Totuus missä mennään

 

En tiedä teistä rakkaani mutta toisinaan ihmisen elämään tulee hetkiä jolloin karma lyö todella isolla avarilla ja minulle tämä hetki tuli puolitoista viikkoa sitten. En halua nillittää koska monella teistä on paljon isompia ongelmia sairauksien ja muiden vastusten kanssa, mutta meillä jokaisella on ns. break point jolloin tuntuu ettei jaksa enää. Viikko sitten teloin käteni todella pahasti kyynärpäätä ranteeseen, luita poikki jotka tietenkin operoinnin jälkeen kipsattiin. Ensimmäinen avari. Sairastuin koronaa josta olen kärsinyt nyt kaksi viikkoa. Toinen avari. Sitten hajos auto, yli tuhannen euron remontti johon minulla ei ole varaa johtuen siiteä etten ole kyennyt tekemään töitä käteni takia. Lyhyesti sanottuna ole tilanteessa jossa olen elämäni tilanteessa jossa en kykene hallitsemaan tilannetta jossa voisin korjata tilanteen.

Kirjoittaminen on todella hankalaa koska tämä typerä tilinteko tulee näpyteltyä pääosin vasemmalla kädellä.

Nämä ei ole jäähyväiset mutta en ehkä kykene kirjoittamaan/tuottamaan tekstiä ja koska minä rakastan teitä kaikkia hyvin paljon, se tuntuu todella pahalta. Pyydän että ette suutu jos en käy kommentoimassa blogejani sillä käteni asettaa todella ikäviä rajoitteita. Ehkäpä huomenna on parempi, ainakin teillä. Muistakaa olla ihmisiksi

Normi jurinaa

 

Ps näin etukäteen. Näköjään ei mitään hyötyä sivuleveyden muuttamisesta koska blogger eli teema muuttaa tekstin oletusleveyteen. Tyhmä minä.

Tämä on testisivu joka toivottavasti onnistuu ja johon toivon palautetta teiltä. Nimittäin, minua on jo pidemmän aikaa häirinnyt blogini ”liian” pitkät rivit ja ainakin itselleni hieman lyhyempien rivien lukeminen on helpompaa, liekö perua puhelimen näkymästä, ts. uutisjutut ja muut mitä kaikkea netistä nyt löytyykään. Kirjoitan näitä tekstejä Libre Ofiicen writer´illa ja normaali sivunäkymä on perus A4 marginaaleineen etc. Sivun ominaisuuksia pystyy rukkaamaan ja juuri tämä teksti on muutettu niin, että kavensin sivua kuutentoista senttiin ja lisäsin rivivälin 1.15. Marginaalit normi 1.9 senttiä. Joten jos tätä on helpompi/mukavampi lukea kuin aiempia postauksia, niin olisin kiitollinen jos ilmoittaisitte siitä kommenttiosiossa ja jos taas ei, niin maininta siitäkin. Myös ehdotuksia että pitäisikö olla vielä kapeampi tms. otetaan vastaan ja toteutetaankin. Tätä kirjoitettaessa en vielä tiedä miltä tämä näyttää varsinaisessa blogissa mutta sen näkee sitten.

Eilinen oli rankka päivä, tasakattotyömaan runkopuut tulivat kuorma-autolla mutta koska maasto oli enemmän kuin haastava, kuorma-auto ei päässyt perille ja niinpä minä ja kaverini jouduimme kantamaan kaikki lankut (= lähes koko päivä) noin 50 metriä alaspäin savista rinnettä joka oli melko jyrkkä. Alkuun rinteessä kyllä oli niljakasta heinää ynnä muuta kasvillisuutta, mutta parinkymmenen ylös-alas – taapertamisen jälkeen koko ura muuttui savivelliksi ja voin kertoa että on melko haastavaa pysyä pystyssä jyrkässä, savisessa rinteessä kun olkapäällä on pari, kolme lankkua. Haavereita ei kuitenkaan sattunut ja edes takaisen ravaamisen yhteydessä sain huomata kuinka huono kunto mulla on, toki kaverikin valitteli samaa. Jalat olivat jokaisen nousun jälkeen maitohapoilla ja henkeä piti haukkoa hetken verran ennen seuraavaa reissua.

Päivään kuului myös tasakaton puhdistus lehdistä joita oli muutaman sentin kerros koko katon alalta, mikä taas oli aiheuttanut sen että katolta vedet pois johtava kattokaivo (sihti) oli tukkeutunut ja näin ollen katolla vettä oli kymmenisen senttiä joka piti saada pois ennen kuin pystyimme harjaamaan ja poistamaan lehdet. Bonuksena vettä satoi – ei tihuuttanut – koko helvetin päivän joten kun lopetimme työt, niin olimme aivan losomärkiä ja nyt sitten pidetään peukkuja ettei tule mitään isompaa tautia. Nenä vuotaa kyllä lahjakkaasti mutta se on pientä.

Harmitta kun hieroja ei tule tänä viikonloppuna, hääp kun käy pääsääntöisesti joka toinen viikko/viikonloppu koska jos koskaan, niin nyt tarttis hierojaa. Paikat ja varsinkin yläselkä ja hartiaseutu on niin jumissa että se säteilee päähän ja se on päänsärky jota ei saa millään raksuilla pois. Mulla on kyllä suihkussa hierova suihkupää jota en juurikaan käytä, mutta eilen illalla oli pakko kokeilla ja todeta ettei siitä ollut mitään apua. Ehkäpä tämä tästä muutaman päivän sisään tokenee.

Huolimatta eilisestä postauksesta ja siitä että voi hyvällä omalla tunnolla olla tasaisin pepuin koko viikonlopun jos on tehnyt kaikki viikon kemihot, niin eihän se tietenkään toteudu. Tänään pitäisi olla ohjelmassa muutaman lipaston, pöydän ja sängyn kasaus (luonnollisesti ensin ne on haettava liikkeestä ja vietävä kohteeseen), jokunen valaisin pitäisi asentaa ja sitten viedä käydä kaverilla joka asuu samalla suunnalla. Toisinaan sitä miettii että loppuuko tämä koskaan mutta minä olen tyyppi joka ei oikein osaa sanoa ei jos kaveri tarvitsee apua ja tässä tapauksessa on kaveri on naisihminen joka aloittelee omaa elämäänsä pois kotoa miksi nämä tämmöiset jutut ovat aina tärkeämpiä. Jos jotkut vanhat pierut muuttavat asunnosta toiseen, niin se on ihan eri juttu.

Ei auta valittaa, ehkäpä huominen on sitten parempi ja saan oikeasti olla sohva selässä ja tuijottaa vaikkapa tv:tä. Sieltä mitään muuta kiinnostavaa tule mutta nyt on alkaneet nämä talviurheilulajit joten jos vaikka hiiihtoa vaikka sekin on mielestäni mennyt ihan omituiseksi ihme sääntöineen ja välinekikkailuineen, nyt viimeisimpänä fluorivoiteiden käyttö ja sen kieltäminen.

Ollapa vanha hyvä aika jolloin niin miehet kuin naisetkin hiihtivät kunnon puisilla suksilla bambusauvojen kera ja yllä oli about 3 senttiä vahva mikä lie puuvillasta tehty verryttelyasu. Uskallan väittää että entisajan ja nykyisten välineiden (asusteet ja monot mukaan luettuna) välillä on muutaman kilon ero vaikkei se ketään kiinnostakaan.

Tämä menee taas jaaritteluksi, joten lopetan tähän. Muistakaa olla ihmisiksi, varsinkin ulkomailla 😉

Ketutuksen yhdeksäs taso ja kemihot

 

Mun piti illalla kirjoittaa jotain ja jotain siksi, että pää on ihan tyhjä mutta siitä olisi tullut painokelvotonta tekstiä. Nimittäin, jokaiselle meille on käynyt niin että asiat kyntävät itsestä riippumattomista seikoista mutta sitten kun asiat menevät niin, että aletaan kääntämään veistä haavassa, päässä tapahtuu kaikenlaista napsahtelua.

Olen tässä viikon odotellut yhden asian varmistumista ja vihdoin eilen sain tiedon että joo, homma onnistuu perjantaina ja asiaan tehtävät valmistelut (toinen osapuoli) tehdään illalla. No minäpä tiedosta kiitollisena soitan kahdelle muulle asiaan liittyvälle taholle ja kerron hyvät uutiset. Tunnin päästä tulee soitto asiaa järjestelevältä toiselta osapuolelta joka kertoo ettei homma onnistukaan. Eipä mitään, minä soittelen näille kahdelle muulle tiedon että nyt sitten asiat on kuitenkin peruttu. Menee puolitoista tuntia ja taas järjestelevä osapuoli soittaa että hei, se onnistuu sittenkin. Taas uusi soittokierros ja pahoittelut. Kuluu kaksi tuntia ja vartti, niin järjestelevä osapuoli soittaa jotta homma saattaa onnistuakin mutta on epävarmaa. Tässä vaiheessa päässäni rutisi jo uhkaavasti mutta päätin että kaikkia asian osaisia on informoitava ja soitin heille viimeisimmät saatesanoilla että enää en soittele vaikka mikä olisi, katsellaan sitten aamulla. Nyt siis elän jälleen samassa epävarmuudessa kuin koko viikon enkä tiedä mitä päivä tuo asian suhteen tullessaan.

Toisaalta minä ymmärrän valmistelevaa osapuolta mutta eikö jumaliste olisi kannattanut varmistaa viimeiseen asti että onnistuuko homma vai ei ja soitella vasta sitten? No, asiat eivät ole aina niin yksioikoisia miltä ne vaikuttavat ja tiedän että valmistelevalla osapuolella on monta asiaa hoidettavanaan joten en (enää) syytä häntä asioiden kehnosta tiedottamisesta, tai paremminkin tavasta jolla hän hoiti tiedottamisen. Eipä sitä olla itsekään mitään täydellisyyden perikuvia ja koska oman alani töissä muuttujat ja tilanteiden sekä aikojen muuttumiset ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus, niin lopetan keuhkoamisen tähän. Sen vielä kuitenkin sanon että rankan työpäivän jälkeen tällainen veivaaminen on hieman turhan raskasta, minä kun olen pyrkinyt siihen että työasiat hoidetaan työaikana, sen verran ihmisillä pitää olla organisointi-ym. kykyjä että hommat tulee hoidetuiksi.

Päätin viime viikonloppuna ottaa kemihot (kettu mikä homma!) käyttöön, toisin sanoen teen yhden kemihon tai vimihon, miten niitä nyt haluaakin kutsua, illassa normihommien lisäksi että saan alitajuisen stressitason laskemaan vähemmälle. Kunnianhimoinen tavoitteeni on stressin nollataso mutta epäilen että se on myytti koska elämä tarjoilee uusia kemihoita päivittäin. Kuitenkin, kaikilla on joko pienempiä tai isompia töitä joita on lykännyt lykkäämisestä päästyään, mutta kun kylmästi fokusoi pään että nyt se tehdään, niin kyllä se siitä. Itselläni on kyllä apuna aiemmin mainitsemani kemistien avut käytössäni mikä helpottaa huomattavasti mutta muille sanottakoon että kannattaa aloittaa noeisenynipaosta (no ei se ny niin paha ole) ja jos on aikeissa tehdä heheityin (heti helvetin iso työ),niin se kannattaa pikkoa osiin, osa per ilta ja vot! homma on hoidettu. Allekirjoittanut on saanut neljä kemihoa hoidettua pois tällä viikolla, eikun viisi jos sunnuntaikin lasketaan mukaan ja jo nyt on havaittavissa ettei päässä rutise niin pahasti kuin vielä viime viikolla.

Tietysti kemihoiden työstäminen on hankalaa eilisen kaltaisessa tilanteessa missä pitää olla luuri kourassa jatkuvasti ja kertoa huonoja uutisia mutta koittakaa sillä se on palkitsevaa. Itselleen voi antaa jopa bonuksen eli jos on saanut viikolla viisi kemihoa täyteen, niin silloin on lupa olla tasaisin persein koko viikonloppu eikä tarvitse tuntea syyllisyyttä. Se on hyvä malli koska hyvin levätyn (lue: laiskotellun) viikonlopun jälkeen on enemmän virtaa alkavaa viikkoa varten. Itselläni on siis tälle illalle vielä yksi kemiho jonka jälkeen on lupa aloittaa mukava viikonloppu.Mainittakoon vielä että kemihoiden työstämistä ja ajatusten kasassa pitämistä saattavat häiritä eperaeiykrit (ei perkele,rahat ei yksinkertaisesti riitä!) jotka ovat kemihoista pahimpia kuten esim. meikäläisellä tuleva auton remontti mikä pitää saada hoidetuksi ennen lujaa vauhtia lähestyvää katsastusta, mutta kannattaa venyttää muistia ja ajatella että onhan näitä ollut ennenkin ja hakea ratkaisumallia niistä (vippi, vekseli, suoranainen ihme etc.).

Koittakaa edes, ette menetä mitään ja mikäli onnistutte, niin jo yhdenkin kemihon tekemisellä voi olla suotuisa vaikutus parisuhteeseen koska useinhan on niin, että sitä toista osapuolta häiritsee kemihot enemmän kuin itseä. Näin oli ainakin silloin kun vielä olin aviossa, sain kuulla tekemättömistä töistäni tämän tästä vaikka muijan työlista näytti Kom Tumilta pahimpien taisteluiden aikaan.

Eipä tässä muuta, en yritä iskostaa teihin turhaa zeniläisyyttä mutta jos ollaan rehellisiä, niin me kaikki lykkäämme niin kutsuttuja kemihoita aika heppoisin perustein. Ei ne loppupelissä ole niin pahoja kun niiden kimppuun käy.

Muistakaa olla ihmisiksi.

Hevosia ja siinä se sitten melkein olikin

 

Hohhoijaa. Maanantaina ja eilen tehtiin tosi pitkät päivät että saatiin loppuveto valmiiksi ja itseasiassa jo eilen siirryttiin toiseen kohteeseen. Maanantai oli sikäli mielenkiintoinen, että aitauksessa olevat hevoset (vajaa parikymmentä) olivat hyvinkin uteliaita – kaiketi kuuluu hevosen luontoon/opittuihin asioihin – ja niitä sai hätistellä kauemmas tämän tästä. Ei ole nimittäin kiva olla neljän metrin korkeudessa kun tikkaiden alapäässä kun yksi tai useampi hevonen alkaa ”nojailemaan” tikkaisiin. No, mitään pahempaa ei sattunut ja kaikki työt saatiin kunnialla tehdyksi. Miinuspuolena se, että työmaalla oli kohteita joissa joutui kirjaimellisesti kävelemään hevosenpaskassa mikä vaati tavallista tarkemman kenkien puhdistusoperaation mutta muuten ei mitään, oli lämmintäkin sillä mittari näytti kuutta ja puolta astetta. Pari kertaa sataa tihuutti enemmän, mutta pidettiin tauot silloin ja vältyttiin isommalta kastumiselta.

Tänään onkin rikkinäinen päivä, aamupäivällä on verikokeet ja pääsen vasta sitten lähtemään rautakauppa kierrokselle, materiaaleja on ostettava pakun täydeltä mutta jahkas ne on asennettu, kohde 2 on valmis ja sitten ei olekaan jäljellä kuin yhden tasakaton muuttaminen harjakatoksi. Tänään tulee hieroja ja se on hyvä juttu koska jalat ja eritoten selkä ovat aika helvetin kipeitä kun tässä ollaan keikuttu tikkailla pari päivää.

Muuten ei elämässä mitään ihmeellistä, päivät töissä ja yöt enemmän tai vähemmän suoratoistopalveluiden tuijottamista. Aiemmin puhuin että sitä voisi tehdä vielä jotain ennen joulua näiden töiden valmistumisen jälkeen mutta nyt olen sitä mieltä että loppuvuosi saa olla lomaa. Jotenkin sitä on vaan ihan tööt ja leipääntynyt kaikkeen. Ehkäpä mä olen vaan niin laiska ihminen. Mene ja tiedä.

Nyt on niin hemmetin väsynyt ettei ajatus oikein luista joten jääköön tämä tällaiseksi tynkäpostaukseksi. Voisihan tähän vielä laittaa lähikuvan hevosen sieraimesta, heppa kun tuli tekemään lähempää tuttavuutta kun oli lähettämässä yhtä viestiä joten päätin napata siitä hyvän kuvan mutta hevonen tuumasi että ”hei, minäpä tungen tuon luurin sieraimeen” joten otin sitten siitä kuvan. Se oli virhe koska oli aikainen aamu ja hämärää, joten kamerassa oli salama automaattisesti ja hevonen ei siitä tykännyt, säpsähti ja lähti litomaan niin vauhdikkaasti että persjalkaisella oli vaikeuksia pysyä pystyssä. Jääköön nyt kuva laittamatta kuitenkin koska minen muutenkaan viitsi laitella työmaakuvia, se on näiden asiakkaiden yksityisyyden suojaamista jos näin voidaan sanoa mutta tajuatte kumminkin mitä mä tarkoitan.

Joten, pitemmittä puheitta, muistakaa olla ihmisiksi sillä joulu lähestyy ja tonttuja on tavallista enemmän liikkeellä jos mahdollista. Liikenteessä niitä tuntuu riittävän vuoden ympäri, ainakin mitä hulluihin ohituksiin tulee.

Nannan sukka & hämärän rajamailla

 

Meillä ihmisillähän on pakkomielteitä, osalla tosi pahoja (allekirjoittanut) ja osalla taasen lievempiä. Useimmat niistä ei liity varsinaisesti mitenkään elämään tai erilaisiin toimintoihin, vaan niitä tulee aika ajoin ja osa elää hetken kun taas toiset kuolevat vasta vuosikymmenien päästä. Itselläni yksi oudoimmista on halu olla Nanna Dahlbergin vasen sukka. Itseasiassa olen halunnut olla sitä jo viimeiset neljäkymmentä vuotta ja tämä on sikäli omituista ettei minulla ole mitään jalkafetissiä eikä muistakaan fetissejä. Niille jotka eivät tiedä kuka Nanna tai paremminkin Susanna on, niin vihjesana on urheilu. Lajia en sano. Kyllä se hyvinkin helpolla kuukkeloinnilla löytyy. En tiedä mistä helvetistä tuokin pakkomielle tuli, onneksi se on jäänyt pelkästään haluksi olla Nannan vasemman jalan sukka enkä ole näin ollen ryhtynyt mihinkään järeämpiin toimenpiteisiin kuten esim. stalkkaamaan tai väijymään Nannan roskista toiveissa löytää Nannuskan sukka – nimenomaan vasemman jalan.

Toinen melko sitkeä liittyy pyykkäämiseen ja siihen kun pyykit ripustetaan kuivumaan. Joo, mulla ei ole kuivausrumpua vaan sellainen hemmetin rautalankaviritys jota taidetaan myydä Tokmannilla parilla kympillä. Tai itseasiassa mulla on niitä kaksi, toinen on sellainen isompi yhden tason mutta toinen on korkeampi, siinä on neljää eri tasoa. Joka tapauksessa, kun laitan pyykit kuivumaan niin sukkien täytyy olla pareittain, jalkaterät samaan suuntaan ja bokserit laitetaan vierekkäin eikä sekoitella muiden vaatteiden joukkoon. T-paidat samalla tapaa siisteihin riveihin ja ylipäätään kaikki omina ryhminään. Okei, voi kuulostaa työläältä mutta säästää aikaa siinä vaiheessa kun vaatteet siirretään vaatekaappiin. On edes yksi hyvä puoli, tossa Nanna-pakkomielteessä ei ole mitään järkeä.

Onhan näitä mutta olen tarpeeksi hullun maineessa joten jätetään nämä pakkomielteet tällä kertaa tähän. Toisaalta, mitä väliä jos sitä pidetään hulluna joten saattekin nyt lukea mitä kahjon päässä liikkuu unen ja valvetilan rajamailla eli tämä on se mistä viime postauksessani puhuin. Sitten aloitetaan (osa oli pakko sensuroida):

Tulin kotiin luostarissa käynyt ilta on sota J. Makkra tuodaan neljätuumaisia pitä ostaa kun teille selvisi hänet, en ole koskaan se. Tulisittek en uskala laittaa kanava tautihomeli hae pitäsi siivota uudestan tässä. Paula vie ostoset jos te luete eilisen häh vai mitä? En kuitenkan ole olskaan ajateltu varasto loppuvelka tuli kylmät, en tiedä koska jatko. Lustarisa pitäisi alka massaranka jos van kaiki ottaa mukaansa edes yhden soitatko? Vittu kun väsyttää ja vielä pitäisi…..ei nyt, nyt ei kaikkiaan hanskat. Akaisemassa postuksessa tulin kertoneesi että-----tule nyt ukkuun sinä, on tila ja ska heräät?

Jumaluta mun tekee mieli mutta enn saa palja se on kukana mutta kuitenkin kuka tuo vai vie. Eile tutesin että muutissa on helppo ohjasta väki ylös. Talvi valkoinen auto ja pimeä jätkä tie on liukas jos koska? Pusuja kummikin kska ole luostarn väki täynnä alas asti vaati vaatteet miksi siis ei. En tied mksi matula haukat puhukopi oli taas ussu mulle. Tajustko stä heitoa? Mä keran sulle ny voih ei ruttu. Kävin tupakilla ja taas mennään, huomenna puhtaaksi. Siis pientä takkumista väsyms kova muuta en lopta tähän haiku väli on meillä kaik. Posti. Ne tulee kihti eikä mun ptäsi enää. Voiko sä ssoit josku kun itetää asian.

On ryhdistäydyttävä nyt tauko blanko vai ie? Hummeriposu on jotain mastehef et o ihannna. Pussu tervis näätä on kolle kapale pakko jalsaa loppuun. Pitäis ehö josku ullkast kaikki mitä on hei puhelin piipiaus mut hae mut kämpi. Rkasta jos silti tuntoksi nöfi.Pakara. Laitur ksäloma on tulka linnake hkee eille inaha itäma vaa.rautahoro vai nesyt? Mitä toi huuta ei ol ny valol kai. Saat tämän. Unipotila heitto rapuset et sa oot just se! Korja tksti huome enne lähti pois. Tuo hetki vielö töne punkaani mä vie su. Patoallas. Masi lakee veren jos maksa poi se ni saa hvät homat.Suklaata on kun avasin silmät. Hetken on korva puutu olkapä vasta. Vasta mun rakaskrije jooko? Kylä sä tiet.hoppulommi ja perä multa tasan ei hei yht ny kantti vasu jukuri mosa.

Että tämmöstä. Tällaiseksi pää menee kun ei saa nukutuksi öitään ja tällä kohtaa valvottuja tunteja oli takana noin 30 + tietysti aiemmat, maksimissaan muutaman tunnin yöunilla menneet vuorokaudet. Uni/valvetilan tekstistä eli twilight zonesta ei ole sensuroitu kuin tänne sopimattomat asiat, about seitsemän riviä mutta muuten ei mitään. Se on näin jälkeenpäin ajateltuna kyllä lannistavaa katsoa kuinka sekaisin pää on, tietysti tuossa näyttelee suurta osaa oikeinkirjoituksen paha takkuaminen mutta sille minä en voi mitään. Suurin osa sanoista on sellaisia että ne olisi helppo täydentää kirjaimella tai kahdella mutta en tehnyt sitä ettei autenttisuus kärsi.

Tänään siis alkaa erään projektin viimeinen veto, sitten olisi vielä kaksi pikku projektia ja sovitut hommat on tehty. Jotain pientä ehkä voisi tehdä vielä ennen joulua mutta ans kattoo ny mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Muistakaa olla ihmisiksi.

Punaiset pullat ja rajatila

 

Eilinen oli hyvä päivä sillä kun aloiteltiin muuttoa, niin kohteeseen ajoi eräs yhteinen tuttumme pakulla ja niinpä ei tarvinnut meikäläisenkään kun heittää yksi reissu. Menin muuton jälkeen suoraan nuorimman systerin luo käymään koska hääp asuu siinä lähellä, juotiin kahvit ja vaihdettiin kuulumiset jonka jälkeen lähdin ajelemaan kotia kohti. Tulin luostariin hyvissä ajoin ja ehdin (lue: viitsin) jopa imuroida ja kiitos tästä kuuluu consertoille jotka ovat siitä hyviä raksuja että pää fokusoituu siihen mitä on tekemässä eikä tule ”mua ei huvita”-fiiliksiä. Kiitos kemistit, olette te melkoista porukkaa.

Söin imuroinnin jälkeen kuin nuori hirvi ja hetkeksi tuli sellainen ähky että luulin kuolevani ja etten saisi mitään enää aikaiseksi mutta sain kuitenkin tehtyä paperihommia mikä on hyvä juttu. Tänään tulee hermorataihminen puolen päivän jälkeen joten senkin puoleen ajattelin että parempi siivota (kämppä todella vaati sitä) eilen, niin tänään ei tarvitse tehdä mitään pakollista vaan saa nauttia kiireettömästä sunnuntaista. Se se on parasta ja jos viitsin, niin taidan leipoa nyt aamupäivällä ehkäpä ihan peruspullaa tms.

Aikoinani erottuani hullusta kokista koitin kerran leipoa, tein melko ryhtevän taikinan mutta jo siinä vaiheessa jotain meni ketuiksi sillä taikina oli hyvin punaista mutta haju oli kuitenkin ihan pullataikinan haju joten en kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Pullat paistuivat nätisti ja taputtelin itseäni selkään hyvästä tuloksesta. Olin keittänyt kahvit ja heti kun sain pullat uunista, istuin keittiön pöydän ääreen nauttimaan työni tuloksista ja pulla oli melko hyvää mutta ilo jäi lyhyeksi sillä kotvan kuluttua pullat olivat saatanan kovia, siis oikein helvetin kovia. Suutuspäissäni heitin yhden pullan keittiön oviaukolta olohuoneen läpi peräseinään ja vannon että pulla säilyi ehjänä mutta tapetin alla olevaan seinätasoitteeseen tuli selkeästi havaittava painauma. Olisin ehkä koittanut kaupata niitä jossain vaiheessa armeijalle uutena ammusmateriaalina mutta ketutti niin paljon että heitin molemmat pellilliset roskiin. En tiedä mikä meni vikaan mutta eihän esim. kardemummasta voi taikina värjäytyä punaiseksi ja ei kai se koveta pullia? Mene ja tiedä mutta siihen katkesi leipurin urani pitkäksi aikaa. Nykyään sentään osaan leipoa pullia ja tehdä yksinkertaisia kakkuja, juustokakut ovat helppouden ja maun takia ykkössuosikkejani.

Nyt pieni tunnustus. Kirjotin tähän asti aamuyöllä ja tätä olisi jatkunut vielä kolme kappaletta melkoisen eri muodossa sillä nuokuin tuolissani jossa kirjoitin ja tuli todella hämärää tekstiä, aivan kuten olimme eilen puhuneet RH:n kanssa joka pitää Tuulitunnelissa blogia. Meinaan siitä että voisi olla tai olisi mielenkiintoista lukea mitä unia ihmiset näkee, ne kun ovat järjestään aika absurdeja. Unien tulkinta onkin sitten eria asia ja se on alue johon en ole perehtynyt mutta joka tapauksessa tuli kirjoitettua kolmen kappaleen verran enemmän unessa kuin valveilla ja eräskin lause meni näin ”Olen aikonut tulevaisuudessa ne on kolme ratasta mitkä pyörittävät sitä sunnuntai”. Ihminen näköjään pystyy jonkinlaiseen ”älylliseen” toimintaan unen ja valvetilan rajamailla ja vaikka tässä tapauksessa tuotos oli kaikkea muuta kuin älyllistä, niin se oli kuitenkin selkeämpää kuin pelkkien peräkkäin olevien kirjainten sekasotku. Ihmisen aivot ovat merkillinen koneisto.

Tai mistä sitä tietää, voihan olla että minulla hirtti koneisto kiinni hetkeksi aikaa ja olen viimein sekoamassa lopullisesti? Siinä tapauksessa on luostarin ovelle laitettava omalla vastuulla-lappu koska en usko (ainakaan puoliunessa kirjoitetun perusteella) että teksteistä tulisi soveliaita koska eivät ne nytkään ole sieltä soveliaimmasta päästä. Säilytin muuten tuon valvetila/uni tekstin ja voi olla että julkaisen sen joskus, olkoonkin että sitä täytyy hieman sensuroida sillä kaikkea ei voi tänne laittaa.

Nyt menee jaaritteluksi joten lienee parasta että lopetan tähän. Tällä hetkellä olotila on suht hyvä, kiputilat eivät ole liian voimalliset ja toivotaan että tilanne myös pysyy sellaisena. Saa nähdä mitä huominen tuo tullessaan ja mikäli yksi asia onnistuu, niin saatte kuulla siitä mutta vielä tällä hetkellä se on epävarmaa.

Muistakaa olla ihmisiksi.

Sekalaista selontekoa

Tänään pitäisi jälleen olla auton kanssa yhdessä muutossa eikä suoraan sanottuna huvittaisi yhtään mutta onhan kaveria autettava. Onneksi ei tarvitse kantaa tai suoraan sanottuna en siihen pystyisikään. Kävin eilen katsomassa kohteen ja uskoisin että kolmella keikalla selvitään, mahdollisesti jopa kahdella koska kaikki pikkusälä on jo viety. Varsinaiset muuttomiehet ovat nuoria, riskejä miehiä joten ei senkään puoleen pitäisi mennä aikaa ja vielä kun välimatkakin kohteiden välillä on kohtuuden rajoissa, niin uskoisin olevani kotona ennen pimeää.

Eilinen oli huono päivä, koko vuorokausi kiputilojen kanssa ja se myös näkyi kaikessa mitä tein tai jätin tekemättä. Jouduin perumaan yhden tärkeän menon ja luostarissakin piti tehdä yhtä sun toista mutta minkäs teet kun kroppa ei anna myöten. Turhautumisen ei pitäisi antaa näkyä ulospäin mutta toisinaan kivut ovat sitä luokkaa ettei siltä voi välttyä. Yksi hyväkin asia mahtuu päivään, kaveri kävi puolestani apteekissa ja sain ”niitä jotka selkiyttävät ajatukset” joten tästä eteenpäin on hieman helpompaa, ainakin mitä tulee pään sisäiseen liikenteeseen. Huonona puolena se, että kyseiset raksut kuuluvat erityisryhmän lääkkeisiin eivätkä näin ollen kerrytä hintakattoa. Itseasiassa lääkkeistäni kolme on tällaisia joten sairastamiselle tulee hintaa ja koska eläkkeeni on mitä on, en saa Kelastakaan jeesiä näiden lääkkeiden osalta. Kolmesti olen kysynyt ja kolmesti on annettu kieltävä vastaus.

Myöhään illalla, troppauksen jälkeen olo oli sen verran parempi että tein pitkästä aikaa ruokaa sissimuonien vaihtoehdoksi, ei mitään vaikeaa vaan ihan pottuja keittelin ja tein kastiketta johon tuli jauhelihaa, papuja, herkkusieniä ja hemapaa. Ruokaisaa ja ihan ok, sitä kun on tottunut kaikenlaisiin comboihin niin lääkkeiden kun safkankin suhteen joten on harva ruoka mitä en syö. No, poikkeuksena mainittakoon valkosipuli joka tappaa meikäläisen, samoin oliivit ja jostain kumman syystä manteli kaikissa olomuodoissaan paitsi mantelimaidossa liotetut nuudelit, ne ovat ihan hemmetin hyviä. Siinä kolme jätkäntappajaa mutta kaikki muu menee alas.

Toppahousu-episodin jälkeen olen katsellut käytettyä, vähän jykevämpää tekoa olevaa ompelukonetta ja tällä ompelijalla jolle toppikset vein, on liikkeessään jos jonkinlaisia ompelukoneita myytävänä, mm. sellainen joka palaa oletusasetuksiin joka kerran kun virrat otetaan pois (=hyvä asia?)  ja monia muita mutta tällä hetkellä hinta on este. Ompelukoneet ovat yllättävän kalliita näin ompelumaailmaan vihkiytymättömän kantilta katsottuna mutta kaikkihan maksaa, joten se kai kuuluu asiaan. Toisaalta mun on tehnyt mieli myös vanhan ajan piirtopöytää, sellaista manuaalista juttua eikä mitään digidigiä koska sellaisella on piirustusten teko huomattavasti helpompaa. Mulla on kyllä kaksikin eri digitaalista versiota joilla teen piirustuksia mutta niissä on omat hyvät ja huonot puolensa ja koska minulla ei ole mitään useamman tonnin ohjelmistoja joissa on valmiita pohja- ja seinäratkaisuja, niin piirtäminen on työlästä eikä niin nopeaa kuin moni ajattelee. Olen turhan usein kuullut lauseen ”onhan sun helppo kun sulla on piirto-ohjelma” mutta vaikka niissäkin pystyy luomaan tietynlaisia malleja, niin jokainen kohde on erilainen eivätkä kaikki mallit käy kaikkiin kohteisiin. Sitä paitsi mä olen vanhan liiton ihmisiä ja tykkään että tietyt asiat tehdään tietyllä tavalla. Piirtopöydän suhteen on vain yksi ongelma; ne ovat melko isoja rohjoja joten se on suht iso asia, siis jos onnistun ylipäätään jostain löytämään piirtopöydän.

Mitäs vielä…..jos tänään pääsen ajoissa kotiin, niin hermorataihminen lupasi tulla käymään, muuten homma menee huomiselle eikä se ole välttämättä hyvä asia. Kaiken kaikkiaan olisi hyvä, jos hermorataihminen kävisi aina iltaisin eikä enää tarvitsisi tehdä mitään eikä lähteä mihinkään, vaan saisi nauttia hieman helpommista kiputiloista mutta eihän se tietenkään ole mahdollista. Siispä pitää olla tyytyväinen että ylipäätään saa apua mutta ihminen on aika ahne otus ja haluaa mahdollisimman paljon.

Maanantaina alkaa taas projektihommat mikäli sääolosuhteet sen sallivat, toivottavasti koska tavoitteena on saada pöytä puhtaaksi jouluun mennessä tai mieluummin joulukuun alkuun mennessä sillä koko ajan lähestytään kylmempiä kelejä. Nämä mun käteni kun ovat mitä ovat eivätkä ne oikein toimi kylmässä, tarkemmin sanottuna sormet. Joulun pyhien ja uuden vuoden jälkeen, heti vuoden alusta pitäisi alkaa yksi isompi sisäremontti ja toivon totisesti että se toteutuu. Ei niinkään rahan, vaan mielenterveyden kannalta ja olisi mukava päästä välillä sisähommiin kun on tullut oltua koko syksy vesisateissa ja kylmissä tuulissa. Autokin pitäisi katsastaa tässä kuussa ja toivon todella ettei mitään isompaa ole, lähinnä päästöt ovat ne jotka aiheuttavat harmaita hiuksia. En tiedä teistä, mutta minulla on aina ollut tapana ”selvittää” vanha vuosi ennen uuden vaihtumista koska uusi vuosi on mielestäni hienoa aloittaa puhtaalta pöydältä, siten ettei mitkään työt tai muut jutut jää kummittelemaan mutta ainahan tämä ei ole mahdollista. Mahdollista on kuitenkin karsia määrä mahdollisimman pieneen ja kun tekee kaikki pikku hommat mitä on vedättänyt pitkin syksyä, niin pelkästään jo se tuo hyvät fiilikset ja jos onnistuu tekemään nuo edellä mainitut + yhden isomman homman, niin aina parempi.

Tämmöstä tällä kertaa, kaikkea hyvää ja muistakaa olla ihmisiksi.

K-jalkojen vaikutus orgasmiin

 

Olen alkanut jo aikoja sitten hoitaa itseäni, meinaan että tällainen vanha kääpä kuivuu sen nopeammin mitä lähestyy se päivä kun on heitettävä lusikka nurkkaan. Onnekseni olen kehittänyt tahdonvoimaani ja saanut saanut rajattua kuivumisen jalkapohjiini ja lompakkooni. Jälkimmäiseen en ole vielä löytänyt hoitokeinoa enkä oikein ensin mainittuunkaan, mutta homma on hyvä alulla. Minullahan on näet niin kuivat jalat, erityisesti jalkapohjat ja niissä kantapäät, että toimiessani survival-koulutuksen vetäjänä hämmästytin porukkaa sytyttämällä nuotion pelkästään lyömällä kantapohjia yhteen. Valtava kipinäsuihku ei pelkästään sytyttänyt sytykkeitä, vaan se lähes korvensi nuotiossa olleet puut.

Olen myös tienannut kantapäilläni sillä olen esiintynyt kyläyhdistyksen yöperformanssissa steppaajana ja voitte kuvitella miltä näyttää kuiva, iho rutussa oleva kääpä jonka kantapäistä lähtee salamoita ja helvetillisiä tulivuorenpurkauksia muistuttavia kipinäsuihkuja. Tippiastianikin sijaitsi viidenkymmenen metrin päässä sillä pelkäsin että itsestään perkeleestä olevat tulisuihkut sytyttävät vähäiset tippini tuleen. Oman performanssini nimi oli ”Tuonelan tulet” minkä johdosta paikallinen kirkko asetti minut pannaan useammaksi vuodeksi vaikka valitin asiasta kirkkoneuvostolle.

Markkinoilla on useita rasvoja ja voiteita joten voitte kuvitella että tällainen juntti on hukassa mennessään valitsemaan itselleen sopivaa tököttiä. On öljypohjaista, on vesiperusteista ja hybridiä, joku lupaa että iho on kuin vauvan peppu viikon jälkeen (ja vitut) ja joku taas ettei heidän rasvansa lähde ensimmäisessä pesussa (pitää järjettömän hyvin paikkansa). Niinpä olen sitten aikojen kuluessa ostanut mitä moninaisimpia tatinoita ja yksi pahimmista oli kun tulin ostaneeksi liukuvoidetta, purkin kyljessä kun luki E – vitamin enkä huomannut pienellä painettua lubricant-tekstiä. Toisaalta se oli kätevää ainetta; olohuoneessa yksi askel keittiön suuntaan, niin jo vain liu´uin äänettömästi lattiaa pitkin kuin vaeltava aave kunnes jysähdin melkoisen vauhdin saattelemana uuninluukkua vasten. Minulla on vieläkin hellan nappuloiden kuvat alavatsassani, jostain syystä uuni näyttäisi olevan tasalämmöllä ja asteita 175. Taisivat jotenkin vääntyä osumassa.

Olen myös osallistunut erään ison, puisen laivan tekoon, tyypit palkkasivat minut hiihtelemään aluksen kannella paljain jaloin. Kolmatta viikkoa ilman täytti jaa vähän tajuton pöly, mutta niinpä vaan mun kovettuneet jalkapohjat hiovat laivan kannen todella sileäksi. Varjopuolena mainittakoon että jalkani kuivuivat entisestään. Eräs omituisimmista ja silti mielenkiintoisimmista oli se, kun kyläkoulun ala-asteelta otettiin yhteyttä ja minua pyydettiin osallistumaan biologian tunnille. Kyseessä ei ollut ihmisanatomian tuntemus, vaan opettaja havainnollisti jalkapohjieni avulla mitä oraville tapahtuu jos ne eivät saa nestettä. Hauskinta oli kun eräs pikkutyttö kysyi saako oravia silittää. Opettaja sanoi että saa kunhan laitat ensin nämä hitsarinhanskat käteesi etkä silitä kuin pari kertaa, hän ei jumalauta aio lähteä rosikseen sen tähden että sulta on iho kuoriutunut käsistä.

Rahaa palaa kenkiin, tosin ne eivät ole itselleni vaan vastakkaiselle sukupuolelle sillä sen harvan kerran kun niin sanotusti lykästää, niin joudun valehtelemaan tälle onnettomalle että kärsin kenkäfetissistä joten voisiko hän pukea nämä korkeavartiset (ja tilauksesta tehdyt, erityiskovat) saapikkaat jalkoihinsa. Tämä varotoimenpide siksi että minulla on omituinen taipumus orgasmin saadessani sätkiä kuin lahna rantakivillä enkä halua että partnerilta lähtee ei pelkästään iho, vaan myös lihat sääristä. Ei varmaan tarvitse vakuutella ettei toisia treffejä tule; ilman täyttää kitkan polttaman nahan haju, muijan kengät ovat riekaleina ja siinä missä hän vetää aktin jälkeistä savuketta, niin minä sätkin nurkassa kuin saatana. Oh dear.

Olen tavallaan päättänyt jalkarasvan etsimisen sillä se on sekoitus Dermosilin Ekstra Strongia, moottoriöljyä, talia ja paloa ehkäisevää jauhetta mitä palonestomaaleissa käytetään. Aika hyvää tavaraa, kipinöinti on vähentynyt 40% ja sukkia ei mene enää kuin 150 paria viikossa. Olen myös yrittänyt ommella sekä uunikintaista että valimotyöntekijän hanskoista itselleni sukat mutta huonolla menestyksellä, varsinkin jälkimmäisten kohdalla kipinäsuihku suuntautui suoraan ylöspäin joten näitä sukkia käyttäessäni tunnelma oli enemmän kuin great balls on fire. Nyt niissä on tosin kiristysnauhat varsien päissä vai miten helvetissä sitä nilkkaosaa kutsutaan. Lopuksi voin todeta että kenellä on vastaavia ongelmia, niin voin auliisti antaa neuvoja jo kahdenkymmenen vuoden kokemuksella ja vieläkin vanhemmalla kalustolla.

Muistakaa olla ihmisiksi.

Informatiivinen postaus (aka naiset)

 

Viime aikoina on keskusteltu hämähäkeistä ja kävin tutkimassa asiaa suomen lajitietokeskuksen sivuilta, myöskin Tieteen kuvalehdessä olisi ollut mielenkiintoinen juttu mutta se on maksumuurin takana.

Suomessa elää kuitenkin 650 ei hämppylajia ja mm. Vaaksiaishämähäkit, ne joilla on kymmenen senttiä pitkät jalat, syövät varastohämähäkkejä mitkä ovat hyödyllistä porukkaa.

Sitten kiinnostukseni kohteeksi tuli naisten hulluus ja tästä aiheesta on Outi Lyytikäinen Jyväskylän yliopistolta tehnyt referaatin otsikolla Nainen, hulluudesta kirjoittaminen. Hyvin valaisevaa, sanon minä vaikka minulle hieman raskastekoista luettavaa. Minä kun katsokaas en ole mikään akateeminen ihminen, vaan tavallinen perusjuntti. Myöskin tiedelehti Hybriksessä on käsitelty aihetta.

Se hämähäkeistä ja naisten hulluudesta. Kummastakaan ei pahaa sanottavaa.

Hetken aikaa pää löi tyhjää kunnes surkastuneet aivoni pyysivät informaatiota vanhoista suomalaisista mittayksiköistä joista wikipedia tiesi kertoa hyvinkin paljon. Hauskoja mittoja kuten tankomitta (vaihteli kylästä riippuen) toinen, kiihtelys joka oli 40 oravannahkaa. Eikö olisi hienoa vielä tänäkin päivänä kysyä joltain - ”mä oon vähän pienissä, olisko sulla vipata paria kiihtelystä?”

- ”no ei ole, mutta voin mä tikkurin verran sua jeesata”.

Ei tarttis puhua euroista joiden arvo pienenee kuin eräskin kohta kehossani talviavannossa.

Koska pidän kaikesta yliluonnollisesta, niin oli pakko käydä Karhun kansan foorumilla missä on esillä vanhoja suomalaisia loitsuja, niitä on joka ismon ja iitan hyvä osata, ties vaikka joutuisi noitumaan jonkun jonossa etuilijan tahi muun, vastaavan runkefäärdin (vanha ja kauniimpi termi runkkarille). Loitsut ovat muutenkin hyvästä, niillä saa tekemään puolison mitä moninaisimpia asioita ja voi vaikkapa toteuttaa omia fantasioitaan ilman että toinen tiedostaa tai muistaa mitään. Kunhan ne ovat semmoisia ettei pahempia jälkiä synny.

Jostain syystä päähäni pamahti suomalaiset itkuvirret ja asiasta tiesi kertoa Karjalan sivistysseura jonka saitilta löytyy myös kaksi ääninäytettä. Ne on tarkoitettu vain kaikkein rohkeimmille ja kovakorvaisimmille, sillä – kaikki kunnia Karjalasta tulleille – ääni on hirveä, aivan kuin jäistä sikaa vedettäisiin sirkkelin läpi. Itkuvirret ovat kuitenkin hieno laji sinänsä, ja luonteensa vuoksi sellaisia että tällainen sävelkorvansa menettänyt voi niitä itkeä tahi laulaa, miten sen nyt ottaa. Ihan joka paikassa ei pidä ruveta mölyämähän tai siinä suattaa läski tummua.

Minäpä innostuin kun netin syövereissä tuli vastaan Suomen historian jännät naiset mutta linkki johtikin Atenan sivustolle missä kyseistä kirjaa kaupattiin. Voi hemmetti sentään. Toisaalta mitä väliä sillä jokainen vastaan tuleva nainen on jännä ja jotkut jopa huippujännittäviä (vrt. Outi Lyytikäisen juttu 😉).

Hulluista miehistä juttua piisaa mutta kukapa sellaista paskaa viitsii lukea tai tutkia. Aiheesta kunnon tutkimuksen päälle voisi pitää luentosarjan ”Sijoittaisinko hulluun naiseen” ja tämä otsikko siksi, että olen kerran elämässäni tehnyt sen, ihan oikeasti sillä silloinen vaimoni yritti tappaa minut ei kerran vaan kahdesti. Kerran puukolla ja kerran tyynyllä tukehduttamalla joten älkää ihmetelkö jos nukun toinen silmä auki ja tämä tarina on tosi. Avioliittoa ei ymmärrettävistä syistä kestänyt kuin vajaa viisi vuotta mutta se oli sitäkin mielenkiintoisempaa aikaa. Vaimo ei ollut mitenkään läpeensä paha, vaan perin mukava ja hauska nainen mutta auta saatana kun sillä hitsasi kiinni, tavaraa oli ilmassa kuin Raatteen tiellä ja ääni kuin oikohöylällä. Että semmosta.

Terveyskirjastossa (Duodecim) on selitettynä mitä hypokondria (F45.2) eli luulosairaus tai sairauden pelko tarkoittaa ja tämä siksi että suvussani on parikin tyyppiä joille tämä on jokapäiväistä arkea. Milloin lyödään varvas vaikkapa ovenpieleen ja luullaan että nyt siitä alkaa syöpä tai vähintäänkin yhtä paha sairaus ja se on melko rasittavaa sillä he itsepintaisesti pitävät kiinni omista diagnooseistaan. Lisäksi he kuormittavat terveydenhoitoa tarpeettomasti. Kerran eräs toinen sukulainen meni sanomaan tälle luulosairautta potevalle että ”helvetin hullu” ja se oli virhe. Nainen luuli olevansa pahasti mielisairas ja siitä alkoi yli vuoden kestänyt ajanjakso josta kärsivät lähinnä perheenjäsenet joten kaikkea ei pidä päästää suustaan eikä kenelle tahansa.

Lopuksi jotain meidän jokaisen tietolähteeltä eli Suomi 24 foorumilta, siellä oli linkki jossa minun näkemykseni mukaan äijä on mennyt kusemaan muroihinsa ihan itse ja paljastanut vielä oman tyhmyytensä aloittamalla keskusteluketjun joka olisi pitänyt jättää aloittamatta. Mainittakoon vielä että mikäli haluatte eksaktia tietoa 😁, niin Demi.fi oli (RIP) ja Vauva.fi on Suomi 24:n lisäksi ne suomalaisten ihan omat foorumit. Siinä ei ole ylilaudat eikä muut yhtään mitään. Muistakaa olla ihmisiksi.

Iltasatujen oikaisut

 

Nykyäänhän on tärkeätä ja paljon puhuttua tämä oikean informaation saaminen, on faktojen tarkistajia jotta me välttyisimme disinformaatiolta ja siitä syystä olen päättänyt kantaa korteni kekoon. Teidän että käsittelen aiheita jotka ovat iskostuneet päähänne jo pienestä pitäen, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä saada oikeaa tietoa, vaikkapa vain muutaman esimerkin voimin.

Aloitetaan;

Prinsessa Ruusunen

Ei ollut ensinnäkään mikään prinsessa eikä mikään muukaan merkittävä, vaan pahemman luokan narkkari joka vetää 16 – vuotiaana niin pahat överit että vaipuu koomaan ja herää vasta vuosia myöhemmin kun lievästi nekrofiliaan taipuvainen ensivastehoitoyksikön kuljettaja tekee ei suostumuksellisen lähestymisen.

Lumikki

Todellisuudessa maailman ensimmäinen huijari hieman huorahtava yksilö. Muija pyörittää seitsemän kääpiön taloutta eivätkä nämä vatipäät tajua vedätystä, vaan kantavat hänelle palkaksi timantteja kaivoksestaan. Syö myöhemmässä vaiheessa ylipäiväyksellä olevan omenan ja tulee niin ikään ensivastehoidon pelastamaksi.

Hannu ja Kerttu

Maailman ensimmäiset EVI:n (elintarvikevirasto) virkailijat jotka käräyttävät metsän siimeksessä pimeää konditoriaa pyörittävän, vanhemman ja melko rujon näköisen (aikalaisten kuvaukset) vanhan horon. Eivät tyydy odottamaan käräjäoikeuden eivätkä myöhempien valitusoikeuksien päätöstä, vaan tuuppaavat vosun suoraan kiertoilmauuniin (180 astetta, 45 min.) ja täten tappavat vanhan kondiittorin tuhoten samalla hänen hienon puljunsa.

Pullon henki

Oh dear, niin monia taruja mutta alkuperäinen ja oikea kertoo metsurin juoppohullusta pojasta joka eräänä päivänä herää jäätävään kanuunaan ja siihen, että näkee jonkinlaista maagista usvaa nousevan pullonsa suusta. Kyseessä ei ole pullon henki kuten satu tarina antaa ymmärtää, vaan puhtaasti etanolin höyrystymisilmiö. Poika kuolee varsin varhaisessa vaiheessa maksakirroosiin ja metsään jäänyt tyhjä lesti sytyttää aikamme suurimman metsäpalon, se kun toimii suurennuslasina.

Tuhkimo

Ei mikään sisarusparven onneton jäsen, vaan nimensä mukaisesti nuohooja ja vieläpä sellainen joka käytti hyvin paljon erilaisia hallusinogeeneja (hippaheinä, seitikit etc.) ja joka myöhemmällä iällä suunnitteli kenkiä (Prada, Lous Vitton). Verrattu joskus Salvador Daliin sillä hänen hallusinaatiot olivat aikalaisten mukaan vertaansa vailla, mm. hiiret jotka vetivät vaunuja, sisiliskoja lakeijoina (Perraultin mukaan) ynnä muuta mukavaa.

Pinokkio

No ei todellakaan mikään puusta veistetty poika, vaan hullun puusepän märkä uni josta myöhemmin mm. Mary Shelley sai idean Frankensteiniinsa, korvaten puusepän kaunisteleman puisen pojan ihmiskehon eri osilla, aivan kuten Pinokkion väsännyt puuseppäkin olisi halunnut tehdä mutta too little cojones joten homma karahti kiville, tai pitäisikö sanoa paremminkin meni puihin.

Jaakko ja Pavunvarsi

Alunperin Kemiran mainos ja opetustarina siitä kuinka älyttömän myrkyllisillä lannoitteilla saadaan rehu kuin rehu kasvamaan saatanallisiin mittoihin. On myös viitteitä siitä että Jaakolla tarkoitettaisiin Jaakko Ihanaa Muotilaa if you know what i mean. Eniveis, tarinan opetus ja fakta on se, ettei pidä lannoitella millä sattuu tai homma lähtee lapasesta.

Kolme pientä porsasta

Rakennusliiton tekemä ohjeistus urakoitsijoiden valitsemiseen, ts. ohje siitä ettei oteta sitä halvinta ja aivan paskaa urakoitsijaa ja keskimmöisenkin tarjouksen kanssa on vähän niin näin, eli tässäkin pitää paikkansa se että rahalle saa vastinetta (muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta).

Tässä näitä nyt tuli muutama esimerkki ja tiedän, tiedän, vuosikymmenet olette eläneet valheellisen tiedon kanssa mutta toivottavasti siihen tuli nyt korjaus. Voi olla että jossakin vaiheessa teen syväluotaavan ja pidemmän katsauksen muinaisten paskapuheiden maailmaan mikäli aika riittää.

Väsymystä ja toppahousut helvetistä

 

Pari vuorokautta on mennyt lähes samoilla silmillä, olen hoitanut asioita ja hypännyt fysiatrin sekä lekurin tykönä, kaikki sitä samaa vanhaa pashaa. Lekurin kanssa meinasi mennä väittelyksi kun väsymykseltäni nuokuin vastaanotolla, hääp äityi kysymään että olenko mä ottanut jotain, ei se viinaa epäillyt vaan sitä että olen ottanut kipulääkkeitä yli sallitun. Vastasin että no en, pikemminkin tässä on kyse päinvastaisesta eli en saa nukutuksi kivuiltani mihin hän taas ne vanahat jaarittelut siitä ettei kipulääkitystä voi nostaa etten vaan tule riippuvaiseksi. Sanoin että tietyllä tapaa olen jo koska ilmankaan en tule toimeen ja väsymys tekee elämästä helvettiä, se huomattiin haasteessa ettei pää pysy enää mukana järjellisessä toiminnassa.

Tänään kuitenkin tartuin pitkään roikkuneeseen projektiin ja päätin fiksata toppahousuni. Normaali persjalkaisen painajainen, vaikka ostat kiinalaisten mielestä sopivat, niin punttia on about puoli metriä ylimääräistä, samoin lahkeen leveys on yksi allekirjoittaneen jalka + madagaskarin pingviini.

Ei muuta kuin ompelukone tulille, puntit nurinpäin ja merkkaamaan lahkeen pituutta. Kolmea varttia myöhemmin puntit ovat hyvässä mitassa ja onnittelen itseäni, ajattelen jopa että olen maailman luokan ompelija. Virhe. Kun olen saanut kavennusmerkit valmiiksi ja aloittanut ompelemisen, ei mene kovinkaan kauaa kun vanha Yatsumaniani vai mikä lie pysähtyy. Saatanallinen söherö, alalankaa on rytyssä niin paljon että sitä riittäisi Uotilan lapsillekin joten ei muuta kuin ratkomaan ja uusi yritys. Tällä kertaa menee hyvin, hieman liiankin kevyesti ja saan todeta puntin loppuun päästyäni että nyt ei sitten ollut alalankaa ollenkaan. Tunnetila nimeltä kevyt kenttävitutus alkaa nostamaan päätään. Puolaan uuden alalangan, survon sen hemmetin kotelon paikoilleen ja strarttaan. Ensimmäiset kymmen senttiä sujuu hyvin, sitten Yamamoto päättää että nyt loppuu kapitalistin puntin ompelu ja katkaisee neulan jonka toista puoliskoa etsin yli tunnin. Uusi neula ja startti, Yatsupatsu ei suostu hievahtamaankaan ja joudun ottamaan mäkilähdön. Kone nytkähtää liikkeelle, etenee polven korkeudelle ja pysähtyy. Taas sama alalanka hässäkkä ja näyttää siltä kuin puntilla olisi varsin ryhtevä afro. Vielä kerran ratkominen, yksi neulan katkeaminen ja ihme söherö kunnes soitan tutulle ompelijalle ja tilaan häneltä punttien kaventamisen.

Nämä tällaiset ovat tuiki tavallisia tilanteita joita tulee kun unet jää vähälle, sillä lisämausteella ettei hermot pidä sillä tuosta ylläolevasta jäi pois raivokohtaukset joiden aikana kuului jopa hysteeristä kirkumista, eräiden onpeluvälineiden heittelyä ja joka lopulta päättyi siihen että keittiön nurkassa nähtiin nyyhkyttävä ihmisraunio. No ehkä hieman lapin lisää mutta joka tapauksessa hermot on kovilla kun yrittää eikä hommasta tule mitään. Ei toki ole kokonaisuudessaan unen puutetta, sillä taitojen puoli on myöskin puutteellinen mutta mitään ei opi jos ei tee, sama kuin kalkkunan kanssa. Olkoonkin että se linnun perse on syöpynyt mun verkkokalvoille ikuisiksi ajoiksi. No, keskiviikkona vien toppikset remonttiin ja saan ne jo viikon lopulla eli kaikki ok. Sittenhän alkavatkin jo helteet joten helvettiäkö minä toppahousuilla.

Haaste jonka sain Pöllöltä

 

Nyt kävi niin,että Pöllö onnistui heittämään todella jenkaisen kierrepallon ja niinpä hän sai haastettua mut silleen ovelasti. Vastaukset ovat rehellisiä, tietysti osa voisi olla pidempiäkin, mene ja tiedä. Niin ja koska tunnen blogistaniasta todella vähän porukkaa, niin sanotaan että haasteen voivat tehdä kaikki ne jotka poikkkeavat täällä ja jotka eivät ole tätä vielä tehneet.

1. Jos sinun olisi pakko osallistua johonkin tosi-tv-ohjelmaan, mihin ohjelmaan osallistuisit?

Tämä on pirun vaikea kysymys koska katson lähes ainoastaan maksullisia eli Netflixiä, HBO:ta etc. mutta sanotaanko että ehkäpä Viidakon tähdet tai mitä lie tähtösiä ne nyt oli vaikken mikään turha julkimo olekaan. Olisi kiva päästä matkustamaan ja tykkään tehdä kaikkea ikävää, esim. syödä matoja tms. Hullu kun olen. Toinen olisi ehkä Selviytyjät, minä kun tykkään rääkätä itseäni.

2. Oudoin uni, jonka olet viime aikoina nähnyt?

Ehkäpä Nan Patis, josta kirjoitin taannoin. En näe paljon unia tai siis en muista niitä mutta ne on lääkityksestä johtuen ihan helvetin outoja.

3. Kuka tuntee sinut parhaiten?

Ehkäpä hieman outoa mutta ehdottomasti mun lääkäri. On hoitanut mua vuodesta -96 lähtien joten hän tuntee mun kroppani ja on valitettavasti joutunut tutustumaan myös mun psyykkeeseen joten hän on ihminen joka tuntee mut ettenkö sanoisi täydellisesti

4. Mikä on vahvin aistisi?

Ehdottomasti tunto. Suurelta osin johtuen siitä että mulla on ollut selkä paskana jo niin kauan sekä päänsäryt muksusta lähtien joten tunto on se minkä kanssa taistelen. Myös lekurit ovat sanoneet että kun kiputiloja turrutetaan voimakkailla lääkkeillä, niin elimistöalkaa perkele luomaan lisää reseptoreita tai mitä lie hermotuksia joten me kiputilojen kanssa elävät koemme joskus pienenkin kivun voimakkaampana kuin ”terveet” ihmiset. Terveitä ihmisiä ei olekaan ja sanonta että ”kaikkeen tottuu” ei pidä paikkaansa ainakaan kiputilojen kohdalla. Kipuun ei totu koskaan.

5. Jaa joltakin matkalta jäänyt kiva muisto.

Seisoin kerran Sokoksen ovien vieressä, melkein kiinni vieressä soittavaa peruslaisryhmää joka soitti todella hyvin. Oli pan-huilut ja muut jutut, värikkäät kuteet etc.

No, Sokokselle oli tulossa joku parempiparkainen, hyvin pukeutunut vanhempi naisehenkilö ja hääp lykkäs mulle kakskymppisen kouraan saatesanoilla ”voi teitä ressukoita”. Vähän vitutti mua ei varmaan niin paljon kuin perulaisporukkaa joka mulkoili mua vihaisesti. Päätin hiihdellä paikalta pois ennen kuin saan pan-huilusta.

6. Pelkäätkö vanhenemista?

En pelkää. Päinvastoin pidän siitä että matka on kohti monttua koska uskon vahvasti että kuoleman jälkeen on elämää ainakin jossain muodossa. Toki yritän parhaani mukaan ja kiputilojen sallimissa rajoissa pitää kuntoani yllä koska en halua menettää liikuntakykyäni enkä kestä sitä että olisin avuttomassa tilassa.

7. Onko sinulla jokin bucket list eli lista asioista, jotka haluat tehdä tai saavuttaa
elämäsi aikana?

Ei varsinaisesti, toki on paikkoja jossa haluaisin käydä, mm. painottoman lennon (siis kun pääsee leijumaan koneen sisällä) haluaisin kokea. Benji-hyppyjä erilaisista paikoista koska olen hypännyt vain nosturin nokkaan kiinnitetystä häkistä sillä kun tulee pysähdys ja sä roikut pää alaspäin köydestä, niin sen ohikiitävän hetken on tilanne jossa ihminen ”venähtää” ja nikamat eivät paina hermoja joten kivut hellittävät hetkeksi aikaa. On myös muutama ihminen jotka haluaisin tavata ja nähdä kymmenkunta paikkaa. Että semmosta perussettiä.

8. Mikä on paras neuvo, jonka olet saanut elämäsi aikana?

Ihmisen tärkein matka on tulla puoleen väliin toista ihmistä vastaan. Pitää muuten helvetin hyvin paikkansa ja saa monet vaikeat tilanteet ratkeamaan kun joustaa vaikkei sitä haluaisikaan.

9. Mikä on eniten käyttämäsi emoji?

😁 Mä olen vaan niin iloinen tyyppi ja tykkään kun ihmiset laukoo hyviä juttuja.

10. Jos sinussa olisi varoituskyltti, mikä se olisi?

Netistä tuttu ”Under construction”. Minussa on niin paljon rikki ja on sen verran laitettu varaosia että tuntuu siltä kuin olisi käynnissä jatkuva remontti.

11. Onko sinua koskaan kiusattu?

Olen joutunut elämään neljän naisen hirmuvallan alla pienenä, isäni kuoli kun olin kuuden vanha ja systerit ovat minua vanhempia joten voitte vain kuvitella millaista helvettiä elämäni oli.

12. Jos poliisi pidättäisi sinut, mitä läheisesi ajattelisivat ensimmäiseksi sinun tehneen?

Minut on pidätetty sen verran usein aikoinaan että jos minut nyt pidätettäisiin, systerit todennäköisesti kohauttaisivat olkapäitään ja tuumaisivat että jahas, poika on taas kikkaillut jotain.

13. Mitä olet oppinut muutoksesta elämässä?

Sen että jokainen muutos on hyvästä, ainakin ennen pitkää koska ihmisen on pakko sopeutua uuteen tilanteeseen ja näin myös opittava uusia juttuja selvitäkseen. Kaiken kaikkiaan muutos on hieno ja hyvä asia vaikkei siitä pitäisikään.

14. Kahvi vai tee?

Ehdottomasti kahvi. Olen pienestä kersasta lähtien juonut kahvia ja nimenomaan mustana koska kahviin ei yksinkertaisesti sotketa mitään. Lisäksi intissä ollessani kahvia ei saatu kuin sunnuntaisin ja keskiviikkoisin, muina päivinä oli pakko juoda sitä armeijan paskaa litkua josta käytettiin nimitystä tee. Hyi hemmetti, päätin silloin etten enää koskaan joisi kahvia enkä muuten ole juonut.

15.Lempiaineesi koulussa? Entä inhokkisi?

Hittolainen, kemia ja fysiikka, molemmat rakkaita ja ikävin aine oli musiikki. Minulta kun paleltui sävelkorva jo kolmen vanhana niin en osaa laulaa enkä soittaa mitään, niin paljon kun haluaisinkin noita molempia.

16. Arvokkainta, mitä omistat?

Hmmm….ihmisiä ei voi omistaa vaikka ne ovatkin arvokkainta mitä ihmnen voi omistaa mutta pakko sanoa että yksi tyyppi on mulle hyvin arvokas. Mitä materiaaliin tulee, niin ehkäpä joku varaosistani, ne on hemmetin kalliita.

17. Jos deittailisit, mikä olisi sinulle deal braker (eli asia, jonka takia et voisi ryhtyä toisen kanssa parisuhteeseen)?

Luottamuksen puute. Ilman sitä ei voi aloitta mitään eikä tehdä mitään. Se on kaiken A ja O.

18. Uskotko jumalaan?

Totta helvetissä, sanokoon tiede mitä tahansa. Jumaluus on mulle ehkäpä sitä että zarahustalaisuuden mukaan jumala on meissä jokaisessa mutta uskon että sen lisäksi on jokin kaikkea ohjaava voima, nimitettäköön sitä millä nimellä tahansa.

19. Mikä tekee sinut iloiseksi?

Hyvät tyypit ja tietysti päivätä jolloin kiputilat ovat hieman helpompia. Molemmat edellä mainitut ovat lisäksi niin harvassa että niistä pitää iloita.

20. Miten pääset eroon hikasta?

Pidättämällä hengitystä. Olen opetellut pidättämään hengitystä suht pitkään joten hikan suhteen ei tule ongelmia. Hikka on yksi ärsyttävimmistä asioista jotka tiedän.

Älä Herran tähden täytä kalkkunaa!

 

Eilen tein kalkkunaa jenkkiläiseen tyyliin eli tungin sen perseestä sisään kaikkea täytettä joiden ohjetta (useampaakin) seurasin netistä. Voin kertoa ettei ole helppo homma. Sulla on läppäri auki yhdellä tasolla, kalkkuna jököttää pellillä hellan päällä ja toisella tasolla on Sarajevo – 92 eli se paikka missä nämä täytteet valmistetaan. Onneksi vieressä on tiskipöytä koska erilaista kippoa ja kappoa kertyi siihen malliin että pelkäsin niiden loppuvan kesken. Joku muijaa puhua pälättää lontoota netissä ja kertoo tietenkin amerikkalaisia mittoja käyttäen kuinka paljon mitäkin pitää laittaa, ja koska mulla ei niitä kaikkia (raaka-aineita) ole, niin koitan korvata ne kotimaisilla versioilla joita olen hankkinut huomattavan määrän. Lyhyesti siis toinen käsi linnun perseessä ja toisella näpyttelen läppäriä ja koitan kelata kohtaan ” put two teaspoon sitä ja tätä with ihmeellisiltä kuulostavia mausteita and stirr jotakin with voi saatana and then, take something ulkoavaruudesta ja jotakin and shavel all ingriidiens in to birds ass. Jep hei vaan jepulis, ei ole kuulkaa helppoa valmistaa täytteitä samaan aikaan kun muija tekee vauhdilla ”koska täytteet olisi pitänyt valmistaa etukäteen”. Vitustako minä sen tiesin, olisi sanonut heti videon alussa.

Tunnen olevani kuin seminologi joka hälytetty maatilalle pelastamaan lehmä jonka maha on kiertynyt ja operaatio pitää tehdä hanurin kautta. Ihan ensiksi olisi pitänyt käydä ostamassa

a) heti helvetin paljon isompi asunto jossa on kunnon keittiö parilla, kolmella saarekkeella ja about neljällä jääkaapilla jotka olisivat olleet täytetty erilaisilla raaka-aineilla.

b) noin kahdeksan paria seminologin kumirukkasia vai mitä lie ne nyt ovatkaan ja käydä noin 19 kokkauskurssia. Ai niin, sekä opetella lontoon kieli täydellisesti.

No, mä saan sen linnun täytettyä lopulta ja tunnen olevani todella häiriintynyt ommellessani linnun rectumia umpeen, se on jotain niin luonnotonta ettei se sovi suomalaisen miehen tajuntaan. Kuvitelkaa nyt, ”mitäs teit lauantaina?”

”No, ompelin linnun persettä kiinni jotta täytteet pysyy sisällä”

Seuraus: Enempää ei kysellä, väki poistuu ja olen kolmea ystävää vähemmän, sekä kysyjää ja hänen seurassaan ollutta kahta muuta kaiffaria. Tosi kiva juttu ja saan lempinimen ”bird lover”. Juhuu!

Eipä mitään, tipu uuniin ohjeiden mukaisesti ja seuraamaan uunin luukun kautta linnun paistumista. Havaintoja; ensinnäkin näin sen helvetin sotkan pienenevän kuin pyy maailmanlopun edellä, paiston loppuvaiheessa onnistun näkemään kuinka peppuompeleet roihahtavat tuleen ja jotain epämääräistä mössöä alkaa valumaan hanurin kautta pellille. Ei hyvä homma mutta odotan kuitenkin koko täyden ajan ennen kuin otan tipun pois uunista. Ei hyvä juttu. En tiedä millä opilla onnistuin tyrimään koko homman mutta lintuun näyttää tulleen useita halkeamia joista täytteiden nesteet ovat valuneet mäkelään ja se minkä piti olla ”moist and delicious”, on nyt aika helvetin paljon vähemmän ”moist and delicious”.

Kuvitelkaapa neljäkymmentä kiloinen sorsa joka ei pahaksi onnekseen pysty lentämään kuin kolmen metrin korkeudella painonsa takia ja sattuu olemaan sorsastusaika. No, palttiarallaa 900 sorsastajaa tulittaa tätä lintumaailman flying fortressiä oikein huolella joten tipu näyttää kiveen heitetyltä ahvenelta ja on kuivaa runsaan verihukan takia, muistuttaen lopulta vaarin vanhaa nahkarukkasta. Siltä mun kalkkunani näytti ja maistui, jouduin oikeesti teroittamaan kokkiveitseni kesken leikkaamisen ja voin kertoa että pidän veitseni todella terävinä.

Tuli aivan mieleen entiset ajat kun muijalla oli jalka kipsissä ja lupasin tehdä sille ruokaa. Päätin tehdä perunoita ja jostain kumman syystä kalakastiketta. Perunoiden kanssa ei ongelmia mutta kalakastikkeen kanssa kyllä, sillä mulla oli kokkauksen päätteeksi viisi kattilallista jotain helvetin ihme liisteriä jota ei syönyt kukaan ja tämä tarina on tosi.

Mitä siis olen oppinut? Älä täytä kalkkunaa äläkä tee kalakastiketta. Ne ovat molemmat itsestään Saatanasta.