieteen saavutuksesta. Nythän mieleni on nyrjähtänyt niin pahasti tai peräti lopullisesti, ettei sitä fiksata enää milään.

Olkoonkin että toiveissa on saada erästä troppia mutta siitä sitten myöhemmin.

Surukseni myös huomasin että kaikki vanhan liiton ihmiset, toisin sanoen entiset Luostarin asukkaat ovat lopettaneet bloggaamisen mutta minä aion jatkaa koska kiputilat pitävät valveilla eikä minusta oikein ole enää mihinkään muuhun.

Rakkaudella

- Apotti -

Barsak

 

Barsak. Se on muinaista, itämaista kieltä joka kääntyy parhaiten ehkäpä ”jo oli aikakin”.

Jos joku on hullu, niin selibaatissa elänyt ja elävä munkki. Enkä tarkoita tällä niitä Arnold´sin perseenlevittäjiä, vaan meikäläisiä. Jotenkin sitä ei vaan tyydy olemassa olevaan, vaan pitää mennä sorkkimaan ja muuttamaan jotain sellaista joka on todettu hyväksi ja toimivaksi. Siitä ei sen enempää, tajuatte kyllä koska te katselette sitä mutta se siitä.

Meillä oli täällä luostarissa eilen tilaisuus, jota nykyihmiset kutsuisivat nimellä bileet. Toisin kuin luullaan, niin kyllä meillekin viini ja varsinkin kolmasti poltettu maistuu ja bileiden syy oli uusien sisävessojen valmistuminen. Ette usko millaista iloa tuottaa kahdeksan vuoden hankeen paskomisen jälkeen istua kunnon pytylle, ei millekään puiselle ryhmäistuimelle, vaan oikein kunnon porsliiniselle komistukselle ja varsinkin kun kädessä ei tartte pitää haulikkoa ympärillä kehää kiertävien susien takia. Ah autuutta. Ruokaa oli yltäkyllin, edellä mainittuja juomia sekä veli Gudeaksen ”viiniä” (pääasiassa vettä, hiivaa ja sokeria, joukossa jokunen nahistunut hedelmä ja jotain saatanan rusinoita joita hän sitten pitää käymisastioissaan mittavat neljä päivää). Menee päähän kuin metrinen halko ja poistuu alatien kautta vieläkin nopeammin. Notta semmosta, oikein tosissaan on komeat tilat ja riittävästi vaikka stereotypioiden mukaan kaikille munkeille tulee yhtä aikaa paskahätä mutta se ei pidä paikkaansa koska yleensäkin ottaen ruokapuoli on niukkaa ja muutenkin nuivan puoleista mitä kuituihin ja muihin terveellisiin asioihin tulee, niin eipä siinä ihmeempiä kiireitä tule.

Asiasta viidenteen, olen nyt imuroinut antibiootteja perjantaista lähtien ja toivon että tauti alkaisi hellittämään sillä kohta hajoaa kylkiluut tästä jatkuvasta yskimisestä. Kuume tuntuu onneksi jonkin verran laskeneen, kyllästyin mittaamiseen jo eilen mutta nyt ainakin tuntuu sen suhteen paremmalta. Räkä valuu edelleen kuin vuoripuro ja sen soisi loppuvan, minulla on kohta mennyt puolen Paraguayn edestä talouspaperia eikä loppua näy.

Pitäisi syödä jotain mutta ei mene mikään alas, ruoka ei voisi vähempää kiinnostaa ja minä kuulun niihin ihmisiin jotka eivät voi syödä väkisin. Tunnen nimittäin niitäkin, tuossa luostarin alapuolella olevassa laaksossa asuu eräs mies joka käy erilaisissa tilaisuuksissa (joihinkin kutsuttu, toisiin ei) ihan sillä periaatteella että kaikki mikä on naapurilta pois, on hyvä asia.

Hääp ei pelkästään syö ja juo mittavia määriä, vaan tämä paskanakkeli tunkee ruokaa jopa taskuihinsa oletuksella ”ettei sitä kukaan huomaa”. No tänne luostariin hänellä ei ole asiaa eikä se johdu meidän sydämettömyydestämme, vaan yksinkertaisesti siitä ettei hänen pumppunsa kestä kavuta 987 tänne johtavaa askelmaa jotka meidän stana...rakastettu rappu-urakoitsijamme teki…miten sen nyt sanoisi, uniikeiksi. Tahtoo sanoa että siinä on sandaali ihmeissään joka portaalla koska ne ensinnäkin ovat erikokoisia ja vieläpä viettävät jokainen eri suuntaan. Kuluneen vuoden suurin menoerä luostarissa olikin ideaalisiteet ja erilaiset lastat. Pari kolmesataa kiloa kipsiä meni myös ja sitä muumioharsoa jokunen kilometri. Tiedättehän, sitä mitä laitetaan oikeisiin kipseihin eikä niihin helvetin lasikuitu- tai mitä lie muovilätysköjä ne ovat.

Enempää en olotilani takia jaksa läpistä, troppaan ja koitan tuijottaa suorapalveluilta jotain katsomisen arvoista. Kaikelle kansalle näkyvältä ja verovaroilla raskautetuilta kanavilta kun ei ole pitkään aikaan (lue: vuosiin) tullut mitään katsomisen arvoista. Pääasiassa turhia julkimoita kilpailemassa toinen toistaan typerimmissä kilpailuissa joka helvetin kanavalla. No, Ylen kanaville on pakko antaa tunnustusta, lähinnä niiden vitun mainosten puuttumisen vuoksi. Nimim. En ole katkera mutta kumminkin.

Vaan eläkää te rauhassa toistenne ja itsenne kanssa, muistakaa ettei maailma tule sen valmiimmaksi vaikka miten rehkisitte joten lungisti vaan , kyllä ne hommat hoituu,

Rakkaudella

- Apotti -

Hieman hakusessa

 Heräsin tänä aamuna todella repivään, kuivaan yskänkohtaukseen joka kesti tunnin ja koska kello oli jo puoli neljä aamulla, tiesin että oli aivan turha yritää nukkua enempää. Niinpä keittelin kahvit, todella vahvaa turkkilaista mokkaa joka on siinä määrin tujua tavaraa että mikäli sitä erehtyy juomaan pannullisen, niin sitä mennään sitten kolme viikkoa samoilla silmillä. Toisaalta hyvä, sillä minun pitää viedä veli Ezekielin kanssa torille lauma g´rbotheja, sian ja belgialaisen mesikarhun risteytyksiä jotka me olemme täällä luostarissa kehitelleet. Kasvavat aivan hemmetin isoiksi, about 700 kiloisiksi jötiköiksi joiden pituus lähenteleee kolme metriä ja säkä keikkuu tuolla 130 sentin paremmalla puolella. Luulisi että on vaarallinen ja veemäinen homma mutta ei, säyseitä ovat ja mikä parasta, ne tottelevat jostain syystä liikennemerkkejä orjallisesti. Ongelmana on tietysti roudata noin vittäkymmentä tärkeintä opastetta mutta se työ on langetettu noviisi Amirille joka kolmen aasin letkalla hoitaa niin logistiikan kuin risteyskseen saapumiset, kääntymiset ja pysähtymiset mallikkaasti. Eikä ihme sillä hän on entinen rapajuoppo liikennepoliisi eräästä maasta joka muistuttaa saapasta. Ehkä ihmettele nimeä mutta jotkut ihmiset ovat vallan helvetillisiä uimareita.

Täytyy sanoa että tämä noin seitsemän, kahdeksan vuoden tauko on tehnyt hallaa mitä näihin postauksiin tulee. Oli nimittäin kaikki hieman hakusessa ja kesti jonkin aikaa ennen kuin sain viimeöisen postauksen ulos. Toinen asia jonka huomasin, ettei blogger salli muuttaa teemaa entiseen tyyliin eli vanha koodi pois ja uusi liimataan tilalle, tai sitten en yksin kertaisesti tajunnut miten se tehdään. Harmi, latasin nimittäin netistä (kyllä, meillä on täällä luostarissa netti joka toimii ääntä nopeammin) muutaman mukavan teeman joiden asennus ei sitten onnistunut. Pitänee yrittää vielä, samoin kuin kommenttiosion muuttamista bloggerin suht aneemisesta kommenttiosiota Intense Debat:iin tms. mutta ainakaan viime yönä blogger ei antanut muuttaa koodia kuten jo aiemmin mainitsin. Niinhän sitä sanotaan että joka kahden vuoden välein teknologinen kehitys hyppää neljä vuotta eteenpäin ja varsinkin viime vuodet ovat osoittaneet sen olevan totta. Asiat mitkä vielä eilen olivat fantasiaa, ovat tänä päivänä totta. Kärsin tällä hetkellä melko rapsakasta kuumeesta ja keuhkot nurinpäin kääntävästä yskästä, mutta olen tullut siihen tulokseen että houreinen mieli on hyvä mieli.

Muutenniin tuo terveys on mennyt alaspäin, selkä – ja päänsäryt ovat käyneet pahemmiksi ja koska ne johtavat unettomiin öihin, muisti alkaa pätkiä tosi pahasti. Enkä puhu mistään arkipäiväisestä unohtelusta, vaan tärkeiden asioiden unohtelusta ja etenkin lähimuistin osalta-

Se siitä valittamisesta, nyt olen päättänyt alkaa metsästämään vanhoja tuttuja täältä bloggerin laajoilta saloilta, vaikeuksia tulee jo heti siinä koska en muista kaikkien blogien/kirjoittajien nimiä mutta minä olen periksiantamaton, joten joko enemmin tai myöhemmin minä teidät löydän. Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, pidän itseäni parempana näpyttelijänä kuin mitä todellisuudessa olen.

                Rakkaudella

                - Apotti -

Ab imo pectore!

Okei, okei...ei ehkä olisi pitänyt ryhtyä tähän mutta paljon on virrannut vettä Po – joessa Luostarin lopettamisen jälkeen ja koska olen olen saanut apua eräältä taholta mitä tuli luostarin jälleenrakentamisen suhteen, niin tässä sitä ollaan. Tiedän että monikaan ei ehkä, tai peräti ei varmasti hyväksy asiaa mutta sille minä en voi mitään.

Toinen syy on se, että terveyden tilani on näiden noin 7:n vuoden jälkeen siinä tilassa, että toisinaan tuntuu kuin kävelisin kohti Varjojen Maata, tuota kirottua tai siunattua paikkaa jonne me jokainen joskus päädymme.

Luostarissa on hiljaista, meitä ei ole täällä enää jäljellä kuin vanha veljeskunta eli 70 munkkia joista 54 on antanut vaitiololupauksen joten läpän heitto jää vähemmälle ja sitten on nuori veljeskunta eli 46 munkkia, jotka  periaatteessa tehneet valansa mutta lupausten pitämisen suhteen on vähän niin ja näin, ainakin tässä vaiheessa kun suurin osa on ollut melko vähän aikaa, about kymmenisen vuotta. Voitte uskoa että raippaa laulaa ennen iltarukoustilaisuutta mikä toisaalta häiritsee, koska hiljainen valitus häiritsee koko iltarukousta kaikkine lätinöineen. No, minkäs teet sillä aika on kortilla eli suomeksi sanottuna päivät menevät pellolla ja muissa askareissa. Toisaalta, oppivathan nuoret penteleet olemaan hiljaa, ei se ota enää kuin palttiarallaa toisen vuosikymmenen.

Täällä alkaa olla näin vuosin melko helvatan holotna, vaikka polttopuuta on niin paljon että sitä riittäisi Uotilan lapsillekin mutta tämän kivikasan lämpimäksi saaminen kestää kahdesta kolmeen kuukauteen. Sen jälkeen onkin kuin huonosti lämmitetyssä saunassa mutta hyvänä puolena mainittakoon ettei kaavun alla tarvitse pitää kuin boksereita. Tosin vanhemmat kävyt eivät pidä niitäkään ja kiusallisilta tilanteilta ei voi välttyä. Tunnelma on kuin norjalaisessa turskan savustamossa if you know what i mean.

Luostari on valmis, saimme keväällä kattotyöt loppuun, ikkunat ovat asennettu ja sisätilatkin on suurimmaksi osaksi pintakäsitelty. Ylpeänä voin sanoa että meillä on aivan jäätävän kokoinen kirjasto jossa on ne Kuolleen meren kääröt joita ei ole vielä ”löydetty” ja paljon muita harvinaisuuksia, mm. Aleksanteri suuren ristinollavihko, hänhän pelasi sitä ihan simona aina silloin kun ei ollut lahtaamassa ihmisiä. Myöskin keittiö on melko saatanan iso, pelkästään pääuuni jossa on kolmen kuution klapitila (siis palotila), on niin iso että sinne mahtuisi heittämällä vuoden 1997 Toyota Camry ja tilaa jäisi vielä parille päältä ajettavalle ruohonleikkurille.

Tämä siis uunin tilavuudesta, pintaa peittää 22 neliömetrin paistolevy mikä tahtoo sanoa että siinä paistaa munan jos toisenkin.

Alimmassa kerroksessa on siis köökki, saunatilat ja vaatimaton 450 neliön punttisali joka on ahkerassa käytössä johtuen siitä että öiseen aikaan saattaa mieleen hiipiä syntisiä ajatuksia jotka täytyy hikoilla pois. Tällä on kaksijakoinen seuraus; varsinkin nuoret munkit ovat kropaltaan sellaisia että Amerikan Arnold (parhaimipina vuosinaan) näyttäisi heidän rinnallaan hernekepiltä mutta toisaalta kaikki punttista käyttävät, syntimieliset kutaleet ovat aamuisin kuin kiveen heitettyjä ahvenia.

Toisessa kerroksessa ovat nukkumatilat ja hengellisen toimintaan liittyvät jutut, kolmannessa kerroksessa tämä mainitsemani iso kirjasto ja munkkien kirjoitustilat sekä piakkoin valmistuvat aputilat. Lisäksi joitain pienempiä kammioita joiden merkitys jääköön tässä sanomatta.

En läpise tällä kertaa enempää, koitan parhaani mukaan kertoa Luostarin asioista iltaisin, sillä täällä neitsytkammiossani ei kahdeksan vuoden selibaatin jälkeen ole edelleenkään mitään toimintaa, mikäli pölyvillakoirien helvetillistä ulvontaa ei lasketa aktiviteetiksi.

Rakkaudella, Apotti