maanantaina, syyskuuta 29, 2025

Nainen on kiehtova olento mutta mitä se loppujen lopuksi ajattelee?

 Nainen on kiehtova olento. Siis jokainen nainen on omalla tavallaan mysteeri jossa on ehkäpä näin typerästi sanotttuna solmuja joiden avaaminen tarkoittaa pitkää parisuhdetta. On aivan turha luulla että olet ollut naisen kanssa parisuhteessa muutaman vuden ja luulet tietäväsi hänestä kaiken. Ei pidä paikkaansa ja juuri se tekee naisesta mielenkiintoisen ja nimen omaan positiivisessa mielessä. Nämä ovat nyt näitä mun yöllisiä pohdintojani, kello on varttia vaille neljä aamuyöllä kun selkä oli taas sitä mieltä ettei tänä yönä nukuta. Toinen syy on se, että kun on ollut tarpeeksi kauan yksin, niin sitä rehellisesti sanottuna haluaisi rakastua uudelleen mutta se lienee harhakuvitelmaa tällä iällä. S kun vähän hankalaa kun ei kykene sairauksiensa takia käymään esi. tanssimassa ja olen vuosien saatossa huomannut sen ettei baareista ja kapakoista saa kuin..no..hieman hankalaa seuraa.

Tuo oli ehkä turhan jyrkästi sanottu, sillä tiedän useita pareja jotka ovat tavanneet kapakassa ja ovat edelleen yhdessä ja nyt puhutaan parisuhteista tyyliin parikymentä vuotta tai enemmän.Suomalainen miies kun on pohjimmiltaan helvetin ujo, hän tarvitsee nestemäistä rohkaisua uskaltaakseen lähestyää naista. No eivät kaikki, poikkeuksiakin on mutta uskoisiin että enemmistön kohdalla tämä pitää paikkansa ja nyyt voinkin kertoa teille yhden tapauksen enkä morkkaa naisia mutta juttu meni näin;


Olin tulossa töistä, kärry täynnä safkaa ja viereisessä kassajonossa oli mukavan näköinen nainen joka kysyi että mitäs meinaat tehdä tänään? Vastasin hänelle että no mitäs haluaisit tehdä johon nainen että voitais mennä mun mökille saunomaan. Sanoin että mun on ensin vietävä eväät kotiin ja jääkaappiin, heitettävä työrytkyt pois ja käytävä suihkussa. Nainen tuumas että ei mitäään, käydään sun kämpillä ja laitat eväät sun muut kondikseen mutta eii sun tartte suihkussa käydä kun kerran mennään saunaan. Okei, eväät jääkaappiin, heitin siviilit ylle ja otin mirä nyt saunareisussa tarvitaan, ajelin naisen perässä mökille. Ilta sujui rattoisasti, syötin ja juotiin kun odoteltiin saunan lämpenemistä ja niin eespäin. Saunottin, juotiin muutamat drinkit tai hän joi, mä olen enemmän oluen ystävä ja kun ilta eteni, niin mentiin "nukkumaan".


Aamuyöllä, oisko ollut joskus puoli viiden aikaan nainen ilmoitti ja juuri näilä sanoila että "voitko painua vittuun, mun on saatava nukuttua muutama tunti koska se tulee tossa kymmenen aikan Hesasta, oli kuulemma lentokapteeni ja oli tulossa jostain vitun lennoltansa. Mitäpä sitä muutakaan kuin kuteet päälle, pihalle soitteleen jätkille että nyt on tämönen tilanne, paku pitää saada helvettin täältä koska en ole itse ajokunnossa. Luojan kiitos toinen kamuista asui lähellä ja tiesi milä mökillä olin ja pääsin himaan. HUOM! Tämä ei ollut misän nimessä negatiivisessa mielessä kirjoitettu, koska on niitä ollut hauskojakin ex tempore - lähtöjä jotka ovat jopa johtaneet pitempi aikaiseen jos ei nyt parisuhteesen mutta kansakäymiseen kummiskin. Kyseinen tapaus oli mua kahdeksan vuotta vanhempi joten hän ilmeisesti halusi pitää hauskaa, valehteli kyllä jo alkuun että on sinkku mutta eipä sitten ollutkaan. No, se siitä.


Se mikä mua kiinostaa on se, että mitä nainen miehestä haluaa jos jätetään pois nämä tottakai tärkeät uskollisuus, ei ole väkivaltainen on hellä ja ottaa osaa talouteen kuuluviin töihin, on töissä ja niput on suht hyvässä kunossa, mutta onko vielä jotain mitä me miehet ei tiedetä tai ei van yksinkertaisesti tajuta?

Siis meinaan sitä että kun ollaan pitkään yhdessä, niin kulmat ja särmät "hioutuu" eikä toiselle viitsi räpättää joka asioista mutta kaikillahan ei se onnistu. Toisaalta tämäkään ei liity siihen ja mulla on se vika etten osaa pukea sanoiksi sitä mitä tarkoitan, yritän vaan päästä selville mitä naisen päässä oikeasti liikkuu? Helvetti tämä on vaikea asia selittää, toisin sanoen miten ja mitä toivoisitte tai vaaditte syvälllä sisimmässänne koskka mun mielestä elämässä pitää olla draivia eikä se tarkoita bilettämistä tai pitäisi olla menossa jonnekinn koko ajan tai pitäsi olla kuin kanit mutta se että ottaa toisen huomioonjoka päivä (e kuitenkaan mitään lässyttämistä). Kyllä te varmaan tajuatte ja ehkä on parempiettä lopetan tähän ennen kuin nolaan itseäni tämän enempää.


Mukavaa viikon alkua kaikille ja erityisen paljon kiitoksia liittyen eiliseen postaukseen.


Ps. Kirjoitin tän postauksen koska olen helvetin ujo tyyppi.


Apotti

20 kommenttia

  1. Tämä nainen täällä ruudun ääressä haaveilee kunnollisista yöunista. Olin viikonlopun ystäväni kanssa Tukholmassa ja hän on sellaista hyvinkin vähillä unilla pärjäävää sorttia, joten to-su olen nukkunut noin 5h per yö plus onneksi päiväunet. Silti vielä puolihorroksessa vaikka viime yön jo sainkin nukuttua omassa sängyssä ja yli 9 tuntia.
    Aiheena olevaan voisin kommentoida, että olen tutustunut mieheeni 33 vuotta sitten Zetorissa, kun ystävämme seurustelivat ja pyysivät molempien kaverit mukaan silloin uuteen ravintolaan. Tärkeintä on tainnut olla huumori, se on kantanut vaikeidenkin aikojen yli, ja luotettavuus. Ensi kesänä juhlimme 30:tta hääpäivää, ehdotin miehelle, että nyt voisimme mennä BoraBoralle ihan kahdestaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja siis katsottuani alempia kommentteja, niin tarkennan, että meillä tuo mies osaa käyttää sekä porakonetta että ompelukonetta eikä muutenkaan kavahda mitään hommia. Itsehän en siis pysty siivoamaan esim lattiakaivoja, mutta mies hoitaa. Se on minusta rakkautta.

      Poista
    2. Minusta rakkautta on myös se, että sohvalla loikoileva mies nousee ylös ja tulee pelastamaan vaimonsa VALTAVAN (alle millimetrin kokoisen) hämähäkin hyökkäykseltä ❤️

      Poista
    3. Se on kyllä tosiaan rakkautta jos viitsii nousta sohvalta hämähäkin takia. Itselle vois tehdä tiukkaa nousta mistään hämähäkin takia, kenenkään puolesta. Mulla kun raja menee siinä, että tapan hämähäkit siinä kohtaa, jos ne on yöllä killumassa sängyssä liian lähellä mun naamaa. Tai jos ne kylppärissä hengailee wc-paperirullassa tai mun pyyhkeessä. Sitten menee hermo. Muuten ne saa elää mun kämpässä koosta riippumatta ihan rauhassa. Mutta tässä tää mun ongelma piileekiin, että miehen pitäis pystyä kaataan suunnilleen karhu, että vois pelastaa mut joltakin hyökkäykseltä, kun pienemmistä eläimistä selviän ite...

      Poista
    4. Mua ei oikein mikään eläin häiritse niin paljon, että miehen pitäisi se tappaa mun puolesta. Karhu ehkä joo :)

      Poista
    5. Kuten totesin postauksessani, eivät kaikki baarissa/ravintolassa alkaneet suhteet ole tuhoon tuomittuja, itse asiassa viimeisin suhteeni alkoi baari-iillasta ja kesti 15 vuotta. Surettaa vaan kun se yksi kusipää tappoi exän sillä meillä oli erosta huolimatta helvetin hyvät välit.

      Hämpit on hyviä olentoja, niitä ei saa tappaa koska ne tekee hyvää työtä.

      Poista
    6. Niin ja ei mun mielestä ole mesten ja naisten töitä siinä määrin kuin on vanhan ajattelun perusteella määritelty. Koska ei ole ketään jota rakastaisi tällä hetkellä eli sinkkkuna mennään, niin on pakko ommella (jopa verhot), lyhentää ja kaventaa farkut etc. Safkaakin on laitettava siinä määrin kuin osaa eli joudun syömään toisinaan aika saatanan pahaa safkaa mutta mulla on periaate ettei mitään heitetä hukkaan ja joskus syön kyyneleet valuen ja ikenet valkoisena "vähän vitulleen mennyttä orient-pataa". 🤣

      Poista
    7. Sanotaan Puskis näin että jos karhu uhkaa, niin kyllä silloin on miehen vähintään vedettävä sitä turpaan.

      Poista
    8. Tarkennan: ei hämppejä meilläkään tapeta/saa tappaa, eikä ne enää mua inhota niin kuin ennen, mutta jos tähän mun näppiksen päälle tulee roikkumaan hämis, niin silloin saattaa päästä vinkasu 🫣
      (Töissä oli aikanaan sellainen... noh kiltti mies, joka oli varmaan aika lailla tossun alla kotona. Silloin mulla oli vielä todellinen hämiskammo ja avokonttorissa kiljaisin keuhkojeni täydeltä kun näppiksen päällä killui hämis - työtuoli takaseinässä. Tämä urho tuli ja pelasti neidon pulasta: vei hämiksen ties mihin. EsiMIES seisoi vieressä ja NAUROI mulle).

      Hämiksiä ei saa tappaa; sanonta sanoo, että jos hämiksen tappaa niin äiti kuolee. Tässä kohtaa olen taikauskoinen.

      Meillä on ns. kotityöt jaettu sen mukaan miten kumpikin pystyy mitäkin tekemään. Parin keittiönpolttoyrityksen jälkeen ruuanlaitto on Mursun hommia eikä se paljon apuakaan halua - ei sen jälkeen kun hiljaisuuden jälkeen löysi mut selkänsä takaa keittiöveitsen kanssa. Epikohtausten syytä kaikki. Keskityn siis syömiseen.

      Poista
    9. Meillähän mä aloin kokata vasta siinä vaiheessa, kun jäin kahden lapsen kanssa kotiäidiksi. Miehen keittiöura alkoi hänen lukioaikoina, kun äitinsä kuoli ja kuulemma appiukon keitoksia ei pystynyt syömään 😁

      Poista
    10. Mä poltin teevedenkin pohjaan kun muutettiin yhteen asumaan.... Eli sama juttu, minä opin tekemään ruokaa vasta kun jäin kotiin Pojan kanssa. Olin ihan kelvollinen ruuanlaittaja Riesaan asti...
      Plussaa miehessä on siis se, että osaa laittaa ruokaa - muutenkin kuin soittamalla lähimpää pizzeriaan.

      Poista
    11. Mä ymmärrän hämiskammon, onhan ne ilkeitä ne kun ne menee yöllä korvaan ja munii sinne 🤣 mutta joo, voin molemmlle sanoa, siis sulle ja Puskikselle että itselläni on ollut aika kivinen tie opetella ruoan laittoa, en viitsi siitä sen enempää nillittää enkä myöskään siitä etten oikein osaa vieläkään. En esimerkiksi kokeile jotain hankalia reseptejä koska pelkään että homma leviää käsiin koska rahat on aika tiukalla eikä ole varaa tuhlata raaka-aineita.

      Poista
    12. Apotti; ei ole tarkoitus elvistellä omalla menetetyllä enkä Mursun nykyisellä ruuanlaittotaidolla. Silloin kun muutin pois kotoa, niin ilman ilmaista kämppää = isän kesämökki ja mummolaa n. 10 kilsan päässä, me oltais oltu melkosessa lirissä. Mursun ruuanlaittotaidoista ei ollut paljon iloa kuin silloin tällöin kun kumpikaan ei ollut töissä. Kylmä talvi, mökki lämpisi sähköllä (siitä on muuten "rivo" muisto.. 🫣) ja Ladaan piti ostaa bensaa.
      Vanha sanonta "laps tuo leivän tullessaan" piti meidän kohdalla paikkansa 🤣, se toi kämpänkin ja yhden työpaikan.
      Ja hei, perusruoka se on mikä miehen tiellä pitää! 😘

      Poista
  2. Jaa että mitä nainen toivoo... ilmeisesti mieheltä, siitä tais tässä olla kyse. Itse sanoisin niin, että jotta jotakuta miestä viitsii elämässään katsella, niin täytyyhän siinä olla jotain todellista lisäarvoa elämään. Tällä en tarkoita, ettenkö esim itse huolehtisi loppuun asti tarvittaessa, siinäkin kohtaa, kun ei ole enää mitään muuta kuin vaivaa, huolta ja riesaa, jos on sitouduttu. Mutta se, että jonkun uroksen viitsisi elämäänsä ottaa uutena tulokkaana, niin se vaatii tietenkin miellyttävää fysiikkaa (mikä tarkoittaa joka naisen kohdalla eri asiaa, makuja on monia), positiivista ja realistista elämänasennetta (valittajia ei jaksa), hyviä käytöstapoja, mies tulee omillaan toimeen eikä sitä tarvitse elättää, sellaista seksiä, missä naisesta huolehditaan aina ensin ja naisen nautinto on tärkeintä (kunnon mies saa parhaat kicksinsä naisen nautinnosta) ja ylipäätään ei-naisvihamielinen asenne pitää olla ja antaa naisen olla vapaa. Itse en ainakaan kestä sekuntiakaan, jos mua yritetään rajoittaa. Omaa aikaa myös pitää olla, en rupea kenenkään kanssa suhisemaan tuulipuvuissa rintarinnan ja menemään käsi kädessä jonnekin ruokakauppaan tai muuta semmosta. Niin ja ahkera asenne pitää kans olla, laiskoja en jaksa katsella. Levätä on hyvä osata, mutta semmoset oikeesti laiskat vituttaa. Ja tietenkin sit pitää olla vielä astetta alfampi kuin minä, jotta saan tuntea itseni naiseksi, enkä joudu oleen äijä talossa, niin siinä sitä karsiutuukin pois jo 97% mieskunnasta. Ja alfalla en tarkoita mitään toksisessa maskuliinisuudessa kieriskeleviä mukamiehiä, vaan todellista alfaa, joka kykenee johtamaan ihmisiä, eläimiä ja elämää nöyryydestä käsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daa, olet ihan hyvillä linjoilla koska meillä oli jo aikoinaan hullun kokin kanssa samaa edustavat periaatteet, kutsuttiin sitä nimellä Sparrta koska jos on piipittäjä, niin voi voi...

      Poista
  3. "Nelkyt vuotta saman miehen lakanoissa" Marra jo aika hyvin avasikin asiaa, mutta kirjoitanpa jotain kuitenkin.
    - miehen pitää osata itse etsiä kalsarinsa kaapista ("passiivinen jätkä" seisoo vaatekaapin edessä ja huutaa vaimolleen "missä mun kalsarit on" 🤢) IHAN VAAN SITÄ TAVALLISTA KOTIARKEA
    - miehen pitää osata käydä kaupassa ilman naista ja ruokaostosten lisäksi uskaltaa ostaa vaimolle tamponit ja terveyssiteet. Siis ARJEN ROHKEUTTA.
    - mies uskaltaa nostaa vaimon reissukassin/rinkan toisen miehen autoon, antaa suukon vaimolle, taputtaa miestä olalle, iskee silmää ja toivottaa hyvää viikonloppua/viikkoa 😏 - ja sunnuntaina/viikon päästä toisin päin. Tai no, ei pussaa sitä miestä, mutta you know. Eli LUOTTOA odotan mieheltä, koska sitä myönnän itsekin.
    - miehen ei pidä luikkiman karkuun tiukan paikan tullen, on se sitten baarissa, kaupassa tai sairaalassa. PUOLUSTAMISTA, niin vaimon kuin itsensäkin (omakohtaisia kokemuksia)
    Minä en tarvitse kukkia, en pahastu siitä, että en syntymäpäivä-, hääpäivä- enkä edes joululahjoja. Arvostan sitä, että minua on kuultu ja kuunneltu ja yllättäen pöydällä on juuri se härpäke josta olen kuukausi-pari sitten maininnut "toi olis kyllä kätevä". (Itse olen huono siinä, minulle pitää lähettää linkki haluamastaan esineestä/asiasta, ostan sen sitten kun on sopiva tilaisuus)

    Kaunein näkyvä asia Mursussa, miehessäni, on sormessa oleva sormus, jota hän ei ole ottanut pois kertaakaan sen jälkeen kun sen siihen pujotin. Kun näen sen siinä, hymy nousee huulille ja kyyneleet silmiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin ja mitä muijan puolustamiseen tulee, niin en halua nostaa itseäni jalustalle mutta eräs mulkvisti ahdisteli silloista muijaani ja koska ei mennyt puhe perille, ajatteliin että tapan perkele sen kun ei siitä ole eläjäksi. Jäi juuri ja juuri henkiin ja mä lähdin linnaan mutta eipähän ahdistellut enää.

      Poista
    2. Mursu on pitänyt mun puolia sairaalassa muutaman kerran, kun musta itsestäni ei ole siihen ollut - ilman sitä hoito olisi viivästynyt tai olisi hoidettu väärin.

      Poista
  4. "Mitä nainen haluaa" mietti jo Mel Gibsonkin aikoinaan ja nuorena halusin Mad Max-Gibsonin mutta nykyään yököttää koko äijä😂Mikä osoittaa vain sen että ihminen/ minäkin voin kehittyä nuoresta hupakosta vanhaksi hupakoksi. Osaan vain sanoa omasta puolesta haluamiset ja se yksi on se mitä Pöllökin mainitsi eli tavallinen kotiarki toisen kanssa. Yhdessäoloa mutta myös omat menot ym. Omat humputukset ollut ja mennyt, oikeasti olen aina ollut koti-ihminen, no nuorena tuli biletettyä😂. Ja mustasukkainen ei saa olla. Silmät ovat sielun peili ja huumoria pitää olla. 🧡Kyllä sen tuntee kun kemiat natsaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi - sinäkin 🥰 Mulla oli töissä tietsikan näytön nurkassa Melin kuva ja työkaveri (mies) kysyi "onks toi sun pojan isä 😉" Myönsin.
      Nyt kelpais Jasonit Momoa ja Statham ja Poika on varannut isäpuolekseen Dwayne Johnsonin.
      😜😜

      Poista

Tervehdys matkaaja! Toivottavasti viihdyit Luostarissa, tiedäthän että meillä on täällä Luostarissa kammio varattuna sinulle jos päätät jäädä. Me näet pidämme sinusta.

Recent Posts

Recent Posts Widget
© Saint Peppone - Järkkyneen mielen luostari 2.0
Maira Gall