Shomitai

 

Tervehdys pitkän tauon jälkeen. Eipäs se mennytkään elo niin kuin luulin, vaan olen viettänyt viimeiset viikot (taas) joko sänkyni pohjalla tai sitten sairaalan punkassa. Selkä meni uudestaan todella huonoon jamaan, sitten kokeiltiin kaikenlaisia lääkkeitä kunnes sain todellisia myrkkyjä (pitkällä piikillä) sisuksiini ja vaikka luulin että aiemman elämäni viinan ja muiden sekoitteiden kyllästämän elimistöni kestävän mitä vain, niin nyt oli sellaiset aineet että ruokavalioni koostui osan aikaa pelkistä nesteysjutuista – mikään ei pysynyt sisällä. Tällä hetkellä asiat ok (kädet kyynärpäitä myöten ristissä) ja hyvä niin, huomenna pitäisi palata töihin. En viitsi nillittää näistä asioista enempää koska olette kuulleet niistä kyllästymiseen asti.

Eli, kevät ja kesä tulee kohisten vaikka tässä koettiin pieni takatalvi mutta kuten vanha sanonta kuluu, niin uusi lumi on vanhan surma ja niin edespäin. Keväässä ja kesässä on se hienoa, en tiedä että tiedättekö te, kun ilmat lämpenevät niin rajat meitä ympäröivien maailmojen välillä ohenevat ja myös shomitai lisääntyy. Ai mitä on shomitai? No se on sitä mitä lääketiede väittää niin ihmisten kuin eläintenkin hormonitasojen nousuksi mutta se on hevon kukkua ja/tai oikeastaan vain yksi monista ilmenemismuodoista. Shomitai on kaiken kattava voima eri maailmojen välillä ja myös pienemmässä mittakaavassa kuten ihmisten välillä. Shomitaissa on yksi ainoa juju, nimittäin se että se vaatii ihmiseltä hieman uskallusta koska voisinpa väittää että me jokainen olemme olleet tilanteessa jossa olemme ihastuneet johonkin ihmiseen ja jollain käsittämättömällä tavalla olemme aistineet toisen tuntevan samoin. Mutta kuten kaikki luojan – tuon suuren arkkitehdin, joita meidän maailmamme eri kansat puhuttulevat eri nimillä – luomat ovat erilaisia ja niinpä jotkut ihmiset ovat ujompia kuin toiset. Siksipä he tarvitsevat hieman rohkaisua ja tässä tulee se shomitain juju, mikäli sinulla on uskallusta tuoda oma badak´isi (badak – rakkaus) julki tälle ihastuksesi kohteelle, hän uskaltaa kertoa tunteistaan myös sulle. Ei siis pidä pelätä sitä että ”mitä jos se ei pidäkään musta”- hetkeä, vaan on otettava itseään niskasta kiinni ja toimittava. Tunnen lukuisia ihmisiä jotka ovat toimineet (shomitaista tietämättä) näin siitä on syntynyt jotain kaunista ja pitkäikäistä mutta monet joilla ei ole ollut tarpeeksi uskoa itseensä, ovat kironneet hetkeä jolloin hylkäsivät/päästivät käsistään elämänsä suurimman rakkauden. Okei, myönnän ettei ole helppoa ja olen itsekin jänistänyt mikä on vituttanut myöhemmin mutta oikeastaan mitä vanhemmaksi sitä elää, niin asioiden julki tuominen on helpompaa. Ehkä se johtuu siitä että kun on elänyt kauan, tuntee ettei ole mitään hävittävää eikä hävettävää ja hyvä niin.

Päätin sairausjaksoni viimeisinä päivinä että tänä kesänä yritän tehdä jotain hyödyllistä, kesät kun on raksalla sesonkiaikaa ja kaikki muu oikeastaan jää kun ei ole jaksavinaan ja kun tulee syksyn sateet ja pimeys, niin masennuksen kuolettava ote käy kiinni eikä mikään enää huvita – ei edes eläminen mutta tänä kesänä aion ainakin yrittää espanjan kielen opiskelua. Kenties ensin jonkun WordDive :n avulla, vuoden paketti tekee 8.79,-/kk joten ei ole hinnan kiroissa ja voisi katsoa että saako homma (tai on pakko saada) ilmaa siipiensä alle ja jos, niin sitten voisi jatkaa syvällisemmin. Espanjaa puhuu yllättävän iso osa maapallon väestä ja mun mielestä espanja on jotenkin kaunis kieli ja kenties paras kieli tunteiden osoittamiseen, mene ja tiedä. Kummiskin, tämä on tavoite mutta isoin tavoite on saada tämä oma kroppa parempaan kuntoon ja mieluummin paremmaksi kuin ennen näitä tämän talven paskajuttuja. Töitä sen eteen on iän vuoksi tehtävä enemmän mutta toisaalta sen kun onnistuu tekemään, niin sitä saa kenties huijattua kuolemaa (vähän kornia koska olen immortale) jopa muutamia vuosia.

Okei, lopuksi haluaisin tietää koska olen vallan saatanan utelias, että onko teillä jotain erityistä luvassa alkavalle kesälle tai oletteko kenties miettineet, toisin sanoen olleet kahden vaiheilla että pitäisi tehdä joku juttu tai kenties useampikin? Tehän tiedätte että kaikki on hyväksi mutta koska olen hullu, niin haluaisin kuulla ja tietenkin toivon teiltä rohkeutta kertoa että mitä hullumpi ajatus, niin sen parempi. Ei sen oikeasti tarvitse olla hullu juttu mutta jos se on sellainen mikä vie teidät jonnekin tuntemattomaan, niin saatte varauksettoman kannatukseni ja mikäli todella olette pähkäilleet että uskaltaisiko sen tehdä, niin voin kertoa että miksi helvetissä et ole jo aloittanut??!!!

Juu juu, nyt on kuulkaas planeetat tänä vuonna sellaisissa konjuktioissa ja muissa jutuissa että on tavallaan oikeastaan pakko toteuttaa itseään mikäli sitä ylipäätään haluaa koska vuosi 2024 tulee olemaan suuren myllerryksen vuosi jolloin toisaalta maailmanjärjestys muuttuu mutta toisaalta suuret ja rohkeat teot palkitaan ja uskokaa pois, olen sentään elänyt aikojen halki ja nähnyt niin ihmiskunnan nousun kuin myös suurten siviilisaatioiden kukoistuksen ja tuhon joten tiedän mistä puhun. Maailmankuva ei ole niin synkkä mitä uutiset ja media antaa ymmärtää – toisaalta – mutta kaikki tulee muuttumaan ja koska ihmsen aika on rajallinen, ei sitä kannata tuhlata pohtimalla pitäisikö jotain tehdä vai ei, se kannattaa tehdä mikäli se on hyvästä eikä loukkaa eikä vahingoita ketään. Jahas, joku takarivistä huusi että on näköjään apotilla edelleen suhteellisen kova lääkitys päällä mutta voin vannoa että tämä teksti on kirjoitettu täysissä sielun ja ruumiin voimissa. No tulipas puhuttua paskaa ruumiin voimien osalta mutta ihan selvästä haulista kummiskin ja se on pääasia. Niin ja ettei nyt pääsisi unohtumaan, niin mä tosiaankin haluaisin kuulla mitä te meinaatte tehdä koska ei ole hyvä juttu jos hullulle ei kerro, sen tietää jo vanha kansakin.

Olkaa ihmisiksi, mä rakastan teitä ja sori jos oli paljon kirjoitusvirheitä.

Jahrl Badarin viides Sath´takargarhs

 

Teksti sisältää kaksi eri aikakirjaa eri aikakausilta.

”Hei rakkaat, päivät ovat aivan liian lyhyitä monen asian tekemiseen tai sitten minä olen yksinkertaisesti liian hidas. Päivänvalo lisääntyy päivä päivältä ja itseasiassa olisi/on enemmän aikaa tehdä ulkona töitä, mutta siitä huolimatta tuntuu etteivät tunnit jostain syystä riitä. Eniveis, se siitä ja päivien riittämättömyydestä.

Ihmisillä on omituisia harrastuksia ja yksi omistani on se, että kun ihmiset ovat heittämässä vanhan läppärinsä roskiin tai nykyään kierrätykseen pelkästään sen takia että käyttöjärjestelmänä on joku vanha Windowsin seiska, niin olen sanonut heille että miksi te viskaatte pois hyvän koneen koska itse kone on hyvä ja edelleen koska ihmiset eivät ole tätä uskoneet tai halunneet uskoa, olen päätynyt näiden läppäriparkojen omistajaksi. Monikaan ei tiedä kuinka helppoa on herättää vanha läppäri kuolleista antamalla sille uusi elämä linuxin muodossa, mahdollisuuksiahan on rajattomasti koska linuxilla on lukemattomia niin sanottuja jakeluversioita. Itselläni ei ole tämän varsinaisen läppärin lisäksi tällä hetkellä kuin kolme läppistä, yhdessä pyörii linuxin mint´in uusin versio ja toisessa ubuntu, kolmas odottaa asennusta tai itseasiassa asensin siihen jo mintin mutta haluan siihen jonkin muun, varsinkin kun kyseessä on uudempi kone jossa oli alun perin Windowsin kymppi. Linux on muuten monessa asiassa parempi kuin Windows kunhan käyttöjärjestelmään tutustuu ja se käy helposti. Että semmosta”.

Tuo on kappale on se mitä kirjoitin aikaa sitten, nyttemmin tuntuu että siitä on valovuosia, varsinkin koska tilanteet muuttuivat rajusti päivän tuon kirjoittamisen jälkeen. Syy miksi olen ollut poissa niin kauan, johtuu siitä että vietin sairaalassa kolme viikkoa ja olen ollut lähinnä sänkyni vanki siitä lähtien mutta nyt tilanne on kääntymässä parempaan suuntaan. Kyllä, kyse oli selästäni joka naksahti asentoon että puhuttiin jopa leikkauksesta mutta kuten aikaisempina vuosina, lääkärit totesivat että hermovika tai ilmeisesti syy miksi selkäni on siinä kunnossa mitä on, on liian lähellä selkäydintä ja leikkausta ei suoriteta huomattavan halvaantumisriskin vuoksi (60:40).

Mutta se siitä.

Mitäs teille? Oletteko olleet kiltisti ja niin edespäin? Näen sieluni silmin nyökkytteliviä (← omituinen sana) päitä mutta minen usko teitä koska te olette – tai ainakin jotkut – vanhaa klaania joten tiedän että totuus on jossain tuolla…

Kuitenkin, jotta saisin kaivettua teistä totuuden, siis sen oikean totuuden koska osaan lukea rivien välistä, kaivettua teistä esiin, niin haastan teidät yhteen juttuun eli haluaisin teidän kertovan minulle ja tietenkin omissa blogeissanne isommallekin yleisölle sen, mitä te tunnette silloin kun maailma pysähtyy? Meillä jokaisellahan on hetkiä jolloin tuntee nelimetristen betoniseinien nousevan ympärilleen ilman ulospääsyä, tunne että tai paremminkin tieto että on oman elämänsä sivustakatsoja vailla mahdollisuuksia vaikuttaa omaan kohtaloon. Se on kylmää kyytiä etten sano.

Mulla olisi teille paljonkin kysymyksiä mutta te ette tule koskaan vastaamaan niihin, ehkä ne jotka olivat mukana valovuosia sitten Jahrl Badarin viidennessä Sath´takargarhsissa mutta ne jotka ovat olleet silloin, ovat harvassa ja he haluavat elä rauhassa koska kukaan ei halua muistella tuota päivää eli ehkä jätän ne kysymättä. Niin on parempi.

Ehkä on parempi että lopetan nyt ja vihdoinkin pääsen lukemaan mitä kaikkea teille on tapahtunut sillä vaikka te ette uskokaan, niin olen ollut todella huolissani teistä.

Mutta kuten aina, muistakaa olla ihmisiksi ja ottakaa henkilökohtaiseksi haasteeksenne käydä katsomassa/ ottakaa yhteyttä ystäväänne joka on jäänyt jonnekin historiaa sillä se kannattaa. Uskokaa pois.

Urgh, Sutenkah ja turhautumisen innovaatiot

 

Menipä viikonvaihde laiskasti, jopa niin laiskasti että uskon Karman muistuttavan siitä viikolla. Ihminenhän on eläin joka on luotu työntekoon koska jos meillä on liikaa vapaata aikaa, ihminen saa omituisia ajatuksia päähänsä ja alkaa toteuttaa niitä. Uskokaa pois, suurin osa ihmisistä turhautuu jos heillä ei ole tekemistä ja koska olen elänyt aikojen halki aina maailmojen luomisesta asti, niin olen nähnyt kuinka ihminen keksi tulenteon

ensimmäisen kerran eräs lauantai palttiarallaa 1.6 – 1.1 miljoonaa vuotta sitten. Se oli kaunis kesäinen päivä kun amerikan pohjoisosissa olevalla alueella eräs Urgh, Pahhg-heimoon kuuluva heppeli tuumi luolansa etuosassa että mitähän sitä tapahtuisi jos hinkkaisi kahta keppiä vastakkain.

Mainittakoon että Urgh oli sekä kettuuntunut että turhautunut, muutamia päiviä aiemmin eräs naapuriheimon Gaah oli kylmästi tullut Urhgin luolalle ja pöllinyt häneltä vaimon. Tosta noin vaan, ei muuta kuin letistä kiinni ja oli raahannut eukon hemmettiin ja koska Urgh oli huomattavasti pienempi ja heikompi kuin Gaah, niin eipä hällä ollut paljon sanomista tähän asiaan. Urghin puolustukseksi on sanottava että tämä oli tuohon aikaan normi käytäntö, naisia käytiin varastelemassa puolin ja toisin ja tässä tapauksessa oli hyvä että Gaah anasti Urghin muijan koska Urgh oli tyypillinen mies, ei tehnyt muuta kuin söi mammutin lihaa luolan edustalla ja piereskeli päivät pitkät ellei sitten ollut eukkonsa päällä heimon pääluvun vahvistamisen merkeissä if you know what i mean. Gaah oli edistyksellisempi ja kohteli muijaansa paljon paremmin.

Eniveis, Urgh siis päätti hinkata muutamaa, puolentoista tuuman keppiä vastakkain ja koska hänen ketutustasonsa oli ns. very high, hinkkausnopeus oli käsittämätön mutta tapaus olisi jäänyt historian hämärän peittoon ellei samalla hetkellä ohitse olisi kävellyt Uum, heimon suhteellisen kusipäinen johtaja. Pahaksi onnekseen Uumin kauriintalja joka oli hänellä yllään, hipaisi Urghin hehkuvia keppejä ja roihahti tuleen. Hämmästys ja paniikki oli tietenkin valtava ja jopa kirjaimellisesti käsin kosketeltavaa, mutta maailman ensimmäinen nuotio ja ylipäätään valkee näki päivänvalon. Uum välttyi katastrofaalisilta palovammoilta koska siihen aikaan ei ollut vetoketjuja joten hän sai rotsinsa pois päältään suht sukkelaan ja niinpä hän yhdessä hän Urghin kanssa ihasteli palavaa kauriintaljaa. Syy miksi ihminen alkoi sen jälkeen paistaa saaliseläinten lihaa oli se, että Uumin käsivarsi otti osumaa liekeistä ja molemmat herrat tuumivat että haisipa palanut liha hyvältä joten he päättivät testata tätä ideaa ruoanlaitossa.

Nämä samanlaiset, turhautumisesta johtuvat keksinnöt ovat toistuneet läpi historian ja mm. pyramidit ovat tästä loistava esimerkki. Pyramideistä puhuttaessa puhutaan aina vanhasta valtakunnasta ja uudemmasta ajasta, mutta ihmiskunta ei vielä tiedä että syvälle Egyptin hiekkaan on hautaunut vieläkin vanhempia pyramideja, ne tullaan löytämään 26.04.2177, jolloin ihmisen aiheuttamat ilmastonmuutokset tuovat tullessaan tuulia jotka puhaltavat about 438 metriä sekunnissa. Mainittakoon että siihen mennessä, voimistuvien tuulien myötä, ihminen on keksinyt jäätävän kestävät pyykkinarut ja vieläkin paremmat pyykkipojat joten tuohon aikaan elävät pääsevät sairaan helpolla pyykkäyksessä. Kledjut ja lakanat kun kuivuvat tarkasti arvioiden 0.0003 nanosekunnissa mutta varjopuolena on se, että jos ei ole pitänyt kunnostaan huolta eli käynyt salilla kahdeksan kertaa päivässä, pyykeistä ja ylipäätään mistään on melko toivotonta pitää kiinni. Saattaa aiheuttaa avioeroja sillä tuskin kukaan puoliso uskoo sitä että jos sanoo lähtevänsä hakemaan pyykkejä ja häviää saman tien viikkokausiksi lentäessään esim. Lappeenrannasta Arizonaan otteen pettäessä pyykkinarusta tahi mistä tahansa pyykin kuivaamiseen tarkoitetusta telineestä. Niinpä on siis syytä ottaa pyykinhakureissulle mukaan puhelin (kytke roaming-asetus päälle), ryhtevästi rahaa ja tietenkin passi. Niin ja puolison numero kannattaa laittaa pikavalinnan ykköseksi jollei se jo ole.

Mutta joo siis, ensimmäisen pyramidin rakentaminenkin alkoi siitä kun pari varhaisegyptiläisheppeliä, nimeltään Sutenkah ja Parastemolih juttelivat erään dyynin päällä ja Parastemolih sanoi Sutenkahille että et muuten uskalla kasata helvetin isoja ja painavia kiviä toistensa päälle keskelle aavikkoa. Sutenkahin tiedustellessa että mistä moinen idea, eihän siinä ole mitään järkeä johon Parastemolih sanoi että siinähän juuri on koko homman idea, ei kukaan usko että joku on pystynyt ja oikeastaan on ollut tarpeeksi mottipäinen toteuttaakseen moista ideaa.

Sutenkah, joka oli tunnettu siitä että oli yllytyshullu, otti haasteen vastaan koska molemmat herrat olivat varsin äveriäitä – Sutenkah varsinkin – lähti niiltä sijoiltaan ja kas, pian hänen 60 000 orjaansa roudasi helvetinmoisia stemuja pitkin pikin egyptiä kohti sovittua mestaa ja alkoi pinota niitä päällekkäin. Sutenkahilla oli jopa niin paljon settua tilillään että hän muutti Tigrisin virtausta siten että sai tuotua mahtavilla laivoilla kivenlohkareitaan. Pyramidi joka siis tullaan löytämään tulevaisuudessa, on valtava rakennelma sillä se on heti neljäsataa metriä korkea, pohjapinta-ala on sataviisikymmentä kertaa sataviisikymmentä metriä ja maan alla olevia kerroksia lounge-tiloineen, kauppoineen, elokuvateattereineen ja skettiramppeineen on peräti 48. Alimmaiset kaksitoista on varattu teknisille laitteistoille kuten ilmastoinnille ja muille systeemeille.

Että tämmöstä, jos on mahdollisuus, niin kannattaa olla tekemättä mitään tuottavaa mahdollisimman kauan, saattaa nimittäin olla että juuri se seuraava ja ihmiskuntaa mullistava keksintö jysähtää juuri teidän päähänne ja nykypäivänä toteutukseen vaadittava rahakaan ei ole niin paha ongelma, kiitos enkeli- ja demonisijoittajien, joukkorahoituksen ja hyvien puhelahjojen takia. Kyllä joku uskalias pankinjohtaja heittää vaadittavat setut mikäli muualta ei onnistu. Siispä ottakaa mukava asento, vetäkää torkkupeitto korville ja ottakaa rennosti. Kyllä se idea sieltä tulee.

Muistakaa olla ihmisiksi.

Vellumin alku ja melko karvainen Taru

 

Luulin aamulla että tänään on sunnuntai mutta eipäs sitten ollutkaan ja hyvä niin. Eilen sain siivousurakan loppuun ja tuli pestyä pari koneellista pyykkiäkin ja ei vähäisimpänä asiana, sain opetusta ruoanlaitosta ja se oli ihan parasta. Sen jälkeen en ole kuin lukenut enkä aio varsinaisesti muuta tehdäkään, tosin ransu pitää herättää jäistä ja jyräyttää se käyntiin vaikka mittari näyttää vielä – 23 astetta mutta en halua että akut tyhjenevät kokonaan. Niin ja onhan mulla ”menoakin”, ei tuli budbeen ilmoitus että Asema 11 on tullut läheiselle R-kioskille ja se pitää noutaa. Menin ostamaan tuon Adlibriksestä ja nyt saa riittää vähäksi aikaa, tässä on taas taiteilemista että miten rahat riittää.

Sain Murhabotin päiväkirjojen kakkososan luettua ja nyt olen lukenut Vellum – Kaikkeuden kirjaa jonniin moisen pätkän, ensimmäiset kolmekymmentä sivua olivat tyyliin että mitä helvettiä tässä oikein tapahtuu vai tapahtuuko mitään mutta sen jälkeen kirja ikään kuin ”avautuu” ja homma käy mielenkiintoiseksi ainakin tällaiselle kahjolle kuin minä joka pitää todella oudoista jutuista.

Tapasin muuten eilen yhden hyvin erikoisen Tarun, no omasta mielestäni hän on ihan sekaisin vaikka toisaalta hänellä on asiat ok, mukava kämppä ja vieläpä hiton siisti sellainen ja mitä tulee talouspuoleen niin kajahtaneeksi hänellä on ns. niput kunnossa eli tyyppi ei ainakaan kuole nälkään. Herääkin siis kysymys että Taru taitaakin olla viisas, ehkäpä liiankin viisas kun kuuntelee hänen juttujaan ja seuraa hänen omituisia kokeilujaan.

Eniveis, Taru, kuten nimestäkin voi päätellä, edustaa kauniimpaa sukupuolta, tuli käymään ja pelästyin aivan helvetisti kun menin avaamaan ovea. Hääp seisoi oven takana yllään täysin samanlainen turkiksista tehty asuste kuin inuiiteilla on, siis sellaiset heti perkeleen paksut housut ja takki joissa siis on karvat sisäpuolella ja tämä nahkapuoli ulospäin. Päässään Tarulla oli samaa tyyliä edustava karvareuhka ja hän oli kieltämättä miten sen nyt sanoisi...melko vaikuttava näky ja varmasti huomiota herättävä jos ajatellaan sitä että miltä ihmiset nykyään näyttävät kadulla kävellessään. Hän on joskus kertonut että hänellä on tuollainen asuste, saanut sen kuulemma entiseltä poikaystävältään joka oli elämänsä aikana viettänyt vuosia todella pohjoisessa. (Asia jota en uskonut kun hän kertoi tästä ensimmäisen kerran). Asuste on kuulemma ja luonnollisesti täysin pakkasen pitävä näillä leveysasteilla mutta kuten sanottu, herättää turhankin paljon huomiota joten hän ei käytä sitä kuin harvoin ja yleensä vain silloin kun häntä ketuttaa nämä pakkaset. Tarulla on kyllä auto millä hän normaalisti hoitaa asiat mutta nyt on hänen sanojensa mukaan liian kylmä käynnistää ”Elliä” mikä on hänen antamansa lempinimi vanhalle mersun rottelolle.

Huomasin että tulevaisuudessa täytyy….hmmm….varautua turkisasusteita käyttävien ihmisten mahdollisiin vierailuihin koska Tarun riisuessa karva-asusteitaan havaitsin pakostakin että hänellä oli varsin vähänlaisesti vaatteita sen alla. Asia mikä on varsin ymmärrettävää mutta hämmentävää tällaiselle erakolle joten sanoin että mulla olisi vaatekaapissa verkkarit ja eiköhän sieltä joku paitakin löydy. Hän lupasi käyttää niitä myöhemmin, kuulemma sitten kun ”ruumiinlämpö tasaantuu”. Toivottavasti pian. Keittelin kahvit ja tein jokusen leivän koska mulla ei ollut mitään makeaa tarjottavaa sillä koitan välttää niiden ostamista koska mun tulee syötyä ne yleensä yöllä mikä on huono juttu rantakuntoa ajatellen.

Kahvittelun jälkeen siirryimme olkkariin ja toistin tarjoukseni verkkareista ja paidasta minkä Taru tällä kertaa onnekseni hyväksyi ja hänen puettuaan ne, istahdimme sohvalle missä hän alkoi kertoa uusimmasta projektistaan. Hän oli tullut siihen tulokseen kielten opiskelussa että ihminen on pakotettava uuteen ympäristöön ja niinpä hän kertoi kuunnelleensa nyt kolme viikkoa ranskaa niin päivällä kuin nukkumaan mennessäänkin. Siis putkeen, ei mitään opetusjuttuja vaan hän oli tallentanut pelkkää ranskankielistä puhetta useita kymmeniä tunteja useista eri lähteistä. Oli jopa ostanut toiset kuulokkeet kun hänen vanhojaan sai kuulemma ladata ainakin kerran ja se häiritsi opiskelua. Minun oli pakko kysyä että miten opiskelu sujui, paljonko hän oli oppinut ranskaa ja sujuiko jo esimerkiksi muutamien lauseiden muodostaminen vai missä mennään? Silmääkään räpäyttämättä Taru vastasi että oletko sä saatana ihan pimee, ei kai kukaan osaa sanaakaan ranskaa kolmen viikon päästä enkä mä sitä paitsi ole vielä edes aloittanut ranskan opiskelua!

No minä siihen että mitä vittua, juurihan sä sanoit että kun ihminen pakotetaan uuteen äänimaailmaan jossa ei tässä tapauksessa kuulu kuin ranskaa, niin ihminen oppii sen paremmin? Joo joo, mutta opiskeluun kuuluu niin sanottu pre -vaihe, jossa ihminen totutetaan uuteen äänimaailmaan ja sen jälkeen tutut sanat ja lauseet ynnä kaikki kielioppi on helpompi oppia. Oli siis suorastaan pakko tiedustella että kauanko hän aikoo kuunnella ranskaa ennen kuin hänen aloittaa varsinaisen kielen opiskelun ja Tarun vastaus hiljensi mut kokonaan. Hiljaisuutta kesti varmaan kolme minuuttia (Tarua ei häiritse lainkaan tällaiset hiljaiset hetket, johtuivat ne sitten mistä tahansa) kunnes toistin varovaisesti hänen vastauksena ja sanoin ääneen ”kuusi kuukautta, eikö se ole vähän liian paljon?” 

No ei kuule ole, kuului vastaus, puoli vuotta menee tosi nopeasti ja uskon sitten opiskelun aloittamisen myötä mä osaan sen jälkeen vuoden sisään ranskaa niin paljon että mä voin lähteä käymään Ranskassa. Tiedustelin että meinaako hääp heittää pitkänkin reissun vai onko kyseessä joku lyhyempi tutumismatka, Taru kertoi että hän oli ajatellut viikon mittaista reissua koska se jää viimeiseksi sillä hän pitää esim. Skotlannin ja Islannin kaltaisista maista enemmän. Multa kesti jonkin aikaa sulatella tätä uutta tietoa jonka jälkeen rohkaisin itseni ja kysyin että eikö siellä kannattaisi käydä useammin ja kenties hakea jotain töitä kun olet aikeissa panostaa tähän opiskeluun näin paljon?

Ei kuulemma kannattanut, hän oli ajatellut opiskella ranskaa koska se oli yksi valtakielistä, sitä puhutaan paljon Ranskan ulkopuolella ja muutenkin, itseään on hyvä sivistää. Pudistelin päätäni ja hän katsoi minua jotenkin säälivästi, sanomatta kuitenkaan mitään joten en kyennyt kuin kysymään että katsotaanko joku leffa jostain suoratoistopalvelusta ja hän sanoi että katsotaan vaan.

Laitoin pyörimään Ad Astran vaikka olin katsellut sen jo aikaa sitten mutta koska Taru halusi nähdä sen, niin mikäs siinä. Taru katseli mielenkiinnolla mutta mä mietin melkein koko leffan ajan että koskahan tuokin muija sekoaa lopullisesti vai onko hän jo seonnut? No, tämä on tietysti oma mielipiteeni koska tiedän näistä Tarun ”projekteista” joista voin kertoa myöhemmin, tämän kertainen oli vain pintaraapaisu enkä sano enkä kerro näitä halventaakseni Tarua, vaan olen ihan rehellisesti huolissani, olkoonkin että on helvetin mielenkiintoista seurata mihin kaikkeen ihmisen mieli kykenee ja mitä se saa aikaan. Näin siksi että katson peilistä yhtä hullua joka aamu ja lähes päivittäin yllätän sen hullun tekevän jotain mikä täysijärkisestä tuntuisi täysin järjettömältä teolta.

Mukavaa viikonloppua ja muistakaa olla ihmisiksi.

Ps. Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä joita on saattanut jäädä tarkistuksenkin jälkeen, tämä tuli kirjoitettua melko nopeasti koska on olevinaan niin paljon tekemistä tänään.

Murhabottia, Tuomiopäiväkirjaa ja pari muuta juttua

 

Tervehdys taas, on ollut hieman kiireitä ja en ole jaksanut öisin kirjotella, tosin mulla on parina viime yönä ollut erittäin hyvää seuraa mistä minun on kiittäminen kaikkia kirjasuosituksia antaneita henkilöitä. Oikeesti, todella iso kiitos sillä olen saanut taas lukemisesta kiinni ja sen on ollut tuolle pään sisäiselle liikenteelle todella hyvä juttu.

Jokunen päivä sitten ostin Adlibriksestä Martha Wellsin Murhabotin Päiväkirjojen ensimmäisen osan joka meni heti yhdessä yössä ja koska tuli halu saada lisää, niin oli pakko lähteä täältä luostarista läheiseen kaupunkiin ostamaan lisää. Niinpä tulin ostaneeksi Murhabotin Päiväkirjat osa kakkosen (kolmatta osaa en löytänyt vaikka etsin) eräästä isosta liikkeestä ja kun päädyin lopulta erääseen pieneen antikvariaattiin, niin sieltä löytyi Hal Duncanin Vellum – Kaikkeuden Kirja ja toinen, Connie Willisin Tuomiopäiväkirja jotka ovat molemmat vähän paksumpia eepoksia ja aloitan jomman kumman jahkas saan tuon Murhabotin kakkososan loppuun, sitä on jäljellä muutama kymmenen sivua. Että semmosta.

Nyt on onneksi pari pakkaspäivää ja vaikka vihaan talvea ja kylmyyttä, niin olen kiitollinen että saan viettää pari päivää kotona tai oikeastaan neljä koska tässähän tulee viikonloppu ihan kohta. Vapaapäivät ovat mukavia mutta mulle ne ovat myös niitä päiviä jotka aiheuttavat ahdistusta koska aikaa on liikaa. Tiedän etttä sitä saa kulutettua siivoamiseen, pyykkäämiseen ja muuhun tarpeelliseen mutta eihän niihin mene kauaa ja joo, sitten voisi lukea joka sekin tulee hoidetuksi mutta silti, jotenkin tuntuu että aikaa on äärettömästi ja koska pää on sekaisin, niin se ei kestä ajatusta siitä että olen tilanteessa jossa olen tekemättä mitään. Tämä on siis tilanne joka on yleensä, sittenhän on se toinen eli suuri ja mahtava Depis jolloin ei tapahdu mitään ja sekin on yhtä helvettiä. Tietää että pitäisi tehdä sitä ja tätä mutta aivot sanovat että njet, tänään ei tapahdu mitään koska ei huvita. Nyt pyydän anteeksi koska en tiedä miksi aloin ylipäätään nillittämään näistä omista pikku ongelmistani.

Onneksi tulee kesä ja kesästä tulee mieleen se, että Kesä 2024 – projektini on pari päivää myöhässä sillä lupasin itselleni että olen kesällä paremmassa hapessa mikä tarkoittaa omien aikataulujen muuttamista siten, että mulle jää iltaisin tai aamuisin aikaa oman kroppani saattamista parempaan kuosiin. Olen tehnyt tämän aikaisemminkin ja vaikka se kuulostaakin työläältä, niin se oikeasti vaadi paljoakaan per päivä ja vaikka ihmiset aina puhuvat että kesällä pitää olla kunnossa, niin minä en semmosista periaatteessa välitä mutta omalta kohdaltani olen päättänyt että jotain pitää tehdä ja se jatkukoon hamaan tappiin asti. Eniten vituttaa se, että olin 2017 polttamatta koko vuoden ja sinä aikana sain itseni hyvään kuosiin tai ainakin helvetin hyvälle alulle, mutta sitten taas tuli kaikenlaisia juttuja ja sorruin mm. aloittamaan tupakoinnin uudelleen ja muutenkin kaikki meni alamäkeä. Nyt on siis aika korjata tilanne. Hulluna ja pakkomielteisenä olemisessa on se hyvä puoli että jos jokin asia kummittelee päässä tarpeeksi kauan, niin se on pakko tehdä ja sitten se ei enää ole varsinaisesti tekemistä vaan rituaali. Oikeesti, rituaali siinä mielessä että jos jotain on ohjelmassa tietyllä kellon lyömällä, niin se pitää tehdä vaikka kuinka ketuttaisi ja niinpä se tulee hoidettua, oli se asia melkein mikä hyvänsä. Hullu mikä hullu mutta minkäs teet.

Toisin sanoen, nyt pitää kevättalvella rypistää ja omalla kohdaltani kesällä vielä enemmän mutta eniveis, toivotan teille kaikille leppeitä etelätuulia ja muistakaa olla ihmisiksi.

Psykoosilääkkeet, pari sanaa naisesta ja eräs kysymys

 

On ollut todella kiirettä ja kuten aina, pientä vastusta mutta eteenpäin mennään. Onneksi täällä luostaria ympäröivillä vuorilla ja laaksoilla keli on muuttunut keväisemmäksi (jopa +4 astetta!) veemäisten pakkasten jälkeen. Tosin lunta tuli taas viikonloppuna, lauantaina satoi melkein koko päivän mutta lumisateet ovat nyt muuttuneet vesi – ja räntäsateiksi.

Sain viime viikon maanantaina uudet unilääkkeet ja lekuri eli psykiatri, ei siis omalääkäri sanoi että nyt on sellaiset lääkkeet (levopromatsiini, psykoosilääke) millä nukut ja hän oli oikeassa, otin illalla yhden raksun ja heräsin tiistaina puolen päivän jälkeen kahdentoista tunnin unien jälkeen siihen kun oksensin lattialle joten luonnollisestikaan en lähtenyt töihin. Oksentelua jatkui koko päivän, keskiviikkona oli helvetin huono olo mutta olin silti töissä ja torstaina olotila oli taas niin surkea etten päässyt sängyn pohjalta mihinkään. Toisin sanoen koko loppuviikko ja viikonloppu meni toipumiseen. Sen verran kuitenkin sain tehtyä että lähetin kyselyn sekä omalääkärille ja psykiatrille siitä että onko tämä oksentelu unilääkkeen sivuvaikutus vai onko kyse jostain muusta. Kävi ilmi että kyseinen unilääke ei sopinut käytettäväksi kahden käytössäni olevan lääkkeen kanssa joten nyt sitä sitten taas valvotaan öitä kun lekurit miettivät että millä jätkä saadaan unten maille, minä kun ilmoitin että kipulääkkeistä en luovu koska ilman niitä en liiku ollenkaan, Että semmosta mutta se siitä.

Olen tässä yön mittaan miettinyt sellaista asiaa jotta jokainen olento maanpäällä, niin elävä kuin zombi, vampyyri tai lykantrooppi elikkäs lykaani – uskokaa pois, niitä vaeltaa keskuudessamme! - on kaunis mutta ainahan ei noin niinkus parinmuodostuksellisesti jokin kohta toisessa ei noin niinkus miellytä mutta jokaisessa on kuitenkin olemassa se jokin joka vetää jollain, epämääräisellä, kiehtovalla tavalla puoleensa. Se voi olla ääni, kasvot, kroppa tai luonne ja on tavallaan omituista että jos jollakin vastakkaisen sukupuolen edustajalla jokin kohta poikkeuksellisen kiinnostava, niin tämä yksilö jää kummittelemaan mieleen ja uskoakseni tämä ei koske ainoastaan miehistä sukupuolta, vaan se koskee myös naisia, korjatkaa jos olen väärässä.

Minulla se on järjestyksessä niska, silmät, ääni...tai ei, niska, ääni, silmät, ristiselkä (paljas), luonne ja muu tulee sitten perässä. Joo, mä tiedän olevani todella outo mutta sille en voi mitään joten älkää ihan heti kivittäkö hengiltä.

Niskassa on kuten olen muistaakseni jo aiemminkin maininnut, jotain kiehtovaa koska niskan asento ja itse muoto kertoo paljon luonteesta, uskokaa tai älkää ja se on eroottinen osa naista. Ääni puolestaan on se joka joko lennättää veret korvista tai sitten se voi olla kuin henkäys, sellainen pehmeä tai käheä mutta kuitenkin äärimmäisellä tapaa kutsuva joka saa niskakarvat pystyyn. Silmät puolestaan, en käytä vanhaa fraasia ”silmät ovat sielun peili” mutta joo, niistä voi nähdä paljon ja se on sielu. On naisia joilla sielu on vanha, jopa nuorilla naisilla voi olla vanha sielu mikä tarkoittaa sitä että he ovat maallisten vaatimusten yläpuolella eivätkä kulje massan mukana tai sitten sielu voi olla nuori, kehittymätön kuin lapsella ja tämä ei ole mikään loukkaus naissukupuolta kohtaan mutta olen törmännyt tällaisiin elämäni aikana, erityisesti silloin kun elämäni oli pelkästään ryyppäämistä ja bilettämistä. Baareissa ja ravintoloissa näki näitä yksilöitä ja täytyi ihmetellä että miten he ovat säilyneet hengissä tai vammautumatta siihen ikään sillä heitä oli niin parikymppisissäkin kuin keski-ikäisissä ja jopa vanhemmissa naisissa. Okei, sama tai ainakin jälkimmäinen koskee miessukupuolta koska olen tavannut ja itseasiassa tunnen tälläkin hetkellä useamman nuorta sielua kantavan äijän ja voin todeta että jos tyhmyys leijuisi, niin nämä ukot lentäisivät todella korkealla.

Ristiselkä, niin sanottu kolmen tien risteys joka paljastaa katselijalleen asioita joita ei koskaan näe muuten ja siksipä paljas ristiselkä on oikeastaan sellainen että se ansaitsisi paikkansa listan kärjessä. Pääväylä eli selkärangan uoma on tärkeä mutta niin ovat myös vasemmalle ja oikealle johtavat sivutiet ja erityisen tärkeää on sen miten päätie jatkuu sivuteiden risteyksen jälkeen. Yleensähän peppu alkaa kaartumaan ylöpäin melkein heti ristiselän kohdalta mutta ei aina, olkoonkin että nyt puhutaan hyvin lyhyistä mitoista mutta kuitenkin ja nämä pienet eroavuudet kuten tämä mitta ja se miten tai millaisia oikealle ja vasemmalle johtavat sivutiet – puhumattakaan pääväylän uomasta – ovat sellaisia asioita jotka kertovat totuuden vaikka nainen valehtelisi ummet ja lammet. Kannattaa muuten uskoa.

Luonteesta voisi kirjoittaa sivutolkulla mutta sanon tässä lyhyesti että jos kaikki edellä mainitut ovat okei, niin luonnekin on okei sillä esimerkiksi hyvä luonne viihtyy vanhan sielun ja erään tietyn mallisen ristiselän kanssa (kolmen tien risteyksen oikean muodon löytää eräästä vanhasta kirjasta mutta mistä kirjasta, sen saatte selvittää itse) kun taas perseestä oleva luonne viihtyy nuoren sielun ja pistävien, tunteettomien silmien kanssa. Kissamaiset, jäätävän kauniit silmät ja käheä, tumma ääni paljastavat vanhan sielun mutta muitakin kohtia on, esimerkiksi jos naisella on ns. ”Lilithin ura” niskassaan, niin se on hyvä merkki ja mainittakoon vielä että hyvin monilla on ura mutta sen pitää olla juuri oikean eli Lilithin uran muotoinen.

Okei, ehkäpä tämä teksti oli liiallisesta valvomisesta tai liian kauan selibaatissa elämisestä johtuvaa tai molemmista mutta kummiskin, naiset ovat kauniita otuksia ja uskon vakaasti että myös naisilla, jokaisella omansa, on lista asioista joihin he kiinnittävät huomionsa miehissä mutta suuri kysymys onkin juuri se sinulle rakas vastakkaisen sukupuolen edustaja, että onko sinulla munaa kertoa meille kaikille mitä sinun listallasi on?

Panath Sabuth

 

Panath Sabuth. Hoikka ja kaunis, ääni kuin enkelillä mutta silmät muistuttivat kaivoa sillä en kyennyt erottamaan hänen täysin mustista silmistä mitään mikä viittaisi inhimillisyyteen ja siksi pelästyin aivan helvetisti hänen herättäessä minut vähän yli yksi, olin nukahtanut hieman aiemmin ja olin päässyt juuri syvään uneen joten nousin istumaan täysin tokkurassa ja kirosin unilääkkeiden vaikutusta. Panath´illa oli mustat, pitkät hiukset jotka oli palmikoitu taakse monimutkaisella tavalla joten poninhäntä muistutti jonkinlaista köynnöstä joka ulottui melkein ristiselkään asti.

Panaht istui myös ja ryhtyi penkomaan ruskeaa, nahkaista olkalaukkuaan joka näytti ainakin viisisataa vuotta vanhalta mutta uskon sen olevan vieläkin vanhempi. Katselin Panath`ia, jalkateriä suojasi jonkinlaiset varrelliset mokkasiinit jotka oli nyöritetty polveen saakka ja niissä oli upea, taidolla tehty helmiäiskoristelu. Hänellä oli yllään vaaleanruskeasta nahasta tehty pusero joka ylettyi lantiolle pusero oli täynnä jonkinlaista riimukirjoitusta tai vastaavaa, samoin kuin hänen housut jotka loppuivat polven alapuolelle ja paljastivat hänen jalkansa. Ne olivat vihertävät, pinta näytti suomuiselta vaikkei se ollut sitä, ikään kuin hänen jalkansa olisivat jotenkin tatuoidut mutta päättelin ettei niitä oltu tatuoitu, vaan jalkojen omituinen iho oli syntyperäistä. Ihmettelin koska se mitä pusero ei peittänyt, niin yläkropan iho näytti olevan paljon tummempaa, melkein mustaa ja ihon pinnassa kiemurteli monimutkaisia, hopean värisiä tribaaleja muistuttavia koukeroita ja koska pusero oli varsin väljä, en voinut olla huomaamatta että hänen daisareitaan peitti samanlainen kuviointi. Panath huomasi kun tuijotin hänen puseronsa kaula-aukon näkymiä, hän hymyili ja päästi omituista, kehräävää ääntä joka sai tällaisen hurskaan miehen kuin minä, hämilleen ja kirosin itseäni kun olin ollut typerä.

Yllätyin kun Panath kaivoi laukkunsa uumenista erikoisen pakkauksen koska olin varma että hän ottaisi sieltä esiin jonkinlaisia kidutusvälineitä tai vastaavaa.

Pakkaus oli noin viisitoista senttiä pitkä, seitsemän senttiä leveä ja suurin piirtein saman verran korkea ja sen sisällä näytti olevan jonkinlaisia pieniä, ruskeita levykkeitä. Hätkähdin toisen kerran kun Panath käsi minun hakea keittiöstä ”sen astian” koska tiesin ettei siellä olisi mitään ”astiaa” ja mietin että miten hän suhtautuisi kun palaisin keittiöstä tyhjin käsin.

Koitin könytä keittiöön mahdollisimman nopeasti sillä Panath oli kääntänyt tyhjän katseensa minuun eikä näin kuolevaisena jäänyt epäselväksi että ellen liikkuisi nopeasti, minun ei tarvitsisi liikkua enää koskaan.

Noustessani sohvalta ja en ajatellut äkillisten liikkeiden aiheuttamaa tuskaa enkä sitä helvetillistä, viiltävää kipua jonka omituinen, lähinnä kävelyn ja konkkaamisen risteytykseltä näyttävä etenemismuotoni aiheutti, ajattelin vain että minun on päästävä keittiöön mahdollisimman pian.

Päästessäni keittiöön hämmästyin koska keskelle ruokapöytää näytti ilmestyneen purkki joka oli pyöreä, ylä- ja alaosastaan kirkas mutta keskiosaa peitti nahkasuojus jossa oli saman tapaista riimukirjoitusta kuin Panath´in vaatteissa. Mikään ei viitannut purkin sisältöön. Mietin kuumeisesti että miten vitussa purkki oli päätynyt keittiön pöydälle sillä minä en sitä ollut ostanut, saati sitten laittanut mitään purkkia pöydälle eikä sitä ollut kukaan muukaan sinne laittanut. Otin purkin käteeni ja palasin olohuoneeseen missä Panath odotteli kärsimättömänä.

Palatessani keittiöstä selkä tuntui olevan kuin tulessa, valuin hikeä solkenaan ja ojensin purkin Panath´ille.

”Dementiaa vai oletko noin helvetin tyhmä?” hän ärähti ja ojensi purkin takaisin.

Minulla löi tyhjää hetken aikaa mutta sitten tajusin että minun pitää avata purkki. Kansi tuntui olevan tiukassa ja vaikka kuinka yritin, en saanut kantta auki ja olin jo lähdössä keittiötä kohden hakeakseni apuvälineitä kun tunsin jonkun äärettömän kylmän ja limaisen tarttuvan käteeni. Se oli Panath`in kieli ja hän riuhtaisi purkin itselleen, naksautti sen auki ja asetti pöydälle.

”Et sitten älynnyt tuoda ragania?!” Panath karjaisi ja näin kuinka musta, kaksihaarainen kieli työntyi suusta ulos. Tällä kertaa tunsin puhdasta, valkoista kipua raahautuessani uudestaan keittiöön ja olin varma että tämä on elämäni viimeinen yö. Keittiössä mietin kuumeisesti että mikä perkele ragan on, hetken ajattelin että kuinka paljon erilaisia astioita saisin kerralla kannettua olohuoneeseen lepyttääkseni tätä tuonpuoleisen edustajaa mutta ajatukseni keskeytyivät Panath´in paiskatessa minut keittiösopesta ruokailutilan puolelle. Maatessani lattialla kipu oli niin suurta että kaikki se mitä näin oli sumeaa ja vääristynyttä mutta sen tajusin että Panath veti laatikoita auki sellaisella voimalla mikä sai ne lentämään lattialle sisältöineen päivineen. Ihminen on omituinen, vaikka keittiössä tapahtuu jotain yliluonnollista, niin silti ajatuksissa vilahtaa että mitähän naapurit tuumavat tästä metelistä ja meneekö heiltä ilmoitusta isännöitsijälle. Lopulta Panath löysi lattialta jotain joka sopi hänen tarkoituksiinsa tai oli peräti ragan, vaikken uskonut että omistan sellaista. Samassa Panath tarttui käsivarteeni ja raahasi minut pitkin lattiaa olohuoneeseen heittäen minut kaaressa sohvalle.

”Istu!” hän sähähti ja tunsin kylmän henkäyksen täyttävän koko olohuoneen. Hän repäisi pakkauksen auki ja katselin kun hän otti pakkauksesta yhden niistä pienistä levykkeistä, piti kädessään jotain mitä en ensin nähnyt mutta sitten tajusin että se oli lusikka ja hän näytti lusikoivan purkista jotain tumman punaista levykkeen päälle ja laittoi suuhunsa. Tätä toistui vajaan kymmenen kertaa jonka jälkeen Panath röyhtäisi ja olohuoneen täytti samanlainen haju kuin vanhoissa katakombeissa on, sellaisissa jotka on juuri avattu useamman sadan tai tuhannen vuoden jälkeen.

Hän työnsi pöytää pitkin sekä levykepaketin ja purkin minua kohti, mulkaisi mustilla silmillään ja käski minun syödä levykkeet loppuun. Samassa hän hävisi ilman minkään oven tai ikkunan aukeamista, ei savua eikä helvetin lieskoja tai mitään joita ajattelin tällaisen yliluonnollisen olennon poistumiseen liittyvän.

Katselin levykepakkausta ja purkkia pitkään, mietin että kun kerran Panath oli häipynyt, niin helvettiäkö minä terveyttäni uhmaan syömällä noin epämääräisiä eväitä. Toisaalta, Panath voi olla edelleen paikalla vaikka en häntä näekään joten en uskaltanut uhmata vielä varmasti veemäisempää kohtaloa ja otin käteeni yhden levykkeen.

Kaivoin lusikalla tätä epämääräistä mönjää koko lusikallisen sillä jos tämä on kerran viimeinen ateria, niin parempi varmistaa että lähtee kertaheitolla eikä jää kitumaan. Levykkeet tuntuivat kylmiltä ja veteliltä joten minun oli muutettava otetta jotta sain purkista otetun mönjän pysymään levykkeen päällä. Viimein kun kuoleman levyke oli valmis syötäväksi, tungin sen kerralla suuhun aiemmin mainitsemani nopean lähdön varmistamiseksi.

Heti kun musta mönjä ja levykkeet tavoittivat makuhermoni, aivoni ilmoittivat että kyseessä on Atrian ohukaiset ja Dronningholmin mansikkahillo. Tajusin että vaikka demoneista lähes joka kerta puhutaan jotain negatiivista, niin osaa ne helvetin kutaleet joskus yllättääkin. Kyllä yösyöminen on sitten mukavaa, siitä huolimatta että saa vain jämät mutta ainahan sitä voi ostaa lisää. Ajattelin sytyttää kynttilän Panath´ille mutta sitten muistin että pimeällä puolella se ei ole hyvä juttu, samoin kuin ei se jos asunnossa on paljon peilejä….

Siivouksesta paranormaaliin

 

Pitäisi alkaa siivoamaan mutta ei huvita, yö meni normaaliin tapaan eli valvoessa ja nyt aamulla sain nukutuksi kolme tuntia. Tässä aamukahvia juodessa sitä keksii kaikenlaista millä välttäisi siivouksen – kämppä tosiaan tarvitsee kovaa kättä – ja se on melkoista jaakobinpainia päänupissa kun hyvä ja paha taistelevat keskenään. Ihminen on kumma otus, opportunisti jo syntyessään mutta se on jäänyt mulle arvoitukseksi miksi ihminen tietoisesti toimii itseään vastaan?

No, toisaalta ihminen on kautta aikain, niin hyvien kuin pahojenkin ominaisuuksien ohella, ollut hyvin itsetuhoisesti käyttäytyvä elämänmuoto ja siksipä olenkin tyytyväinen että olen saanut vaeltaa täällä yli puoli vuosisataa koska ihminen kulkee kohti itse aiheutettua sukupuuttoa. Toivottavasti seuraava 2.0 versio on meitä parempi (tai sitten ei).

Tällä kertaa hyvä puoli psyykestä voitti jaakobinpainin, pidin taukoa kirjoittamisessa koko päivän (tätä kirjoittaessa kello näyttää 20.21) ja sain siivousurakan tehtyä. Hitonmoinen homma mutta mulla on tapana tehdä ns. kaikki putkeen koska se on mielestäni parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi jakaa työt kahdelle eri päivälle. Nyt saan sunnuntain lorvailtua miten huvittaa ja se on hyvä se.Hermorataihminen poikkesi kuuden jälkeen ja operoi selkää hieman joten nyt on hieman helpompi olla. Kerroin hänelle kirjasuosituksista joita sain teiltä (kiitos ihan hirmuisesti!) ja hääp lupasi auttaa hankinnoissa joten sekin asia etenee mikä on hyvä juttu.

Asiasta viidenteen, jostain syystä mua on alkanut kiinnostaa oudot asiat kuten ihmisen pimeä puoli enkä tarkoita tällä mitään hullua sarjamurhaaja meininkiä, vaan sitä mitä me emme normaalissa arjessa näe ja tästä on ollut aiemminkin puhetta teidän kanssanne (etiäiset, enneunet, oudot kokemukset, pelottavat kokemukset/ilmiöt jne.) koska uskon että maailmassa on paljon muutakin kuin se että käymme töissä päivät ja yöt me nukumme, toisin sanoen elämä on liian kiireistä ja olemme tavallaan hylänneet sen ”pimeän puolen” itsestämme koska meidän täytyy selvitä siitä mitä yhteiskunta ja eläminen vaatii.

Minulle on tässä viimeisten noin kymmenen päivän aikana sattunut sellainen juttu, siis useammankin kerran että olen tiennyt ovikellon soivan kohta eikä tämä tuntemus ole heittänyt kuin maksimissaan minuutin tai pari ja vaikka kyseessä ei ole kuin ovikellon soiminen, niin se on helvetin pelottavaa koska en tiedä ”laajeneeko” tämä ”kyky” tietämään jotain sellaista mitä en välttämättä halua tietää. Toinen selitys on se että aivot toimivat jotenkin eri levelillä kivuista ja lääkityksestä johtuen.

Tässä kaikki tältä illalta, koska tässä on käyty suihkussa ja syöty hyvin, niin taidan katsoa löytyisikö jostain suoratoistopalveluista jotain hyvää katsottavaa. Mulla ei näy kuin kolme eri palvelua ja olen kahlannut niistä kaikista kaikki oudot ja scifi – jutut läpi, joten hyvien leffojen tai sarjojen löytäminen on vaikeaa. Tietysti sitä voisi lopettaa nykyiset palvelut ja ottaa tilalla jotain muuta mutta sitä ei huvita tehdä tänään ja siksipä toivon että saan käsiini jotain luettavaa niin en ole enää tv:n orja. Toki olisi tarjolla kasa tekemättömiä paperitöitä mutta taidan säästää ne maanantaille koska tänne on luvattu niin surkeaa keliä etten taida lähteä mihinkään.

Teille kaikille haluan toivottaa hyvää iltaa ja muistakaa olla ihmisiksi.

Ongelmia on ollut mutta eiköhän se tästä

 

Pahoitteluni ystävät rakkaat että olen ollut poissa ilmoittelematta mitään, myös lukien muutamaan sähköpostiviestiin sillä joulukuu ja vuodenvaihde olivat jotain sellaista mitä en halua kokea enää koskaan.

11. joulukuuta meni selkä, siellä vähän naksahti ja jouduin olemaan sängyssä noin kaksi viikkoa täysin autettavassa tilassa. Onneksi oli ystävä joka jeesasi kotona ja käytti lääkärissä.

Selkäepisodin viimeisinä päivinä alkoi olla uskoa tulevaisuuteen mutta sitten sairastuin koronaan ja alkoi helvetti, kuume oli tosi korkealla ja luulin että keuhkoni olivat tulessa. Jälleen tarvittiin ystävää ja onneksi tämä ystävä on todella pitkämielinen ja suuren sydämen omistava sillä ilman häntä olisin ollut todella kusessa. Viime päivät ovatkin sitten menneet masennuksen kourissa, tiistaina kävin psykiatrin luona ja hääp määräsi mulle uudet lääkkeet joiden avulla pitäisi kuulemma selvitä hieman paremmin.

En tiedä pääseekö ihminen pitkään jatkuvan kovan kuumeen aikana jollekin toiselle tasolle, eli käytämmekö enemmän aivokapasiteettia vai livahdammeko rinnakaistodellisuuteen koska välillä näin ja koin todella omituisia asioita. Okei, moni ajattelee nyt että hullu on houraillut kuumeessa mutta se ei pidä paikkaansa sillä kuumehourailut ovat olleet sameita ja se mitä koin, oli ihan jotain muuta. Sen verran mulla on vielä itsesuojeluvaistoa ja THL:n mielenterveyspuolen pelkoa etten kerro mitä kaikkea näin ja koin mutta se oli jotain sellaista mitä itseasiassa jäin kaipaamaan. En tiedä miten kovat kipulääkkeet toimivat kun ihminen on kovassa kuumeessa, tapahtuuko lääkkeiden vaikutusmekanismissa jotain muutoksia sillä sen selvittäminen vaatisi kemistiä tai ylipäätään ihmistä joka työskentelee näiden aineiden kanssa ja siihen minulla ei ole mahdollisuutta mikä on harmi mutta se siitä.

En ole tätä kirjoitettaessa vielä käynyt tsekkaamassa omaa blogiani enkä lukemassa teidän blogejanne mutta toivon että teillä on kaikki hyvin ettekä ole kohdanneet mitään ylipääsemättömiä vaikeuksia. Itselläni meni tämän sairastelun takia kolme isompaa ja yksi pienempi asia päin helvettiä joista kaksi on sellaista että niiden korjaaminen ei onnistu mikä vituttaa ja isosti. Töihin, tai paremminkin niiden viivästymiseen sairastelu ja masennus eivät ole onneksi niin pahasti vaikuttaneet koska näillä selkosilla on ollut todella kovia pakkasjaksoja ja niinä päivinä kun ei ole ollut pakkasta, niin lunta on tullut taivaan täydeltä. Taivaan kiitos vaikka omasta puolestani saisi lumetulo ja pakkaset loppua, minä kun olen kiinalaisessa horoskoopissa puukäärme ja käärmeethän tunnetusti eivät pidä kylmästä.

Tämä jää nyt vähän tällaiseksi tynkäpostaukseksi mutta eiköhän tässä palata normaaliin päiväjärjestykseen ja aletaan….no kyllä te tiedätte.

Kaikille mahdollisimman mukavaa perjantaita (oli pakko varmistaa kalenterista että mikä päivä nyt on) ja muistakaa olla ihmisiksi.