Iltasatujen oikaisut

 

Nykyäänhän on tärkeätä ja paljon puhuttua tämä oikean informaation saaminen, on faktojen tarkistajia jotta me välttyisimme disinformaatiolta ja siitä syystä olen päättänyt kantaa korteni kekoon. Teidän että käsittelen aiheita jotka ovat iskostuneet päähänne jo pienestä pitäen, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä saada oikeaa tietoa, vaikkapa vain muutaman esimerkin voimin.

Aloitetaan;


Prinsessa Ruusunen

Ei ollut ensinnäkään mikään prinsessa eikä mikään muukaan merkittävä, vaan pahemman luokan narkkari joka vetää 16 – vuotiaana niin pahat överit että vaipuu koomaan ja herää vasta vuosia myöhemmin kun lievästi nekrofiliaan taipuvainen ensivastehoitoyksikön kuljettaja tekee ei suostumuksellisen lähestymisen.


Lumikki

Todellisuudessa maailman ensimmäinen huijari hieman huorahtava yksilö. Muija pyörittää seitsemän kääpiön taloutta eivätkä nämä vatipäät tajua vedätystä, vaan kantavat hänelle palkaksi timantteja kaivoksestaan. Syö myöhemmässä vaiheessa ylipäiväyksellä olevan omenan ja tulee niin ikään ensivastehoidon pelastamaksi.


Hannu ja Kerttu

Maailman ensimmäiset EVI:n (elintarvikevirasto) virkailijat jotka käräyttävät metsän siimeksessä pimeää konditoriaa pyörittävän, vanhemman ja melko rujon näköisen (aikalaisten kuvaukset) vanhan horon. Eivät tyydy odottamaan käräjäoikeuden eivätkä myöhempien valitusoikeuksien päätöstä, vaan tuuppaavat vosun suoraan kiertoilmauuniin (180 astetta, 45 min.) ja täten tappavat vanhan kondiittorin tuhoten samalla hänen hienon puljunsa.


Sanonta elämästä


Pullon henki

Oh dear, niin monia taruja mutta alkuperäinen ja oikea kertoo metsurin juoppohullusta pojasta joka eräänä päivänä herää jäätävään kanuunaan ja siihen, että näkee jonkinlaista maagista usvaa nousevan pullonsa suusta. Kyseessä ei ole pullon henki kuten satu tarina antaa ymmärtää, vaan puhtaasti etanolin höyrystymisilmiö. Poika kuolee varsin varhaisessa vaiheessa maksakirroosiin ja metsään jäänyt tyhjä lesti sytyttää aikamme suurimman metsäpalon, se kun toimii suurennuslasina.


Tuhkimo

Ei mikään sisarusparven onneton jäsen, vaan nimensä mukaisesti nuohooja ja vieläpä sellainen joka käytti hyvin paljon erilaisia hallusinogeeneja (hippaheinä, seitikit etc.) ja joka myöhemmällä iällä suunnitteli kenkiä (Prada, Lous Vitton). Verrattu joskus Salvador Daliin sillä hänen hallusinaatiot olivat aikalaisten mukaan vertaansa vailla, mm. hiiret jotka vetivät vaunuja, sisiliskoja lakeijoina (Perraultin mukaan) ynnä muuta mukavaa.


Pinokkio

No ei todellakaan mikään puusta veistetty poika, vaan hullun puusepän märkä uni josta myöhemmin mm. Mary Shelley sai idean Frankensteiniinsa, korvaten puusepän kaunisteleman puisen pojan ihmiskehon eri osilla, aivan kuten Pinokkion väsännyt puuseppäkin olisi halunnut tehdä mutta too little cojones joten homma karahti kiville, tai pitäisikö sanoa paremminkin meni puihin.


Jaakko ja Pavunvarsi

Alunperin Kemiran mainos ja opetustarina siitä kuinka älyttömän myrkyllisillä lannoitteilla saadaan rehu kuin rehu kasvamaan saatanallisiin mittoihin. On myös viitteitä siitä että Jaakolla tarkoitettaisiin Jaakko Ihanaa Muotilaa if you know what i mean. Eniveis, tarinan opetus ja fakta on se, ettei pidä lannoitella millä sattuu tai homma lähtee lapasesta.


Kolme pientä porsasta

Rakennusliiton tekemä ohjeistus urakoitsijoiden valitsemiseen, ts. ohje siitä ettei oteta sitä halvinta ja aivan paskaa urakoitsijaa ja keskimmöisenkin tarjouksen kanssa on vähän niin näin, eli tässäkin pitää paikkansa se että rahalle saa vastinetta (muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta).


Tässä näitä nyt tuli muutama esimerkki ja tiedän, tiedän, vuosikymmenet olette eläneet valheellisen tiedon kanssa mutta toivottavasti siihen tuli nyt korjaus. Voi olla että jossakin vaiheessa teen syväluotaavan ja pidemmän katsauksen muinaisten paskapuheiden maailmaan mikäli aika riittää.





11 Kommentit

Mukavaa kun poikkesit!

  1. Tänä aamuna tuli juuri fasen muistoissa vastaan vanha meemi, jossa oli tehty ip-lehtien uutisotsikoita vanhoista saduista samaan tyyliin. voin lähettää sen sulle meiliin jos haluat.

    PS se on HannU ja Kerttu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita vaan, se on varmasti hupaa luettavaa!
      Niin muuten on mutta tämä on taas näköjään näitä mun lukihäiriöjuttuja 😃

      Poista
    2. Arvaas, en löydä niitä nyt. Yritän etsiä.

      Poista
  2. Se on Disneyllä sitten uusintafilmatisointien aika :D

    VastaaPoista
  3. Varsinainen satusetä...
    Mutta eihän siinä, onhan noita satuja ja tarinoita nyt muutenkin pitänyt ruveta kirjoittamaan uudestaan, kun vanhoissa on käytetty niin ikävää kieltä.
    Mutta nuo sun sadut ei kyllä taitais täyttää niitäkään kriteerejä, sori vaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja osa aivan älyttömistä syistä. Jopa taivaankappaleiden nimiä (Siamilaiset kaksoset) on muutettu, asia on tietysti hyvä mutta joukossa on ylilyöntejäkin.

      Poista
  4. Melkoisia tulkintoja… Mä repesin totaalisesti niitä lukiessa…

    VastaaPoista
  5. Tietäisitpä vaan, miten totuus naurattaakin 😂 - ainakin kun osaa nauraa itselleen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ja tärkeintä on se että osaa nauraa itselleen. Jos ei osaa, niin mun mielestä sellaisella ihmisellä ei ole huumorintajua tai sitten se on jollakin tapaa kieroutunut.

      Poista
Uudempi Vanhempi