Kiputilojen keskellä kirjoitettu, ei kannata lukea

 Meillä kaikilla on omat vastoinkäymiset ja sairautemme jotka tietenkin kuuluvat vastoinkäymisiin, osa meistä pärjää arjessa niiden kanssa, joko paremmin tai huonommin mutta yhtä kaikki, ne ovat muistutus siitä että aikamme täällä on rajallinen. Maan päällistä helvettiä kärsivät ne,joiden sairaus tai muu haittaa jokapäiväistä elämää merkittävästi. Siitä huolimatta he jaksavat hymyillä, tehdä ne asiat mitä niin sanotuun normaaliin arkeen kuuluu vaikka he haluaisivat vain olla, osa elää toivossa että josko sittenkin elämä muuttuisi mutta osa - ja veikkaanpa että suurin osa - toivoen että kärsimys loppuisi ja he pääsisivät jonnekin mistä meistä kukaan ei tiedä mitään.

Itsekkäät ihmiset, tässä tapauksessa joko lähiomaiset tai henkilöt jotka ovat riippuvaisia tästä ihmisestä, käyvät esittämässä kannustavia viestejä ja valehtelevat päin näköä että kaikki muuttuu paremmaksi, koita jaksaa. Syy tähän on se, että he eivät yksinkertaisesti kestä ajatusta elää ilman tätä ihmistä. Syynä on tietenkin rakkaus tätä ihmisestä kohtaan, sehän on selvä tai niin raadolliselta kuin se kuulostaakin (jostain addiktiosta kärsivät sukulaiset huumeet, alkoholismi, taloudellinen riippuvuus eivät kestä ajatusta että rahan tulo loppuu. Ihminen, joka enemmin tai myöhemmin - kuitenkin paljon aikaisemmin kuin mitä elinajan odote edellyttää, poistuu ns. kartalta ja jäljelle jää tyhjiö.

Koska vastoin kun luullaan, kuolema ei ole paha asia vaan kaunis,se on rauhallinen tapahtuma ja mistäkö tiedän? Kerran elämässäni oli tilanne jossa olin hyvin paljon velkaa ihmiselle joita "normaalit"

ihmiset kutsuisivat "pahaksi ihmiseksi tai rikolliseksi", mutta kun asiaa ajatellaan tarkemmin, niin hänhän oli vain ihminen joka yritti puolustaa omia tavoitteitaan tai sitä mikä hänelle kuuluu ja kysynkin että tekeekö se ihmisestä pahan? Varsinkin kun tilanteeseen liittyy asioita joita ei voida viedä oikeuslaitoksen käsiteltäväksi ja vaikka vietäisiinkin, niin lopputulos on täyttä arpapeliä, oikeudessa on (sen mitä minä olen ollut useamman kerran), asiasta päättää kolme ihmistä, joskus jopa visi mutta yhtä kaikki, se on heidän mielipiteensä asioiden kulusta ja sen perusteella annetaan tuoio. Vähän samaan kuin - okei typerä vertaus - Masterchefissä on neljä ihmistä jotka päättävät kenen ruoka on hhyvää ja kenen ei.

No, tämä oma asiani - velka - ei päätynyt oikeuslaitoksen käsiteltäväksi ja niinpä velkoja päätti kuristaa minut hengiltä. Siinä vaiheessa kun en kyennyt enää hengittämään, minut valtasi ääretön rauhallisuuden tunne ja en voi sanoa että maailma näytti kauniilta koska uskon vakaasti että se mitä tunsin, oli jonkinlainen välitila minkä meistä jokainen kokee sillä hetkellä kun maallinen vaelluksemme loppuu.Jäin kuitenkin eloon erään asian takia jota en käy tässä selittämään.

Pyydän todella paljon anteeksi tämän postauksen hyvin synkkää sävyä, mutta halusin vain kertoa että älkää pelätkö sitä tilannetta minkä me jokainen tulemme kokemaan jossain vaiheessa, ja niille jotka joutuvat hyvästelemään lähimmäisensä, suhtautukaa siihen ilolla sillä se on hetki kun lähimmäisenne on siinä tilassa missä ei ole kipua eikä tuskaa. Toisin sanoen tilannne, erityisesti sairaiden ihmisten kohdalla, se on tila jonne he ovat aina halunneet - jos ei suoraan, niin alitajuisesti heidän valvoessaan yksin yön pimeinä tunteina, seuranaan vain se jäytävä kipu joka raastaa heitä tavoilla joita terveet ihmiset eivät voi kuvitella ja ihan neuvoksi, älkää missään helvetissä menkö sanomaan sairastavalle lähimmäisellenne että "mä tiedän miltä sustä tuntuu". Se on sama kuin sanoisi että haista sinäkin vittu.

Tämä kirjoitus on osoitettu exälleni jonka yksi kusipää tappoi viime huhtikuussa hänen nukkuessaan, murtautui taloon ja iski 59 kertaa puukolla rintaan ja se mikä asiasta tekee universumin lakien vastaisen, exäni kärsi koko elämänsä psyykkisistä ongelmista mutta oli aina valmis auttamaan kaikkia eikä tehnyt pahaa kärpäsellekään, hämähäkit (niin typerältä kuin se tassä asiayhteydesssä kuulostaakin, hän kantoi ne ulos missä niiden luontainen elinympäristö on).

Vihaanko tätä exäni tappajaa? Vihaan vaikka iso kirja sanoo ettei niin saisi tehdä mutta vaikka hän sai elinkautisen, niin minä sinnittelen niin kauan ja odotan häntä vankilan muurien ulkopuolella kun hän astuu vapauteen, sit ei tule kestämään kovinkaan montaa sekntia.

Mutta teille kaikille haluan toivottaa hyvää viikonloppua, muistakaa osoittaa rakkautenne lähimmäisillenne vielä kun he ovat elossa, eivät he hautajaisissa kuule vaikka niitä adresseja luettaisiin megafonin välityksellä. Ja vielä kerran, anteeksi jos pilasin jonkun lauantai fiiliksen, se ei ollut tarkoitus sillä pyrkimykseni oli tuoda esille se, kuinka hieno asia rakkaus on. Siispä, unohtakaa kaikki teidän tälle viikonlopulle suunnittelemanne " velvoitteet ja tehtävät" ja sen sijaan kutmuilkaa rakkaanne/rakkaimpienne kanssa ja tehkää jotain kivaa, maailmasta ei työt loppu ja ne voi tehdä vaikka ensi viinkonloppuna.

Rakkaudella, Apotti