Hieman hakusessa

 Heräsin tänä aamuna todella repivään, kuivaan yskänkohtaukseen joka kesti tunnin ja koska kello oli jo puoli neljä aamulla, tiesin että oli aivan turha yritää nukkua enempää. Niinpä keittelin kahvit, todella vahvaa turkkilaista mokkaa joka on siinä määrin tujua tavaraa että mikäli sitä erehtyy juomaan pannullisen, niin sitä mennään sitten kolme viikkoa samoilla silmillä. Toisaalta hyvä, sillä minun pitää viedä veli Ezekielin kanssa torille lauma g´rbotheja, sian ja belgialaisen mesikarhun risteytyksiä jotka me olemme täällä luostarissa kehitelleet. Kasvavat aivan hemmetin isoiksi, about 700 kiloisiksi jötiköiksi joiden pituus lähenteleee kolme metriä ja säkä keikkuu tuolla 130 sentin paremmalla puolella. Luulisi että on vaarallinen ja veemäinen homma mutta ei, säyseitä ovat ja mikä parasta, ne tottelevat jostain syystä liikennemerkkejä orjallisesti. Ongelmana on tietysti roudata noin vittäkymmentä tärkeintä opastetta mutta se työ on langetettu noviisi Amirille joka kolmen aasin letkalla hoitaa niin logistiikan kuin risteyskseen saapumiset, kääntymiset ja pysähtymiset mallikkaasti. Eikä ihme sillä hän on entinen rapajuoppo liikennepoliisi eräästä maasta joka muistuttaa saapasta. Ehkä ihmettele nimeä mutta jotkut ihmiset ovat vallan helvetillisiä uimareita.

Täytyy sanoa että tämä noin seitsemän, kahdeksan vuoden tauko on tehnyt hallaa mitä näihin postauksiin tulee. Oli nimittäin kaikki hieman hakusessa ja kesti jonkin aikaa ennen kuin sain viimeöisen postauksen ulos. Toinen asia jonka huomasin, ettei blogger salli muuttaa teemaa entiseen tyyliin eli vanha koodi pois ja uusi liimataan tilalle, tai sitten en yksin kertaisesti tajunnut miten se tehdään. Harmi, latasin nimittäin netistä (kyllä, meillä on täällä luostarissa netti joka toimii ääntä nopeammin) muutaman mukavan teeman joiden asennus ei sitten onnistunut. Pitänee yrittää vielä, samoin kuin kommenttiosion muuttamista bloggerin suht aneemisesta kommenttiosiota Intense Debat:iin tms. mutta ainakaan viime yönä blogger ei antanut muuttaa koodia kuten jo aiemmin mainitsin. Niinhän sitä sanotaan että joka kahden vuoden välein teknologinen kehitys hyppää neljä vuotta eteenpäin ja varsinkin viime vuodet ovat osoittaneet sen olevan totta. Asiat mitkä vielä eilen olivat fantasiaa, ovat tänä päivänä totta. Kärsin tällä hetkellä melko rapsakasta kuumeesta ja keuhkot nurinpäin kääntävästä yskästä, mutta olen tullut siihen tulokseen että houreinen mieli on hyvä mieli.

Muutenniin tuo terveys on mennyt alaspäin, selkä – ja päänsäryt ovat käyneet pahemmiksi ja koska ne johtavat unettomiin öihin, muisti alkaa pätkiä tosi pahasti. Enkä puhu mistään arkipäiväisestä unohtelusta, vaan tärkeiden asioiden unohtelusta ja etenkin lähimuistin osalta-

Se siitä valittamisesta, nyt olen päättänyt alkaa metsästämään vanhoja tuttuja täältä bloggerin laajoilta saloilta, vaikeuksia tulee jo heti siinä koska en muista kaikkien blogien/kirjoittajien nimiä mutta minä olen periksiantamaton, joten joko enemmin tai myöhemmin minä teidät löydän. Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, pidän itseäni parempana näpyttelijänä kuin mitä todellisuudessa olen.

                Rakkaudella

                - Apotti -

Ab imo pectore!

Okei, okei...ei ehkä olisi pitänyt ryhtyä tähän mutta paljon on virrannut vettä Po – joessa Luostarin lopettamisen jälkeen ja koska olen olen saanut apua eräältä taholta mitä tuli luostarin jälleenrakentamisen suhteen, niin tässä sitä ollaan. Tiedän että monikaan ei ehkä, tai peräti ei varmasti hyväksy asiaa mutta sille minä en voi mitään.

Toinen syy on se, että terveyden tilani on näiden noin 7:n vuoden jälkeen siinä tilassa, että toisinaan tuntuu kuin kävelisin kohti Varjojen Maata, tuota kirottua tai siunattua paikkaa jonne me jokainen joskus päädymme.

Luostarissa on hiljaista, meitä ei ole täällä enää jäljellä kuin vanha veljeskunta eli 70 munkkia joista 54 on antanut vaitiololupauksen joten läpän heitto jää vähemmälle ja sitten on nuori veljeskunta eli 46 munkkia, jotka  periaatteessa tehneet valansa mutta lupausten pitämisen suhteen on vähän niin ja näin, ainakin tässä vaiheessa kun suurin osa on ollut melko vähän aikaa, about kymmenisen vuotta. Voitte uskoa että raippaa laulaa ennen iltarukoustilaisuutta mikä toisaalta häiritsee, koska hiljainen valitus häiritsee koko iltarukousta kaikkine lätinöineen. No, minkäs teet sillä aika on kortilla eli suomeksi sanottuna päivät menevät pellolla ja muissa askareissa. Toisaalta, oppivathan nuoret penteleet olemaan hiljaa, ei se ota enää kuin palttiarallaa toisen vuosikymmenen.

Täällä alkaa olla näin vuosin melko helvatan holotna, vaikka polttopuuta on niin paljon että sitä riittäisi Uotilan lapsillekin mutta tämän kivikasan lämpimäksi saaminen kestää kahdesta kolmeen kuukauteen. Sen jälkeen onkin kuin huonosti lämmitetyssä saunassa mutta hyvänä puolena mainittakoon ettei kaavun alla tarvitse pitää kuin boksereita. Tosin vanhemmat kävyt eivät pidä niitäkään ja kiusallisilta tilanteilta ei voi välttyä. Tunnelma on kuin norjalaisessa turskan savustamossa if you know what i mean.

Luostari on valmis, saimme keväällä kattotyöt loppuun, ikkunat ovat asennettu ja sisätilatkin on suurimmaksi osaksi pintakäsitelty. Ylpeänä voin sanoa että meillä on aivan jäätävän kokoinen kirjasto jossa on ne Kuolleen meren kääröt joita ei ole vielä ”löydetty” ja paljon muita harvinaisuuksia, mm. Aleksanteri suuren ristinollavihko, hänhän pelasi sitä ihan simona aina silloin kun ei ollut lahtaamassa ihmisiä. Myöskin keittiö on melko saatanan iso, pelkästään pääuuni jossa on kolmen kuution klapitila (siis palotila), on niin iso että sinne mahtuisi heittämällä vuoden 1997 Toyota Camry ja tilaa jäisi vielä parille päältä ajettavalle ruohonleikkurille.

Tämä siis uunin tilavuudesta, pintaa peittää 22 neliömetrin paistolevy mikä tahtoo sanoa että siinä paistaa munan jos toisenkin.

Alimmassa kerroksessa on siis köökki, saunatilat ja vaatimaton 450 neliön punttisali joka on ahkerassa käytössä johtuen siitä että öiseen aikaan saattaa mieleen hiipiä syntisiä ajatuksia jotka täytyy hikoilla pois. Tällä on kaksijakoinen seuraus; varsinkin nuoret munkit ovat kropaltaan sellaisia että Amerikan Arnold (parhaimipina vuosinaan) näyttäisi heidän rinnallaan hernekepiltä mutta toisaalta kaikki punttista käyttävät, syntimieliset kutaleet ovat aamuisin kuin kiveen heitettyjä ahvenia.

Toisessa kerroksessa ovat nukkumatilat ja hengellisen toimintaan liittyvät jutut, kolmannessa kerroksessa tämä mainitsemani iso kirjasto ja munkkien kirjoitustilat sekä piakkoin valmistuvat aputilat. Lisäksi joitain pienempiä kammioita joiden merkitys jääköön tässä sanomatta.

En läpise tällä kertaa enempää, koitan parhaani mukaan kertoa Luostarin asioista iltaisin, sillä täällä neitsytkammiossani ei kahdeksan vuoden selibaatin jälkeen ole edelleenkään mitään toimintaa, mikäli pölyvillakoirien helvetillistä ulvontaa ei lasketa aktiviteetiksi.

Rakkaudella, Apotti