Väsymystä ja toppahousut helvetistä

 

Pari vuorokautta on mennyt lähes samoilla silmillä, olen hoitanut asioita ja hypännyt fysiatrin sekä lekurin tykönä, kaikki sitä samaa vanhaa pashaa. Lekurin kanssa meinasi mennä väittelyksi kun väsymykseltäni nuokuin vastaanotolla, hääp äityi kysymään että olenko mä ottanut jotain, ei se viinaa epäillyt vaan sitä että olen ottanut kipulääkkeitä yli sallitun. Vastasin että no en, pikemminkin tässä on kyse päinvastaisesta eli en saa nukutuksi kivuiltani mihin hän taas ne vanahat jaarittelut siitä ettei kipulääkitystä voi nostaa etten vaan tule riippuvaiseksi. Sanoin että tietyllä tapaa olen jo koska ilmankaan en tule toimeen ja väsymys tekee elämästä helvettiä, se huomattiin haasteessa ettei pää pysy enää mukana järjellisessä toiminnassa.

Tänään kuitenkin tartuin pitkään roikkuneeseen projektiin ja päätin fiksata toppahousuni. Normaali persjalkaisen painajainen, vaikka ostat kiinalaisten mielestä sopivat, niin punttia on about puoli metriä ylimääräistä, samoin lahkeen leveys on yksi allekirjoittaneen jalka + madagaskarin pingviini.

Ei muuta kuin ompelukone tulille, puntit nurinpäin ja merkkaamaan lahkeen pituutta. Kolmea varttia myöhemmin puntit ovat hyvässä mitassa ja onnittelen itseäni, ajattelen jopa että olen maailman luokan ompelija. Virhe. Kun olen saanut kavennusmerkit valmiiksi ja aloittanut ompelemisen, ei mene kovinkaan kauaa kun vanha Yatsumaniani vai mikä lie pysähtyy. Saatanallinen söherö, alalankaa on rytyssä niin paljon että sitä riittäisi Uotilan lapsillekin joten ei muuta kuin ratkomaan ja uusi yritys. Tällä kertaa menee hyvin, hieman liiankin kevyesti ja saan todeta puntin loppuun päästyäni että nyt ei sitten ollut alalankaa ollenkaan. Tunnetila nimeltä kevyt kenttävitutus alkaa nostamaan päätään. Puolaan uuden alalangan, survon sen hemmetin kotelon paikoilleen ja strarttaan. Ensimmäiset kymmen senttiä sujuu hyvin, sitten Yamamoto päättää että nyt loppuu kapitalistin puntin ompelu ja katkaisee neulan jonka toista puoliskoa etsin yli tunnin. Uusi neula ja startti, Yatsupatsu ei suostu hievahtamaankaan ja joudun ottamaan mäkilähdön. Kone nytkähtää liikkeelle, etenee polven korkeudelle ja pysähtyy. Taas sama alalanka hässäkkä ja näyttää siltä kuin puntilla olisi varsin ryhtevä afro. Vielä kerran ratkominen, yksi neulan katkeaminen ja ihme söherö kunnes soitan tutulle ompelijalle ja tilaan häneltä punttien kaventamisen.

Nämä tällaiset ovat tuiki tavallisia tilanteita joita tulee kun unet jää vähälle, sillä lisämausteella ettei hermot pidä sillä tuosta ylläolevasta jäi pois raivokohtaukset joiden aikana kuului jopa hysteeristä kirkumista, eräiden onpeluvälineiden heittelyä ja joka lopulta päättyi siihen että keittiön nurkassa nähtiin nyyhkyttävä ihmisraunio. No ehkä hieman lapin lisää mutta joka tapauksessa hermot on kovilla kun yrittää eikä hommasta tule mitään. Ei toki ole kokonaisuudessaan unen puutetta, sillä taitojen puoli on myöskin puutteellinen mutta mitään ei opi jos ei tee, sama kuin kalkkunan kanssa. Olkoonkin että se linnun perse on syöpynyt mun verkkokalvoille ikuisiksi ajoiksi. No, keskiviikkona vien toppikset remonttiin ja saan ne jo viikon lopulla eli kaikki ok. Sittenhän alkavatkin jo helteet joten helvettiäkö minä toppahousuilla.

Haaste jonka sain Pöllöltä

 

Nyt kävi niin,että Pöllö onnistui heittämään todella jenkaisen kierrepallon ja niinpä hän sai haastettua mut silleen ovelasti. Vastaukset ovat rehellisiä, tietysti osa voisi olla pidempiäkin, mene ja tiedä. Niin ja koska tunnen blogistaniasta todella vähän porukkaa, niin sanotaan että haasteen voivat tehdä kaikki ne jotka poikkkeavat täällä ja jotka eivät ole tätä vielä tehneet.

1. Jos sinun olisi pakko osallistua johonkin tosi-tv-ohjelmaan, mihin ohjelmaan osallistuisit?

Tämä on pirun vaikea kysymys koska katson lähes ainoastaan maksullisia eli Netflixiä, HBO:ta etc. mutta sanotaanko että ehkäpä Viidakon tähdet tai mitä lie tähtösiä ne nyt oli vaikken mikään turha julkimo olekaan. Olisi kiva päästä matkustamaan ja tykkään tehdä kaikkea ikävää, esim. syödä matoja tms. Hullu kun olen. Toinen olisi ehkä Selviytyjät, minä kun tykkään rääkätä itseäni.

2. Oudoin uni, jonka olet viime aikoina nähnyt?

Ehkäpä Nan Patis, josta kirjoitin taannoin. En näe paljon unia tai siis en muista niitä mutta ne on lääkityksestä johtuen ihan helvetin outoja.

3. Kuka tuntee sinut parhaiten?

Ehkäpä hieman outoa mutta ehdottomasti mun lääkäri. On hoitanut mua vuodesta -96 lähtien joten hän tuntee mun kroppani ja on valitettavasti joutunut tutustumaan myös mun psyykkeeseen joten hän on ihminen joka tuntee mut ettenkö sanoisi täydellisesti

4. Mikä on vahvin aistisi?

Ehdottomasti tunto. Suurelta osin johtuen siitä että mulla on ollut selkä paskana jo niin kauan sekä päänsäryt muksusta lähtien joten tunto on se minkä kanssa taistelen. Myös lekurit ovat sanoneet että kun kiputiloja turrutetaan voimakkailla lääkkeillä, niin elimistöalkaa perkele luomaan lisää reseptoreita tai mitä lie hermotuksia joten me kiputilojen kanssa elävät koemme joskus pienenkin kivun voimakkaampana kuin ”terveet” ihmiset. Terveitä ihmisiä ei olekaan ja sanonta että ”kaikkeen tottuu” ei pidä paikkaansa ainakaan kiputilojen kohdalla. Kipuun ei totu koskaan.

5. Jaa joltakin matkalta jäänyt kiva muisto.

Seisoin kerran Sokoksen ovien vieressä, melkein kiinni vieressä soittavaa peruslaisryhmää joka soitti todella hyvin. Oli pan-huilut ja muut jutut, värikkäät kuteet etc.

No, Sokokselle oli tulossa joku parempiparkainen, hyvin pukeutunut vanhempi naisehenkilö ja hääp lykkäs mulle kakskymppisen kouraan saatesanoilla ”voi teitä ressukoita”. Vähän vitutti mua ei varmaan niin paljon kuin perulaisporukkaa joka mulkoili mua vihaisesti. Päätin hiihdellä paikalta pois ennen kuin saan pan-huilusta.

6. Pelkäätkö vanhenemista?

En pelkää. Päinvastoin pidän siitä että matka on kohti monttua koska uskon vahvasti että kuoleman jälkeen on elämää ainakin jossain muodossa. Toki yritän parhaani mukaan ja kiputilojen sallimissa rajoissa pitää kuntoani yllä koska en halua menettää liikuntakykyäni enkä kestä sitä että olisin avuttomassa tilassa.

7. Onko sinulla jokin bucket list eli lista asioista, jotka haluat tehdä tai saavuttaa
elämäsi aikana?

Ei varsinaisesti, toki on paikkoja jossa haluaisin käydä, mm. painottoman lennon (siis kun pääsee leijumaan koneen sisällä) haluaisin kokea. Benji-hyppyjä erilaisista paikoista koska olen hypännyt vain nosturin nokkaan kiinnitetystä häkistä sillä kun tulee pysähdys ja sä roikut pää alaspäin köydestä, niin sen ohikiitävän hetken on tilanne jossa ihminen ”venähtää” ja nikamat eivät paina hermoja joten kivut hellittävät hetkeksi aikaa. On myös muutama ihminen jotka haluaisin tavata ja nähdä kymmenkunta paikkaa. Että semmosta perussettiä.

8. Mikä on paras neuvo, jonka olet saanut elämäsi aikana?

Ihmisen tärkein matka on tulla puoleen väliin toista ihmistä vastaan. Pitää muuten helvetin hyvin paikkansa ja saa monet vaikeat tilanteet ratkeamaan kun joustaa vaikkei sitä haluaisikaan.

9. Mikä on eniten käyttämäsi emoji?

😁 Mä olen vaan niin iloinen tyyppi ja tykkään kun ihmiset laukoo hyviä juttuja.

10. Jos sinussa olisi varoituskyltti, mikä se olisi?

Netistä tuttu ”Under construction”. Minussa on niin paljon rikki ja on sen verran laitettu varaosia että tuntuu siltä kuin olisi käynnissä jatkuva remontti.

11. Onko sinua koskaan kiusattu?

Olen joutunut elämään neljän naisen hirmuvallan alla pienenä, isäni kuoli kun olin kuuden vanha ja systerit ovat minua vanhempia joten voitte vain kuvitella millaista helvettiä elämäni oli.

12. Jos poliisi pidättäisi sinut, mitä läheisesi ajattelisivat ensimmäiseksi sinun tehneen?

Minut on pidätetty sen verran usein aikoinaan että jos minut nyt pidätettäisiin, systerit todennäköisesti kohauttaisivat olkapäitään ja tuumaisivat että jahas, poika on taas kikkaillut jotain.

13. Mitä olet oppinut muutoksesta elämässä?

Sen että jokainen muutos on hyvästä, ainakin ennen pitkää koska ihmisen on pakko sopeutua uuteen tilanteeseen ja näin myös opittava uusia juttuja selvitäkseen. Kaiken kaikkiaan muutos on hieno ja hyvä asia vaikkei siitä pitäisikään.

14. Kahvi vai tee?

Ehdottomasti kahvi. Olen pienestä kersasta lähtien juonut kahvia ja nimenomaan mustana koska kahviin ei yksinkertaisesti sotketa mitään. Lisäksi intissä ollessani kahvia ei saatu kuin sunnuntaisin ja keskiviikkoisin, muina päivinä oli pakko juoda sitä armeijan paskaa litkua josta käytettiin nimitystä tee. Hyi hemmetti, päätin silloin etten enää koskaan joisi kahvia enkä muuten ole juonut.

15.Lempiaineesi koulussa? Entä inhokkisi?

Hittolainen, kemia ja fysiikka, molemmat rakkaita ja ikävin aine oli musiikki. Minulta kun paleltui sävelkorva jo kolmen vanhana niin en osaa laulaa enkä soittaa mitään, niin paljon kun haluaisinkin noita molempia.

16. Arvokkainta, mitä omistat?

Hmmm….ihmisiä ei voi omistaa vaikka ne ovatkin arvokkainta mitä ihmnen voi omistaa mutta pakko sanoa että yksi tyyppi on mulle hyvin arvokas. Mitä materiaaliin tulee, niin ehkäpä joku varaosistani, ne on hemmetin kalliita.

17. Jos deittailisit, mikä olisi sinulle deal braker (eli asia, jonka takia et voisi ryhtyä toisen kanssa parisuhteeseen)?

Luottamuksen puute. Ilman sitä ei voi aloitta mitään eikä tehdä mitään. Se on kaiken A ja O.

18. Uskotko jumalaan?

Totta helvetissä, sanokoon tiede mitä tahansa. Jumaluus on mulle ehkäpä sitä että zarahustalaisuuden mukaan jumala on meissä jokaisessa mutta uskon että sen lisäksi on jokin kaikkea ohjaava voima, nimitettäköön sitä millä nimellä tahansa.

19. Mikä tekee sinut iloiseksi?

Hyvät tyypit ja tietysti päivätä jolloin kiputilat ovat hieman helpompia. Molemmat edellä mainitut ovat lisäksi niin harvassa että niistä pitää iloita.

20. Miten pääset eroon hikasta?

Pidättämällä hengitystä. Olen opetellut pidättämään hengitystä suht pitkään joten hikan suhteen ei tule ongelmia. Hikka on yksi ärsyttävimmistä asioista jotka tiedän.

Älä Herran tähden täytä kalkkunaa!

 

Eilen tein kalkkunaa jenkkiläiseen tyyliin eli tungin sen perseestä sisään kaikkea täytettä joiden ohjetta (useampaakin) seurasin netistä. Voin kertoa ettei ole helppo homma. Sulla on läppäri auki yhdellä tasolla, kalkkuna jököttää pellillä hellan päällä ja toisella tasolla on Sarajevo – 92 eli se paikka missä nämä täytteet valmistetaan. Onneksi vieressä on tiskipöytä koska erilaista kippoa ja kappoa kertyi siihen malliin että pelkäsin niiden loppuvan kesken. Joku muijaa puhua pälättää lontoota netissä ja kertoo tietenkin amerikkalaisia mittoja käyttäen kuinka paljon mitäkin pitää laittaa, ja koska mulla ei niitä kaikkia (raaka-aineita) ole, niin koitan korvata ne kotimaisilla versioilla joita olen hankkinut huomattavan määrän. Lyhyesti siis toinen käsi linnun perseessä ja toisella näpyttelen läppäriä ja koitan kelata kohtaan ” put two teaspoon sitä ja tätä with ihmeellisiltä kuulostavia mausteita and stirr jotakin with voi saatana and then, take something ulkoavaruudesta ja jotakin and shavel all ingriidiens in to birds ass. Jep hei vaan jepulis, ei ole kuulkaa helppoa valmistaa täytteitä samaan aikaan kun muija tekee vauhdilla ”koska täytteet olisi pitänyt valmistaa etukäteen”. Vitustako minä sen tiesin, olisi sanonut heti videon alussa.

Tunnen olevani kuin seminologi joka hälytetty maatilalle pelastamaan lehmä jonka maha on kiertynyt ja operaatio pitää tehdä hanurin kautta. Ihan ensiksi olisi pitänyt käydä ostamassa

a) heti helvetin paljon isompi asunto jossa on kunnon keittiö parilla, kolmella saarekkeella ja about neljällä jääkaapilla jotka olisivat olleet täytetty erilaisilla raaka-aineilla.

b) noin kahdeksan paria seminologin kumirukkasia vai mitä lie ne nyt ovatkaan ja käydä noin 19 kokkauskurssia. Ai niin, sekä opetella lontoon kieli täydellisesti.

No, mä saan sen linnun täytettyä lopulta ja tunnen olevani todella häiriintynyt ommellessani linnun rectumia umpeen, se on jotain niin luonnotonta ettei se sovi suomalaisen miehen tajuntaan. Kuvitelkaa nyt, ”mitäs teit lauantaina?”

”No, ompelin linnun persettä kiinni jotta täytteet pysyy sisällä”

Seuraus: Enempää ei kysellä, väki poistuu ja olen kolmea ystävää vähemmän, sekä kysyjää ja hänen seurassaan ollutta kahta muuta kaiffaria. Tosi kiva juttu ja saan lempinimen ”bird lover”. Juhuu!

Eipä mitään, tipu uuniin ohjeiden mukaisesti ja seuraamaan uunin luukun kautta linnun paistumista. Havaintoja; ensinnäkin näin sen helvetin sotkan pienenevän kuin pyy maailmanlopun edellä, paiston loppuvaiheessa onnistun näkemään kuinka peppuompeleet roihahtavat tuleen ja jotain epämääräistä mössöä alkaa valumaan hanurin kautta pellille. Ei hyvä homma mutta odotan kuitenkin koko täyden ajan ennen kuin otan tipun pois uunista. Ei hyvä juttu. En tiedä millä opilla onnistuin tyrimään koko homman mutta lintuun näyttää tulleen useita halkeamia joista täytteiden nesteet ovat valuneet mäkelään ja se minkä piti olla ”moist and delicious”, on nyt aika helvetin paljon vähemmän ”moist and delicious”.

Kuvitelkaapa neljäkymmentä kiloinen sorsa joka ei pahaksi onnekseen pysty lentämään kuin kolmen metrin korkeudella painonsa takia ja sattuu olemaan sorsastusaika. No, palttiarallaa 900 sorsastajaa tulittaa tätä lintumaailman flying fortressiä oikein huolella joten tipu näyttää kiveen heitetyltä ahvenelta ja on kuivaa runsaan verihukan takia, muistuttaen lopulta vaarin vanhaa nahkarukkasta. Siltä mun kalkkunani näytti ja maistui, jouduin oikeesti teroittamaan kokkiveitseni kesken leikkaamisen ja voin kertoa että pidän veitseni todella terävinä.

Tuli aivan mieleen entiset ajat kun muijalla oli jalka kipsissä ja lupasin tehdä sille ruokaa. Päätin tehdä perunoita ja jostain kumman syystä kalakastiketta. Perunoiden kanssa ei ongelmia mutta kalakastikkeen kanssa kyllä, sillä mulla oli kokkauksen päätteeksi viisi kattilallista jotain helvetin ihme liisteriä jota ei syönyt kukaan ja tämä tarina on tosi.

Mitä siis olen oppinut? Älä täytä kalkkunaa äläkä tee kalakastiketta. Ne ovat molemmat itsestään Saatanasta.

Mikroleipää Hesekielille

 

Jos klikkasitte otsikon perusteella, niin voin sanoa että gatch ya (tai jotain sinnepäin) eli sainpas sut, siitäs sait etc. eli puhutaan klikkihoroilusta. En sano klikkihuoraamisesta koska se on halveksiva termi selkätyöntekijöistä jotka ovat yhteiskuntarakenteemme vaiettu ja väärin arvostettu pilari, tolppa, tuki tahi muu vastaava tuentaan tarkoitettu, pystysuora pötikkä. Syy miksi päädyin kirjoittamaan tämän tekstin, on se, että olen aikoinani luennoinnut Jotunheimin yliopistolla, pidin siellä neljätuntisen luennon aiheesta ”Suomalainen yhteiskunta klikkihoro-otsikoiden myllerryksessä aina agraaritalouden kehityksen alusta nykyiseen, teollistuneeseen yhteiskuntaamme saakka”.

Lienee turha mainita että alunperin alunperin 800:sta luennolle osallistuneesta puolet tappoi itsensä. Johtavan kuolinsyytutkijan mukaan syynä oli itsemurha mutta minä väitän että informaation määrä oli se joka heidät tappoi (perkele).

Minullahan on suomalaisesta yliopistosta erilaisia arvosanoja aina tohtorinhattuun asti ja jo nuorena poikana sain lukiosta melko hyvät arvosanat, kirjoitin kuusi kieltä ja yhdet posket arvosanalla cum laude hybridior excelsior cum cum ja vielä kerran cum superior laude. Hieman olin katkera tuosta arvosanasta jos näin voidaan sanoa, sillä mielestäni suoriuduin lukiosta laudetta paremmin joka myös lavona tahi lautehina tunnetaan ja nehän liittyvät suomalaiseen saunakulttuuriin. Toisin sanoen tunsin ettei minua arvostettu.

Vaan eipä mennyt arvosanojen kanssa paremmin myöhemmin Uppsalan yliopistossa, sieltä lohkesi omnium apro pro expansion cummings laude med vade med cum pro rose  ja mielestäni tuo ei heittänyt paljon ravikilpailun nopeimman ravurin palkinnosta, varsinkin kun muistetaan että olen varsin persjalkainen ihminen niin tuotakin voidaan pitää halventavana arviointina.

Kenian yliopistossa ollessani ja sieltä valmistuessani tunsin sentään jonkinlaista tyyydytystä sillä loppuarvosana oli "you just avoid big pot with hell fire"  ja huolimatta arvionnin termistöstä tai juuri siitä johtuen, minua lämmitti tuo suuresti ja tulin ensimmäisellä lennolla himppeen eli himaan joka myös kotina tunnetaan. Tai ei, nyt puhuin paskaa koska kotiini ei pääse DC-9:llä eikä muillakaan reittikoneilla mutta kotimaan kamaralle (eli persposkelle) kummiskin. Mutta se tästä koulunkäynnistäni, itkin eilen vuolaasti sillä kuuloke/mikkiyhdistelmäni tuli tiensä päähän mikäli on sinänsä outoa koska mun kämpässä ei ole mitään teitä. Ketutti kuitenkin koska hyvästä vastaavasta saa maksaa noin satasen ja jos haluaa parempaa, niin 200 – 300 ei ole oikeastaan mitään. Ärh.

Jotain hyvääkin, joudun tosin viemään sisareni tavaroita hänen uuteen asuntoonsa mutta nuorempi systeri lupasi että hääp tekee makkarasoppaa ja siinä hän on hyvä. Olen jo varannut vuosien saatossa häneltä lainaamiani tupperware kippoja ison muovikassin jotka sitten palautan, ahneena paskiaisena pieni toive että edes yhteen päätyisi makkarasoppaa kotiin vietäväksi. Minun mielestä makkarasoppa on parasta päivä valmistumisensa jälkeen, sitten kun kaikki maut ja mausteet ovat tekeytyneet kunnolla. Sama on itse tehdyn hernekeiton kanssa joka on myös erittäin hyvää, samoin kun oikein kunnon kermalla höystetty vanhan ajan kalakeitto. No se sopista tällä kertaa.

Voimmekin lopettaa vanhaan perua olevan kumbayaa mine land lord juttusen suomalaiseen, tarkemmin sanottuna raumalaiseen versioon kum vai jaa, du eller me, jonka voi käsittää kahdella tapaa;

a) kum vai jaa eli minä,ts. kumpi vai minä. Syynä se että aikoinaan rauman kieli on vahvasti ruotsalaistunutta joten jaa on sana ja tai sitten

b) kum vaijaa eli kuinka vajaa, tietenkin halventavassa merkityksessä esitetty, toisen älykkyysosamäärän tahi sen puuttumiseen viittavaa sanonta.

Mainittakoon vielä että minä pidän raumalaisista. He ovat ihan oma heimonsa.

Rakkaudella

- Apotti -

Matrix, Sim City ja rakkaus

 

Minä olen varma että me kaikki elämme jonkinlaisessa matrixissa tai sim cityn kaltaisessa pelissä jossa kaikki on ennalta määrättyä ja kaikki toistaa samaa, loppumatonta kaavaa. Toisin sanoen ihminen toistaa joka päivä samat rutiinit vaikka luulee olevansa vapaa ja mitä vapaisiin hahmoihin tulee, niin ne on pelin tai matrixin kannalta rikkinäisiä ohjelmistoja. Jopa narkkarit ja juopot vaikka ne ovat matrixin kannalta rikkinäisiä, toistavat silti samaa kaavaa; ainetta tai viinaa on saatava hinnalla millä hyvänsä ja kuvio on se että aamusta hommataan rahat ja loppupäivä ollaan pilvessä tai kännissä. Kuvitelkaapa sellainen asia että kun mennään muutamia vuosia eteenpäin (okei, sillä en muista minkä nimisen älykön vakio tms. on mutta joka toinen vuosi tietotekniikka on kehittynyt nelinkertaiseksi) ja kaiken maailman chatgpt:t ja muut syväoppineet järjestelmät ovat siinä pisteessä jossa meidän pelihahmojen osuus ei olekaan enää niin merkittävä.

Tekoäly luo omia ”hahmojaan” eli järjestelmiä jotka korvaavat ihmisen toiminnot ja hei, sitä tapahtuu jo nyt sillä automaatio on huikeaa ja siksi ihmisiä sanotaan irti massoittain. Aika pelottava ajatus on se, että sanotaanko nyt vuosikymmen eteenpäin palttiarallaa reilu seitsemän miljardia ihmistä työttöminä, jos asiaa ajatellaan siltä kantilta mitä me käsitämme sanalla työ tänä päivänä. Toisin sanoen ihminen on altavastaaja. Okei okei, sitä ennen ehtii tapahtua paljon ja periaatteessa voi olla mahdollista ettei asumiskelpoista maapalloa enää ole. Yksi hullu voi aloittaa kolmannen maailmansodan ja tämä

yksi hullu voi olla kuka tahansa, en puhu tällä kertaa meitäkin lähellä olevasta tilanteesta ja mitä sotiin tulee, niin sanotaan että seuraavat sodat käydään vedestä. Etelästä vyöryy väkeä pohjoiseen ja pohjoisen porukoiden on puolustettava maitaan ja vesiään.

Voi tosin olla että vittuuntunut luontoäiti tekee selvää meistä kaikista ja tavallaan buuttaa koko systeemin, menee ehkä miljardi vuotta (kun ajatellaan meidän ihmisten jätteiden vaikutusta ja esim. ydinsaasteiden puoliintumisaikoja etc,) niin luonto on jälleen alkutilassa eikä ihmisistä ole tietoakaan. Maapallo on toivottavasti siinä vaiheessa lähes yhtä terve kuin ennen meitä ja vaikkei olisikaan, niin ainakin paljon terveempi ilman meitä.

Jos jaksoit lukea tänne asti, niin varmaan ajattelet että nyt on kaveri kunnolla sekaisin mutta ei, minä vaan masennun meistä ihmisistä näin joulun alla. Toivon ettei tänä jouluna tehdä sitä perinteistä pakkopullaa eli viedään se hyasintti ja suklaarasia paikkaan x ja paikasta x annetaan samanlainen hyasintti ja suklaarasia, molemmat tietenkin jouluaiheisin toivotuksin. Edellä mainittu on hyvin yksinkertaistettu esimerkki mutta ymmärrätte pointin. Toivonkin että tänä jouluna mennään niiden luo josta oikeasti välitetään ja lahjojen sijaan rutistetaan kaveria oikein lujaa ja sanotaan että mä rakastan sua tai että sä olet hyvin tärkeä ihminen mulle. Se on sitä aitoa välittämistä ja jos tämä viedään oikein pitkälle, niin ajatellaan niitä joilla asiat on oikein perseellään ja sen sijaan että heitetään joulupataan muutama kymppi, niin käydään vaikkapa K- marketissa ja haetaan tälle kaverille kassillinen ruokaa. Molemmat edellä mainitut ovat sitä oikeaa välittämistä ja vaikka ensin mainittu halaaminen saattaisi tuntua ens alkuun halauksen saajasta oudolta, niin mä tiedän että muutamaa minuuttia myöhemmin sillä on todella hieno fiilis. En puhu säästämisestä vaan rakkaudesta, maailman tärkeimmästä voimasta joka hautautuu varsinkin näin jouluna kaupallisuuden alle.

Lopuksi, osan teistä tunnen ja osan tunnen sen perusteella mitä olen eri blogeja lukenut mutta mä sanon teille että mä rakastan teitä, oikeesti. Muistakaa olla tänä jouluna täynnä rakkautta ja mä sanon tämän jo nyt vaikka jouluun on aikaa, sillä ihmisen pitäisi elää niin kuin jokainen päivä olisi viimeinen.

Ps. Vaihdoin blogipohjaa joten kommenttiosio toimi mutta ei sillä ole väliä. Voi olla että jossain kohtaa toimii jos saan sen toimimaan. Näissä pohjissa (themes, templates) kun kun alkaen malli ja premium...no niihän siinä kävi että ostin premiumin joten kommentit toimii taas, Hullu mikö hullu mutta se valkoinen pohja kävi silmien päälle. Siis koko blogipohja, ei kommentiosio 😃

Rakkaudella

- Apotti -

Minizamboni ja hallujen jahtaamista

 

Eilen tuli siivouksen lomassa päivitettyä Luostaria ja lisäsin About me – sivun sekä Blogiesittely-sivun joista jälkimmäiseen jokainen voi linkata tai vihjata hyviä blogeja – luvan kanssa tietenkin, mitään ei julkaista ilman lupaa. Sähköposti on toinen vaihtoehto. Puskis lupautui koekaniiniksi joten hääp on siellä ensimmäisenä kun en tiennyt saanko hommaa toimimaan. Muuten päivä menikin villakoiralaumojen kanssa taistellessa ja pölyjen – siis erilaisilla vaakapinnoilla olevan – kanssa tapahtui semmoinen ilmiö että kun olin pyyhkinyt vaikkapa stereotason päältä, niin hetken kuluttua se oli lähes yhtä harmaa vaikka käytin kosteaa rättiä joten pölyn ei periaatteessa pitänyt leijailla mihinkään.

Siksipä aloinkin pohtimaan omaa ikääni ja sitä, että olenko minä jo niin vanha että pölyän? Ei suinkaan mahdotonta, parta on jo lähes kokonaan harmaa ja mitä enemmän ikää tulee, niin sen karkeammaksi se käy. Olen varma että jonain aamuna parta on vaihtunut suorastaan saatanalliseksi risukoksi ja mun pitää ostaa jonkinlainen pienoisraivaussaha, ehkäpä One Blade – tuotteista löytyy apu ja saattaa tosissaan löytyä jos niille vinkkaa tästä ikäloppujen ongelmasta. Siinäpä olisi loistava tilaisuus laajentaa valikoimaa: ensin siis käytettäisiin pienoisraivaussahaa, sitten minikokoista oksasilppuria ja parranajon jälkeiseen ihonhoitoon jonkinlaista pienoiszambonia, tiedättehän sen himmelin millä jäädytetään erätaukojen välillä? Tässä tapauksessa sähkö-tai mieluummin akkukäyttöinen pienoiszamboni levittäisi jos jonkinlaista lotionia tai geeliä, molemmat luonnollisesti hajustettuja. 

Todellisuudessa zambonin levittämä tatina olisi kenenkäs muun kuin Kekkilän supervahvaa lannoitetta joka saisi parran och nenäkarvat kasvamaan siinä määrin että kuukausi ilman nenäkarvojen ajelua, niin voisi myydä ruotsin ihmelapsi Armand Duplantikselle harjoitusseipäitä joilla tietenkin syntyisi uusi maailmanennätys; seitsemän viisikymmentäkahdeksan. Saattaisi olla kohun paikka ja mikäli mun nenäkarvat joutuisivat tarkempaan Kansainvälisen seiväshyppyorganisaation tutkimuslautakunnan syyniin, niin joko mun ajelemattomien nenäkarvojen hinta pomppaisi pilviin tai minä saisin syytteen Olympia-aatteen herjaamisesta. Ei hyvä homma ollenkaan. No mitä helvettiä, minä piileskelisin partarisukosta muodostamani barrikaadin takana ja vittuilisin sieltä, tulkaa hakemaan mikäli selvitätte helvetin esikartanoitakin pahemman koettelemuksen.

Tänään näin taas näkyjä, viime yö meni oikeastaan täysin ilman unta eikä edellinen yö ollut paljoakaan parempi. Eniveis, olin menossa aamukuselta keittiöön kun pysähdyin eteisessä ja katsahdin olohuoneeseen johtavaan oviaukkoon. Aivan oikein, toiseen pieleen nojaili…...mitä ne nyt ovat, kasvurajoitteinen heppeli jolla oli yllään jonkinlainen onesuit ja päässä heti helvetillinen karvareuhka. Uskokaa tai älkää mutta nämä kokemukset ovat karmivia, sillä sä tunnet ja tiedostat ”oikean ympäristön” (kaupungin ja kerrostalon melut, ikkunasta näkyvät jutut, tv:n ääni + kuva etc.) mutta kun siihen lisätään tälläinen kääpä, niin se pistää laturin koville. Sitä miettii että pitäiskö sille puhua, heittää sitä jollain vai olla välittämättä. Viime mainittu on itsepetosta, niin kauan kuin joku stanan hallusinaatio hiihtelee sun kämpässä, niin sillehän ei käännetä selkää.

Pahinta halluissa on se ettei ne puhu, ne vaan tuijottaa ja seisoo hiljaa paikallaan. On yhden käden sormissa laskettavissa ne kerrat kun hallut ovat liikkuneet ja se on sellaista että se saa ryppynarun sykkimään ja kaljun poimuille, mulla kun ei voi hiukset nousta pystyyn. Paria hallua olen jahdannut pitkävartisen harjan kanssa, se on sellainen Viledan kankeille ja muutenkin rajoitteisille tarkoitettu siivousväline, en muista mistä sen olen saanut. Joka tapauksessa, kerrankin lähdin jahtaamaan hallua ja se perkele olikin liukas kaveri. Juostiin ympäri torppaa ja harjalla mätkimisestä aiheutui se, että reititin lensi kaiuttimen päältä lattialle, onneksi ei mennyt hajalle ja kahvikuppi kärsi todella pahoin, sekin onneksi tyhjä mikäli puoli kuppia lasketaan tyhjäksi. Osuin siihen hemmetin hallusinaatioäpärään parikin kertaa mikä on todella kylmäävää, sä tunnet kuinka harja tömähtää sen kylkeen/päähän eikä mihinkään seinään tai lattiaan, eikä iskuilla tunnu olevan mitään vaikutusta ja vielä se, että yleensä nämä epelit jäävät seisomaan todella lähelle, ikään kuin tuomitsevalla tavalla.

Okei, puhuin vähän liikaakin ja varmasti enemmän kuin piti, toivottavasti ymmärrätte. Sen vaan sanon että kun tarpeeksi monta vuorokautta menee todella vähillä unilla tai puhtaalla valvomisella, niin pääkoppa alkaa suoltamaan omituisia näkyjä. Vähän niin delirium tremens mutta ilman viinaa. Toivon ettei kenekään teidän kohdalle satu mitään vastaavaa ja muistakaa olla kiltisti, joulu lähestyy ja tontut sekä muut törpöt ovat liikkeellä.

Projekti mättää ja juhlia on tulossa

 

Ärh, elämä ei mene aina suunnitellusti ja kun asioissa on osatekijöitä joihin ei itse pysty vaikuttamaan, niin asiat mutkistuvat entisestään. Näin kävi nytkin meneillään olevan projektin parissa joka olisi ollut valmis eilen, mutta viime hetkellä asiat menivät niin sanotusti perseelleen ja projekti saadaan loppuun vasta kuun vaihteessa ellei ihmeitä tapahdu. Hieman haastavaa on ollut sillä luontoäiti on puhallellut todella kylmästi ja lähes joka päivä ollaan saatu nauttia joko tuulen mukana viilettävistä lumihiutaleista tai heidän siskoistaan jotka myös räntänä ja vesisateena tunnetaan. Brrhhh!

Illalla kun on tullut kotiin seitsemän ja yhdeksän väliin, niin eipä siinä ole jaksanut kuin käydä suihkussa ja syödä jonka jälkeen onkin saanut laittaa luut laatikkoon koska aamulla on lähtö heti kuuden jälkeen.

Luostarissa sen sijaan munkit ovat ryhdistäytyneet, halloween – tunnelmaa joka puolella ja niin paljon että mikäli joku vieras astuu ovista sisään, hän todennäköisesti luulee tulleensa saatananpalvojien päämajaan. Jouluunkin aletaan valmistautumaan, isä Mihail on kiertänyt lähimetsiä noviisi Jokelan kanssa (kyllä, meillä on täällä pari suomalaistakin!) ja etsinyt sopivaa kuusta. Eilen hän ilmoitti löytäneensä upean, kaksitoista metrisen jötikän joka kaadetaan sitten n. neljä päivää ennen aattoa ja roudataan sisään koristeltavaksi. Lisäksi meillä on haussa lehti-ilmoituksen avulla...en sano ylipainoinen, vaan selkeästi havaittava joulupukki koska meidän mielestä joulupukin pitää olla sellainen kunnon vanhan aja pukki, iso ukonrahja. Tärkeää on myös se ettei pukkia tunnista. Vuosisatoja meillä on ollut pukki oman väen joukosta mutta niin hyvää naamiointia ei olekaan etteikö näitä kutaleita tunnistaisi ja siihen kyllästyttiin ja nyt olemme sitten viimeiset viisikymmentä vuotta hommanneet pukin ulkopuolelta.

Muutaman kerran pukki on tullut tonttutyttöjen kanssa ja se ei ole hyvä juttu. Munkit hymyilevät koko ajan korostetusti ja se on kuulkaa hirvittävää katsottavaa kun yli satakaksikymmentä vuotiaat, kuivan kälväkät ja jopa osittain naavaa kasvavat ukonrahjat yrittävät vääntää hymyä. Tarkoitan että täällä luostarissahan ollaan koko ajan ns. naama peruslukemilla joten hymyyn vaadittavat kasvojen lihakset ovat surkastuneet ja kun kasvoihin on pitkän iän mukana tullut muutama sata ryppyä, niin hymyt ovat jotain baanani muotoon väännetyn, rypistetyn paperisäkin ja pahasti kuivuneen avohaavan väliltä. Niin, ja jos pukki on tehnyt sen virheen että hän on pyytänyt munkkeja laulamaan tonttutyttöjen kanssa jonkin joululaulun, on kyseinen rallatus sopinut suoraan vielä julkaisemattoman Evil Dead Rises 2:sen soundtraciksi. Vittu mitä ujellusta, kuin tuhat kidutettua sielua kirkuisi ja se on ihme asia sikäli että he kyllä hoilaavat näitä meidän normaaleja, latinalaisia kirkkoveisuita oikein kauniisti. Ehkä heille ei sovi maalliset hoilotukset.

Tämä näin pikaisesti, tänään on allekirjoittaneella vapaapäivä ja se kuluu pyykinpesun ja siivouksen merkeissä. Tässä on taas viikko vierähtänyt ilman kyseisiä toimenpiteitä (no tiskit on kyllä tullut hoidettua) ja pöly on päässyt kasvamaan häiritsevälle tasolle mikä tarkoittaa sitä että silmäni ovat havainneet jokusen pölyvillakoiran und harmaita kerroksia vaakapinnoilla. Lisäksi täytyy ajella pää, kalju kun on kätevä ja helppohoitoinen hiustyyli. Ehkä pitäisi käydä kaupassakin tai tilata survival – muonia jotka ovat kuulkaas suht edullinen tapa ainakin tällaiselle toistaitoiselle kokille. Ei muuta kuin pussillinen hyvää juttua kiehuvaan veteen ja kunnon ruoka on valmis eikä säilyvyyden kanssa tule ongelmia. Meinaan raaka-aineiden kanssa sillä muonapussit ovat siitä hyviä ettei best före – päivä tule heti vastaan. Vielä kun safka syödään kertakäyttöastioita käyttäen, jää varsinaiset kokkailuun ja tiskaamiseen käytettävä aika minimaaliseksi. Suosittelen.

Kaikille oikein hyvää viikkoa ja muistakaa olla ihmisiksi, te kun olette sellaista idearikasta väkeä, niin koskaan ei tiedä mitä päähänne juolahtaa.

Ps. Lisäsin uuden About me - sivun jossa ei nyt mitään ihmeempää mutta toivoittavasti tänne luostariin eksyneet ymmärtävät ettei meikäläinen ajele ihan täysillä.
Pss. Koska blogger ei antanut minun tehdä uuteen sivuun upotusta esiteltävästä blogista, niin minäpä lisäsin omiin sivuihini joten nyt esiteltävä on Puskiksen Rutinoita - blogi!
Vielä minä saatana bloggerille näytän ja saan upotettua postauksen kuin postauksen omalle sivulleen. Mainittakoon että kaikki tapahtuu luvan perusteella, en ala laittamaan kenenkään blogia ilman lupaa ja jos tiedätte oman bloginne lisäksi muita hyviä blogeja, niin ilmoitelkaa ja muistatkaa seurata etusivua, esiteltävä blogi löytyy äärimmäisenä oikealta.

Rakkaudella

- Apotti -

Lyhyt tilannekatsaus

 

Vihdoinkin täällä!

Kävi nimittäin niin, että vanha läppärini sanoi sopimuksen irti ja koska nyt on meneillään yksi projekti, niin en ole oikein ehtinyt ostoksille ennen kuin eilen jolloin hommasin uuden HP:n W11 käyttöjärjestelmällä ja jota pääsen vasta nyt testaamaan. Hyvin tuntuu toimivan ja toivottavasti kestää taas jokusen vuoden. Meneillään on siis nyt tämä projekti joka kestää maanantaihin ja voin kertoa että on ollut todella kylmiä kelejä, vaikka pakkasta ei ole kuin aste tai kaksi, niin helvetinmoinen tuuli varmistaa jäätymisen sielua myöten. Ei mukavaa ollenkaan. Unien vähyys on pirunmoinen riesa eikä siihen auta mitkään maailman unilääkkeet eikä tilannetta paranna se, että kun pääset illalla kotiin, niin käyt kuumassa suihkussa, syöt ja urvahdat sohvalle pariksi tunniksi tai jopa kolmeksi jos oikein huonosti käy. Se tietää yhdessä kiputilojen kanssa sitä ettei yöllä todellakaan tartte nukkua.

Mutta se noista maallisista ongelmista. Luostarissa elämä jatkuu ennallaan, tietysti menossa on suuret valmistelut kuolleiden päivää varten, olkoonkin että sitä vietetään täällä meillä kuluvan kuukauden lopulla vaikka muistaakseni ko. päivä/yö on 1.-2. marraskuuta. Siis tämä meksikolaisversio, korjatkaa jos olen väärässä. Tästä päästäänkin siihen että joulu on kuulkaas ihan kohta. Joulunpyhien aikaan erakoitumiseni on entistäkin eristäytyneisempää sillä aloitan joulun about 20. päivän tienoilla jolloin pistän molemmat puhelimeni kiinni ja avaan ne vasta toinen tammikuuta. Okei, moni pitää moista touhua pimeenä mutta minä todella pidän kun saan olla täysin rauhassa. Systerit, joilla on omia, täysikasvuisia lapsiaan, viettävät joulua tahoillaan ja koska me emme muutenkaan pidä juuri yhteyttä, niin riittää kun toivottelen heille joulut ennen täydellistä hiljaisuutta. He ovat tottuneet monen vuoden kokemuksella tähän ja hyväksyneet tämän käytännön.

Talvirenkaatkin tuli laitettua alle, näillä selkosilla on tullut melkein joka päivä hieman lunta joka on kuitenkin ollut kevyttä pakkaslunta joka on päivän aikana sulanut pois. Mustaa jäätä sen sijaan on paljon, ja niinpä onnistuin saamaan pakuni poikkiluistoon yksi aamu kun ajelin töihin. Vesistön ylittävän sillan jälkeen alkaa pieni nousu ja vaikka ajelin tasaista vauhtia, niin yhtä äkkiä auto vaan heilahti poikittain ja se kyllä säväyttää. Onneksi ketään ei tullut vastaan, olkoonkin että pysyin omalla kaistalla mutta tuollaiset jutut väistämättä vaikuttavat vastaantulijoihin jotka saattavat tehdä äkkinäisiä liikkeitä ja sitten sitä ollaankin pulassa. Toivottavasti tuo jäi talven ainoaksi luisteluksi koska musta jää on siitä pirullista että siinä kuljettaja muuttuu täysin matkustajaksi eli oikeastaan mitään ei tehtävissä mikäli vauhtia sattuu olemaan kohtalaisesti. Siksipä toivotan teille kaikille turvallisia kilometrejä.

Tässä tämä lyhyt katsaus, kirjoittelen paremmin jahkas saan munkit ja muut järjestykseen täällä luostarissa.

Nan Patis

 

Psyyke, joka oli yllättäen saanut kehon, huomasi olevansa järjettömän kokoisessa sokkelossa jossa lyhyen tarkastelun jälkeen tuntui kuitenkin olevan järkeä. Sokkelon pituussuunnassa kulki valtavia väyliä joista muut käyttivät nimeä avenue ja niitä leikkasivat poikittaiset, kapeammat väylät (streets). Paikka oli outo, kaikilla näytti olevan kiire jonnekin ja se tuntui johtuvan äänistä jotka kuuluivat joka puolella olevista, seiniin upotetuista kaiuttimista. Psyyke ei ymmärtänyt kieltä mutta sillä ei tuntunut olevan väliä, sillä se eteni täysin luontevasti – ikään kuin ennalta määrätyn suunnitelman mukaisesti.

Jos sokkelo oli omituinen, niin sitä oli myös sen asukkaat tai paremminkin piruparat jotka sinne olivat joutuneet. Itse sokkelo tuntui olevan natsien komennossa mutta natsit eivät olleet natseja, vaan venäläisten ja amerikkalaisten hybridejä. Asukkaat taasen olivat sekoitus monesta eri kansallisuudesta jotka puhuessaan käyttivät omaa kieltään joka jostain kumman syystä kääntyi automaattisesti psyyken omalle kielelle. Oli poliitikkoja menneiltä vuosilta, pankkiireja, tavan tallaajia ja viimeisenä mutta ei vähäisimpänä – unet tai niin ainakin psyyke niitä nimitti sillä psyyke ei ollut nähnyt mitään kauniimpaa eikä näin ollen uskonut että jotain niin kaunista voisi olla elävien maailmassa.

Psyyke sopeutui sokkelon elämään melko nopeasti, tosin kuolema oli pari kertaa lähellä koska osa poikittaisväylistä päättyi oveen jonka takana ei ollut mitään, oli vain satojen metrien pudotus tyhjyyteen. Sokkelossa asukkaat kävivät jatkuvasti vaihtokauppaa sillä muuta valuuttaa heillä ei ollut amfetamiinin kaltaisen aineen lisäksi. Tämä valkoinen aine jota gelbariksi kutsuttiin, oli kovinta mahdollista ja se jolla oli sitä eniten, oli tallaajien ylintä kastia jos näin voidaan sanoa. Se kuitenkin avasi ovia paikkoihin jonne tallaajilla ei muuten ollut asiaa ja gelbarin haltija pääsi tapaamaan ihmisiä joita ei muuten ollut mahdollista tavata. Siksipä psyyke oli päättänyt hankkia tätä huumaavaa ainetta mahdollisimman paljon. Syynä tähän oli se, että psyyke oli nähnyt muutaman kerran vilaukselta Maailman kauneimman unen joka oli jopa unien asteikolla jotain uskomatonta. Toisin sanoen psyyke oli rakastunut tähän saavuttamattomaan, maailman kauneimpaan uneen.

Psyyke oli onnistunut hankkimaan neljä pilleriä gelbaria joka oli todella paljon, yleensä tallaajilla ei ollut kuin muutama mikrogramma hallussaan, hyvä jos sitäkään ja siksipä psyyke oli varsin äveriäs. Gelbaria myytiin pillereinä jotka olivat melko isoja, noin 15 milliä halkaisiltaan ja ne joko maksoivat palveluksia tai sitten rahaa joista jälkimmäistä psyyke ei ollut koskaan nähnyt. Neljän pillerin ansiosta psyyke oli päässyt poliitikkojen pöytään, paikalla olivat kaikki 90-luvun lamassa kaatuneiden pankkien johtajat, suurin osa nykyisistä ja entisistä puoluejohtajista ja olipa paikalla muutama kotimainen artistikin mitä psyyke ihmetteli sillä he olivat perseestä. Ehkäpä loukkaava nimitys mutta paikalla ei ollut yhtään oikeata artistia, vaan näitä jotka olivat päässeet vanhojen kääpien avustuksella parrasvaloihin ja joiden sanoitukset saivat psyyken oksentamaan sekä kärsimään helvetillisestä ihottumasta. Psyyke ei kuitenkaan antanut tämän häiritä, sillä hän oli päättänyt etsiä käsiinsä näkemänsä unen ja se oli mahdollista vain näiden poliitikkojen, pankkiirien ja turhien artistien avulla.

Siksipä psyyke ottti taskustaan kaikki neljä pilleriä ja kuuli kuinka isossa ravintolassa, joka oli itseasiassa vanha rautatieaseman odotusaula, kuului kohahdus ja psyyke tunsi kuinka kaikkien katseet olivat nauliintuneet häneen. Hieman ylimielisesti hän heitti neljä nappia lähimpiin, vaikuttajien pöytiin ja ja hymyili leveästi, olihan hän kaikkien ystävä (tai niin antoi ymmärtää). Ei kulunut kovinkaan pitkää aikaa kun entinen osuuspankkien keskusosakepankin pääjohtaja tuli psyyken luokse ja kertoi että psyyken etsimä uni oli tasolla seitsemän, läntisen avenuen ja 193:nnen streetin kulmauksessa. Hetken aikaa psyyke ihmetteli että mistä vitusta OKO:n entinen päällikkö tiesi hänen etsivän kauneinta unta mutta hei, sokkelossa tuntui olevan kaikki mahdollista. Psyyke kiitti tiedosta ja lähti välittömästi kohti tasoa seitsemän.

Tasolla seitsemän psyyke huomasi joutuneensa kusetuksen uhriksi, kauneimmasta unesta ei näkynyt jälkeäkään, vaan kyseessä oli jenkkien vallankumous jossa Pedro Pascal´in (mm. Prospect) näköiset miehet hymyilivät leveästi ja jakelivat gelbaria. Omituinen vallankumous, jenkit halusivat kapitalismin kuolevan ja siinä missä vallankumouslaiset menivät eteenpäin pitkin valtaväyliä, niin Pascalit tulivat vastaan käsi ojossa. Psyyke alkoi vaipua epätoivoon ja se tunsi vihan nousevan sisällään mutta sitten tapahtui jotain odottamatonta.

Yksi Pascaleista pysäytti psyyken ja sanoi että maailman kaunein uni olisi seuraavan oven takana. Psyyke mutisi jotain kiitokseksi, riensi seuraavalle ovelle ja riuhtaisi sen auki. Maailman kaunein uni oli huoneen toisella puolella ja kääntyi kohti psyykettä sanoen: ”sulla vähän kesti mutta parempi näin”. Psyyke kietoi kätensä maailman kauneimman unen ympärille ja juuri kun psyyke oli aikeissa suudella tätä, psyyke heräsi ja huomasi tuijottavansa pimeyttä. Kellon digitaalinäyttö näytti kellon olevan 23.55. Psyyke tajusi mokanneensa pahasti. Se oli nukkunut loppuillasta kolme tuntia kunnes selkäkivut olivat herättäneet sen. Psyyke tajusi että edessä tulisi olemaan jälleen yksi valvottu yö.

Johan oli avioero!

 

Kuulin eilen jutun jota en ensi alkuun ollut uskoa todeksi. Eräs harvoista lähimmistä soitti (kuulemma oikein luvan kanssa, ei siis mitään juoruilua) eilen illalla ja kertoi että hänellä oli käynyt vieraita päivällä. Kyseessä oli meidän molempien tuntema pariskunta, ovat olleet yhdessä about 20 vuotta ja heillä on kaksi täysikasvuista, jo kotoa pois muuttanutta lasta. Iltapäivästä olivat tulleet, keskivahvassa nousuhumalassa (selvästi päihtyneitä mutta artikulointi selvää, ei horjahtelua) kuulemma tärkeälle ilmoitusasialle. Ystäväni oli kehottanut heitä kaikki istumaan, myös kolmatta henkilöä joka oli eräs tutuistamme ja toimi tällä kertaa kuskina.

Avioparin mies on ollut vajaa viisi vuotta ulkomailla töissä, tarkemmin sanottuna Saksassa mutta oli nyt tullut siihen päätökseen että työt saavat riittää. Asia jonka hän oli ilmoittanut vaimolleen jo edellisenä iltana. Sitten tapahtui jotain uskomatonta. Ystäväni kysyi mieheltä lopettamisen syytä, oliko hän yksinkertaisesti kyllästynyt vai mitä? Tähän mies vastasi pudottamalla todellisen pommin;

”Ei kun vaimo pettää, on pettänyt jo ainakin puoli vuotta”

Voitte kuvitella minkälaiset ”ooh, jumaliste” ym. huudahdukset täyttivät ilman, myös vaimon sillä hän kuuli asiasta ensimmäistä kertaa jos näin voi sanoa mutta siinä samassa mies laittoi sekä vaimolleen että muille läsnäolijoille riistakameran taltiomia kuvia heidän pihastaan.

Kuvissa näkyy selvästi miten vihreä bemari saapuu pihaan (useita, eri aikoina otettuja kuvia) ja vaimo juoksee tätä muukalaista vastaan varsin hellissä merkeissä jonka jälkeen he menevät sisälle. Vierailut ovat kuvien mukaan kestäneet lyhimmillään kolmesta tunnista aina puoleentoista vuorokauteen, joten kyseessä tuskin on mikään ystävän vierailuun verrattava tapahtuma.

Tästä kohu paljastuksesta seurasi tietenkin huutoa, itkua ja hammastenkiristelyä jossa kumpikin osapuoli haukkui toisiaan ja nimitteli mitä lapsellisimmilla nimillä. Aina aika ajoin ystäväni joutui puuttumaan tappeluun sillä melutasot nousevat herkästi tällaisissa tapauksissa eikä ystäväni voi sietää minkäänlaista huutamista kotonaan.

Mutta ei tässä vielä kaikki, ei todellakaan! Avioparin taistelun ollessa kuumimmillaan, mies erehtyi huutamaan vaimolleen että ”haluatko sä että mä olen tollainen luuseri kuin toi Arska?”

Tällä mies tarkoitti kuskina toiminutta tuttavaamme jolloin ilmeisen vittuuntuneena Arska oli ilmoittanut että ”haista sinä pitkä paska senkin pukki, sullahan on Saksassa muija ja mukula!”

Vajaat viisi sekuntia täydellistä hiljaisuutta, sitten vaimo hyökkäsi miehensä kimppuun voimalla joka vastaa palttiarallaa F5 – luokan hurrikaania ja ystävälleni tuli kiire erottamaan pari toisistaan. Kuljettajana toiminut ei tehnyt elettäkään, päinvastoin hän näytti nauttivan tilanteesta. Tilanne jatkui siten että kuski lähti hyvin pian, eroamassa ollut pariskunta jäi tappelemaan mutta koska tilanne äityi joka kerta hirveäksi hulabalooksi, päätti ystäväni että heidän on korkea aika poistua ja niin he tekivätkin, kumpikin omalla taksillaan.

Jos joku ihmettelee tuota alun ”soitti oikein luvan kanssa” – juttua, niin muistettakoon että tämä on hyvin tiivistetty versio tapahtumista joten alussa ennen paljastuksia pariskunta oli sanonut ystävälleni että hän voi kertoa minulle tämän uutisen. Olisivat kuulemma tulleet tänne kertomaan itse mutta minä kun en siedä känniläisiä vieraita, niin olivat sitten menneet tälle ystävälle.

Joka tapauksessa täytyy ihmetellä mihin tämä maailma on menossa? Eivätkö aikuiset ihmiset enää kykene keskustelemaan keskenään ja kertomaan että nyt on rakkaus hiipunut ja on parempi jos me eroamme? Mitä ketun järkeä on pettää ja valehdella koska kaikki tulee kuitenkin ennemmin tai myöhemmin ilmi. Surettaa heidän puolestaan, ovat hyviä ystäviä mutta sanottakoon että yllätyin helvetisti koska en olisi ihan heti uskonut heidän pettävän toisiaan. No, siinä näkee että vaikka on vuosia tuntenut ihmisen, niin vähänpä hänestä tietää. Hieman kurja tunne tällä hetkellä, joudun kohtaamaan molemmat erikseen koska minun täytyy. Ei ystäviä hylätä vaikka mitä tapahtuisi ja toivon ettei kummankaan elämä lähde pimeälle puolelle. Samalla tunnen kuitenkin pienoista raivoa koska asian olisi todellakin voinut hoitaa toisin.

Simaviini ja vähän muutakin joulusta

 

Luostarissa pidettiin tänään ylimääräinen kokous, syynä lähestyvä Halloween josta jo kirjoitinkin sekä vanhojen munkkien suosima The Joulu. Nuoremmat munkit haluavat bilettää sikäli mikäli luostarillisia menoja voi sanoa bilettämiseksi, (olkoonkin että halloweenina käyttäytymistä katsotaan vähän sormien läpi) kun taas vanhemmat parrat pitävät hiljaisuudesta, massiivisista syömingeistä ja muutaman, hillityn munatotin ottamisesta. Eniveis, vanhimmat olisivat halunneet alkaa koristelemaan luostaria joulua varten vaikkei täällä ole vielä edes yhtään halloweeniin liittyvää koristetta. Tästä seurasi sitten iso joukkotappelu ulommalla sisäpihalla ja tarvittiin jopa luostarin omia turvallisuusjoukkoja, ei niinkään pelastamaan vanhimpia, vaan nuorimpia sillä vanhat munkit osaavat lyödä jaa vähän lujaa. Siitä on jopa faktatietoa muinaisilta ajoilta sillä historiankirjat kertovat johanniittojen munkkiveljeskunnan synnystä ja nimestä näin; kohtasipa eräänä päivänä kaksi munkkijoukkoa toisensa metsässä, puron yli vievällä kapealla sillalla. Toiset heistä oli benektiinimunkkeja mutta keitä olivatkaan nämä toiset jotka eivät suostuneet väistämään?

Alkoi hurja taistelu jossa benektiiniläismunkit ottivat huolella pataan jolloin eräs heistä huudahti häntä lyöneelle munkille; ”johan niittaat!” ja kas, näin johanniitojen veljeskunta oli saanut nimensä. Että semmosta.

Joulu on kyllä meillä tärkeä juhla ja koska täällä on monia kansallisuuksia, on myös joulun ajan ruokapöydät varsin ruhtinaalliset ja jokainen kansallisuus tuo omat lisänsä ; saksalaiset tuovat gluhweinia ja makkaroita, ranskalaiset hanhea , hanhenmaksaa ja kastanjoita. Britit tuovat paistettuja perunoita, erilaisia kastikkeita ja ruusukaalia. Jenkit taasen tuovat kalkkunaa ja kurpitsajuttuja ja italialaiset tuovat meren eläviä ekä erilaisia pastoja joten kun ajatellaan että kaiken lisäksi on perussafkat eli kinkut, salaatit, perunat ja erilaiset laatikot, niin syötävää on vallan helvetisti. Toki siihen on varauduttukin, joulun aikaan keittiö on toiminnassa 24 h vuorokaudessa ja munkit painavat kahdeksan tunnin vuoroja. Lisäksi on tarjoilijat erikseen sekä juomalaskijat koska raskaat eväät täytyy huuhdella kurkusta alas niihin sopivilla juomilla.

Mitenkään brassailematta voin kertoa että luostarin joulupöytä on pinta-alaltaan 4000 neliömetriä ja tästä massiivisesta koosta johtuen se on hevosenkengän muotoinen. Itse joulupöydän ulkopuolella on isompi ”hevosenkenkä”, toisin sanoen lattialaatoitukseen tehty puolipyöreä alue jossa tarjoilijat seisovat. Niinpä syöjien ei tarvitse nousta pöydästä santsikierrokselle, vaan he voivat helposti vinkata tilauksen kyypparille joka tuo sen suoraan ylensyöneen munkin nenän alle.

Muistetaan myös että muinaiset viikingit viettivät joulua, kyseinen sanahan on muinaisgermaanin jul, joka tarkoittaa talvipäivänseisauksen juhlaa. Okei, viikingit joivat melko perkeleesti, suorastaan kohtuuttomasti mutta jotain hyvää he ovat jättäneet jälkipolville sillä minulla on ilo esitellä teille simaviinin ohje, löysin tämän luostarin kirjastosata ja tästä vallattomasta joulujuomasta pitäisi tulla 5 – 7 % tavaraa joten melko miedosta tuotteesta on kyse. Eikä valmistuskaan vie aikaa ihan älyttömästi.

Simaviini:

5 litraa vettä
500g sokeria + 400g fariinisokeria
sitruuna täysmehua muutama loraus
puristetun sitruunan mehut
sitruunan kuorta muutama viipale
halutessa rusinoita
3-4 ruokalusikallista tuorehiivaa (= noin puoli paketillista tuorehiivaa eli 30g)

Sokerit sekoitetaan kahteen litraan lämmintä/kuumaa vettä ja yhdistetään muuhun veteen. Hiiva sekoitetaan pieneen määrään 20-25 asteista vettä ja lisätään joukkoon. Käymislämpötila 20-25. Hiivaa ei saa laittaa liian kuumaan veteen, koska se kuolee kuumassa, järkevintä laittaa se 20-25 asteiseen veteen. Annetaan käydä hapettomissa olosuhteissa noin 3vrk. Käymisastia voi olla lähdevesipönikkä tai käytä mikä parhaiten sopii sinulle. Oleellista on, että olosuhteet ovat hapettomat. Teknisesti "paras" on käymisastia + vesilukko, toinen vaihtoehto esim. lähdevesipönikkä jonka korkki on hyvin löyhästi kiinni (jotta hiilidioksidi pääsee pois) tai elmukelmulla tiivistetty. 3vrk käymisen jälkeen juomasi on noin 5-7% vahvuista, tämä on nyt testattu monen käyttäjän toimesta.

Kannattaa tehdä heti jokunen kymmenen litraa jotta tätä maukasta soppaa riittää vielä loppiaisenakin, sillä minä tiedän että te olette kohtuullisia, toisin kuin suuurin osa kansasta joka tarvitsee virkavallan lujaa kättä mikä on perin valitettavaa. Kun eikös nytkin joulu osu silleen että (korjatkaa jos olen väärässä) maanantai ja tiistai on vapaata kaikille jotka eivät toimi erityisammateissa? Se ei ole hyvä juttu. Pitkät vapaat kun tekevät ihmiset hulluiksi, se on niin moneen kertaan nähty niin jouluna, pääsiäisenä juhannuksena och kesälomien aikaan. En minä muuten mutta sääliksi käy heikompia ja kaikki lapsia, sillä he ovat niitä jotka kärsivät. Toivotaan että tänä vuonna menee paremmin,

Alakerran ison salin puolelta kuuluu taas jotain metakkaa joten lienee parasta että mä lähden katsomaan mikä siellä mättää. Kaikille teille haluan toivottaa mahdollisimman leppoisaa viikonloppua, itselläni se menee menekkilaskennan parissa, aloitin jo eilen illalla ja jatkoin yöllä + nyt sitten vielä viikonloppu – ainakin huominen – mutta se on niitä juttuja jotka vaan pitää tehdä.

Elämäni noloimpia hetkiä

 

Alla on listaus noloimmista tilanteistani mitä olen elämäni aikana tehnyt. Tietysti maailmankaikkeus antaa anteeksi ja varmasti pahimmat ovat olleet niin hirvittäviä mokia että olen ne armeliaasti unohtanut tai psyyke on yksinkertaisesti blokannut ne.

Aloitetaan, lähdetään kronologisesti elämäni alkuvaiheesta kohti tätä elämän taitekohtaa:

1. Olin ehkä viiden tai kuuden vanha kun olimme äitini kanssa Stokmannilla, äitini oli ostamassa jotain vaatteita ja minä olin saanut ohjeet pysyä maisemissa. Jossain vaiheessa lähdin kuitenkin hiihtelemään pitkin vaateosastoa, ties mitä mielessäni liikkui mutta koska sitä on kersana kärsimätön, kyllästyin pian ja päätin mennä hoputtamaan äitiäni. Näin hänet keskustelemassa myyjän kanssa, juoksin hänen taakse ja löi niin paljon kuin jaksoin häntä suoraan ahteriin. Äitini kääntyi, olkoonkin että paljastui täysin ventovieraaksi naiseksi. Shit.

- heikko puolustus: mutsi oli saman mittainen ja tällä naisella oli täysin samanlainen hame (ainakin minun mielestäni).

2. Kirjotin kolmannen luokan opettajalle rakkauskirjeen koska hän oli kauneinta mitä olin koskaan nähnyt vaikka kolmannella luokalla tytöt olivat ihan tyhmiä, tämä ”tytöt ovat tyhmiä”-vaihe jatkui jonnekin kuudennelle luokalle. No, sitten tämä kaunis mutta ilmeisen julma nainen päätti lukea rakkauskirjeeni koko luokalle ja kuulin siitä seuraavat kaksi vuotta.

- seuraus: älä koskaan paljasta syvimpiä tunteitasi täysin ventovieraalle naiselle

3. Ollessani ensimmäisessä avioliitossani, olimme olleet silloisen vaimoni kanssa viihteellä kun hän seuraavana aamuna ilmoitti haluavansa seksiä. Kerroin etten krapulastani johtuen kykene mutta tämä hullu ei antanut periksi joten näin tapahtuikin – ainakin alkuun. Hän nimittäin piti...hmmm...koiratouhuista eli doggystylestä ja koska ihminen on ihminen, oksensin lahjakkaasti hänen selkäänsä.

- heikko puolustus/seuraus: ainakin ilmoitin hänelle huonosta olotilastani mutta seurauksena oli reilun viikon mykkäkoulu ja muutenkin jäätävä tunnelma.

4. Ajoin pomoni päälle polkupyörällä. Totta. Asuimme samalla paikkakunnalla joka ei ollut mikään iso, joten se että kohtaisimme jollain kohtaa, oli enemmän tai vähemmän todennäköistä. Hän oli ollut vierailemassa tuttaviensa luona mutta pahaksi onneksi heidän talonsa sijaitsi kylän ainoan pubin takana, ts. kun olin lähdössä pubista vahvan humalatilan saattelemana, hän ilmestyi nurkan takaa ja kirjaimellisesti jyräsin hänen ylitseen. Hän makasi maassa, huomasi kuntoni ja ilmoitti että ”sulla on sitten huomenna pekkanen”. Pahoittelin vuolaasti tapahtunutta, kiitin vapaapäivästä ja lähdin hoiperrellen kämpilleni.

- heikko puolustus: olisi saatana käyttänyt heijastinta

5. Seurustelin yhteen aikaan kaksoslikoista toisen kanssa ja erään kostean illan päätteeksi päädyin sänkyyn tämän toisen kanssa.

- heikko puolustus: jos on saatana identtiset kaksoset, heidän tulisi pitää jonkinlaista tunnistetta (qr- tai viivakoodi etc.)

6. Tapasin vieraan, kauniin naisen baarissa ja kerroin hänelle elämästäni lähes kaiken, mm. sen että teen sillä hetkellä pimeitä töitä (yhden omakotitalon sisäremontti). Nainen paljastui paikalliseksi verovirkailijaksi.

- heikko puolustus: opi nyt pitämään se turpasi kiinni (vrt. kohdat 2. ja 5.)

Ok, näitä ei tullut nyt kuin muutama mutta on olemassa mokia joita en tule koskaan kertomaan kenellekään ja ne ovat luonteensa vuoksi sellaisia ettei niitä voisi edes tänne laittaa, mm. kolmen viikon juoppoputki joka luonnollisesti meni täysin ravinnotta ja ryyppyputken jälkeiseen hot wings-mestaan (16 kpl ekstra hotteja), naisten vessaan ja suolen äkilliseen, räjähtävään toimintaan sekä siihen kuinka ylitseni kirjaimellisesti käveltiin erään Hämeenlinnalaisen opiskelija-asunnon keittiössä ja kuinka paikallinen päiväkotitäti ohjeisti pieniä ihmistaimia sanoilla ” katsokaa, nuo ovat niitä huonoja ihmisiä”.

Vaan mitkäs ne on teidän noloimmat hetket?

Puuhoroskooppi ja kelttiläisiä

 

Muistelin että olen joskus nähnyt netin syövereissä puuhoroskoopin ja löysinkin yhden sellaisen Annan sivustolta. Itseään kun on vaikea määritellä, niin kaivoin luostarin vanhoista kääröistä sen kuvauksen joka määrittelee minut suhteellisen hyvin eli:

Kaislaräähkäppä

Kaislaräähkäpät ovat viettäneet nuoruutensa kosteikossa ja ovat tästä syystä, kitukasvuisia, persjalkaisia ihmisiä, jotka ovat kosteiden olosuhteiden jälkeen kuivuneet niin keholtaan kuin mieleltäänkin. Kaislaräähkäpät rakastavat lähes kaikkia muita puita muutamaa lukuun ottamatta. He ovat optimisteja koska lyhyen ja suht ohuen vartensa vuoksi he eivät voi nähdä pitkälle, niin  tästä syystä he  kuvittelevat maailman paljon paremmaksi paikaksi kuin mitä se itseasiassa on. Kaislaräähkäpöillä ei ole kaikki puhelimet samassa wifiverkossa ja he tuntuvat muutenkin olevan vähän omituisia. Kaislaräähkäpät ovat kuitenkin uskollisia mutta kääntöpuolena sanottakoon että he ovat kuin suurin osa muistakin puista; he antavat anteeksi mutta he eivät unohda koskaan. Kaislaräähkäpät pitävät huumorintajuisista puista mutta eivät voi sietää narsistisia puita eivätkä niitä, jotka ovat valmiita muuten kasvamaan muiden juurakoiden kustannuksella. Sanotaan että Kaislaräähkäpät ovat hulluja.

Tämä siis lyhyt kuvaus itsestäni ja jos jotain voi päätellä ihmisten teksteistä, niin ei ollut vaikea päätellä minkälaisia puita lukulistallani on mutta se on oma asiani. Palatakseni tuohon puuhoroskooppiin, niin tunnen vetoa pihlajiin ja saarniin eivätkä pähkinäpensas eikä tietysti tammikaan hullumpia ole. Toisaalta nämä ovat vähän kinkkisiä sillä harvoinpa löytää täysin puhtaan puulajin, useimmat ovat kahden tai kolmen puulajin risteytyksiä ja hyvä niin. Teloin eilen käteni, en pahasti ja on paranemaan päin mutta kun tämä kirjoittaminen on hieman hankalaa, en aio jurista tämän enempää. Mikäli haluatte lukea kelttiläisistä ja heidän läheisestä suhtautumisestaan puumerkkeihin ja luontoon, niin Mystisessä maailmassa on kattava juttu aiheesta.

Lopuksi kysyisinkin teiltä että mikä puu teikäläinen on?

Kannattaa olla rehellinen itselleen ja toisekseen olisi mielenkiintoista nähdä kuinka paljon oma arvioni heittää. Kaislaräähkäpät kun ovat tunnetusti uteliaita.