Olen ollut viime viikon ns. syvissä vesissä koska elämässäni on tapahtunut asioita joiden takia moni minulle tärkeä asia on muuttunut ja en ala nillittämään niistä nyt mutta kerron pohjustukseksi yhden asian jonka moni kiputiloista kärsivä tietää.
Eli kun yöt menee muutenkin valvoessa ja kun siihen lisätään henkistä painetta, niin pian ollaan tilanteessa jossa liika valvominen ja asioiden vatvominen omassa pääkopassa johtaa siihen, jota mielestäni voidaan kutsua selvin päin tapahtuvaksi delirium tremensis - tilaksi. Enää ei tiedä että onko jokin asia tapahtunut oikeasti, vai onko se jotain minkä omat aivot ovat tuottaneet yöllä/päivällä aivan liian suuren univajeen takia.
No, viime yönä tapasin Dar Samosin, jos näin voidaan sanoa koska Dar Samos on henkioppaani eikä mikään meidän elävien keskuudessa vaeltava olento. Joka tapauksessa havahduin siihen kun tunsin jonkun tuijottavan mua ja näin Darin istuvan sohvalla ja katselevan mua todella omituinen ilme kasvoillaan.
- on taas ollut mukamas vaikeeta ja väsyttää vai?
- kyllä, sä tiedät sen itsekin
- kuules nyt onneton vätisijä joka tituleeraat itseäsi Apotiksi, me lähdetään sun kanssa pikku reissuun nyt, jotan laita vaatteita päälle koska en aio raahata mukanani miestä jolla ei ole kuin bokserit jalassa.
Tein kuten Dar sanoi, syystä että hänen työnsä on, kuten muillakin henkioppailla, opastaa ihmisiä mutta Dar Samosille on annettu kyky satuttaa fyysisesti eli hänelle eikä pidä vittuileman eikä muutenkaan ärsyttää. Olin saanut juuri kengät jalkaani ja olin laittamassa takkia pääälle kun Dar otti kädestäni kiinni ja sitten mentiin.
Huomasin seisovani luokkahuoneen nurkassa ja olin hämilläni koska luokka ol täynnä aikuisia joilla oli edessään kirjat ja he näyttivät opiskelevan ranskaa.
- älä pelkää, he eivät näe meitä, sanoi Dar ja osoitti opetusta johtavan henkilön suuntaan. Taulun edesssä, siellä missä opettaja yleensäkin on, seisoi nainen joka puhui todella miellyttävällä äänelllä ja kertoi näille kansalaisopistoa käyville ihmisille kuinka ranskan kielen eri verbit taipuvat ja samalla hän kirjoitti taululle näitä sanoja joista meikälinen ei tietenkään ymmärtänyt hevon helvettiä.
- Eevalle, tuolle opettajalle on annettu kolme vuotta aikaa sillä hänellä on todettu keuhkosyöpä ja silti hän opettaa näille ihmisille vieraita kieliä. Mitäs sä olisit tehnyt, maannut sohvan pohjalla itsesäälissä ja kirjoitellut siihen saatanan blogiisi kuinka elämä on kovaa ja kohtelee sua väärin etkä "sä jaksa nyt mitään kun on niin pirun vaikeeta?"
En ehtinyt vastata kun taas mentiin, tällä kertaa olimme jossain kuplahallissa jossa näytti olevan paljon porukkaa, urheilijoita ja myös huoltotehtävissä olevia henkilöitä mutta kun katselin tarkemmin näitä urheilijoita, niin tajusin että joltain heistä puuttui joko jalka tai käsi ja silti he treenasivat omia lajejaan intensiteetillä joista moni terveitä valmentava olisi ollut kiitollinen, siis jos heidän valmennettavillaan olisi ollut samanlainen asenne, eikä niin että ennen olympialaisia tai muita perkeleen kisoja annetaan haastatteluita joissa jo valmiiksi pohjustetaan sitä ettei tulla pärjäämään "kun on ollut niin paljon sairastelua ja vähän on toi oikean jalan pohjekin kipeä".
En tiedä mistä ja miten, mutta Dar toi eteeni todella ison peilin sanoen
-katso omaa kuvaa peilistä
-miksi, kyllä mä tiedän miltä mä näytän
-katso nyt jumalauta tai pieksen sut niin pahasti ettei sua enää tunnista
Siinä vaiheessa kun herra Samos sanoo näin, on parasta totella joten katsoin peilistä omaa kuvaani
- no, miltä näyttää?
- en oikein tajua, ihan normaalilta
- niinpä, onko mitään eroa tuolla kentällä oleviin?
- on, sanoin hämilläni, osalla puuttuu joko käsi tai jalka ja osa vaikuttaisi olevan sokeita
- juuri niin paskanakkeli! Sulla on kaikki raajat jotka toimii,samoin aistit ja sä perkele et viitti käydä edes kävelemässä ja nauttimassa syksyn väreistä mutta nuo todelliset soturit tuolla kentällä tähtäävät maailman huipulle. Toisin sanoen sä olet vetelä paska.
Tämän sanottuaan Dar otti kädestäni kiinni ja yhdessä humauksessa olimme jonkin asunnon olohuoneessa jossa kolme lasta, iältään ehkä seitsemän, kahdeksan vanhoja - yksi saattoi olla kymmenen tai yksitoista ja he tekivät läksyjään kunnes keittiöstä kuului ääni "-ruoka on valmista". Muksut ampaisivat keittiöön ja istuivat kukin omille paikoilleen. Ruokaa teki ja tarjoili perheen 16 - vuotias tytär.
- vanhemmat ovat ilmeisesti vuorotöissä koska kello näyttää olevan vähän vaille yhdeksän illalla?
- perheen äiti on, tekee kahta työtä sillä heidän omakotitalonsa paloi viime kesänä ja perheen isä menehtyi tulipalossa. Siinä vaiheessa aloin katsella asuntoa, tyypillinen 80-luvun alussa rakennettu rivari joka olisi - siis asunto - kaivannut vähän maalia ja tapettia eivätkä kalusteetkaan näyttäneet siltä etttä ne olisi ostettu eilen. Dar huomasi sen ja kertoi että perhe oli saanut lahjoituksena huonekalut paikallisilta ja osin SPR:n kautta. Dar lisäsi vielä että huomasitko, muksuilla ei ole puhelimia vielä, äiti kyllä tekee pirusti töitä että muksuilla olisi mahdollisimman mukavaa, tietenkin muutakin kuin jotkut helvetin puhelimet mutta tajuat varmaan pointin?
Dar otti kädestäni kiinni, taas yksi humaus ja oltiin mun kämpillä. Dar tuijotti mua tiukasti silmiin ja kysyi
-no, miltäs ne omat ja "isot ongelmat" nyt vaikuttaa?
Voin valehtelematta sanoa että en kyennyt vastaamaan sillä kyyneleet valuivat pitkin poskia ajatellessani kaikkea näkemääni.
- oppi taisi mennä perille, sanoi Dar ja samassa hän oli poissa.
Siispä, tämä teksti on kunnianosoitus teille kaikille joilla on todellisia haastetia elämässänne ja haluan pyytää anteeksi. Minun niin sanotut vaikeuteni ovat hyttysen kusi valtameressä ja häpeän sitä että olen valittanut aivan turhista asioista. Toivotan teille kaikille joilla on rajoitteita tai rahallisia vaikeuksia tai olette menettäneet rakkaimpanne, kaikkea hyvää. Tuntuu kliseiseltä paskalta, mutta tarkoitan sitä todella ja vielä kerran anteeksi, meistä jokaisen tulisi katsoa asioita uudesta perspektiivistä eikä tuijottaa maailmaa ainoastaan siitä omasta, kapeasta näkökulmasta. Kiitos teille jotka jaksatte.
Rakkaudella, Apotti